Tänään Filippiineillä järjestetään valtiolliset hautajaiset, kun maan entinen presidentti Ramos lasketaan lepoon Libingan ng mga Bayanin sankarihautausmaalle.
Viime sunnuntaina (31.7.2022) Filippiinien entinen presidentti Fidel Ramos sai iäisyyskutsun. Kutsu ei tullut yllätyksenä, sillä 94-vuotias Ramos oli viime vuosina kärsinyt lukuisista korkean iän mukanaan tuomista terveysongelmista. Vaikka uutinen oli odotettu, se kosketti koko kansakuntaa, sillä Ramos oli henkilö, jonka mukana kuoli paljon muutakin kuin ihminen.
Valtiolliset hautajaiset ovat Filippiineillä harvinaisia tapahtumia. Edellisen kerran sellaiset järjestettiin vuonna 2012 lento-onnettomuudessa kuolleen sisäministeri Jesse Robredon kunniaksi. Entiselle presidentille valtio on järjestänyt hautajaiset viimeksi vuonna 1997 kun Diosdado Macapagal saateltiin viimeiselle matkalle sankareiden hautausmaalle.
Tänään Libingan ng mga Bayanin hautausmaalle saatellaan Filippiinien lipun peittämässä arkussa presidentti Fidel Ramos.
Koulupojasta sotilaaksi
Fidel Valdez Ramos syntyi 18. maaliskuuta 1928 keskiluokkaiseen perheeseen Pangasinanin maakunnassa Manilan pohjoispuolella. Hänen kiinnostuksensa politiikkaan syttyi nuorena poikana, kun hänen Narciso-isänsä valittiin kongressiedustajaksi. Narcisosta tuli myöhemmin ulkoministeri ja hän oli yksi Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEANin perustamisasiakirjan allekirjoittajista 1967.
Ramosin äiti Angela Valdez tuli suvusta, joka myös tunnettiin maakunnan paikallispolitiikassa. Opettajana toiminut Angela oli Ferdinand Marcosin serkku, mikä sitoi kaksi tulevaa presidenttiä verisukulaisiksi.
Ramos aloitti opiskelunsa Lingayenin kaupungin kunnallisessa koulussa, mutta ennen toista maailmansotaa hänet lähetettiin Manilaan jatkamaan peruskoulutustaan Manilaan University of the Philippinesiin ja Mapua Institute of Technologyyn. Hän oli perinyt protestanttiselta perheeltään vahvan työmoraalin ja rahoitti opintojaan myymällä vihanneksia työntökärryistä Manilan torilla.
Insinööriksi valmistuttuaan Ramos sai stipendin Yhdysvaltain sotilasakatemiaan West Pointiin, mistä hän valmistui kiitettävillä arvosanoilla vuonna 1950. Yhdysvalloissa hän myös täydensi insinööriopintojaan Illinoisin yliopistossa.
Ramos taisteli amerikkalaisjoukkojen mukana Korean sodassa, missä kolmasosa hänen West Pointin luokastaan kaatui. Hänet palkittiin ansiomitalilla Chorwon kukkulan taistelusta, missä hän sai ylähuulensa arven kiinalaisen sotilaan pistimestä.
Sodasta palattuaan hän meni naimisiin opettajaksi valmistuneen Amelita Martinezin kanssa vuonna 1954. Perheelle siunaantui nopeassa tahdissa viisi tytärtä. Vietnamin sodassa Ramos komensi Filippiinien rakennusjoukkoja (Philippine Civil Action Group to Vietnam). Vuonna 1980 hän suoritti kauppatieteiden tutkinnon Ateneo de Manilan yliopistosta.
Uraohjuksesta sankariksi
Vuonna 1965 Ramosin pikkuserkusta Ferdinand Marcosista tuli Filippiinien presidentti. Ramos oli tuolloin nuori upseeri, jonka ura armeijassa oli edennyt hitaasti. Marcos nimitti West Pointin priimuksen sotilasasioista vastaavaksi avustajaksi ja nopeasti Ramos yleni Filippiinien armeijan alaisuudessa toimivien poliisivoimien komentajaksi.
Asemansa perusteella Ramos oli suunnittelemassa presidentti Marcosin julistamaa poikkeustilaa vuonna 1972. Hän on sotilaana mukana poikkeustilan päätöksenteossa ja tietoinen ainakin jollain tasolla sen aikana tapahtuneista kidutuksista ja murhista. Hän on myöhemmin puolustautunut sillä, että hän virkamiehenä ja sotilaana joutui noudattamaan perustuslakia, vaikka ei kaikilta osin hyväksynyt sen toimeenpanoa.
Vuosien mittaan Marcosin hallinnon ylilyönnit olivat kuitenkin liikaa Ramosille. Hän päätti kääntyä omaa sukulaistansa vastaan, kun Marcos valitsi Filippiinien asevoimien esikuntapäällikön tehtävään häntä huomattavasti epäpätevämmän kenraali Fabian Verin. Ramos alkoi veljeilemään Marcosin syrjäyttämistä suunnittelevien poliitikkojen ja upseerien kanssa.
Helmikuussa 1986 Ramos joutui siihenastisen uransa kiperämpään paikkaan, kun Marcosin vastainen toiminta laajeni EDSA-vallankumoukseksi (People’s Power). Hän otti vallankumouksessa keskeisen roolin yhdessä silloisen puolustusministerin Juan Ponce Enrilen kanssa siirtymällä avoimesti johtamaan kapinoivia sotilaita ja tukemaan oppositiojohtaja Cory Aquinoa.
Armeijan päämajaan Camp Crameen linnoittautuneita kapinallisia oli ainoastaan kaksisataa Marcosin koko armeijan ylivoimaa vastaan. Kolmen päivän ajan heidän asemansa näytti toivottomalta, mutta lopulta noin 2 miljoonaa filippiiniläistä lähti Manilan kaduille tukemaan kapinoivia sotilaita. Vakavasti sairas Marcos ei pystynyt pitämään kiinni valtansa riekaleista ja joutui perheineen pakenemaan Yhdysvaltain armeijan saattamana Havaijille maanpakoon.
Sankarista johtajaksi
EDSA-vallankumouksen jälkeen Ramos siirtyi palvelemaan presidentti Cory Aquinon hallintoa. Aquino nimitti hänet Filippiinien asevoimien esikuntapäälliköksi (1986–1988) ja myöhemmin maan puolustusministeriksi sekä katastrofien koordinointineuvoston puheenjohtajaksi (1988–1991).
Vaikka Aquino palautti ”demokratian”, ja sen myötä myös oman ja muiden eliittisukujen etuoikeudet ja omaisuudet, maa oli ajautunut taloudelliseen sekasortoon. Tilannetta pahensi akuutti energiakriisi ja riitaisan hallinnon kyvyttömyys ratkaista ongelmia.
Lopulta osa armeijan upseeristosta pettyi uuteen hallintoon niin perusteellisesti, että yritti suistaa sen vallasta useilla sotilasvallankaappausyrityksillä. Ramos johti henkilökohtaisesti operaatioita, jotka kukistivat kaikki yhdeksän Aquinon hallintoa vastaan tehtyä kumoushanketta.
Toimikautensa lopussa presidentti Aquino maksoi kiitollisuudenvelkansa nimeämällä Ramosin hänen suosikikseen vuoden 1992 presidentinvaaleihin. Ramos sai vaaleihin myös nyökkäyksen Washingtonista.
Vaikka Ramosin tavaramerkiksi oli jo tuolloin muodostunut suupielessä roikkuva sikari, hän erottui muista ehdokkaista nuorekkaalla ja energisellä olemuksellaan. Hän nosti säännöllisesti painoja, lenkkeili, harrasti laitesukellusta ja golfausta.
Ramos voitti vuoden 1992 presidentinvaalit historian pienimmällä marginaalilla. Voitosta huolimatta hän sai ainoastaan 23.58 prosenttia annetuista äänistä, joten hänen poliittinen pääomansa ei ollut suuri hänen aloittaessaan presidentin toimikauttaan.
Johtajasta presidentiksi
Kun Ramos valittiin presidentiksi, Filippiinejä kutsuttiin ”Aasian sairaaksi mieheksi”. Hän käynnisti kattavan yhteiskunnallisen uudistusohjelman – Philippines 2000 – vähentääkseen köyhyyttä, vahvistaakseen hallintoelimiä ja kääntääkseen sakkaavan talouden investointivetoisen kasvun tielle. Vaikka Ramosilla oli poikkeuksellisen selkeä näkemys maan ongelmista ja ratkaisuista, ensimmäiset vuodet hän joutui pitkälti siivoamaan Aquinon hallinnon jälkiä.
Ramosin mielestä ainoa tapa, jolla maa voi nousta suosta, oli nopeasti nykyaikaistaa hallintoa ja purkaa talouden monopoleja. Hän uskoi vahvasti yksityistämiseen talouden rakenteita tervehdyttävänä voimana. Taitavana organisaattorina ja ahkerasti matkustavana diplomaattina hän sai ulkomaisten sijoittajien luottamuksen palautettua Filippiineihin.
Ramos hyödynsi taitavasti kongressin myöntämiä erityisvaltuuksia sähkökriisin ratkaisemiseksi. Hän yksityisti energiasektoria ja sai maata piinanneet sähkökatkot loppumaan. Myös pitkään jatkunut Manilan vesikriisi ratkaistiin vesilaitoksia yksityistämällä.
Ramos lähti purkamaan muillakin talouden keskeisillä sektoreilla kehitystä jarruttavia monopoleja ja kartelleja. Hän muun muassa painosti maan telekommunikaatiojätti PLDT:n päästämään kilpailijoita markkinoille. Se mahdollisti Filippiinien räjähdysmäisen harppauksen Aasian edistyksellisemmäksi telekommunikaatiomarkkinaksi.
Hänen hallintonsa vapautti myös lentoliikenteen ja mahdollisti kohtuuhintaiset koti- ja ulkomaanlennot tavallisille filippiinoille. Hän purki Philippine Airlinesin kartellit, mikä nopeutti maan syrjäisempien osien kehitystä kun entistä suuremmat määrät ihmisiä ja rahteja pääsi liikkumaan halvemmalla ja nopeammin.
Ramos voi ottaa kunnian myös pankkialan vapauttamisesta. Hän puski kongressissa läpi lakiesityksen, joka salli ulkomaisten pankkien toimia Filippiinien rahoitusmarkkinoilla. Vapaampi kilpailu alensi korkeita laina- ja korkokuluja ja avasi taloutta uusille toimijoille. Maailmanpankin mukaan kansainvälisten sijoittajien luottamus Filippiinien talouteen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kohenemiseen oli seurausta Ramosin hallinnon makrotalouden uudistuksista.
Entinen sotilas ja sotaveteraani tuli tunnetuksi myös rauhantekijänä. Hän allekirjoitti historiallisen rauhansopimuksen hallituksen ja Morojen kansallisen vapautusrintaman (MNLF) välillä vuonna 1996. Hän yritti käydä rauhanneuvotteluja kommunistikapinallisten (NPA) kanssa, mutta ne kaatuivat kapinallisten kohtuuttomiin ehtoihin ja heidän johtonsa erimielisyyksiin.
Ulkopolitiikan rintamalla Ramos samanaikaisesti lähentyi ja ärsytti nousevaa Kiinaa käynnistämällä kiinalaisrahoitteisia rakennushankkeita ja aloittamalla maan armeijan nykyaikaistamisen. Hän elvytti ja selkeytti puolustussuhteita perinteisiin liittolaisiin ja haki diplomaattista tukea Kaakkois-Aasian maiden järjestöltä (ASEAN).
Presidenttinä Ramos oli yhtä aikaa valtiomies ja myyntimies, joka nosti maan aseman kansainvälisellä näyttämöllä uusiin korkeuksiin väsymättömän positiivisella asenteellaan ja käytännöllisyyteen perustuvalla johtajuudellaan. Hän nostatti filippiiniläisten kansallista itsetuntoa Marcosin nuhruisen lopun ja Cory Aquinon pettymysten jälkeen ”Kaya natin to!” (Me pystymme siihen!) asenteellaan.
Hänen tavoitteensa nostaa Filippiinit Aasian tiikeritalouksien joukkoon tuhoutui vuoden 1997 Aasian talouskriisiin. Vaikka maa selviytyi kriisistä hänen uudistustensa ansiosta, kriisi hieman epäreilusti jätti Ramosin presidentillisen perinnön mustelmille.
Presidentistä eläkeläiseksi
Presidenttikautensa jälkeen Ramos toimi näkyvästi vanhemman valtiomiehen roolissa ja häntä seuranneiden presidenttien neuvonantajana. Hän jatkoi ahkeraa matkustamista maailmalla mainostamassa Filippiinejä. Välittömästi presidenttikautensa jälkeen hän vieraili myös Suomessa elokuussa vuonna 1998.
Vaikka Filippiinit 2000-kehitysohjelmassa oli paljon hyvää ja Ramos nosti maan takaisin jaloilleen, historia on sittemmin osoittanut muutamien hänen hallintonsa saavutuksiksi luettujen ansioiden vesittyneen ja epäonnistuneen.
Nykyinen sähkön korkea hinta ja Metro Manilan vedenjakeluongelmat osaksi periytyvät hänen hallintonsa aggressiivisista yksityistämisistä, joita hänen hallintonsa joutui parempien vaihtoehtojen puutteessa tekemään.
Vaikka hän rauhoitti maan ja toimi aikansa rauhantekijänä, rauhansopimus hallituksen ja MNLF:n välillä ei tuonut pitkäaikaista rauhaa maan muslimienemmistöisille alueille. Myös kommunistisissit jatkoivat maaseutuväestön terrorisointia ja suojelurahojen keräämistä yrityksiltä, mikä halvaannutti monen syrjäisemmän maakunnan kehityshankkeet.
Vaikka Ramos ei kuulunut niihin presidentteihin, jotka kahmivat itselleen ja suvulleen rahaa ja omaisuuksia, täysin epäilysten yläpuolella hän ei kuitenkaan ollut.
Kapitalisoidakseen amerikkalaisilta jääneet sotilastukikohdat ja armeijan tarpeettomaksi käyneen varikkoalueen – Subicin laivastotukikohta, Clarkin lentotukikohta ja Fort Bonifacion (nykyinen Bonifacio Global City) – Ramosin hallinto järjesti niiden yksityistämisen. Näissä kaupoissa monen kenraalin huhuiltiin tienanneen omaisuuksia, mutta mitään sen vakuuttavampia todisteita ei esitetty.
Ramosin hallinto yhdistettiin Manilanlahden täyttömaalle rakennetun PEA-Amari-moottoritiehankkeen miljoonien dollareiden kavalluksiin. Ramos todettiin viattomaksi ja häneen kohdistuvat syytöksen olivat todennäköisesti enemmän poliittista loanheittoa kuin savuavia aseita.
Eläkeläisestä muistoihin
Fidel Ramos oli ainoa Filippiinien presidentti, jonka olen tavannut useamman kerran. Ensimmäisen kerran tapasin hänet Palawanin saaren pääkaupungissa Puerto Princesassa, missä hän vieraili vastavalittuna presidenttinä. Olin paikallisuutisten kameraryhmän mukana kuvaamassa presidenttiä lentokentältä kaupungintalolle kuljettavaa autoa, kun televisionkatsojat näkivät suorassa lähetyksessä, kuinka presidentin käsi ilmestyi auton ikkunasta nakkaamaan sikarintumpin tien varteen.
Kaupungintalolla presidenttiä oli vastassa uusi pormestari Edward Hagedorn, joka oli ensitöikseen määrännyt 500 peson sakon katujen roskaajille. Televisiosta matkaa seurannut Hagedorn määräsi järjestyksenvalvojan kirjoittamaan autosta nousevalla presidentille sakkolapun roskaamisesta. Sen sijaan, että Ramos olisi närkästynyt moisesta röyhkeydestä, hän kuittasi itseään sadatellen sakon käteisellä, antoi järjestyksenvalvojalle ison tipin rohkeudesta ja vuolaasti kiitteli pormestaria esimerkillisestä asenteesta lainrikkojia kohtaan. Meitäkin hän kävi hymyillen kättelemässä.
Sittemmin pääsin tapaamaan häntä useissa Boy Scout of American partiolaistapahtumissa, joissa hän oli kunniavieraana. Noissa tilaisuuksissa hän pääsi näyttämään erinomaista huumorin- ja tilannetajuaan sekä herrasmiesmäistä ystävällisyyttään.
Vuonna 1995 sain tilaisuuden vierailla silloisen Suomen väliaikaisen asiainhoitajan (suurlähettilään sijainen) Juha Kuusen ja kahden YLE:n toimittajan kanssa Malacanangin presidentinpalatsissa. Kun Juha hoiti viralliset kuviot Ramosin kanssa, me muut jäimme haastattelemaan Amelita Ramosia hänen hankkeistaan maan ensimmäisenä naisena. Ramosinkin tapauksessa pätee sanonta, että jokaisen suurmiehen rinnalla on hieno puoliso.
Filippiinien presidenttien arvioimista vaikeuttaa se, että jokainen on perinyt edeltäjältään erilaisen maan ja jokaisella on vuorollaan ollut erilaiset haasteet ja ongelmat. Ramos itse on todennut: ”Kuusi vuotta on liian pitkä aika huonolle presidentille ja liian lyhyt hyvälle.” Ramosin kaltaiselle presidentille kuusi vuotta oli liian lyhyt aika.
