Pääsiäinen Filippiineillä – Maallistuva friikkisirkus

Pääsiäinen pysäyttää Filippiinit yhtä tehokkaasti kuin koronamyrsky. Tänä vuonna maan pysäyttää tuplatyrmäys kun korona kuorruttaa filippiiniläisen pääsiäisen karanteenipääsiäiseksi.

Ruttokellot eivät soi vaikka perinteisesti kulkutautien aikaan ja muiden vitsausten iskiessä kansa on hakenut turvaa ja lohtua kirkoista. Tänä vuonna Filippiinien kirkot on suljettu koronamyrskyn vuoksi. Muutamat pakolliset messut hoidetaan on-line tapahtumina ja energiakustannusten säästämiseksi myös valo toivon tunnelin suulla on sammutettu. Liikkumisrajoitukset saattavat koskea myös siirtymistä taivaaseen tai helvettiin sillä portinvartijana toimiva katollinen kirkko ei saa edes pääsiäismunaa pysymään pystyssä.

Kuoliko kirkko koronaan?

Perinteisesti Filippiinien katollinen kirkko on ollut poikkeustilanteissa ja kriiseissä hyvinkin vahvasti läsnä, antanut ihmisille uskoa, auttanut hallintoa ja ihmisiä ruohonjuuritasolla ihan konkreettisilla toimilla. Vaikeina aikoina kirkolla on ollut myös tärkeä yhteiskunnallinen rooli toivon ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.

Maassa riehuvan koronamyrskyn aikana Filippiinien katollinen kirkko on ollut poikkeuksellisen hiljaa. Se ei ota edes pääsiäisenä rooliaan kansan hengellisenä johtotähtenä. Pääsiäisen alla kirkon johto valitteli, ettei nyt ole paljon jaettavaa kun kirkkojen ollessa kiinni, ei olla saatu kerättyä riittävästi rahaa seurakunnalta avustuksina jaettavaksi. Myös rivipappien piti luopua kirkon stipendeistä ja kulukorvauksista maaliskuusta toukokuuhun, jotta kirkon muille työntekijöille voitaisiin maksaa palkkaa. Merkillistä puhetta maan vauraimmalta instituutiolta, joka on maan suurin yksittäinen maanomistaja ja vuokraisäntä ja jolla on sijoituksia lähes kaikissa maan tuottavimmissa yrityksissä.

Toistaiseksi kirkko ei ole kertonut mitään selkää syytä, miksi se pitää päänsä syvällä palavassa pensaassa ja miksi sen käytännön toimet ovat kuin pääsiäismunansa syöneen eunukin. Murjottaako kirkko nykyhallinnolle, joka on piessyt sitä painumaan helvettiin vai onko kiinnostus seurakuntien hyvinvoinnista kirvonnut yleisen maallistumisen myötä.

Maallistuvaa menoa

Yksi selkeä yhteiskunnallinen muutos on Filippiinien nopea maallistuminen viimeisten vuosikymmenten aikana. Kaikista selvimmin uskonnollisten perinteiden merkityksen vähenemisen huomaa pääsiäisenä.

Vielä 90-luvun alussa pääsiäinen oli tärkeä vuotuinen uskonnollinen tapahtuma ja osa elävää tapakulttuuria. Vuosi vuodelta se on hiipunut pidennetyksi viikonloppulomaksi, jonka aikana ehtii käymään kotiprovinssissa lomailemassa ja tapaamassa sukulaisia. Kaikki perinteiseen pääsiäiseen liittyvät värikkäät kuvaelmat ja tunteikkaat seremoniat ovat näivettyneet laihaksi mämmiksi, joka ei enää maistu kenellekään.

Se, mitä pääsiäisestä luemme matkaoppaista ja turistitoimistojen mainoslehtisistä, ei ole enää arjessa totta Filippiineillä. Nykyään pääsiäiseen liittyvät tapahtumat ovat enemmän paikallisten ja ulkomaisten turistien houkuttelemiseen tarkoitettuja friikkisirkuksia; Pampangan ristiinnaulitsemiset, Guimarasin Ang Pagtaltal, Marinduquen Moriones-festivaali… Niiden yhteys alkuperäiseen uskonnolliseen perinteeseen on katkennut.

Kun juhlitaan, veri lentää

Pääsiäisviikko (Mahal na Araw) on edelleen vuoden merkittävin uskonnollinen tapahtuma Filippiineillä. Sitä viettävät lähes kaikki kristilliset kirkkokunnat; katollinen valtakirkko, Filippiinien itsenäinen kirkko ja useimmat protestanttiset kirkot.

Filippiineillä pääsiäistä vietetään Jeesuksen kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlana. It’s more fun in the Philippines – Juhlitaan kärsimystä ja ristille naulaamista.

Pääsiäisen juhlimiseen on jäänyt paljon myös pakanallisia piirteitä ajalta ennen Espanjan siirtomaavaltaa joten Filippiinien pääsiäinen ei teologiselta sisällöltään ole ihan kosher verrattuna puhdasoppisimpiin eurooppalaisiin perinteisiin. Lisäksi filippiiniläiset painottavat pääsiäisessä enemmän Jeesuksen kärsimyksiä kuin ylösnousemusta ja pääsiäisviikon kliimaksi on Jeesuksen verinen ristiinnaulitseminen – Synnit sovitetaan kunnon kärsimyksillä, ei Pirkka-mämmillä, rearuoholla ja munien maalailuilla.

Häivähdys pyhästä

Aivan kokonaan uskontovetoinen pääsiäisperinne ei ole Filippiineiltä hävinnyt, vaikka saattohoidossa jo mennään, ja muuttamina pääsiäispäivinä voi vielä nähdä siitä häivähdyksiä.

Filippiineillä pääsiäistä edeltää 40-päivän mittainen paasto, Kuwaresma. Periaatteessa Kuwaresman aikana pitäisi paastota kaikessa, mutta vanhoillisimmissa perheissä saatetaan välttää ainoastaan liharuokien syömistä, mikä on kuolleisiin eläimiin perustuvassa keittiössä jo itsessään kärsimysnäytelmä.

Filippiineilläkin palmusunnuntai (Linggo ng Palaspas) aloittaa pääsiäisviikon. Palmusunnuntaina hartaat uskovaiset tai sellaista habitusta hakevat kansalaiset kantavat palmunlehviä kirkkoihin pappien siunattavaksi. Siivouskulujen minimoimiseksi palmunlehvien siunaus tapahtuu nykyään usein kirkon ulkopuolella, pysäköintialueella tai kirkon edessä non-stop siunauspisteessä. Siunauksen saaneet lehvät viedään koteihin, missä ne asetetaan kotialttarille, oville tai ikkunoille karkottamaan demoneita, estämään varkauksia, tulipaloja, salamaniskuja; tänä vuonna myös pitämään koronan loitolla.

Keskiviikko (Miyerkules de Senisa) on virallisesti pääsiäisviikon viimeinen työpäivä, mutta nykyään monet yritykset päästävät työntekijänsä pääsiäislaitumelle jo keskiviikkona. Etelä-Luzonin provinsseissa ja Ilocosin alueella keskiviikkona järjestetään jo ensimmäiset Kristuksen kärsimyksiä kuvaavat kuvaelmat ja kulkueet (Senakulo).

Kiirastorstai (Huwebes Santo) on pääsiäisviikon ensimmäinen lakisääteinen lomapäivä. Se on perinteisesti ollut myös ripittäytymispäivä, jolloin käydään kuittaamassa vuoden synnit kerralla anteeksi. Kiirastorstaina näkee isommissa kaupungeissa kulkueita, joissa pyhimysten kuvia viedään kynttilöin ja kukka-asetelmin koristelluissa vaunuissa. Kirkot ovat avoinna koko yön sillä syntejä on kertynyt sen verran, että ripittäytymisjonot useissa paikoissa ulottuvat ulos asti.

Pitkäperjantai (Biyernes Santo)

Pitkäperjantai on pääsiäisen kohokohta, pyhistä pyhin päivä jolloin suurin osa kansasta pysähtyy muistelemaan Jeesuksen kärsimyksiä Netflix-alttareiden ääreen. Pitkäperjantai on myös ainoa päivä vuodesta kun Metro Manilassa voi ajella tyhjillä kaduilla ilman ruuhkaa. Kaupunkien kadut eivät kuitenkaan ole täysin tyhjiä, monilla paikkakunnilla kaduilla vaeltelee itseään ruoskivia verisiä miesporukoita, jotka hakkaavat ja viiltelevät itseään paremmiksi ihmisiksi.

Iltapäivällä ihmiset alkavat kokoontua valaisemattomiin kirkkoihin, kärsimysnäytelmien ristiinnaulitsemispaikoille tai koteihin kunnioittamaan Jeesuksen kuolinhetkeä, yhdeksättä tuntia, joka evankeliumien mukaan olisi ollut kello kolme iltapäivällä (Se Mooseksen kadonnut yhdestoista käsky – Älä jätä aikaeroa huomiotta – olisi ollut tässä käyttökelpoinen).

Iltapäivällä Senakulo-kuvaelmat vedetään dramaattiseen huipennukseensa, jonka jälkeen ihmiset käyvät pyyhkimässä ristiä tai messujen jälkeen kirkkojen alttareita kangasräteillä ja nenäliinoilla, joiden mukana viedään virusten lisäksi myös palanen pyhyyttä kotiin.

Pitkänäperjantaina on myös vaihtoehtoinen malli ottaa ilo irti Jeesuksen kuolemasta. Osa kylien miehistä, nykyään myös naisista, lähtee vaeltamaan läheisille vuorille tai muuten hankaliin, mutta yksinäisiin paikkoihin mietiskelemään ja rukoilemaan.

Pääsiäisen jälkipeli

Evankeliumien mukaan Jeesus oli pääsiäislauantain (Sabado de Gloria) ajan kuolleena haudassaan ennen ylösnousemustaan, minkä vuoksi pahat voimat ovat lauantaina valloillaan. Kodeissa homma on kuitenkin hallussa jos siellä on siunattuja palmunlehviä ja ristin tai alttarin pyhyydellä kyllästettyjä kankaan palasia. Illalla kymmeneltä päättyy paaston aika, Meat Lovers pizzat ja muut liharuuat ilmestyvät pöytään.

Ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat aukeavat. Rannikoilla mennään perheen ja ystävien kanssa resortteihin nauttimaan rantaelämästä ja lapset päästetään uimaan. Pääsiäisviikolla uimista ei pidetä suositeltavana ennen lauantaita.

Sunnuntaina (Linggo ng Pagkabuhay) onkin sitten taas aika käydä kirkossa. Nyt sinne mennään kulkueina, joissa miesoletetut seuraavat Jeesuksen kuvia ja naisoletetut Neitsyt Marian kuvia. Joissakin osissa maata kirkon eteen viedään kaapuun peitetty Mater Dolorosa neitsytpatsas. Surullinen neitsyt muutetaan rituaalisesti Nuestra Senora de Alegriaksi, iloiseksi neitsyeksi vetämällä kaapu patsaan päältä kellojen pauhatessa ja konfettien sataessa, jonka jälkeen seurakunta kokoontuu kirkon sisälle messuun.

Rankkaa menoa ristillä

Sitten itse asiaan, siihen mistä filippiiniläinen pääsiäinen on maailmankuulu – Oikeat ristiinnaulitsemiset, joissa harrastelijajeesukset isketään ristille oikeilla nauloilla. Tunnetuin paikka oikeiden ristiinnaulitsemisten seuraamiseen sijaitsee Manilasta pohjoiseen, San Pedro Cutudin kylässä, San Fernandon kaupungin länsipuolella.

Ristiinnaulitut nostetaan ristille riippumaan naulatuista kämmenistään, joskus myös jalkateristään muutamiksi minuuteiksi. Homma toimii liukuhihnatyyliin; ylös ristille, alas ensiapuun, seuraava ristille… Vakavammin loukkaantuneet ja ihmeparantumista vaille jääneet kuljetetaan San Fernandon kaupunginsairaalaan saamaan hoitoa. Osallistujat uskovat, että ristille naulaaminen auttaa heitä sovittamaan syntejään, saamaan ihmeparantumisen vaikeaan sairauteen tai osoittamaan kiitollisuutta saaduista armolahjoista.

Huolimatta katollisen kirkon nihkeästä suhtautumisesta näihin amatöörijeesuksiin, San Fernandon paikallishallinto pitää tapahtumaa osana Pampangan provinssin kulttuuriperintöä. Aikaisemmin kirkko onnistui lopettamaan tämän ikiaikaisen tradition, mutta vuodesta 1962 lähtien ristiinnaulitsemiset ovat olleet osa kylän pääsiäisperinnettä. Tänä vuonna varajeesukset joutuvat pitämään välivuoden kun eivät pääse paikalla koronarajoitusten vuoksi.

Vuonna 2015 kylän johto kielsi ulkomaisten turistien ristiinnaulitsemisen, jotta tilaisuudesta ”ei tulisi kansainvälistä sirkusta”. Mutta tämänkin rituaalin muuttuminen turistinähtävyydeksi takaa, että jatkossa San Pedro Cutudin kylässä veri lentää risteillä.

Tilaisuus tekee Jeesuksen

Koska melkein kaikkea on pitänyt Filippiineillä kokeilla, kävin hoitamassa oman ristiinnaulitsemiseni vuonna 1995 Puerto Princesan eteläosassa sijaitsevalla Calvary-mäellä.

Sain mahdollisuuden hetken kekkuloida ristillä kun paikallista Senakulo-kärsimysnäytelmäkuvaelmaa organisoivat papit alkoivat nähdä näkyjä ja yhtäläisyyksiä minun ja Jeesusta kuvaavien maalausten välillä. Toisaalta, onhan meillä molemmilla kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää, pitkät hiukset… Se oli vielä sitä aikaa kun Padre Ado nimimerkissäni oli alkuperäinen –nis loppuosa, joka sittemmin on päivitetty pois vastamaan nykytodellisuutta.

Puerto Princesan senakulossa oli ollut jo pari vuotta uskottavuusongelma. Siellä oli jouduttu käyttämään nukkea vapaaehtoisten Jeesusten puutteessa. Koska ajatus tuolloin kuulosti mielenkiintoiselta seikkailulta, nappasin pappien tarjouksesta kiinni ja kapusin 30 minuutiksi ristille kuivumaan.

Minun ristiinnaulitseminen toteutettiin kevytjeesusmetodilla: Ristissä oli lava, jonka päällä saattoi mukavasti seistä, kädet sidottiin ristiin pehmeillä puuvillasiteillä. Kaksi roomalaisiksi sotilaiksi pukeutunutta poikaa kävi välillä tökkimässä bambukepeillä, joiden päässä oli jonkun eläimen verellä kasteltu pesusieni. Puoli tuntia marinoiduin paahtavassa iltapäivän helteessä. Siihenkin ehti sisältyä näytelmään sopivaa naamanvääntelyä myös aidosta kivusta kun varajeesuksen olkapäät alkoivat kramppaamaan. En suosittele kokemusta. Ristillä roikkuminen vaikka lavetilla seisten on yllättävän raskasta touhua.

Hyvää Pääsiäistä – Älkää antako koronamyrskyn tehdä siitä kärsimysnäytelmää.