Pääsiäinen Filippiineillä – Maallistuva friikkisirkus

Pääsiäinen pysäyttää Filippiinit yhtä tehokkaasti kuin koronamyrsky. Tänä vuonna maan pysäyttää tuplatyrmäys kun korona kuorruttaa filippiiniläisen pääsiäisen karanteenipääsiäiseksi.

Ruttokellot eivät soi vaikka perinteisesti kulkutautien aikaan kansa on hakenut turvaa ja lohtua kirkoista. Tänä vuonna Filippiinien kirkot on suljettu koronamyrskyn vuoksi. Muutamat pakolliset messut hoidetaan on-line tapahtumina ja energiakustannusten säästämiseksi myös valo toivon tunnelin suulla on sammutettu. Liikkumisrajoitukset saattavat koskea myös siirtymistä taivaaseen tai helvettiin, sillä portinvartijana toimiva katollinen kirkko ei saa edes pääsiäismunaa pysymään pystyssä.

Kuoliko kirkko koronaan?

Perinteisesti Filippiinien katollinen kirkko on ollut poikkeustilanteissa ja kriiseissä hyvinkin vahvasti läsnä, antanut ihmisille uskoa ja auttanut ihmisiä ruohonjuuritasolla ihan konkreettisilla toimilla. Vaikeina aikoina kirkolla on ollut myös tärkeä yhteiskunnallinen rooli toivon ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.

Maassa riehuvan koronamyrskyn aikana Filippiinien katollinen kirkko on ollut poikkeuksellisen hiljaa. Se ei ota edes pääsiäisenä rooliaan kansan hengellisenä johtotähtenä. Pääsiäisen alla kirkon johto valitteli, ettei ole paljon taloudellista apuakaan jaettavaksi, koska kirkkojen ollessa kiinni, ei ole saatu kerättyä riittävästi rahaa seurakunnalta. Myös rivipappien piti luopua kirkon stipendeistä ja kulukorvauksista maaliskuusta toukokuuhun, jotta kirkon muille työntekijöille voitaisiin maksaa palkkaa. Hämmentävää kriisielvytystä maan vauraimmalta instituutiolta, joka on maan suurin yksittäinen maanomistaja ja vuokraisäntä ja jolla on sijoituksia lähes kaikissa maan tuottavimmissa yrityksissä.

Toistaiseksi kirkko ei ole kertonut mitään selkää syytä, miksi se pitää päänsä syvällä palavassa pensaassa ja miksi sen käytännön toimet ovat kuin pääsiäismunansa syöneen eunukin. Murjottaako kirkko nykyhallinnolle, joka on piessyt sitä painumaan helvettiin vai onko kiinnostus seurakuntien hyvinvoinnista kirvonnut yleisen maallistumisen myötä.

Maallistuvaa menoa

Yksi selkeä yhteiskunnallinen muutos on Filippiinien nopea maallistuminen viimeisten vuosikymmenten aikana. Kaikista selvimmin uskonnollisten perinteiden merkityksen vähenemisen huomaa pääsiäisenä.

Vielä 90-luvun alussa pääsiäinen oli tärkeä vuotuinen uskonnollinen tapahtuma ja osa elävää tapakulttuuria. Vuosi vuodelta pääsiäisen merkitys on hiipunut pidennetyksi viikonloppulomaksi, jonka aikana ehtii käymään kotiprovinssissa lomailemassa ja tapaamassa sukulaisia. Kaikki perinteiseen pääsiäiseen liittyvät värikkäät uskonnolliset kuvaelmat ja tunteikkaat seremoniat ovat näivettyneet laihaksi mämmiksi, joka ei enää maistu kenellekään.

Se, mitä pääsiäisestä luemme matkaoppaista ja turistitoimistojen mainoslehtisistä, ei enää ole arjessa todellisuutta. Nykyään pääsiäiseen liittyvät tapahtumat ovat enemmän paikallisten ja ulkomaisten turistien houkuttelemiseen tarkoitettuja friikkisirkuksia; Pampangan ristiinnaulitsemiset, Guimarasin Ang Pagtaltal, Marinduquen Moriones-festivaali… Niiden yhteys alkuperäiseen uskonnolliseen perinteeseen on katkennut.

Kun juhlitaan, veri lentää

Pääsiäisviikko (Mahal na Araw) on kuitenkin edelleen vuoden merkittävin uskonnollinen tapahtuma Filippiineillä. Sitä viettävät lähes kaikki kristilliset kirkkokunnat; katollinen valtakirkko, Filippiinien itsenäinen kirkko ja useimmat protestanttiset kirkot.

Filippiineillä pääsiäistä vietetään Jeesuksen kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlana. . Juhlitaan kärsimystä ja ristille naulaamista – It’s more fun in the Philippines.

Pääsiäisen juhlimiseen on jäänyt paljon myös pakanallisia piirteitä ajalta ennen Espanjan siirtomaavaltaa, joten Filippiinien pääsiäinen ei teologiselta sisällöltään ole ihan kosher verrattuna puhdasoppisimpiin eurooppalaisiin perinteisiin. Lisäksi filippiiniläiset painottavat pääsiäisessä enemmän Jeesuksen kärsimyksiä kuin ylösnousemusta ja pääsiäisviikon kliimaksi on Jeesuksen verinen ristiinnaulitseminen – Synnit sovitetaan kunnon kärsimyksillä, ei Pirkka-mämmillä, rearuoholla ja munien maalailuilla.

Häivähdys pyhästä

Aivan kokonaan uskontovetoinen pääsiäisperinne ei ole Filippiineiltä hävinnyt, vaikka saattohoidossa jo mennään, ja pääsiäispäivinä siitä voi vielä nähdä häivähdyksiä.

Filippiineillä pääsiäistä edeltää 40-päivän mittainen paasto, Kuwaresma. Periaatteessa Kuwaresman aikana pitäisi paastota kaikessa, mutta perinnettä noudattavissa perheissä saatetaan välttää ainoastaan liharuokien syömistä, mikä on kuolleisiin eläimiin perustuvassa keittiössä jo itsessään kärsimysnäytelmä.

Filippiineilläkin pääsiäisviikon aloittaa palmusunnuntai (Linggo ng Palaspas). Palmusunnuntaina hartaat uskovaiset ja hetkellisen herätyksen saaneet kansalaiset kantavat palmunlehviä kirkkoihin pappien siunattavaksi. Siivouskulujen minimoimiseksi palmunlehvien siunaus tapahtuu usein kirkon ulkopuolella, pysäköintialueella tai kirkon edessä non-stop siunauspisteessä. Siunauksen saaneet lehvät viedään koteihin, missä ne asetetaan kotialttarille, oville tai ikkunoille karkottamaan demoneita, estämään varkauksia, tulipaloja, salamaniskuja; tänä vuonna myös pitämään koronan loitolla.

Keskiviikko (Miyerkules de Senisa) on virallisesti pääsiäisviikon viimeinen työpäivä, mutta nykyään monet yritykset päästävät työntekijänsä pääsiäislaitumelle jo keskiviikkona. Etelä-Luzonin provinsseissa ja Ilocosin alueella keskiviikkona järjestetään jo ensimmäiset Kristuksen kärsimyksiä kuvaavat kuvaelmat ja kulkueet (Senakulo).

Kiirastorstai (Huwebes Santo) on pääsiäisviikon ensimmäinen lakisääteinen lomapäivä. Se on perinteisesti ollut myös ripittäytymispäivä, jolloin käydään kuittaamassa vuoden synnit kerralla anteeksi. Kiirastorstaina näkee isommissa kaupungeissa kulkueita, joissa pyhimysten kuvia kuljetetaan kynttilöin ja kukka-asetelmin koristelluissa vaunuissa. Kirkot ovat avoinna koko yön, sillä syntejä on vuoden aikana kertynyt sen verran, että ripittäytymisjonot ulottuvat ulos asti.

Pitkäperjantai (Biyernes Santo)

Pitkäperjantai on pääsiäisen kohokohta, pyhistä pyhin päivä, jolloin suurin osa kansasta pysähtyy muistelemaan Jeesuksen kärsimyksiä Netflix-alttareiden ääreen. Pitkäperjantai on myös ainoa päivä vuodesta kun Metro Manilassa voi ajella tyhjillä kaduilla ilman ruuhkaa. Kaupunkien kadut eivät kuitenkaan ole täysin tyhjiä, monilla paikkakunnilla kaduilla vaeltelee itseään ruoskivia verisiä miesporukoita, jotka hakkaavat ja viiltelevät itseään paremmiksi ihmisiksi.

Iltapäivällä ihmiset alkavat kokoontua valaisemattomiin kirkkoihin, kärsimysnäytelmien ristiinnaulitsemispaikoille tai koteihin kunnioittamaan Jeesuksen kuolinhetkeä, yhdeksättä tuntia, joka evankeliumien mukaan olisi ollut kello kolme iltapäivällä (Se Mooseksen kadonnut yhdestoista käsky – Älä jätä aikaeroa huomiotta – olisi ollut tässä käyttökelpoinen).

Senakulo-kuvaelmat vedetään dramaattiseen huipennukseensa, jonka jälkeen ihmiset käyvät pyyhkimässä ristiä tai messujen jälkeen kirkkojen alttareita kangasräteillä ja nenäliinoilla, joiden mukana viedään virusten lisäksi myös palanen pyhyyttä kotiin.

Pitkänäperjantaina on myös vaihtoehtoinen tapa ottaa ilo irti Jeesuksen kuolemasta. Osa kylien miehistä, nykyään myös naisista, lähtee vaeltamaan läheisille vuorille tai muuten hankaliin, mutta yksinäisiin paikkoihin mietiskelemään ja rukoilemaan.

Pääsiäisen jälkipeli

Evankeliumien mukaan Jeesus oli pääsiäislauantain (Sabado de Gloria) ajan kuolleena haudassaan ennen ylösnousemustaan, jonka seurauksena pahat voimat ovat valloillaan. Kodeissa homma on kuitenkin hallussa jos siellä on siunattuja palmunlehviä ja alttarin pyhyydellä kyllästettyjä kankaanpalasia. Iltakymmeneltä päättyy paaston aika, Meat Lovers pizzat, Big Macit ja muut liharuuat ilmestyvät pöytään. Ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat aukeavat.

Rannikoilla mennään perheen ja ystävien kanssa resortteihin nauttimaan rantaelämästä ja lapset päästetään uimaan. Pääsiäisviikolla uimista ei pidetä suositeltavana ennen sunnuntaita.

Sunnuntaina (Linggo ng Pagkabuhay) onkin sitten aika käydä kirkossa. Nyt sinne mennään kulkueina, joissa miesoletetut seuraavat Jeesuksen kuvia ja naisoletetut Neitsyt Marian kuvia. Joissakin osissa maata kirkon eteen viedään kaapuun peitetty Mater Dolorosa neitsytpatsas. Surullinen neitsyt muutetaan rituaalisesti Nuestra Senora de Alegriaksi, iloiseksi neitsyeksi vetämällä kaapu patsaan päältä kellojen pauhatessa ja konfettien sataessa, jonka jälkeen seurakunta kokoontuu kirkon sisälle messuun.

Rankkaa menoa ristillä

Sitten itse asiaan, siihen mistä filippiiniläinen pääsiäinen on maailmankuulu – Ristiinnaulitsemiset, joissa harrastelijajeesukset isketään oikeilla nauloilla ristille kuivumaan. Tunnetuin paikka oikeiden ristiinnaulitsemisten seuraamiseen sijaitsevat Manilasta pohjoiseen, San Pedro Cutudin kylässä, San Fernandon kaupungin länsipuolella.

Ristiinnaulitut nostetaan ristille riippumaan naulatuista kämmenistään, joskus myös jalkateristään, muutamiksi minuuteiksi. Homma toimii liukuhihnatyyliin; ylös ristille, alas ensiapuun, seuraava varajeesus ristille… Vakavammin loukkaantuneet ja ihmeparantumista vaille jääneet kuljetetaan San Fernandon kaupunginsairaalaan saamaan hoitoa. Osallistujat uskovat, että ristille naulaaminen auttaa heitä sovittamaan syntejään, ihmeparantumaan tai osoittamaan kiitollisuutta saaduista armolahjoista.

Huolimatta katollisen kirkon nihkeästä suhtautumisesta näihin amatöörijeesuksiin, San Fernandon paikallishallinto pitää tapahtumaa osana Pampangan provinssin kulttuuriperintöä. Aikaisemmin kirkko onnistui lopettamaan vuosikymmeniksi tämän perinteen kaupungista, mutta vuodesta 1962 lähtien risteille päästään taas kapuamaan. Tänä vuonna Jeesus-kandidaatit joutuvat pitämään välivuoden kun eivät pääse paikalle koronarajoitusten vuoksi.

Vuonna 2015 San Fernandon kaupungin johto kielsi ulkomaisten turistien ristiinnaulitsemisen, jottei tapahtumasta” tulisi kansainvälistä sirkusta”. Paikallisten ehdokkaiden virta ristille takaa kuitenkin sen, että tämä brutaali rituaali jatkuu ja San Pedro Cutudin kylässä ristit valuvat oikeaa verta taas tulevina pääsiäisinä.

Tilaisuus tekee Jeesuksen

Oman ristiinnaulitsemiseni kävin hoitamassa vuonna 1995 Puerto Princesan eteläosassa sijaitsevalla Calvary-mäellä. Sain mahdollisuuden hetken aikaa kekkuloida ristillä kun kaupungin Senakulo-kärsimysnäytelmäkuvaelmaa organisoivat papit alkoivat nähdä näkyjä ja yhtäläisyyksiä minun ja Jeesusta kuvaavien maalausten välillä. Toisaalta, onhan meillä molemmilla kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää, pitkät hiukset…

Puerto Princesan senakulossa oli ollut jo pari vuotta uskottavuusongelma. Siellä oli jouduttu käyttämään nukkea vapaaehtoisten Jeesusten puutteessa. Koska ajatus tuolloin kuulosti mielenkiintoiselta seikkailulta, nappasin pappien tarjouksesta kiinni ja kapusin ristille hetkeksi paahtumaan.

Minun ristiinnaulitseminen toteutettiin kevytjeesusmetodilla: Ristissä oli lava, jonka päällä saattoi mukavasti seistä, kädet sidottiin ristiin pehmeillä puuvillasiteillä. Kaksi roomalaisiksi sotilaiksi pukeutunutta poikaa kävi välillä tökkimässä bambukepeillä, joiden päässä oli jonkun eläimen verellä kasteltu pesusieni. Puoli tuntia marinoiduin paahtavassa iltapäivän helteessä. Siihenkin ehti sisältyä näytelmään sopivaa naamanvääntelyä myös aidosta kivusta kun varajeesuksen olkapäät alkoivat kramppaamaan. En suosittele kokemusta. Ristillä roikkuminen vaikka lavetilla seisten on yllättävän raskasta touhua.

Hyvää Pääsiäistä – Älkää antako koronamyrskyn tehdä siitä kärsimysnäytelmää.