Pääsiäinen päästää filippiiniläiset useamman päivän lomalle, joka on sekoitus maallista menoa ja saattohoidossa hiipuvia uskonnollisia perinteitä. Pääsiäisaika korostaa myös sitä, kuinka kauas filippiiniläinen katolisuus on eriytynyt väljähtyneestä eurooppalaisesta pehmokatolisuudesta.
Koronamyrskyn riehuessa Filippiinien katolinen kirkko oli hiljaa ja piti päänsä syvällä palavassa pensaassa. Nyt pandemian aiheuttama erämaavaellus on ohi, ja kirkkojen ovet ovat jälleen auki. Energiakustannusten säästämiseksi sammutettu valokin toivon tunnelin päässä on taas sytytetty.
Filippiinien kristilliset kirkkokunnat, joihin kuuluu viimeisimpien arvioiden mukaan noin 85 prosenttia väestöstä, voivat taas hakea turvaa ja lohtua kirkoistaan ja viettää perinteisen filippiiniläisen pääsiäisen – kaikilla siihen kuuluvilla mausteilla, niillä tulisimmillakin.
Kun juhlitaan, veri lentää
Pääsiäisviikko (Mahal na Araw) on vuoden merkittävin uskonnollinen tapahtuma. Pääsiäistä vietetään Jeesuksen kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlana. Juhlitaan siis kärsimystä ja ristille naulaamista – It’s more fun in the Philippines!
Filippiinien pääsiäiseen on jäänyt paljon pakanallisia piirteitä ajalta ennen Espanjan siirtomaavaltaa, joten se ei ole teologiselta sisällöltään ihan kosher verrattuna Euroopan puhdasoppisempiin pääsiäisperinteisiin. Lisäksi filippiiniläiset painottavat pääsiäisessä enemmän Jeesuksen kärsimyksiä kuin ylösnousemusta.
Pääsiäistä edeltää 40 päivän mittainen paasto – Kuwaresma. Periaatteessa Kuwaresman aikana pitäisi paastota kaikessa, mutta perinnettä noudattavissa perheissä vältetään nykyään ainoastaan liharuokien syömistä, mikä itsessään on kärsimysnäytelmä kuolleisiin eläimiin perustuvassa kansallisessa keittiössä.
Pääsiäisviikon huipennus on Jeesuksen verisen ristiinnaulitsemisen muisteleminen ja sitä kuvaavat Senakulo-esitykset. Synnit sovitetaan kunnon kärsimyksillä – ei Pirkka-mämmillä, rairuoholla eikä munien maalailuilla.
Häivähdys pyhästä
Pääsiäisviikon aloittaa palmusunnuntai (Linggo ng Palaspas), jolloin hartaat uskovaiset ja kerran vuodessa hetken herätyksen saaneet kansalaiset kantavat palmunlehviä kirkkoihin pappien siunattavaksi. Siivouskulujen minimoimiseksi palmunlehvien siunaus tapahtuu nykyään kirkkojen ulkopuolella, pysäköintialueilla tai non-stop siunauspisteissä. Siunatut lehvät viedään koteihin, missä ne asetetaan kotialttarille, ovien ja ikkunoiden eteen karkottamaan demoneita, tauteja ja muita hirveyksiä.
Keskiviikko (Miyerkules de Senisa) on virallisesti pääsiäisviikon viimeinen työpäivä, mutta nykyään monet yritykset päästävät työntekijänsä jo tuolloin pääsiäislaitumelle. Etelä-Luzonin provinsseissa ja Ilocosin alueella järjestetään keskiviikkona ensimmäiset Kristuksen kärsimyksiä kuvaavat Senakulo-kuvaelmat ja -kulkueet.
Kiirastorstai (Huwebes Santo) on pääsiäisviikon ensimmäinen lakisääteinen lomapäivä, jolloin isommissa kaupungeissa nähdään kulkueita, joissa pyhimysten kuvia kuljetetaan kynttilöin ja kukka-asetelmin koristelluissa vaunuissa.
Kiirastorstai on myös perinteinen ripittäytymispäivä, jolloin käydään kirkossa kuittaamassa vuoden synnit anteeksi. Kirkot ovat avoinna koko yön, sillä syntisille on kertynyt vuoden aikana sen verran syntejä, ettei niitä normaalin virka-ajan puitteissa ehditä käsittelemään.
Pitkäperjantai (Biyernes Santo)
Pitkäperjantai on pääsiäisen kohokohta, pyhistä pyhin päivä, jolloin suurin osa kansasta pysähtyy nykyään Netflix-alttareiden ääreen. Se on myös ainoa päivä vuodesta, jolloin suurempien kaupunkien kaduilla voi ajaa ilman ruuhkia. Kadut eivät ole täysin tyhjiä, sillä niillä vaeltelee verisiä miesporukoita, jotka ruoskivat ja viiltelevät itseään paremmiksi ihmisiksi.
Iltapäivällä ihmiset kokoontuvat valaisemattomiin kirkkoihin, Senakulo-näytelmien ristiinnaulitsemispaikoille tai koteihin kunnioittamaan Jeesuksen kuolinhetkeä – yhdeksättä tuntia, jonka evankeliumien mukaan sanotaan olleen kello kolme iltapäivällä (Tuolloinhan ei vielä tunnettu aikavyöhykkeitä, joten ei jäädä siitä saivartelemaan).
Senakulo-kuvaelmat vedetään dramaattiseen huipennukseensa, minkä jälkeen ihmiset käyvät pyyhkimässä ristiä ja kirkkojen alttareita kangasräteillä ja nenäliinoilla – joiden mukana viedään virusten lisäksi myös palanen pyhyyttä kotiin.
Pitkäperjantaina on myös vaihtoehtoinen tapa ottaa ilo irti Jeesuksen kuolemasta: osa kylien miehistä – nykyään myös naisista – vaeltaa läheisille vuorille tai muuten vaikeakulkuisiin paikkoihin mietiskelemään ja rukoilemaan.
Pääsiäisen jälkipeli
Evankeliumien mukaan Jeesus oli pääsiäislauantaina (Sabado de Gloria) kuolleena haudassaan ennen ylösnousemustaan. Tuolloin pahat voimat ovat valloillaan ja aiheuttavat monenmoista harmia. Filippiiniläisissä kodeissa tilanne on hallinnassa, jos talossa on siunattuja palmunlehviä ja alttarin pyhyydellä kyllästettyjä kankaanpalasia.
Rannikoilla mennään perheen ja ystävien kanssa uimarannoille nauttimaan rantaelämästä. Porukalla vuokrataan katos auringon paahdetta vastaan, sen alla kokataan ja rupatellaan mukavia. Miehet saattavat ottaa huikkaa, karaokekuninkaat ja -kuningattaret pääsevät irti. Vaikka lapset leikkivät rantavedessä, uimista ei pääsiäisviikolla pidetä suositeltavana ennen sunnuntaita.
Iltakymmeneltä päättyy paaston aika. Ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat avautuvat. Meat Lovers -pizzat, Big Macit ja muut lihapitoiset ruoat ilmestyvät pöytiin.
Sunnuntaina (Linggo ng Pagkabuhay) on taas aika käydä kirkossa. Sinne mennään kulkueina, joissa miehet seuraavat Jeesuksen kuvia ja naiset Neitsyt Marian kuvia. Joissain osissa maata kirkon eteen tuodaan kaapuun peitetty Mater Dolorosa -neitsytpatsas. Surullinen neitsytoletettu muutetaan rituaalisesti Nuestra Señora de Alegriaksi – iloiseksi neitsyeksi – vetämällä kaapu patsaan päältä kellojen pauhatessa ja konfettien sataessa.
Kristityn rankka valinta
Sitten itse asiaan, siihen mistä filippiiniläinen pääsiäinen on maailmalla tunnettu: ristiinnaulitsemisiin, joissa harrastelijajeesukset naulataan ristille. Osallistujat uskovat, että ristille ripustaminen auttaa heitä sovittamaan syntejä, ihmeparantumaan tai osoittamaan kiitollisuutta saaduista armolahjoista.
Tunnetuin areena ristiinnaulitsemisten seuraamiseen sijaitsee Pampangan provinssissa San Pedro Cutudin kylässä. Kylä kuuluu San Fernandon kaupunkiin, jonne on noin tunnin ajomatka pääkaupunki Manilasta.
Ristiinnaulitut nostetaan muutamaksi minuutiksi ristille riippumaan kämmenten läpi isketyistä nauloista. Joillekin naulat isketään myös jalkaterien läpi. Homma toimii liukuhihnatyyliin: ylös ristille, naulaus, alas ensiapuun – ja seuraava jeesus ristille. Vakavammin loukkaantuneet ja ihmeparantumista vaille jääneet kuljetetaan San Fernandon kaupunginsairaalaan.
Aiemmin kirkko suhtautui nihkeästi näihin amatöörijeesuksiin ja onnistuikin lopettamaan tämän brutaalin perinteen vuosikymmeniksi. Pampangan aluehallinnot pitivät tapahtumaa kuitenkin osana provinssin kulttuuriperintöä ja onnistui kumoamaan kirkon kiellon vuonna 1962.
Vuonna 2015 San Fernandon kaupunki kielsi ulkomaisten turistien ristiinnaulitsemisen, jottei tapahtumasta muodostuisi kansainvälistä friikkisirkusta. Koronarajoitusten aikaan jeesuskandidaatit joutuivat pitämään muutaman välivuoden liikkumisrajoitusten vuoksi.
Tänä vuonna veri taas lentää – ja ristille halukkaiden harrastelijajeesusten suuri määrä takaa sen, että sitä lentää tulevinakin pääsiäisinä.
Tilaisuus tekee Jeesuksen
Oman ristiinnaulitsemiseni kävin hoitamassa vuonna 1995 Puerto Princesan eteläpuolella sijaitsevalla Calvaryn kukkulalla. Sain mahdollisuuden kekkuloida hetken aikaa ristillä, kun kaupungin Senakulo-kuvaelmaa järjestävät papit alkoivat nähdä näkyjä ja yhtäläisyyksiä minun ja Jeesusta kuvaavien maalausten välillä. Tuolloin hiukseni ja partani olivat huomattavasti pidemmät vallalla olleen jeesusmuodin mukaisesti.
Puerto Princesan Senakulo oli ajautunut uskottavuuskriisiin, sillä muutaman vuoden ajan kuvaelmassa oli jouduttu käyttämään muovista nukkea vapaaehtoisten jeesusten puutteessa. Koska pappien pyyntö esiintyä hetken jeesuksena kuulosti ainutkertaiselta seikkailulta, nappasin tarjouksesta kiinni ja kapusin hetkeksi ristille paahtumaan.
Ristiinnaulitseminen toteutettiin kevytjeesusmetodilla: Narra-puusta veistettyyn ristiin oli lisätty pieni lava, jonka päällä saattoi tukevasti seistä. Käsivarret sidottiin pehmeillä puuvillasiteillä kiinni ristipuuhun. Mitään nauloja tai muita rankempia välineitä ei käytetty. Kaksi roomalaisiksi sotilaiksi pukeutunutta poikaa kävi välillä tökkimässä kylkiluitani bambukeppien päähän sidotuilla pesusienillä, jotka oli kasteltu kananverellä.
Puoli tuntia marinoiduin ristillä paahtavassa iltapäivän helteessä. Siihen ehti sisältyä myös aidosta kivusta johtuvaa naamanvääntelyä, kun varajeesuksen olkapäät alkoivat krampata. En suosittele ristiinnaulitsemiskokemusta: ristillä roikkuminen on yllättävän rankkaa touhua.
Maallista menoa
Filippiinien maallistuminen on tapahtunut nopeasti ja uskonnollisten perinteiden merkityksen vähenemisen huomaa erityisesti pääsiäisviikolla. Vielä 90-luvun lopulla pääsiäinen oli osa elävää ja syvästi koettua tapakulttuuria. Sittemmin sen merkitys on vuosi vuodelta hiipunut pidennetyksi viikonloppulomaksi, jolloin rentoudutaan kotona tai käydään kotiprovinssissa tapaamassa sukulaisia.
Nykyään monien pääsiäiseen liittyvien rituaalien yhteys alkuperäiseen uskonnolliseen perinteeseen on katkennut. Värikkäät uskonnolliset kuvaelmat ja tunteikkaat seremoniat ovat näivettyneet laihaksi mämmiksi, jossa ei ole enää makua eikä tunnetta – ja paikoin touhusta tulee mieleen pääsiäismunansa syönyt eunukki.
Siitä huolimatta ja juuri siksi – hyvää ja rauhallista pääsiäistä!
