Filippiinit suomeksi – Vapaata hyllytilaa

Jos aiot täyttää kirjahyllysi suomenkielisillä kirjoilla Filippiineistä, sinun ei tarvitse varata paljon hyllytilaa.

Filippiineistä on kirjoitettu ja käännetty hämmästyttävän vähän suomenkielisiä kirjoja. Monenlaisia raportteja ja matkailublogeja on tarjolla runsaasti, mutta muuten Filippiinit on jäänyt Suomessa kirjalliseen paitsioon eikä isoja maaleja ole tehty yhtäkään. Englanninkielisessä kertomakirjallisuudessa maa on toiminut lukuisten hienojen tarinoiden ja historiallisten romaanien näyttämönä, mutta niistäkin ainoastaan muutama on käännetty suomeksi.

Tietokirjapuolella on julkaistu muutamia maaoppaita ja opaskirjoja, mutta kattavaa, koko maata kuvaavaa ja selittävää kirjaa ei ole vielä suomeksi tehty. Se on yllättävää, sillä Filippiinit on väkiluvun perusteella maailman 11. suurin maa maailmassa ja usein maailman uutisissa esiintyvä maa. Huomattavasti pienemmistäkin maista on erinomaisia suomenkielisiä tietokirjoja, mutta Filippiinit on jäänyt merkillisen vähän kirjoissa kuvatuksi valtioksi.

Filippiineistä kertovan suomenkielisen kirjallisuuden vähäiseen määrään on kaksi selkeää syytä: Suomessa on liian vähän Filippiineistä kiinnostuneita lukijoita, jotta sitä käsittelevien tietokirjojen julkaiseminen olisi kannattavaa. Toisaalta Filippiinien oman kirjallisuuden vaatimaton taso ei ole innostanut ketään sitä suomeksi kääntämään.

Jotain kuitenkin löytyy, kun pohjamudat ruopataan ja divarit perataan:

KAUNOTAR KATOAA KAUKOITÄÄN – T. Kalervo Keranto (1953)

Armi Kuuselan managerin hauska, mutta ajoittain myös katkera tilitys matkasta maailman ympäri yhdessä tuoreen Miss Universumin kanssa. Keranto kertoo halunneensa tuoda julki oman näkökulmansa maailmanympärysmatkan tapahtumiin, koska hän koki joutuneensa aikanaan suomalaisen lehdistön kirjoittelussa epäedulliseen valoon. 340-sivuisessa kirjassa on mukana yli 180 valokuvaa kauneuskilpailuista ja maailmanympärimatkan varrelta sekä muutamia piirroksia.

YLI KAIKKIEN RAJOJEN – Armi Kuusela- Gil Hilario (1954)

Kirja oli tavallaan vastaus Kerannon kirjalle Kaunotar katoaa Kaukoitään. Armin mukaan se oli heitä kohtaan ”epäystävällinen” kirja. Vaikka kirja keskittyy kuvaamaan Kuuseloiden arkielämää Filippiineillä, se on silti luonteeltaan jonkinasteinen vastine Kerannon kirjalle, erityisesti Gil Hilarion kirjoittama luku, jossa ruoditaan Kerannon manageritoimintaa heidän Kaukoidän kiertueella heidän näkökulmastaan.

KAHDEN MAAILMAN VÄLILLÄ – Jukka Holopainen (1959)

Suomesta 50-luvulla Filippiineille muuttaneen pioneerin kertomus miltä tuolloin tuntui muuttaa maapallon toiselle puolelle rakkauden perässä. Kirjan sisältöä kuvaa hyvin sen alaotsikko: Mieheni on supisuomalainen, vaimoni on toista maata. Holopaisen perhe on jo toisessa polvessa tunnettu ja arvostettu Cebun yliopistomaailmassa.

ARMIN TARINA – Aikakauslehti Seuran toimittajat (1962)

Kymmenen vuotta Armi Kuuselan Miss-Universum voiton ja Filippiineille katoamisen jälkeen suomalaiset janosivat tietoa Armin elämästä. Tätä nälkää tyydyttämään Seura-lehti koosti kirjan, missä käytiin Armin tarina läpi. Kirjan runsas kuvitus Armin elämästä Filippiineillä on kirjan mielenkiintoisinta antia.

TULIA TASANGOLLA – Ooka Shohei (1964)

Japanilaisen sotilaan Tamuran fiktiivinen tarina Leyten saarelta. Toisen maailmansodan loppukahinoissa Tamura eksyy yksiköstään. Siitä alkaa hänen erämaavaelluksensa vieraalla maalla, missä vältellään ihmisten kohtaamisia. Kun väistämätön kohtaaminen vihdoin tapahtuu, joutuu inhimillisyys äärimmäiselle koetukselle.

LUUTNANTTI ONODAN SOTA – Hiroo Onoda (1975)

Japanin armeijan aliluutnantti Hiroo Onoda kävi omaa sissisotaansa Lubangin saarella 29 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Hän ei suostunut uskomaan, että Japani oli antautunut ja sota oli ohi. On mykistävää lukea Onodan omaa kuvausta siitä, miten hän piti yllä itsepetostaan sodan jatkumisesta. Huikean tarinan lisäksi kirja on myös erinomainen opaskirja Filippiinien viidakoissa selviytymiseen.

AURINGONNOUSUN TUOLLA PUOLEN – Pasi Rutanen (1987)

Diplomaatin ja veteraanitoimittajan reportaasikirja Tyynenmeren alueen valtioista, niiden historiasta, taloudesta ja ihmisistä. Sisältö perustuu suurelta osin kirjoittajan omiin suurlähettiläskokemuksiin Filippiineillä, Thaimaassa ja Burmassa. Osittain edelleen kiinnostavaa luettavaa, osittain jo vanhentunutta.

KALASNIKOV-COCTAIL – Jari Lindholm (1990)

Raju ja railakas reportaasikirja, missä nuoren toimittajan sankarimatka käy Itä-Tiibetin, Intian, Hongkongin ja Filippiinien pimeälle puolelle. Kirjan mielenkiintoisinta ja vaikuttavinta antia ovat kuvaukset Davaon slummeissa asuvista palkkatappajista, heidän elämästänsä ja toiminnasta. Kirjan kuvaukset Davaosta ovat nykypäivänä mielenkiintoista luettavaa sillä siinä sukelletaan siihen maailmaan, mistä maan nykyinen presidentti on tullut.

FILIPPIINIEN KESTÄMÄTÖN KEHITYS – Toimittanut Maarit Huhtaniemi (1993)

Filippiinien ympäristöongelmia kestävän kehityksen näkökulmasta siten kuin kestävä kehitys 1990-luvun alussa ymmärrettiin. Usean kirjoittajan artikkeleista koostuva kirjanen kertoo Filippiinien saarten elinympäristöön vaikuttavista tekijöistä, kehityksen ongelmista ja mahdollisuuksista.

KAUNIITA JA ROHKEAT FILIPPIINAT – FILIPPIINILÄISET MEILLÄ JA MUUALLA – Toimittanut Maarit Huhtaniemi (1996)

Filippiiniläisvaimoista on Suomessakin syntynyt vahvoja mielikuvia, osa oikeaan osuvia, osa täysin mielikuvituksen tuotetta. Kauniit ja rohkeat filippiinat on usean tutkijan ja kirjailijan yhteistyön tuloksena syntynyt artikkelikokoelma, joka kuvaa filippiiniläisten naisten elämää, tapoja, haaveita ja siirtolaisuutta.

KAUKOITÄ – LIIKEMATKAILIJAN OPAS – Jussila, Lehtipuu, Pukkila & Riipinen (1997)

Aikanaan Tieto-Finlandia palkintoehdokkaana ollut opaskirja Aasian suurkaupunkien liikemaailmaan. Kirjassa neljä Kaukoidän tuntijaa, yrittäjää ja kirjoittajaa teki aikanaan reaaliajassa tiukasti kiinni olleen opaskirjan, missä Aasian liike-elämän keskuksista ja niiden kivikovista markkinoista piirtyi todenmukainen ja kaunistelematon kuva ilman ainaisia hokemia ”idän eksotiikasta” ja ”kulttuurien kohtaamisesta”.

TAIFUUNIVUOSI – Riitta Vartti (1998)

Romaani kertoo kirjoittajan ilmeisen omakohtaisista havainnoista Puerto Galeran elämästä 80-luvun lopulla. Kaksi suomalaista ystävätärtä pitävät sapattivuotta, seurailevat Puerto Galeran turistikohteen elämää ja käyvät kulttuurishokin eri vaiheita läpi.

ISÄN JA LAPSEN PAKOMATKA – Tapani Jussila (1998)

Kirja on isän kuvaus Suomen ensimmäisestä julkisuutta saaneesta ”lapsikaappauksesta”, missä huoltajuuskiista kärjistyy isän päätökseksi paeta Suomesta 4-vuotiaan tyttärensä kanssa. Kirja on vauhdikas ja ajatuksia herättävä kuvaus heidän pakomatkastaan. Kirjassa on myös muutaman kappaleen verran kuvausta siitä, miten minä liityin tapaukseen Manilassa ja Palawanilla. Kirja on käännetty myös englanniksi nimellä Nordic Run.

ARMIN KULTAISET VUODET – Jorma Marttala (1999)

Kirja kertoo kuinka Armi Kuusela varttui muhoslaisesta pikkutytöstä juhlituksi maailmankaikkeuden kauneimmaksi ja Suomen kansainvälistymisen symboliksi. Yllättäen Armi kuitenkin avioitui kesken maailmanympärimatkansa filippiiniläisen Virgilio Hilarion kanssa, muutti pois Suomesta ja perusti perheen Manilaan… Ja siitä alkaa kirjan mielenkiintoisin anti; mitä siellä Filippiineillä tapahtui ja millaista Armin elämä siellä oli? Ammattireportterin elävästi kirjoitettu tarina Armin Filippiinien vuosista vilisee maan eliittiperheiden ja poliitikkojen nimiä ja piirtää mainion ajankuvan siitä millaista maan etuoikeutetun yläluokan elämä tuolloin oli. 

TAIVAAN POIKA JA KENRAALI – James Webb (1999)

Kirjan kertoja on kenraalin Douglas MacArthurin nuori adjutantti, jolla sujuvan japanintaitonsa ansiosta on merkittävä rooli tarinassa. Vaikka tarina on fiktiivinen, sen tausta on historiallinen. Kuvaukset MacArthurin toimista Leytelta ja Manilassa ovat oivallista historian kuvitusta ja ajankuvaa toisen maailman sodan lopulta. 

JOTTA PYSTYISI HENGITTÄMÄÄN/KAIVERRUKSIA RIISINJYVÄSSÄ – Abellana, Esperanza (1999)

Tämän kirjan sisällyttäminen tähän listaukseen on rajatapaus, koska se ei käsittele varsinaisesti Filippiinejä. Kirja on koosteteos eri aikakausilta ja eri kulttuureista kotoisin olevien naisten elämäntarinoista. Joukossa on kuitenkin muutama filippiina, jotka kuvailevat elämäänsä Filippiineillä.

ENNEN PÄIVÄNLASKUA EI VOI – Johanna Sinisalo (2000)

Finlandia-palkinnon voittanut fantasiaromaani, jonka yksi keskeinen henkilö on filippiiniläinen nainen Palomita. Hän on tullut Suomeen vaimojen välittäjän Sir Vilin toimesta ja päätynyt väkivaltaisen aviomiehen tyrannisoimaksi. Palomita lähti kotoaan Mindanaolta uskoen isänsä ja veljensä tarinaa ulkomailla odottavasta sairaanhoitajan urasta. Sen sijaan hän joutui Manilaan tyttöbaariin ja sitä kautta Sir Vilin vaimokatalogiin. Palomitan tarina tuntuu kaikessa mielikuvituksellisuudessaan mahdolliselta yhä edelleen.

JOLO – 140 PÄIVÄÄ PANTTIVANKINA VIIDAKOSSA – Risto Vahanen & Seppo Fräntti (2000)

Terrorismi ja kidnappaukset iskostuivat suomalaiseen todellisuuteen, kun Risto Vahanen ja Seppo Fränti kidnapattiin Malesiasta Filippiineillä sijaitsevalle Jolon saarelle vuonna 2000. Kirjassa kuvataan hyvin tapahtumien kulku heidän itsensä kokemana sekä miten erilaiset ihmiset käyttäytyvät vaikeassa tilanteessa. Kirja olisi mitä mainioin viidakkoseikkailu, jollei se olisi täyttä totta.

JOLON VANGIT – PANTTIVANKIDRAAMA OTTOÄIDIN SILMIN – Marja Korhonen (2001)

Jolon saaren panttivankien Seppo Fräntin ja Risto Vahasen tarina Manilan suurlähetystön konsulin Marja Korhosen kuvaamana. Kirja kertoo yli neljä kuukautta kestäneestä panttivankidraamasta, siitä miten suomalainen konsuli ja panttivankien tärkein suomalaiskontakti koki tapahtumat ja loputtomat neuvottelut panttivankien vapauttamiseksi.

TULIKÄRPÄNEN – Toimittaja Riitta Vartti (2001)

Kokoelma filippiiniläisiä novelleja ja romaanikatkelmia useilta eri kirjoittajilta. Tarinat kuvaavat historiaa ja nykypäivää: Manilan baarien seksibisnestä, slummien arkea ja keskiluokan elämää. Riitta Vartti ja muut kääntämiseen osallistuneet ovat tehneet kulttuuriteon, sillä käsittääkseni Tulikärpänen on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomeksi julkaistu näyte filippiiniläisestä kaunokirjallisuudesta.

FILIPPIINIT – MYRSKYJEN JA MAHDOLLISUUKSIEN SAARISTO – Toimittanut Tove Selin (2003)

Kirja on kohtalainen yleisteos Filippiineihin. Se on artikkelikokoelma, jonka artikkeleista osa on sisällöltään jo vanhentuneita eivätkä enää kuvaa tämän päivän Filippiinejä. Maasta ja sen historiasta kiinnostuneen lukijan kirja kuitenkin kannattaa lukea sillä muitakaan yleisteokseksi luokiteltavia kirjoja Filippiineistä ei toistaiseksi ole suomeksi saatavilla. Vuoden 2008 uusintapainoksessa on mukana päivityksiä ja lisäyksiä.

ARMI KUUSELA – MYYTTI, JULKKIS JA SUPERTÄHTI – Nina af Enehjelm (2003)

Juuri kun Suomi oli saanut oman prinsessansa, vuoden 1952 Miss Universumin, hän jätti kotimaansa ja muutti Filippiineille. Teko, joka tuolloin oli henkilökohtaisessa rohkeudessaan jotain täysin odottamatonta ja ennenkuulumatonta.  Jos Armi oli kuvitellut uuden kotimaansa olevan maanpäällinen paratiisi, hän huomasi pian, että saarivaltiossa oli toisenlaistakin todellisuutta kuin muurein ympäröityä trooppista unelmaa ja loputtomia yläluokan juhlia. Kirjoittajan ja kohteen kunniaksi lankeaa, että molemmat pyrkivät käsittelemään elämää Filippiineillä realistisesti ja asiallisesti. Varsin pätevä Armin elämäkerta.

GULAY – PIENI FILIPPIINILÄINEN KASVISKEITTOKIRJA – Riitta Vartti (2006)

Kirjassa on paljon reseptejä, nimensä mukaisesti kasvisruokiin, mikä hieman ihmetyttää. Miksi rajata filippiiniläinen keittiö ainoastaan kasvisruokiin, kun se yleisesti on varsin lihaisa? Sivumäärältään vähäisessä kirjassa esitellään reseptien lisäksi myös filippiiniläisiä kasveja ja hedelmiä, mistä bonuspisteet.

MANILA – Pasi Riipinen (2007 & 2009)

Tämäkin on hieman rajatapaus sisällyttää tähän listaukseen, koska kirja ja sen päivitetty versio julkaistiin aikanaan ainoastaan nettikirjana. Mutta menköön esimerkkinä siitä, kuinka hankalaa opaskirjan tekeminen nopeasti kehittyvästä Manilasta on. Kirjassa kuvaillaan perusasiat Manilaan saapuvalle turistille; suositeltavat hotellit, ravintolat, nähtävyydet ja paljon käytännön vinkkejä. Kirjasta ei enää tunnista nykypäivän Manilaa eikä sillä ole mitään annettavaa tämän päivän matkailijalle.

IHMEITÄ FILIPPIINIEN SLUMMEISSA – Anne Miettinen (2009)

Kirja on tyyppiesimerkki ”lähetystyökirjallisuudesta”, jolla on oma lukijakuntansa. Ilman johdatusta ja uskoa kirja käy muutaman kappaleen jälkeen hieman raskaslukuiseksi. Paikka paikoin kuvaukset Filippiinien nurjemman puolen todellisuudesta ovat kuitenkin osuvia ja ymmärtäviä.

SUOMI-FILIPPIINO/TAGALOG–SUOMI SANAKIRJA – Riitta Vartti (2010)

Toistaiseksi paras ja ainoa suomenkielinen sanakirja tagalogin maailmaan: 30 000 sanaa, lyhyet kieliopit molemmista kielistä, paljon käytännön esimerkkejä. Sanakirjamaisen luonteensa vuoksi kaduilla puhutun kielen, jatkuvasti muuttuvien fraasien ja sanaväännösten merkittävyys ei välity koko voimallaan, mutta siitäkin huolimatta hyvin ja huolella toteutettu sanakirja. Sanakirjasta on otettu uusintapainos vuonna 2015.

ROSKAA – Andy Mulligan (2011)

Nuortenkirja Roskaa on yhteiskunnallinen seikkailutarina Manilan jättikaatopaikalta. Tarina kertoo köyhyydestä, rikkaudesta, korruptiosta ja nimensä mukaisesti Manilan jäteongelmasta. Omaan makuuni tarina on epäuskottava, mutta toisaalta en ole enää pitkään aikaan kuulunut kirjan kohderyhmään.

45 USKOMATONTA ELÄMYSTÄ AASIASSA – Kimmo Karvinen & Marianna Väre (2011)

Kirjassa esitellään Aasian lomakohteita reppuretkeilijälle näyttävien valokuvien kanssa Indonesiasta, Filippiineiltä, Singaporesta, Malesiasta, Thaimaasta, Laosista, Kambodsasta, Vietnamista ja Kiinasta. Kirjan esittelemät kohteet ovat myös selvästi kirjoittajien itsensä kokemia ja näkemiä. Filippiineiltä vieraillaan Palawanilla japanilaisten sotalaivojen hylyillä, El Nidon saaristossa ja maanalaisella joella. Boholin saarelta esitellään Chocolate Hillsin kukkulat ja kummituseläimet. Cebun saaren edustalla käydään sukeltamassa Monad Shoalilla kettuhaiden kanssa.

HUOMAAVAINEN MURHAAJA – Lene Kaaberbøll & Agnete Friis (2016)

Huomaavainen murhaaja on tanskalainen dekkari, jossa risteää kaksi tarinaa. Toinen tarinoista seuraa sairaanhoitaja Nina Borgin arkea nykyajassa, toinen tapahtuu menneisyydessä Manilassa. Dekkari on perusasetelmaltaan virkistävän poikkeava; tarinan keskiössä ei ole poliiseja eikä etsiviä vaan tanskalainen sairaanhoitaja.

IHMEIDEN TIE – John Irving (2016)

Romaani Filippiineille matkustavasta kirjailijasta, jolta sydänlääkitys vie muistot ja mystinen naiskaksikko järjen. Romaani oli lievä pettymys Irvingin ystäville, pitkä ja kivinen tie lukea, mutta Filippiineistä kiinnostunut lukija antaa tarinan sekavuuden ja pitkäveteisyyden anteeksi. Tarinassa eletään nykyajassa ja menneisyydessä. Nykyaika tapahtuu suurimmaksi osaksi Filippiineillä ja niissä kappaleissa ihmeiden tie rullaa hyvin eteenpäin, etenkin lukijalle, joka tuntee Filippiinien todellisuutta.

SYNTYMÄN JA KUOLEMAN KIRJA – Riittejä ja uskomuksia maailmalta

Eija Pulkkinen (2017)

Kirja on kokoelma syntymään ja kuolemaan liittyviä riittejä, magiaa, mystiikkaa ja uskomuksia eri puolilta maailmaa. Filippiineiltä kirjaan mukaan on päässyt kuvaukset Ifugao-heimon riiteistä.

KUUMA LOMA – Päivi & Santeri Kannisto (2018)

Kuinka seksiturismi liikuttaa ihmisiä, rahaa ja tunteita. Jo kirjan esipuhe lataa kovan väitteen: Filippiineille matkustavista miehistä 40 prosenttia saapuu sinne seksin perässä. Filippiinien lisäksi Kuuma loma vie Thaimaahan, Malesiaan, Sri Lankaan, Keniaan, Meksikoon ja Brasiliaan tapaamaan erilaisia seksituristeja sekä heitä, jotka tarjoavat sänkyseuraa maksusta. Reportaasimaisesti kuvaillut kohtaamiset seksituristien kanssa viihdyttävät, koska kirjoittajat ovat ymmärtäneet käyttää aiheen käsittelyssä myös empatiaa ja huumoria.

KAAKKOIS-AASIAN HISTORIA Marja-Leena Heikkilä-Horn (2020)

Järeä tietokirja, jonka 500 sivua vievät vähän pidemmälle reissulle Kaakkois-Aasiaan. Selkeästi kirjoitettu teos kuvaa hienosti, miten nykyisyys kietoutuu historiaan ja kuinka eri maiden vaiheet liittyvät kiinteästi toisiinsa vaikka ne ovat kulttuuristaan hyvinkin erilaisia.

Myös Filippiinien historia on kirjoitettu asiantuntevasti osana laajempaa alueellista kehitystä, mutta myös omilta ominaispiirteiltään. Erityisen selkeästi osoitetaan, kuinka Filippiineillä edelleen vallitsee puolifeodaalinen järjestelmä, joka perustuu isäntä-renkisuhteeseen rikkaiden ja köyhien välillä, ja kuinka tavallinen kansa saa aika ajoin äänestää pseudodemokraattisissa vaaleissa, joissa on kuitenkin kyse lähinnä maan valtaeliittien välisestä valtataistelusta ja taloudellisesta eduntavoittelusta.

SILKKITIET – Uusi maailmanhistoria. Peter Frankopan (2021)

Vankka tietokirja kertoo, mistä moderni maailma on syntynyt ja millainen rooli silkkiteiden valtakunnilla on ollut siinä kehityksessä. Silkkitiet-teos osoittaa, ettei globalisaatio ole uusi ilmiö vaan kauppareittien kuhina on kietonut lännen ja idän kohtalot yhteen jo tuhansien vuosien ajan. Yksi luvuista, Hopean tie, kuvaa kuinka Etelä-Amerikan hopeaa laivattiin Tyynenmeren yli Filippiineille. Kappaleessa kerrotaan, kuinka Manilasta kasvoi hetkeksi maailmankaupan suurkaupunki, jonka kautta hopeaa ja muita rikkauksia kuljetettiin myös muualle Aasiaan.

Koska yllä oleva kirjalistaus ei ole kaiken kattava kirjallisuuslistaus Filippiinejä käsittelevästä suomenkielisestä kirjallisuudesta, lähettäkää minulle vinkkejä vielä listauksesta puuttuvista kirjoista (pasi.riipinen@gmail.com).