Mikähän moottoripyöräilyssä niin viehättää? Äkkiseltään se vaikuttaa pyrkimykseltä päästä mahdollisemman nopeasti valitsemaan eutanasian ja itsemurhan väliltä. Selviytymisen puolesta puhuvat ainoastaan motoristin todelliset tai kuvitellut taidot ja tosiasioiden kieltäminen.
Filippiinit on mainio maa moottoripyöräilyyn. Tiet ja maisemat ovat vaihtelevia ja ympärivuotinen ajokausi on vähäluminen. Menet pyörälläsi minne tahansa, paikalliset ihmiset suhtautuvat pääsääntöisesti moottoripyöräilevään ulkomaalaiseen suopeasti. Kaikenlaisten kaksipyöräisten ostaminen tai vuokraaminen on suhteellisen halpaa.
Olitpa aloittelija tai kokenut motoristi, Filippiinien teillä ei aika käy pitkäksi. Moottoripyöräily tarjoaa mahdollisuuden nähdä maailma uudesta näkökulmasta, päästä paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ei muuten päätyisi. Jokaiseen satulaan nousuun sisältyy lupaus seikkailusta.
Moottoripyöräilyssä on toden totta kysymys muustakin kuin pelkästä adrenaliinista ja jännityksestä. Se on jatkuvasti kehittyvä taito, joka vaatii keskittymistä, ympäristön lukutaitoa, ja ennen kaikkea, ymmärrystä omista rajoista ja uskoa omiin kykyihin.
Koolla on väliä
Filippiineillä vapaa-ajan moottoripyöräily voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri tapaan. Jokaisella tavalla on omat etunsa ja rajoituksensa, mutta yhteistä niille kaikille on se, että ne mahdollistavat hetkeksi vapauden mennä minne haluaa, milloin tahansa.
Pienet skootterit ovat käteviä kaupungeissa ja lomakohteissa liikkumiseen. Automaattiskoottereilla ajaminen on helppoa, eikä vaadi kaasun ja jarrun käyttöä suurempaa osaamista. Jokaisessa turistikohteessa ja kaupungissa on vuokraamoita, joista löytää budjettiin ja tarpeisiin sopivan skootterin.
Jos tulee tarve mennä pidemmälle ja nähdä jotain sellaista, mitä ei pääteiden tallaaja näe, silloin on käytännöllistä tarttua sarvista enduropyörää (tunnettaan paikallisesti myös dirt bike –nimellä). Endurolla ajaminen vaatii jo hieman enemmän osaamista ja kokemusta, etenkin jos syrjäisillä seuduilla lähtee seurailemaan minne mikäkin pieni polku vie.
Jos moottoripyörässä pitää olla voimaa, näyttävyyttä ja letkeä ajoasento, silloin siirrytään maailmaan, missä kuiskaillaan, ihaillen tai irvaillen, legendaarisesta HD-kirjainyhdistelmästä. Isoilla pyörillä on etunsa maantiepyöräilyssä ja päällystetyillä teillä ajettaessa. Pitkät matkat taittuvat mukavasti, ohitukset menevät heittämällä ja meno on näyttävän vakaata.
Moottoripyörä on moottoripyörä tropiikissakin
Järkeilemällä ei voi ohittaa sitä tosiasiaa, että moottoripyöräily on vaarallista Filippiineillä. Kun omat tai muiden ajotaidot pettävät, kaksipyöräisten kuljettajat ja matkustajat ovat heikoilla. Onnettomuuksissa eivät laukea suojaavat turvatyynyt eikä ympärillä ole sen enempää passiivista kuin aktiivistakaan suojaa.
Liikenteessä liikutaan suuremman oikeudella, eikä sitä juurikaan jaeta kaksipyöräisille, joille jää ainoastaan velvollisuus ja mahdollisuus pysyä hengissä. Arvaamattoman liikenteen ja odottamattomien esteiden vuoksi pään pitää pyöriä huomattavasti enemmän kuin kotosuomessa.
Suomalainen ajokortti kelpaa Filippiineillä kolme kuukautta maahan saapumisesta. Maahan saapumisen ajankohdan voi tarvittaessa todistaa passin maahantuloleimalla tai kertomalla siitä satuja. Pidempiaikaiseen pyöräilyyn kannattaa hankkia paikallinen ajokortti. Se lisää uskottavuutta viranomaisten silmissä ja toimii tien päällä myös käytännöllisenä henkilöllisyystodistuksena.
Filippiineilläkin on liikennesäännöt, joiden noudattamisesta ei yleensä ole suuremmin haittaa. Jos käy niin, että joudut vänkäämään sääntöjen tulkinnasta poliisin tai jonkun muun niitä valvovan viranomaisen kanssa, tilannetaju ja peiliin katsominen ovat parempia työvälineitä kuin Suomen liikennesääntöjen opettaminen.
Jos kuitenkin käy niin, että viranomaiset ovat antamassa liikennerikkeestä sakkoja, eteen saattaa tulla eettinen ja moraalinen valinta sen välillä maksetaanko sakko virallisesti paikalliseen Land Transportation Officeen vai hoidetaanko rike paikan päällä ”raha ratkaisee” tyyppisellä pikakäsittelyllä.
Tuurilla ja taidolla
Oli alla millainen pyörä tahansa, kypärä on silloin päässä. Ei roikkumassa käsivarressa ja suojaamassa kyynärvartta, kuten monet tekevät täyttääkseen muodollisesti kypäräpakon vaatimuksen.
Etenkin maaseudulla ajettaessa on terveellistä pitää mielessä se, ettei ambulanssi tule välittömästi onnettomuuspaikalle pelastamaan mitä pelastettavissa on. Siellä ollaan omien ensiaputaitojen ja -varusteiden varassa – pikaliima ja jeesusteippi ovat pelastaneet useamman hengen pätkillä, minne ensiapu ei tule eikä laastari riitä.
Vaikka shortseissa ja t-paidassa on vaivatonta tehdä lyhyitä reissuja, niidenkin ajaksi on hyvä suojata kaikki auringonvalolle altistuva iho. Pyörän selässä iho palaa salakavalan nopeasti ja sen yleensä huomaa vasta kun vahinko on jo tapahtunut. Palaneet kämmenselät ja jalkaterät paljastavat aloittelevan motoristin.
Maaseudulla auringon laskiessa hyönteiset lähtevät liikkeelle. Avokypärällä on omat etunsa, mutta ne eivät ole parhaimmillaan iltahämärässä hyönteisparvien läpi ajettaessa, kun suuhun, silmiin ja kasvoihin napsahtelee kaiken kokoista öttiäistä – yksikin silmään osunut isompi kovakuoriainen voi viedä näön loppuelämäksi.
Filippiinien lain mukaan skootterilla ja moottoripyörällä ajamisen promilleraja on tasan nolla. Käytännössä, etenkin maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa, juovuksissa ajamisen valvonta on olematonta ja ajokunto jää kuljettajan oman arvion varaan. Siinä harkinnassa on hyödyllistä pyöritellä sitä tosiasiaa, että ulkomaalainen on onnettomuustilanteissa käytännössä lainsuojaton tuomioita ja korvauksia määrättäessä, mikäli veressä on hitunenkin alkoholia.
Matkassa pitää aina olla onnettomuuksien varalta vakuutus, joka korvaa omien vammojen lisäksi myös pyörän ja muiden osapuolten vahingot. Jos onnettomuudessa on mukana paikallisia osapuolia, oikeus ja korvausvelvollisuus painottuvat suuntaan, missä on maksukykyä ja heikompi paikallisen kielen osaaminen.
Nahkaliivejä ja kerhotiloja
Sitten maailmaan, missä kaikki on isompaa ja meno rouheampaa. Moottoripyöräkerhot tarjoavat mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä, jakaa tarinoita ja hankkia ikimuistoisia kokemuksia. Kerhojen järjestämät yhteisajot tarjoavat myös tilaisuuden tutustua uusiin ajoreitteihin ja -tapoihin eri puolilla maata.
Filippiineillä on noin 300 rekisteröityä moottoripyöräkerhoa, joiden aktiviteetit vaihtelevat leppoisista sunnuntaiajeluista tiukasti ohjeistettuun kerhotoimintaan. Useimmat kerhot toimivat yhteistyössä poliisin Highway Patrol Groupin (HPG) kanssa liikenneturvallisuutta ja -valistusta koskevan tiedon levittämiseksi.
Filippiinien tunnetuin moottoripyöräkerho on vuonna 1994 perustettu Mad Dog Motorcycle Club (MDMC). Heidän toimintansa on veljeskuntameininkiä nahkaliiveineen ja sääntöineen. MDMC on kerho, johon pääsee mukaan ainoastaan kutsusta, ja heidän liiviensä kantamiseen tarvitaan paljon muutakin kuin iso moottoripyörä ja muutama tatuointi. Mad Dogeilla on maaosastot myös Thaimaassa, Singaporessa, Japanissa, Hongkongissa ja Kiinassa.
Viime vuosina Filippiineille on kasvanut myös vireä moottoripyörien rakentamiskulttuuri. Halpoja ja pieniä kevytmoottoripyöriä pimpataan pienimpiä yksityiskohtia myöten cafe racereiksi, bobbereiksi, choppereiksi ja vaikka minkälaisiksi namupaloiksi.
FinnHOG’s – Suomalaiset ajomiehet
Filippiineillä toimii suomalaisten oma moottoripyöräkerho, Makatissa huhtikuussa 2003 perustettu FinnHOGs. Kerhon jäsenet kutsuvat mukaan toimintaan uusia potentiaalisia ehdokkaita ja tutustuvat heihin muutaman ajoreissun ja ”jälkeisten” ajan.
Mikäli kokelas täyttää kerhon tärkeimmän vaatimuksen (Pitää olla Hyvä Tyyppi), hän voi alkaa sovittelemaan kerhon nahkaliiviä täysjäsenyyden merkiksi. FinnHOG’sista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Uncle Anttiin, joka löytyy Facebookista nimellä TitoTita.
Vaikka FinnHOG’sien toimintaan kuuluvat isot pyörät ja nahkaliivit tunnuksineen, kerhon toiminta on käytännössä mukavaa yhdessäoloa hyvässä seurassa, joskus myös tien päällä. Heidän mainio mottonsa välittää toiminnasta jotain olennaista: FinnHOGs is a drinking club with riding problem.
FinnHOG’s on aito ”prosenttiklubi”, mutta mottonsa mukaisesti hieman tömäkämpi 38% -versio. Kerholla on osastot myös Suomessa, Arabiemiraateissa, Brasiliassa, USA:ssa (Georgia), Espanjassa, Itävallassa, Singaporessa ja Thaimaassa.
Viimeiseen korttiin
Säännöllinen moottoripyöräily on elävöittänyt myös omaa arkeani ja tuonut siihen paljon elementtejä, joita runoudessa kutsutaan ELÄMÄKSI.
Opin moottoripyöräilyn perusteet Palawanin saarella, missä elin enduropyörän selässä ensimmäiset kymmenen vuottani Filippiineillä. Muutettuani Manilaan jatkoin Palawanilla moottoripyöräsafarien vetämistä eri puolilta maailmaa saapuville motoristeille.
Näiden muutaman päivän mittaisten retkien reitit ja vaatimustasot vaihtelivat osallistujien toiveiden ja taitojen mukaan leppoisista sunnuntaiajeluista äärirajoille vietyihin selviytymisseikkailuihin tiettömillä taipaleilla ja vuoristojen viidakkopoluilla – usein niitä polkuja epätoivoisesti etsien.
Jokaisen moottoripyöräilijän eteen tulee päivä, jolloin hän voi vielä ripustaa ajohanskat naulaan omin käsin. Minulle se päivä tuli hieman ennen koronapandemiaa, kun oma parasta-ennen-päivämäärä motoristina tuli täyteen ajaessani elämäni ensimmäisen ja viimeisen isomman onnettomuuden eräällä sunnuntaiajeluksi luonnehdittavalla retkellä.
Ajauduin loivassa kaarteessa liian kovan tilannenopeuden myötä irtosoralle, missä pyörää ei voinut enää kaatamatta kantata. Muistan pudottaneeni pyörän hallitusti ojan pohjalle, mistä olin vauhdin turvin pompauttamassa sitä rutiininomaisesti takaisin tielle. Juuri sillä kohdalla ojan katkaisi pieni sivutie ja betoninen siltarumpu, johon törmäsin täydellä vauhdilla. Seuraava muistikuva onkin sitten se, kun makaan maassa pölypilven keskellä.
Olin lentänyt kuin rampa ankka, mutta laskeutunut kuin Hannu Hanhi. Tuttavalta lainaamani enduropyörä meni tuusan paskaksi, mutta itse selvisin todennäköisiin vaihtoehtoihin nähden mitättömillä vammoilla; muutama murtunut kylkiluu, venähtänyt ranne ja murjottu munuainen. Motoristin egoni otti vastaan suurimman iskun, kun jouduin kysymään itseltäni sen kaikista tuskallisimman kysymyksen: ”Miten tuollaisessa paikassa voi ajautua ulos tieltä?”
Jos olisin jatkanut ajamista ja moottoripyöräsafareja onnettomuuden jälkeen, iän myötä heikkenevät taidot ja tilastolliset todennäköisyydet eivät olisi puolellani. Ajan myötä seuraava onnettomuus olisi tullut väistämättä eteen. Tuskin selviäisin siitä enää samanlaisella tuurilla ja onnella, joten ripustin ajohanskat naulaan.
Raskas päätös, jonka kanssa olen viime vuosina kipuillut, mutta harvoinpa tulevaisuus noudattaa ennalta tehtyjä suunnitelmia ja toiveita. Niitä sotkemaan tulee aina sattumia, johdatusta ja uusia mahdollisuuksia olla vapaasti vastuuton.
Mitä pidempi matka, sitä hitaampi vauhti
Kun mietin moottoripyöräilyn mielekkyyttä läpi ilmeisten kliseiden, päädyn lopulta siihen, että se on vaihtelua sille arjelle, missä ei ole riittävästi tunnetta vastuuttomasta vapaudesta. Moottoripyöräily tarjoaa maailman, mihin ei liity arkisia velvollisuuksia, mutta sitäkin enemmän sattuman eteen heittämiä mahdollisuuksia.
Vapauden tunne ei synny niinkään välineestä vaan hetkestä, mielentilasta ja ympäristöstä, joihin pääsemiseksi moottoripyörä on käytännöllinen väline. Moottoripyöräilyssä ylitetään tutun ja turvallisen arjen rajoja ja rakenteita. Satulassa voi hetken tuntea vapautta, joka vie vastuista vapaaseen mahdollisuuksien maailmaan, missä voi tapahtua mitä tahansa.
Koska me ihmiset emme ole järkiolentoja ja meillä on taipumus olla harkitsematta syvällisesti kaikkia tekemisiämme, teemme elämän ja kuolemankin kysymyksissä päätöksiä yhdessä ohikiittävässä hetkessä. Moottoripyöräillessä sellaisia hetkiä vilistää jatkuvasti ohitse, ja alitajunta muokkaa niistä tunteen, kuinka hemmetin hienoa on olla elossa kaikilla aisteilla.
