Suomessa hyvä kuljettaja voi pitkälti luottaa siihen, että järjestelmä suojaa häntä: kaistat pysyvät kaistoina, liikennevalo tarkoittaa suunnilleen sitä, mitä sen väri väittää ja sivutieltä tulevan oletetaan tuntevan väistämisvelvollisuutensa. Filippiineillä hyvä kuljettaja lähtee siitä, ettei mitään näistä kannata ottaa lupauksena.
Suomalaisen ensimmäinen reaktio Filippiinien liikenteeseen on yksinkertainen: eihän tästä voi tulla mitään. Autoja on liikaa, moottoripyöriä tulee suunnista, joiden olemassaoloa et tiennyt, jeepney pysähtyy äkisti keskelle liikennettä ja viereisellä kaistalla joku puskee kylkeen ilman vilkkua.
Kun Filippiineillä on ajanut pidempään, ensivaikutelma muuttuu. Kaaoksen alta alkaa löytyä järjestys, mutta se ei ole aivan sama järjestys, joka suomalaisessa autokoulussa opetetaan. Täällä liikennettä luetaan enemmän muiden ihmisten käyttäytymisestä kuin liikennesäännöistä ja tiemerkinnöistä. Autoilija neuvottelee paikastaan katseella, auton liikkeellä, äänimerkillä ja joskus pelkällä uskolla siihen, että toinen ymmärtää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Liikennesäännöt ovat olemassa, mutta niin ovat muutkin vaihtoehdot
Suomalaiselle autoilijalle lähtökohta on kuitenkin helppo: Filippiineillä ajetaan tien oikealla puolella ja autot ovat vasemmalta ohjattavia, joten liikenteen perusorientaatio on tuttu. Liikennemerkeissä ja ohjeistuksissa käytetään paljon englantia, mikä helpottaa niiden ymmärtämistä. Vaikeinta ei siis ole tietää, kummalla puolella tietä pitäisi olla, vaan päätellä, kuinka monta muuta ajoneuvoa samalle puolelle mahtuu.
Paperilla järjestelmä näyttää melkein pohjoismaiselta. Sitten lähdetään ajamaan…
Suomessa kaistaviiva on melko vahva yhteiskunnallinen kannanotto. Filippiineillä se on enemmän koriste-elementti. Kolmikaistaiselle tielle voidaan ruuhkassa muodostaa viisi kaistaa ja sen päälle vielä yksi moottoripyöräkaista. Tämä ei tarkoita, että kaikki ajaisivat holtittomasti. Päinvastoin: suuri osa kuljettajista liikkuu hitaasti ja tarkkailee ympäristöään jatkuvasti juuri siksi, ettei voi luottaa muiden toimivan sääntöjen mukaan.
Vilkkukin käsitetään täällä usein väärin: Suomessa se ilmaisee aikeen kääntyä, Filippiineillä se on haaste. Jos laitat ruuhkassa vilkun päälle, takana tuleva tulkitsee sen välittömäksi sodanjulistukseksi ja kiihdyttää sulkemaan välin, ettei vain menettäisi asemaansa ruuhkahierarkiassa.
Sama koskee etuajo-oikeutta. Suomessa voidaan jälkeenpäin selvittää vakuutusyhtiön kanssa, kummalla oli oikeus mennä ensin. Filippiineillä kysymys ratkaistaan usein jo risteyksessä: se menee, joka ehtii sopivasti työntää autonsa siihen asentoon, ettei toinen enää mitenkään voi jatkaa. Tätä ei kannata ymmärtää aggressiivisuudeksi. Usein kyse on vain hitaasta ja kohteliaasta valtataistelusta.
Äänitorvi kuuluu samaan järjestelmään. Suomessa torven painaminen tarkoittaa suunnilleen: ”Hyvä kanssakulkija, olen erittäin tyytymätön viimeisimpään ratkaisuusi liikenteessä.” Filippiineillä lyhyt tööttäys voi tarkoittaa ”Täältä minä olen”, ”älä tee mitään typerää” tai mitä vain. Se on tavallaan liikenteen oma tagalog – kieli, jota ymmärtää ennen kuin osaa puhua sitä sanaakaan.
Ajaminen kaupungeissa ja provinsseissa
Metro Manilassa kahdeksan kilometrin matka näyttää kartalla lyhyeltä, mutta ruuhka-aikana sitä kannattaa ajatella enemmän haastavana elämäntilanteena kuin etäisyytenä. Se voi kestää 20 minuuttia tai kaksi tuntia. Joskus enemmän. Manilalainen ei kysy ensimmäisenä, kuinka kaukana jokin paikka on, vaan kuinka kauan sinne ajaa ja mihin aikaan sinne on paras lähteä.
Kaistan vaihtaminen kuvaa hyvin paikallista liikennekulttuuria. Suomessa laitetaan vilkku päälle, katsotaan peiliin ja odotetaan sopivaa väliä. Manilassa vilkku kertoo lähinnä, että kuljettajalla on kunnianhimoinen suunnitelma. Sen toteuttaminen vaatii usein auton hivuttamista sentti sentiltä kohti haluttua kaistaa, kunnes vieressä ajava joutuu tekemään päätöksen siitä, kumpi teistä lopulta haluaa paikkaa enemmän.
Moottoripyörät ja skootterit lisäävät kokonaisuuteen oman mausteensa. Niitä ilmestyy ruuhkassa autojen väleihin, peilien viereen ja katvealueille niin nopeasti, että suomalainen alkaa epäillä niiden lisääntyvän jakautumalla. Liikenne ei siksi ole pelkkää ajamista, vaan jatkuvaa ennakointia siitä, mitä ympärillä olevat ihmiset saattavat seuraavaksi keksiä.
Jeepney voi pysähtyä ottamaan matkustajan kyytiin juuri siinä kohdassa, jossa matkustaja sattuu olemaan – vaikka keskellä tietä. Busseilla ja rekoilla on vielä vahvempi argumentti: massa. Filippiiniläisessä liikenteessä pätee käytännöllinen fysiikan laki, jonka mukaan kaksi ajoneuvoa voi teoriassa olla tasa-arvoisia, mutta jos toinen painaa kaksitoista tonnia enemmän, kannattaa joskus antaa sen mennä ensin.
Myös pysäköinti on ihan jotain muuta kuin Suomen parkkihalleissa. Jokaiseen mahdolliseen (ja mahdottomaan) rakoon ilmestyy sekunnissa itsetyöllistetty parkkivahti, joka ohjeita antaen viittoo sinut peruuttamaan kohti betoniestettä: ”It is OK, Sir. Back! Back! And a bit more back!” Katastrofin sattuessa tämä parkkeerauksen moniosaaja luikahtaa paikalta nopeammin kuin vakuutusvirkailija vastuuvapauspykälän taakse.
Provinsseissa maailma muuttuu. Kun Metro Manila jää taakse, tie aukeaa riisipeltojen, kookospalmujen ja pienten kylien maailmaan, ja ajamisesta tulee hetkittäin suorastaan nautinnollista. Kunnes mutkan takaa eteen ilmestyy kahtakymppiä köröttelevä tricycle, keskellä ajorataa makoileva koira tai tienpätkä, jonka yhdellä kaistalla kuivataan riisiä. Filippiineillä mikään maantie ei ole vain liikenneväylä. Se on myös työpaikka, olohuone, markkinapaikka ja toisinaan eläinten päivähoitopaikka.
Turvallisuus ja onnettomuudet
Liikenteen koomisuus loppuu siinä vaiheessa, kun puhutaan onnettomuuksista. Filippiinien tieliikenteessä kuolee vuosittain reilusti yli 10 000 ihmistä, satojatuhansia loukkaantuu ja liikenneonnettomuudet ovat yleisin kuolinsyy 15–29-vuotiaiden keskuudessa.
Suuri osa onnettomuuksista liittyy ihmisten käyttäytymiseen: riskialttiisiin ohituksiin, ylinopeuteen, kännykän käyttöön, päihtyneenä ajamiseen ja muihin tilanteisiin, joissa kuljettajan harkinta on loppunut jo kauan ennen osumaa.
Erityisen haavoittuvia ovat kahdella tai kolmella pyörällä liikkujat. Autoilijan näkökulmasta ongelmana on ennakoimattomuus: moottoripyörä voi ilmestyä katveesta, lapsi polkupyörineen tien reunasta ja tricycle kääntyä eteen ilman mitään näkyvää ennakkovaroitusta. Siksi suomalaisesta näkökulmasta paras tapa ajaa Filippiineillä on hieman vainoharhainen: oleta koko ajan jonkun tekevän jotakin yllättävää ja typerää.
Jalankulkijat ovat liikenneravintoketjun pohjalla. Suojatie on käytännössä vain asfaltissa olevaa maalia, ei suoja-alue. Teiden ylittäminen tapahtuu siten, että astut tielle, nostat kätesi kämmen edellä kohti lähestyvää 12-tonnista bussia ja toivot, että kuljettajalla on parempi kämmenenlukutaito kuin fysiikan tuntemus.
Sadekausi tuo ajamiseen mukaan kokonaan uuden haasteen. Trooppinen rankkasade voi muuttaa tien hetkessä matalaksi joeksi, eikä veden syvyyttä aina pysty arvioimaan. Tavallista korkeampi maavara ei ole pelkästään katumaasturin omistajan itsetuntoprojekti, vaan hyvin käytännöllinen ominaisuus.
Yöajoa tuntemattomilla maaseututeillä vältän itse aina, kun siihen on mahdollisuus. Suuri osa tiellä liikkuvista on täysin valottomia. Edessäsi ajava tricycle luottaa siihen, että heijastimena toimii sen takapeltiin teipattu kulunut Jesus is my co-driver -tarra, ja vastaantuleva rekka säästää polttimoitaan vilkuttamalla pitkiä valoja vain sekunnin murto-osan ennen game over -törmäystä.
Auton ostaminen
Jos Filippiineillä asuu pidempään, oma auto voi olla perusteltu hankinta. Se ei välttämättä säästä aikaa Metro Manilassa, koska auton omistaminen ei anna valtaa fysiikan lakeihin, mutta se antaa vapautta.
Filippiineillä joukkoliikenne toimii omalla tavallaan ja takseja sekä sovelluspohjaisia kuljetuksia on kaupungeissa paljon tarjolla, mutta oma auto antaa vapauden lähteä suurkaupungin ulkopuolelle silloin kun itse haluaa. Se on erityisen arvokasta maassa, jossa kiinnostavimmat paikat sijaitsevat usein juuri siellä, minne bussi ei mene eikä taksikuski löydä.
Auton valinnassa kannattaa miettiä, missä sillä ajaa. Jos elämä pyörii ostoskeskusten ja parkkihallien ympärillä, valtava nelivetoinen pickup voi olla hieman sama kuin ajaisi Helsingissä metsäkoneella Stockmannille. Jos taas suuntaat säännöllisesti provinsseihin, huonoille teille tai tulvaherkille alueille, korkea maavara alkaa tuntua hyvinkin järkevältä ominaisuudelta.
Japanilaiset ja kiinalaiset automerkit hallitsevat markkinoita hyvästä syystä. Toyotan, Mitsubishin, Hondan, BYD:n, MG:n ja Suzukin varaosia löytyy helposti, ja niiden huoltoon erikoistuneita korjaamoja on kaikkialla. Eurooppalaisia ja amerikkalaisia autoja on myös saatavilla, mutta niiden ylläpito tulee huomattavasti kalliimmaksi varaosien, huoltojen ja korkeampien verojen vuoksi.
Käytettyä autoa ostettaessa tarkistaisin paperit vähintään yhtä tarkasti kuin auton. Vakuutukset, omistushistoria, rahoitusrasitteet ja auton todellinen kunto kannattaa selvittää ennen rahojen vaihtamista. Halpa auto muuttuu nopeasti kalliiksi, jos sen mukana saa bonuksena pankin osamaksut ja sähköjärjestelmän, joka on viettänyt edellisen sadekauden läheisessä joessa.
Suomalaiseen katsastukseen tottuneelle paikallinen ”katsastus” on hämmentävä elämys. Se on prosessi, jossa tärkeintä ei ole se, toimivatko jarrut tai ovatko päästöt rajoissa, vaan se, että paperissa on oikea leima ja maksut on varmasti maksettu. Kuntotarkistukseksi näyttää usein riittävän se, että auto on saatu ajettua katsastukseen.
Yksi varuste kuuluu auton omistajan ensimmäisiin hankintoihin: kojelautakamera. Kun liikenteessä tapahtuu jotakin ja kaksi kuljettajaa muistaa tapahtumat hämmästyttävän eri tavalla, video on keskustelun vähäpuheisin mutta uskottavin osallistuja.
Auton vuokraaminen
Lyhyellä kaupunkilomalla auton vuokraaminen ei välttämättä lisää elämänlaatua. Kuljetuspalvelut, kuten Grab, Angkas tai JoyRide säästävät pysäköinniltä ja ruuhkassa ajamiselta. Silloin joku toinen saa miettiä pysäköintiä, number coding -järjestelmää (Manilan ajoneuvojen vuoropäiväjärjestelmää), hetki sitten yksisuuntaisiksi muuttuneita katuja ja sitä, miksi navigaattorin ehdottama vasemmalle kääntyminen tässä risteyksessä ei todellisuudessa ole ollut mahdollista vuoden 2019 jälkeen.
Provinsseissa tilanne on toinen. Suuremmilla saarilla auto antaa aivan toisenlaisen vapauden liikkua. Vuokra-autolla pääsee pieniin kaupunkeihin, rannoille ja vuoristoon ilman, että päivän aikataulu täytyy rakentaa bussien, jeepneyjen ja tricycleiden varaan, joilla ei ole aikatauluja.
Provinsseissakin pitää hyväksyä, ettei suomalainen arvio 150 kilometrin matka-ajasta välttämättä päde. Filippiineillä kilometri on edelleen kilometri, mutta minuutit ja tunnit ovat liikenteessä huomattavasti pidemmälle venyviä käsitteitä.
Vuokra-autoa vastaanottaessa kannattaa valokuvata se joka puolelta, tarkistaa renkaat, valot, ilmastoinnin ja vakuutusturvan sekä varmistaa, että rekisteröintipaperit löytyvät autosta. Ilmastointi ei ole täällä ylellisyys vaan olennainen osa toimintakykyä. Jos olet joskus istunut kaksi tuntia Manilan ruuhkassa 35 asteen lämmössä ilman toimivaa ilmastointia, ymmärrät nopeasti, miksi ilmastointi kuuluu liikenneturvallisuuden henkiseen osa-alueeseen.
Ajokortti
Virallisesti suomalaisella ajokortilla voi ajaa Filippiineillä enintään 90 päivää maahan saapumisesta. Jos oikein sukelletaan lakiteknisyyden pimeään ytimeen, sinulla pitäisi olla mukanasi Suomen viranomaisten siunaama kansainvälinen ajokortti tai virallinen englanninkielinen käännös suomalaisesta ajokortista.
Mutta olkaamme rehellisiä: paikallinen liikennepoliisi katsoo muovikorttiasi. Hän katsoo sinua. Sitten hän katsoo maantiellä ohikiitävää 110-kuutioista skootteria, jonka päällä tasapainoilee ilman kypäriä viisihenkinen perhe, joista nuorin kantaa sylissään elävää sikaa. Nopean pohdinnan jälkeen konstaapeli toteaa, että suomalainen Kela-korttisi kelpaa aivan mainiosti.
Jos aiot asettua maahan pidemmäksi aikaa, sinun on käytännöllistä hankkia paikallinen ajokortti. Ulkomaisen kortin konvertointi vaatii reippaan läjän henkilöllisyys- ja maassaolopapereita, ”lääkärintarkastuksen” (jossa todetaan, että sinulla on pulssi) sekä vierailun paikallisessa Land Transportation Officen (LTO) toimipisteessä.
LTO:ssa asioimiseen pätevät samat absurdit lainalaisuudet kuin muuhunkin viranomaisasiointiin: yksikään LTO-toimisto tässä maassa ei sovella lakeja ja säädöksiä samalla tavalla. Voit toki opiskella viralliset linjaukset ja säännöt internetistä, mutta käytännön toteutus riippuu täysin siitä, missä toimistossa asioit, kuka sattuu olemaan luukulla, kuinka esität asiasi ja millainen verensokeritaso virkailijalla sattuu olemaan.
Liikennevalaistumisen ensimmäinen aste
Lopulta tärkein oppi ei tule teorioista, vaan kilometreistä. Kun olet ajellut Filippiineillä tarpeeksi kauan, se liikenne, joka aluksi näytti apokalyptiseltä sirkukselta, alkaa yhtäkkiä tuntua normaalilta.
Opit ennakoimaan jeepneyn pysähdyksen jo ennen kuin kuljettaja itse on tehnyt päätöksen pysähtyä. Vaistoat katveessa lähestyvän moottoripyörän, vaikka sitä ei vielä näy missään. Pelkästä viereisen auton etupyörän asennosta tiedät, että kuljettaja aikoo seuraavaksi vaihtaa kaistaa – riippumatta siitä, onko hän kertonut suunnitelmastaan vilkulla. Huomaat ajavasi kuin filippiiniläinen.
Toinen oppi on vaikeampi omaksua, vaikka sen teoriassa hyvin ymmärtääkin. Mitä tahansa tapahtuukin, älä suutu. Filippiiniläisessä liikenteessä raivoaminen on yhtä hyödyllistä kuin huutaminen monsuunisateelle. Se ei siirrä bussia, poista ruuhkaa eikä saa edessä kulkevaa jeepneytä muuttumaan näkymättömäksi.
Kun nämä kaksi oppia ovat pyyhkineet viimeisetkin jännityksen rippeet ajotyylistäsi, olet saavuttanut filippiiniläisen liikennevalaistumisen ensimmäisen tason. Sen jälkeen et enää ihmettele liikennettä – olet osa sitä.
Samaa aihetta sivuten:
