Filippiinien sadekaudella sääennusteet ovat lähinnä arvauksia – tai astrologiaan perustuvaa toiveajattelua. Mutta eihän sade täällä ole vain sääilmiö. Se on spektaakkeli, tropiikin oma musikaali, sielunpesu ja luonnon hienovarainen muistutus siitä, kuka tässä maailmassa viime kädessä määrää tahdin.
Jos kuvittelet, että tropiikissa sade on aina lempeää ja romanttista, tervetuloa todellisuuteen: pilvet kerääntyvät kuin salaliittolaiset horisonttiin, ukkonen jyrähtää, ja sitten – PAM! – taivas repeää. Vesi ei putoa, se hyökkää. Se kerääntyy pilviin, laatii strategian ja iskee kuin kostoa janoava ex-rakastajatar.
Sadekausi tropiikissa on ristiriitainen kokemus. Se voi harmittaa, kun supermarkettireissu venyy tai työmatka muuttuu olympiatason vesiestemaratoniksi. Toisaalta sade tuo helpotuksen trooppiseen kuumuuteen ja antaa syyn hidastaa tahtia – pysähtyä hetkeksi ja seurata kuinka kadut muuttuvat katastrofialueeksi.
Sadekauden aikana myös ihmisten yhteisöllisyys kukoistaa, kun kaikki ovat samassa veneessä – kuvainnollisesti ja joskus kirjaimellisesti. Joku tuo sinulle sateenvarjon. Toinen vie sen. Kolmas myy sen takaisin. Mutta toisaalta, missä muualla voit kokea neljä vuodenaikaa yhdessä päivässä – aamu-usva, iltapäiväsade, iltamyöhän ukonilma ja yön salamatanssi?
Ja aina lopulta koittaa maaginen hetki, kun aurinko pilkahtaa esiin ja maailma näyttää taas uudelta – hetken ajan kaikki tuntuu jälleen mahdolliselta.
Ensimmäinen tipp… tulva
Filippiinien vallitsevin ilmastotyyppi on trooppinen, ja sille on ominaista kaksi vuodenaikaa: sade- ja kuivakausi. Lounaismonsuunin (Habagat) aiheuttama sadekausi kestää kesäkuusta marraskuuhun. Koillismonsuunin (Amihan) puhaltama kuivakausi kestää joulukuusta toukokuuhun.
Aiemmin tämä jako oli täysin selvä. Muistan, kuinka vielä 1990-luvulla sadekauden ensimmäiset rankkasateet saapuivat aina kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Nykyään näin ei enää ole; kuivan ja sadekauden selkeää rajaa ei enää pysty havaitsemaan yhtä selkeästi.
Sateita voi nykyisin tulla ympäri vuoden, ja sadekaudellakin voi olla pitkiä ja kuivia poutajaksoja. Taifuunitkaan eivät enää rajoitu heinä-marraskuun väliseen ajanjaksoon. Ainoastaan maaliskuussa voi olla melko varma, etteivät ne muistuta itsestään.
Sadekausi ei enää ole merkittävin matkailuun vaikuttava tekijä. Itse pidän kuumia kuukausia jopa rajoittavampina – jopa siinä määrin, etten suosittele ensikertalaisille Filippiinien matkaa huhti-toukokuussa. Viime vuosina lämpötilat ovat tuolloin kohonneet korkeuksiin, joilla kilpaillaan Etelä-Euroopan tappolukemien kanssa.
Sadekausi kaupungissa – seikkailu sateenvarjon alla
Metro Manilassa, tuossa hikisessä helvetinkattilassa ja suloisen sekavassa soppakattilassa, sadekauden rankkasateet eivät ole mitään taustamusiikkia, ne ovat koko saatanan sinfonia – pääesiintyjä, joka paukuttaa kattoja ja sateenvarjoja ilman sääliä. Toisinaan ilmankosteus nousee niin korkeaksi, että paidasta tulee välittömästi märkä rätti, kun astut ilmastoinnin ihanuudesta ulkoilmaan.
Kaupungissa sadekausi alkaa viattomasti. Tulee pari sadekuuroa iltapäivällä. Ihanan viileää ja ilma tuoksuu kuin vastapesty pyykki. Vihdoinkin helpotusta paahtavan kuumaan kesään! Ja sitten… sitten se alkaa. Joka iltapäivä: ensin muutama pisara, sitten vähän enemmän, ja lopulta koko taivas repeää kuin erään Esterin perse.
Jalkakäytävät? Ne katoavat näkyvistä. Osassa kaupunkia ne muuttuvat vesistöiksi, joissa jalankulkijat osallistuvat “vältä veden piilottamaa avonaista viemäriä” -tosi-tv-kisailuun. Ihmiset kahlaavat polvia myöten haisevassa vedessä kuin se olisi maailman luonnollisin asia – ja sehän on. Jalankulkijat arpovat, astuako vesilätäkköön vai yrittääkö loikkia niiden yli, ja päätyvät yleensä kastumaan vyötäröä myöten.
Ostoskeskukset – nuo filippiiniläisen elämän pyhätöt – täyttyvät kuin Nooan arkki väestä, joka pakenee sadetta etsimään kuivaa kohtaa itsestään. Sadekauden aikaan sosiaalisessa mediassa leviävät kuvat siitä, kuinka perheet kalastavat kadulla ja pizza toimitetaan kanootilla.
Sateella liikennekin jysähtää koomaan kuin taikaiskusta. Moottoripyöräilijät vetävät ylleen muoviviitat kollektiivisessa epätoivon performanssissaan. Autoilijat laittavat hätävilkut päälle ja jäävät siihen – kukaan ei tiedä miksi, mutta kaikki tekevät sen, eikä mikään liiku.
Eikö tätä voisi estää? Viemäröinti? Parempi infrastruktuuri? Kaupunkien suunnittelu perustuu pääosin kahteen periaatteeseen: 1) mitä jos rakennettaisiin tähän vielä yksi ostoskeskus, ja 2) kyllä se siitä kuivuu.
Sadekausi maaseudulla – Kastuuko vai kelluuko?
Filippiineillä sadekausi tuntuu vahvemmin maaseudulla ja pienissä kylissä, joita nykyaika ei ole vieroittanut luonnollisesta ympäristöstään yhtä selvästi kuin isommissa kaupungeissa. Siellä hiemankin rankemman sateen jälkeen elämä on kuin haaleassa saunassa, josta ei pääse ulos. Pihalle ei tee mieli mennä, koska se on muuttunut mudasta koostuvaksi, liukkaaksi elämänmuodon alkukodiksi, ja jokainen askel voi päättyä akrobaattiseen mahalaskuun.
Jos ulkona sataa kuin Jumala olisi päättänyt huuhtoa maailman pois, ja ainoa asia, mikä kuivuu, on kärsivällisyytesi. Sisällä tilanne on yhtä idyllinen: Voit katsella kuinka seinät hikoilevat ja lattia alkaa muistuttaa osteriviljelmää. Homehtuminen ei ole uhka – se on elämäntapa. Kaapit haisevat, vaikka niissä olisi vain pyyhe tai vaate, joka ei koskaan kuivu.
ilmastointi on kuollut kosteuden kourissa, ja jokainen elektroniikkalaite on muuttumassa kierrätystavaraksi. Televisio rätisee kuin 60-luvun kauhusarja, ja jääkaappi on muuttunut lämpökaapiksi. Läppärin näppäimistöllä kasvaa sieni.
Naapuri soittaa karaokea generaattorin voimin, koska sähkökatko on kestänyt jo kolmatta päivää. Sähköä tai ei, syntymäpäivät, ristiäiset ja perhejuhlat järjestetään – Tosin osa juhlavieraista saattaa saapua veneellä.
Siinä vaiheessa, kun vesi nousee nilkkoihin, tiedät, että on aika tuoda esiin se klassinen filippiiniläinen ratkaisu: laittaa kaikki arvotavarat pöydälle ja toivoa parasta. Mutta ei hätää – filippiiniläinen henki on kuin bambu: se taipuu muttei katkea.
Taifuunit – luontoäidin märkä läimäys
Sadekaudella Filippiinejä ei koettele pelkkä sade ja kosteus – kun viranomaiset lähettävät varoituksen lähestyvästä taifuunista, tunnelma tiivistyy entisestään. Kadut tyhjenevät kiireestä, ja ihmiset kerääntyvät koteihinsa, varautuvat taskulampuilla, kynttilöillä ja hätävararuoalla. Jos taifuuni saa nimen, se on jo tarpeeksi vahva peruuttamaan viikonloppusuunnitelmat, sähköntoimituksen ja elämänuskon.
Taifuunin lähestyminen on myös kansallinen jännitysnäytelmä: lapset ja opiskelijat päivystävät somessa aamuyöstä alkaen, odottaen maagista lausetta pormestarilta: ”Koulu on tänään kiinni sääolosuhteiden vuoksi.” Siinä vaiheessa kajahtaa ilonhuuto, ja päivä muuttuu vapaaksi – satoi tai paistoi.
Taifuunin iskiessä tuntuu kuin koko Metro Manila pidättäisi hengitystään. Suurkaupungin vilinä hiljenee, mutta samalla ilma sähköistyy – tuuli ulvoo tornitalojen lomassa, ikkunat helisevät, sade hakkaa peltikattoihin, ja sähkökatkokset muuttavat osan kaupunkia hetkeksi hämäräksi, lähes unenomaiseksi vyöhykkeeksi.
Sateen ja tuulen raivo tekee kaduista kulkukelvottomia, ja monet heräävät aamulla tarkistamaan, onko kaikki yhä ehjänä. Silti heti myrskyn mentyä kaupungin rytmi palautuu nopeasti: kadut siivotaan, naapurit auttavat toisiaan, ja ensimmäiset jeepneyt palaavat reiteilleen. Taifuunit ovat voimannäyte – niin luonnon kuin ihmistenkin.
Märkä mutta elossa
Sadekausi Filippiineillä ei ole pelkkä sääilmiö – se on elämäntapa. Se on märkiä kenkiä, mutaisia katuja ja taivaan tuijottamista siinä toivossa, että ehkä tänään ei sada vaakasuoraan. Vaikka elämän polut joskus ovat märkiä, se tekee arjesta piirun verran seikkailullisempaa.
Sadekaudella elämä ei pysähdy – se vain kastuu ja jatkaa sitten taas, vähän märempänä mutta elossa. Sadekausi opettaa kärsivällisyyttä, improvisointia ja sen, miksi katto kannattaa korjata ennen kuin siitä sataa läpi – korjaamatta se kuitenkin jää.
Ja kun sadekausi menee ohi – joskus marraskuussa, joskus ensi vuonna – auringonpaiste palaa ja kuivat tuulet puhaltavat kosteuden takaisin sinne mistä se on tullutkin. Filippiiniläiset tietävät, että vaikka vettä tulisi vaakasuoraan ja sähkölinjat tanssisivat salsaa, ”bukas sisikat din ang araw.” Huomenna paistaa taas aurinko, ja joka vuosi julkaistaan uusi vedenpitävä suunnitelma, joka lupaa ratkaista tulvat lopullisesti.
Aiheesta lisää: Paratiisin tuulet ja helvetin tulet – Filippiinien ilmasto
