Filippiinien vaalit 2022 – Kumpi kolmesta?

Viime päivinä olen useasti kuullut kommentin, joka kiteyttää hyvin Filippiinien presidentinvaalien lähtökohdat: ”En pidä Bongbong Marcosista enkä siitä mitä Leni Robredo edustaa”. Monet filippiinot äänestävät tänään maan seuraavaa presidenttiä pienemmän pahan periaatteella.


Tänään Filippiineillä on yleinen lomapäivä kun kansakunta äänestää itselleen uuden presidentin, varapresidentin, puolet senaatista, edustajainhuoneen ja paikallishallintojen edustajat, lukuun ottamatta barangay-tason edustajia (heidät valitaan erillisessä vaalissa 5. joulukuuta 2022).


Nämä vaalit ovat monella tavalla niin poikkeukselliset, että päätin seurata äänestyspäivää kahdessa erilaisessa todellisuudessa. Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla Manilaan Palawanin provinssin pääkaupungista Puerto Princesasta, missä seurasin äänestyspäivän alkamista. Päivän lopetan seuraamalla tunnelmia maan liike-elämän keskuksessa Makatissa, missä äänestetään täysin toisenlaisessa todellisuudessa.

Vaaka kallistuu


Nämä kaksi poliittista todellisuutta – Makatin eliitti ja Palawanin tavallinen kansa – ovat näissä vaaleissa polarisoituneet selvemmin kuin missään viidessä aikaisemmissa presidentinvaaleissa, joita olen Filippiineillä päässyt seuraamaan. Lähes kaikki Makatissa ja muuallakin koulutettuun ylä- ja keskiluokkaan kuuluvat tuttavani liputtavat Leni Rodredon puolesta. Heille jo Marcosin nimen mainitseminenkin on viime aikoina ollut vastoin hyviä tapoja.


Sen sijaan provinsseissa asuvat tavalliseen kansaan kuuluvat tuttavani, jolle Marcosin nimi edustaa toivoa paremmista tulevaisuudennäkymistä, ovat tänään äänestämässä Bongbong Marcosista maan seuraavaa presidenttiä.


Viime kuukausien mielipidemittausten tulokset ovat tukeneet samansuuntaista jakoa: Marcosin kannatusluvut ovat lähennelleet 60 prosenttia, joka vastaa niin sanotun ”tavallisen kansan” (masa) osuutta väestöstä. Viime viikkoina myös Leni Rodredon takana olevat organisaatiot ja tukiverkostot ovat näyttäneet voimansa. Viimeisimmissä mielipidemittauksissa hänen kannatuksensa on noussut noin 25 prosentin tuntumaan, mikä vastaa koulutetun ylä- ja keskiluokan ja hänelle myötämielisten paikallisdynastioiden väestöllisestä osuutta.


Tuo sama polarisaatio on aina ollut olemassa, ja vaikuttanut myös aikaisemmissa vaaleissa, mutta nyt sen merkitys on suurempi ja selkeämpi. Jos mitään miracLENIlord -ihmeitä ei tänään tapahdu, Bongbong Marcos tulee voittamaan vaalit kansan syvien rivien äänillä. Mutta koska olemme Filippiinien ihmemaassa, kukaan ei voi olla lopputuloksesta täysin varma ennen kuin viimeinenkin ääni on saatu laskettua ja tulokset virallisesti vahvistettua.


Filippiinien vaalien järjestämisestä vastaava Commission on Elections (COMELEC) on arvioinut presidentin, varapresidentin ja senaattorien virallisten vaalitulosten vahvistuvan noin viikossa, paikallisvaalien tulokset noin 3-4 päivässä.


Kolmas pyörä


Vaikka presidentinvaali odotetusti jäi kahden kaupaksi Bongbong Marcosin ja nykyisen varapresidentin Leni Robredon välillä, vaaleissa on tällä kertaa mukana myös kolmas tekijä, joka vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen.


Suurin osa äänestäjistä ei pohjimmiltaan kannata tai vastusta Bongbong Marcosia henkilönä. Hänen henkilökohtaisista johtamistaidoistaan ja -kyvyistään ja politiikasta ei vielä tiedetä juuri mitään. Vaalien olennaisin kysymys on äänestäjien käsitys Marcosin perheen poliittisesta perinnöstä, jonka tunneperäinen kannattaminen henkilöityy ehdokas Bongbong Marcosiin ja vastustaminen Leni Rodredoon.


Marcosin lupaus palauttaa filippiinoja yhdistävä johtajuus vaikuttaa suurimmalle osalle äänestäjiä uskottavalta, mutta yhdistyminen ei tule koskemaan sitä osaa väestöä, joka ei hyväksy Marcoseja missään muodossa maan johdossa. Samaan aikaan Robredon lupaus tuoda maahan jälleen kerran ”hyvä hallinto” ei tavallisen kansan enemmistön korvissa kuulosta uskottavalta.


Näissä vaaleissa tunteet ja mielikuvat Marcosin poliittisesta perinnöstä ovat olennainen osa sitä, miten äänestäjät näkevät kaksi kilpailevaa ehdokasta ja kuinka he lopulta äänestävät. Äänestäjien tunteet – luottamus tai epäluottamus, pitäminen tai inhoaminen, hyväksyntä tai paheksuminen, rakkaus tai viha, ylpeys tai nöyryytys – Marcosia ja Robredoa kohtaan määräävät sen, minkä äänestäjät uskovat tai eivät usko olevan totta näistä kahdesta ehdokkaasta.


Kyse on kollektiivisesta kaipuusta siihen tunteeseen, että filippiinoilla olisi taas johtaja, johon he osaavat heijastaa omat haaveensa ja toiveensa, ja joka vastaa niihin tunnetasolla. Kaipuu tunteesta, että ollaan jollain tavalla yhteydestä johtajaan, on kasvanut niin vahvaksi, etteivät siinä enää mitkään logiikat, tosiasiat ja moraliteetit merkitse mitään.

Kun Marcosin perintöä vastaan asetetaan maan poliittis-taloudellista eliittiä edustava Leni Rodredo, joka edustaa suurimmalle osalle äänestäjiä maan poliittis-taloudellista eliittiä, suurin osa äänestäjistä ei pysty vastustamaan Marcosin lupausta yhteisestä johtajuudesta. Vaikka Marcosin tausta ei ole ”puhdas”, ei se ole häntä vastustavalla eliitilläkään, joka on vuosikymmenestä toiseen luvannut parempaa hallintoa, mutta toiminut täysin päinvastaisesti, ilman mitään henkistä tai muutakaan yhteyttä tavallisen filippiinon elämään. Kuten kansan parissa leviävä sanonta kuuluu: ”Marcosit ovat roistoja, mutta he ovat meidän puolella meitä vuosikymmeniä ryöstänyttä eliittiä vastaan.”


Verojen jakojäännös


Vaalikampanjan loppumetreillä muut, jo selvästi häviönsä haistaneet ehdokkaat, vetivät loppusuoralla pakasta vielä yhden takuuvarman kortin kampittamaan Bongbong Marcosia. Hänen perheensä maksamattomat verot nostettiin hetkeksi valokeilaan viimeiseksi oljenkorreksi herättelemään äänestäjien ”moraalia”. Asiastahan on rähmitty lukuisissa oikeussaleissa jo yli 30 vuotta.


Noista asioista – Marcosin perheen maksamattomat verot ja varallisuuden alkuperä – varmoja moraalisia näkemyksiä esittävät joko ymmärtävät miten Filippiinien yhteiskunta toimii tai sitten eivät ymmärrä ollenkaan. Ne, jotka ymmärtävät, pitävät nyt jonkin aikaa asiasta meteliä oman klaanin poliittisen ja taloudellisen edun motivoimana, mutta ovat jo kouliintuneet jättämään asian sikseen ennen kuin tutkimuksissa päästään asian ytimeen ja jonkinlaiseen lopputulokseen.


Filippiineillä jokaisella valtaa ja suuria omaisuuksia omaavalla poliittisella klaanilla on omat luurankonsa kaapissa varallisuuden lähteistä ja maksamattomista veroista. Jos yhden kaapin ovi aukeaa, siinä aukeaa myös monen nykypäivän Marcosin vastustajan kaappi. Hekin saattavat havahtua pelaamaan samaa peliä mustilla nappuloilla jos kaikki asiaan liittyvät arkistot avataan oikeussaleissa.


Tiedotusvälineissä aiheella voi poseerata vaalikampanjoiden aikaan, mutta ”mutual assured destruction” –logiikka takaa toistaiseksi sen, ettei merkittäviä Marcosin perheen varallisuutta ja veroja koskevia oikeusjuttuja saada Filippiinien nykyisellä yhteiskunta- ja hallintomallilla tuskin koskaan päätökseen. Poliittisena leikkipyssynä aihe tulee kuitenkin säilymään, koska se vetoaa yksinkertaistetulla moraaliasetelmallaan niihin ihmisiin, jotka eivät ymmärrä millaisten pilareiden päällä maa makaa.


Poikkeusvaalit


Yleisenä huomiona vaalien tunnelmista sekä Manilassa että provinsseissa on turvallista yleistää niiden poikkeuksellisuus monessa muussakin asiassa. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt Filippiineillä yhtä organisoituja ja rauhallisia vaaleja. Jotain on maassa muuttunut tai sitten pandemian aiheuttama flegmaattisuus latistaa kuuminta kiihkoa ja tunteen paloa vaaleja kohtaan.


Vaaleihin liittynyt väkivalta, äänestäjien uhkailu ja painostus on selkeästi vähentynyt. Ei se kokonaan ole hävinnyt; tänään raportoitiin Mindanaolta, Cotabaton, Maguindanaon, Basilanin ja Lanaon alueilta paikallisia kranaatti-iskuja. , mutta selkeästi vähemmän kuin aikaisemmissa vaaleissa. Myös Filippiinien vaaleja leimanneet poliittiset murhat, etenkin paikallistasolla, ovat jääneet tekemättä.


Armeija on komennettu valvomaan vaalien turvallisuutta, mutta nyt selkeästi pienemmässä roolissa ja vähemmällä näkyvyydellä kuin aikaisemmin. Poikkeuksellista on myös se, ettei armeija ainakaan toistaiseksi ole osallistunut kampanjointiin millään tavalla. Kukaan ei ole edes vihjaullut sotilasvallankaappauksen uhasta eikä uutisoinut laajamittaisista äänestäjien häirinnöistä.


Erikoista näissä vaaleissa on myös se kuinka vähän nykyinen presidentti ja hänen hallintonsa on osallistunut kampanjointiin. Presidentti halutessaan olisi voinut käyttää poliittista pääomaansa vaikuttaakseen ihmisten ajatteluun maan seuraavan johtajan valinnassa.
Presidentti Duterte ei ole julkisesti tukenut ketään presidenttiehdokasta osoittaakseen, että hän pysyy neutraalina.

Kaikkien Filippiineillä viettämäni vuosien aikana en muista aikaa, jolloin yksikään kautensa lopettava presidentti ei olisi avoimesti ilmaissut tukeaan suosimalleen presidenttiehdokkaalle. Monet filippiiniläiset pitävät presidentin neutraalia asennetta tervetulleena poikkeuksena.


Nämä vaalit lyövät myös uuden ennätyksen pöytään: Noin 67,5 miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää, joista yli seitsemän miljoonaa on uusia äänestäjiä. Rekisteröityjen äänestäjien määrä on huomattavasti suurempi kuin missään edellisissä vaaleissa; vuonna 2016 äänestäjiä oli 54,3 miljoonaa ja vuonna 2019 61,8 miljoonaa.

Kytevät jännitteet

Poikkeuksellisen monet tuttavani ovat sanoneet, että jos heidän ehdokkaansa häviää, he eivät voi hyväksyä tulosta tai uhoavat muuttavansa maasta. Ehkä heidän mielestään saattaa olla oikea päätös lähteä maasta, jos heistä tuntuu siltä, mutta häviäjienkin olisi jo aika oppia uuden hallinnon tervettä kritisoimista ja vastustamista, koska siitä demokratiassa on kyse.


Jos Bongbong voittaa, kiihkeimmät Robredon kannattajat ja hänen takanaan oleva poliittis-taloudellinen eliitti ei tule vilpittömästi hyväksymään Marcosin paluuta valtaan, jonka he katsovan kuuluvan yksinoikeudella heille. Jos Robredo jollakin tempulla pystyisi vielä osoittamaan kaikki mielipidemittaukset vääriksi, kuinka vahvalle kansan tuelle ja mandaatille hänen hallintonsa tulisi tukeutumaan?


Kumpi tahansa – Marcos tai Robredo – saa presidentin palatsin avaimet käteensä, oven takana odottaa poliittisesti hankalat kuusi vuotta. Toisen puolen kampittaminen tulee jatkumaan eikä maa pääse eliittiklaanien ja paikallisdynastioiden välisistä valtataisteluista eroon ja kehittymään potentiaalinsa mukaisesti.


Lockdown


Filippiinien vaaleihin liittyy aina kansan parissa varmoiksi tiedettyjä they say -totuuksia. Toisinaan ennen vaaleja tai heti niiden jälkeen maahan ollaan julistamassa poikkeustilaa tai sotilaat ovat kaappaamassa valtaa. Toisinaan istuva presidentti on muuttamassa (miten?) perustuslakia jatkaakseen kauttaan yli lain salliman ajan tai vaaleja ollaan perumassa ennen äänestyspäivää.


Näihin vaaleihin liittyvä ”varma tieto” on siitä, että vaalien jälkeen koko maahan palautetaan koronapandemian aikaiset liikkumisrajoitukset. Kun asiasta esittää syyn ja seurauksen periaatteeseen pohjautuvia kysymyksiä – miksi? kuka siitä hyötyy? kuka sen julistaa? – vastauksissa ollaan monta pykälää epävarmemmalla pohjalla: Lockdownin määrää presidentti, Marcos, Lenin keltainen eliitti, armeijan kenraalit, vaaleissa häviävät poliitikot… Yleisin vastaus on kuitenkin olkien kohautus ja toteamus: ”Lockdown tulee, tulet vielä näkemään.”


Äänestyspaikat sulkeutuvat tänään 7pm… Jäädään seuraamaan ääntenlaskentaa ja sitä mitä Filippiinien kansa asiasta sanoo.