Roskapuhetta – Filippiiniläisestä sananvapaudesta

Suosittu mediayhtiö ärsytti Filippiinien presidenttiä, ja nyt se menetti toimilupansa – tärkeä uutislähde katoaa kesken koronakriisin. ABS-CBN sai Rodrigo Duterten vihat niskaansa jo presidentinvaalikampanjan aikana.

Näin räväkästi aloittaa Jussi Nurmi Ylen uutisissa Filippiinien sanavapaudesta, jonka tila on jälleen kerran puhututtanut sekä koti- että ulkomailla. Uutisessa (https://yle.fi/uutiset/3-11336591) maalataan kuvaa maasta, missä paha diktaattori haluaa hiljentää kriittisen arvostelun jotta voi jatkaa hämärähommiaan ilman arvostelua.

Tällainen valmiin narratiivin kehyksiin maalattu kuva yksinkertaistaa Filippiinien sananvapaustilanteen helposti nieltäväksi karikatyyriksi. Uutisointi sanavapaudesta, missä sitkeästi elävillä mielikuvilla raamitetaan tosiasioita, johtaa yleensä todellisuutta negatiivisempaan kokonaiskuvaan ja mieliin maalattu kuva jättää sananvapauden todelliset ongelmat varjoonsa.

Aasialaista vapautta

Sanavapauden tilan arvioimisessa tulisi muistaa ettei Filippiinit ole perusteiltaan länsimainen demokratia, jonka sananvapauden käsitteistö ja käytännön toteutus perustuisivat samoihin perusarvoihin ja -aatteisiin kuin aidoissa länsimaissa.

Kun Filippiinien sananvapautta verrataan alueen muihin maihin, maassa ollaan kuitenkin lähempänä eurooppalaista vapautta kuin autoritäärisempää aasialaista suhdetta sananvapauteen: Moiti Singaporen hallituksen johtajia, saat sakot ja yrityksesi suljetaan. Arvostele Thaimaassa kuninkaallista perhettä, sinut vangitaan. Kirjoita Malesiassa, Bruneissa tai Indonesiassa valtauskontoa kyseenalaistavia tekstejä, saat väistellä pian kiviä. Laarin pohjalta löytyy Kiina, joka maalailee sananvapauttaan täysin erilaisten perusarvojen pensseleillä.

Länsimainen käsitys sanavapaudesta on ollut aate- ja arvokolonialismin vientituote, jonka istuttaminen sellaisenaan ei ole koskaan täysin onnistunut Filippiineille. Tämä näkyy edelleen maan sananvapauskäsitteistöissä ja käytännöissä, jotka ovat juuri niin ristiriitaisia kuin voi olettaa kun Aasiassa vallitsevat arvot törmäävät muualta tuotuihin käsityksiin sananvapaudesta.

Sana on vapaa vangittunakin

Jokin tässä viime aikoina heränneessä uutisoinnissa Filippiinien sananvapaudesta ei nyt ole kohdallaan: Luen aamiaispöydässä valtakunnallisista sanomalehdestä kuinka Filippiinien hallintoa, erityisesti presidenttiä, arvostellaan hyvinkin tiukasti. Illalla katson televisiosta kuinka opposition senaattorit pilkkaavat hallinnon viimeisimpiä uudistuksia ja infrastruktuurihankkeita. Sosiaalisessa mediassa käydään sormet turvoksissa loputonta vääntöä siitä onko nykyinen hallinto hyvä vai huono. Samaan aikaan lukuisat sananvapautta puolustavat kansalaisjärjestöt latovat pöytään lehdistötiedotteita, joissa ollaan huolissaan filippiiniläisten sananvapaudesta.

Homma menee jo tragikomiikan puolelle kun edellisen hallinnon oikeusministeri Leila de Lima tykittää tutkintavankeudesta maan suurimmissa sanomalehdissä, TV- ja radiokanavilla kuinka presidentti rajoittaa hänen sananvapauttaan koska hän arvostelee hallinnon toimia ja puolustaa sananvapautta.

Se, miksi Filippiinien sananvapaus on taas noussut otsikoihin, johtuu kahdesta erillisestä asiasta, jotka molemmat kytkeytyvät saman narratiivin kautta yhteen.

Maan suurimman mediakonsernin toimilupaa ei uusittu ja osa heidän maanlaajuisista kanavistaan hiljeni – Toistaiseksi. Samaan aikaan Facebook-ryhmästä oikeaksi uutiskanavaksi kasvaneen verkkojulkaisun toimitusjohtaja tuomittiin kunnianloukkauksesta vankeusrangaistukseen.

Kun tähän taikinaan lisätään hiivaksi presidentti, jolla on aina ollut hankala suhde tiedotusvälineiden kanssa, alkaa narratiivipensseli sutia tauluun historiasta tuttuja kuvia: Paha diktaattori haluaa hiljentää hyvällä asialla olevat sananvapauden puolustajat.

Tapaus ABS-CBN

Viime viikonloppuna ajoin ABS-CBN:n päämajan ohi. Rakennuksen edessä oli satoja ihmisiä, jotka poseerasivat sananvapautta vaativien kylttien kanssa TV-kameroille. Olen nähnyt saman rakennuksen edessä saman esityksen muutaman kerran aikaisemminkin, mutta silloin asetelma oli toisinpäin. Ihmiset osoittivat mieltään sananvapauden puolesta ABS-CBN:ää vastaan.

ABS-CBN on Filippiinien suurin ja vaikutusvaltaisin media- ja viihdekonglomeraatti, joka joutui sulkemaan muutaman tärkeimmistä TV-uutiskanavistaan koska viranomaiset eivät uusineet sen toimilupaa. Virallisena perusteena toimiluvan uusimatta jättämiselle oli se, ettei ABS-CBN ole hoitanut verovelvoitteitaan valtiolle asianmukaisesti ja on kierrättänyt suunnattomia voittojaan erikoistalousalueilla sijaitsevien tytäryhtiöiden kautta laittomasti ulkomaille. Molemmissa syytteissä tutkinnat ovat eri oikeusasteissa vielä kesken.

Heinäkuussa toimiluvan uusiminen vietiin kongressin päätettäväksi, joka äänesti murskaavalla enemmistöllä (70-11) sen puolesta ettei ABS-CBN:n toimilupaa uusita. Tämä ei vielä tarkoita että päätös olisi lopullinen. Vääntö toimiluvan jatkamisesta tulee jatkumaan eri oikeusasteissa ja valitusprosesseissa, joista lopulta saadaan toivottu tulos jos rahasäiliössä on riittävästi kuutioita ja omistajilla aikaa odottaa hallinnon vaihtumista.

ABS-CBN:llä on ollut yli 50 vuotta de facto monopoliasema Filippiinien maanlaajuiseen tiedonvälitykseen, viihdetuotantoon ja ennen kaikkea valtaviin mainostuloihin. Rahasta ja vallasta tässäkin väännössä on kysymys, ei sananvapaudesta. ABS-CBN on ollut sen omistavalle oligarkki-perheelle valtava rahantekokone, jonka asema on turvattu 25 vuoden mittaisilla toimiluvilla ja ulkomaisen kilpailun pois rajaavalla lainsäädännöllä.

Kaikki, jotka ovat perehtyneet Filippiineihin ja siihen miten maan valtarakenteen toimivat, ymmärtävät että kyseessä on ainoastaan poliittinen näytelmä, joka näytellään etukäteen sovituin asetelmin samalla kun odotellaan uutta ABS-CBN:lle myötämielisempää hallintoa, joka antaa oligarkeille sen mikä oligarkeille kuuluu.

Tapaus Rappler

Rappler-verkkojulkaisun tapaus on puolestaan herättänyt ulkomaailman kiinnostuksen Filippiinien sananvapaustilanteeseen ja aktivoinut lukuisat kansalaisjärjestöt ottamaan siihen kantaa.

Kesäkuussa Rapplerin toimitusjohtaja Maria Ressa ja toimittaja Reynaldo Santos Jr. saivat kuuden vuoden vankeustuomion presidentti Duterten lähipiiriin kuuluvan liikemiehen kunnianloukkauksesta. Laki verkossa julkaistusta kunnianloukkauksesta ei ollut vielä voimassa tuomioon johtaneen jutun julkaisun aikaan, mutta se ei estänyt oikeuslaitosta käsittelemättä tapausta.

Valtio on nostanut presidentti Duterten valtakaudella yhteensä kahdeksan syytettä Rappleria vastaan. Niistä mikään ei koske suoraan Duterten hallintoa arvostelevia juttuja. Syytteet koskevat muun muassa ulkomaista rahoitusta ja veronkiertoa. Hallinto on kiistänyt, että oikeusjutut olisivat poliittisia ja korostanut, ettei lehdistönvapaus ole toimittajille peruste rikkoa lakia. Ressa puolestaan pitää tuomiota ajojahtina häntä ja sananvapautta vastaan.

Todennäköisesti kaikki tapaukseen perehtyneet ovat samaa mieltä siitä, että Ressan ja Santosin kunnianloukkaustuomio oli hakemalla haettu tuomio. Ressalla on mahdollisuus hakea tuomioon muutosta ja viedä se aina korkeimpaan oikeuteen saakka. Hallinto ei myöskään ole sulkenut Rapplerin toimintaa mihin sillä olisi lain suomat oikeudet muiden syytteiden perusteella.

Tapaus Duterte

Yhteistä näille molemmille tapauksille on se, ettei presidentti Duterte pidä ABS-CBN:stä eikä Rapplerista. Hän on tuonut mielipiteensä julki jo vaalikampanjansa aikana käyttäen omaa sananvapauttaan sen täydessä mitassa pilkuttaen viestinsä Putang Ina -kiroilulla.

Vaalikampanjansa eräänä teemana Duterte lupasi laittaa maata hallitsevat oligarkit kuriin. Se ei ollut ihan paras avaus luoda toimivaa suhdetta ABS-CBN:n kanssa, joka on yksi maan vaikutusvaltaisimman oligarkki-perheen kruununjalokivistä. Presidentin henkilökohtaista kaunaa lisäsi myös se, ettei ABS-CBN teknisiin aikatauluihin vedoten näyttänyt hänen maksettuja vaalimainoksiaan.

Rapplerin kanssa Dutertella on aina ollut erittäin huonot välit. Presidentin arvomaailma ei ole sopinut Rapplerin omistajien strategisiin tavoitteisiin profiloitua sananvapauden airueksi, joka tarvitsee ”vihollisen” jota vastaan voi näyttävästi ”puolustaa” sananvapautta. Lopullisesti välit menivät poikki kun Rappler aloitti presidentin lanseeraaman huumesodan tiukan arvostelun vuonna 2016.

Tästä päästään olennaisen tärkeään asiaan ymmärtää Filippiinejä: Presidentti ja häntä tukevat taustaryhmittymät käyttävät valtion hallintoa, erityisesti oikeuslaitosta, myös henkilökohtaisten asioiden, mieltymysten ja kostojen ajamiseen. Sitä tekevät kaikki vallassa olevat tahot ja se on yksi filippiiniläisen hallintoperinteen kulmakivistä.

Vaikka Filippiineillä on teknisesti vapaat demokraattiset vaalit ja oikeusvaltion instituutiot, niiden rinnalla elää epämukavassa symbioosissa täysin länsimaisesta oikeusvaltiokäsitteestä poikkeava ymmärrys valtion ja henkilökohtaisen vallan rajalinjoista.

Paha diktaattori

Filippiinien nykyinen hallinto ei ole sen parempi tai pahempi tässä asiassa. Merkittävin ero on ehkä siinä, että nyt vallankäyttö personoituu enemmän suoraan presidenttiin, koska hänellä ei ole yhtä vahvoja taustavaikuttajia kuin edeltävillä eliitin parista tai tuella nousseilla presidenteillä.

Yleensä istuvan presidentin taustavoimat, sukulaiset ja poliittiset liittolaiset ovat hoitaneen vallankäytön varjoisamman ja henkilökohtaisemman puolen presidentin julkisuuskuvan pysyessä ”demokraattisena”.

ABS-CBN:n ja Rapplerin tapauksista uutisoivat toimittajat ja somettajat, jotka eivät tarkastele tapauksia filippiiniläistä todellisuutta ja hallintoperinnettä vasten, todistelevat foliohatut räpisten kuinka presidentillä on ollut sormensa pelissä molemmissa tapauksissa.

TOTTAKAI presidentti haluaa hiljentää ABS-CBN:n ja Rapplerin, ei suoralla toiminnalla tai määräyksillä, mutta käyttämällä valtion virastoja, oikeuslaitosta ja tukijoitaan. Näin presidentit toimivat tässä maassa. Filippiineillä on sanonta, joka kuvaa hyvin paikallista vallankäyttöä: ”Ystäville suon kaiken, mutta vihamiehille annan lait ja asetukset.”

Vaikka presidentti Duterte on jo kautensa ehtoopuolella, hänellä on vielä valtaa kongressiin ja tukijoihinsa, mutta ei niin paljon että voisi oikeasti lähteä kaatamaan ABS-CBN:ää. Nilkkaan hän voi sitä hetken vielä potkia ja kusta varpaille, mutta ei lopullisesti kaataa.

Rapplerin toimitusjohtajalle presidentti voi saada järjestettyä jonkun lisätuomion, jota tuskin pannaan toimeen tai se tullaan kumoamaan sen mukaan minkä intressiryhmän etuja ja tavoitteita seuraava presidentti tulee ajamaan.

Vaikka nyt vahvasti maalaillaan isolla Paha diktaattori pensselillä kuvia Filippiineistä, maan sananvapauden todelliset ongelmat eivät suoraan liity nykyiseen presidenttiin sen enempää kuin aikaisempiinkaan. Presidentit tulevat ja menevät, mutta sananvapauteen liittyvät lieveilmiöt ja ongelmat pysyvät samoina vuosikymmenestä toiseen.

Filippiineillä on todellisia sananvapausongelmia, mutta ne eivät ole siellä, minne länsimainen media ja sananvapautta puolustavat organisaatiot niitä nyt maalaavat. Kun Filippiinien sananvapauden maalipintaa lähdetään raaputtamaan, alta paljastuu seuraavia todellisia ongelmia.

1. Toimittajien murhat

Filippiinien valtamedioissa työskenteleviä toimittaja painostetaan tai murhataan hyvin harvoin. Sen sijaan provinsseissa paikallistoimittajan työhön liittyy ihan oikeita riskejä, joissa objektiivisuus, puolueettomuus ja journalismin muut ihanteet testataan olosuhteissa, missä elinikäodote on muita ammatteja alhaisempi.

Lukuisat toimittajien työtä arvioivat kansainväliset järjestöt ovat listanneet Filippiinit yhdeksi maailman vaarallisimmista maista harjoittaa toimittajan ammattia. Esimerkiksi kansainvälinen Reporters Without Borders ja amerikkalainen Committee to Protect Journalists ovat päätyneet arvioissaan että Filippiineillä on tapettu 145 toimittajaa vuosien 1992 ja 2020 välillä.

Filippiineillä on myös kyseenalainen tilastollinen kunnia pitää ykköspaikkaa maailman verisimmistä iskusta toimittajia kohtaan. Vuonna 2009 Mindanaon saarella lahdattiin väijytyksessä 57 ihmistä, joista 32 oli paikallisia toimittajia.

Nämä luvut eivät kerro hyvää Filippiinien sananvapaustilanteesta, mutta toisaalta pitää ymmärtää missä todellisuudessa paikalliset toimittajat tekevät työtään provinsseissa. Suurin osa toimittajien murhista tapahtuu olosuhteissa ja syistä, jotka eivät suoraan liity varsinaiseen toimittajan työhön.

Toimittajien murhat ovat yleensä seurausta kiristämisestä, lahjonnasta, mustasukkaisuusdraamoista, paikallispolitiikan valtataisteluihin sotkeutumisesta tai henkilökohtaisuuksiin menemistä. Filippiineillä kaikki on aina pohjimmiltaan henkilökohtaista ja provinssien valtasukujen maine ja kunnia ovat yhtä herkkiä kuin liipaisinsormi.

2. Tiedonvälityksen monopolit

Myös maanlaajuisen tiedonvälityksen monopolisointi muutaman oligarkki-perheen ja heidän intressiryhmiensä haltuun ja kontrolliin on ongelma sananvapaudelle. Tästä selkeimpänä esimerkkinä on ABS-CBN.

Sananvapaus ei aina ja automaattisesti tuota turvallisuutta tai vaurautta. Se voi myös pahentaa köyhyyttä, kun sananvapauden laajamittainen käyttö on käytännössä rajattu ainoastaan hyvin pienelle porukalle, sille samalle joka hallitsee myös politiikkaa ja taloutta.

Perustuslaki ei mahdollista ulkomaista kilpailua ja valtio jakaa maanlaajuiset toimiluvat 25 vuodeksi ainoastaan muutamalle oligarkki-perheelle, jotka myös kontrolloivat maan taloutta, politiikkaa ja hallintoa. Tuollaisessa kilpailu- ja toimintaympäristössä mediayrityksen on varsin helppo kyntää pelto ainoastaan oman porukan niitettäväksi.

3. Kontrolloimaton vapaus

Suomessa on tiedonvälitykseen on alusta saakka liittynyt erikoinen ylimääräinen ulottuvuus – kansanvalistusvelvollisuus – joka on palvellut hyvin suomalaisen tiedonvälityksen laatua ja objektiivisuutta. Filippiineillä vastaavaa velvollisuutta ei tiedonvälitykseen ole koskaan kuulunut. Vaikka sana on vapaa, se on vapaa myös levittämään mitä tahansa roskaa ilman vastuuta ja seurauksia.

Tähän villiin ja vapaaseen tiedonvälityksen perinteeseen nojaavat kaikki median kanssa tekemisissä olevat toimijat: Hallintojen virallinen tiedotus, presidentit, oppositio, yritykset, mediatalot, toimittajat ja sosiaalisen median trollaajat. Fake News on ollut Filippiineillä todellisuutta jo kauan ennen kuin presidentti Trump tarjoili sen maailmalle amerikkalaisena tiedonvälitysinnovaationa. Filippiineillä on aina ollut tärkeämpää miltä asiat näyttävät ja kuulostavat kuin miten ne oikeasti ovat.

Filippiiniläiset ovat sosiaalisen median käytössä maailman kärkeä ja sen merkitys mielipiteiden muokkaaja on jo ohittanut perinteisen median vaikutusvallan. Valheet paisuvat sosiaalisessa mediassa ja muuttuvat faktoiksi kun niihin riittävän isolla porukalla halutaan uskoa. Yhtälailla faktat muuttuvat valheiksi jos ne eivät tunnu mukavilta.

Tiedonvälityksen ja uutisoinnin sisällöille ei Filippiineillä ole merkittäviä lakisääteisiä tai institutionaalisia rajoitteita. Maassa ei ole Julkisen Sanan Neuvostoa joka ärähtää jos yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä rikotaan. Filippiineillä haastaminen oikeuteen kunnianloukkauksesta on ainoa keino jolla voi lähteä hakemaan oikaisua perusteettomaan uutisointiin, mutta silloin astutaan miinakentälle, missä raha ja valta määrittää sen kuka menettää jalkansa.

4. Toimittajien korruptio

Myös Filippiineillä toimittajien pitää syödä ja elättää perheensä. Se ei yleensä onnistu pelkästään kirkasotsaisen objektiivisella journalismilla.

Presidentti Duterte on haukkunut lehdistöä koko valtakautensa ajan ja väittänyt toimittajien salamurhien johtuvan toimittajien korruptiosta: ”Ette voi välttyä salamurhilta, jos olette korruptoituneita huoranpentuja!”

Paha diktaattori narratiivin raamittamassa kuvassa presidentin kommentti luetaan varoitukseksi, jonka mukaan presidentti salamurhaa toimittajat jotka kritisoivat häntä. Kommentin voi myös lukea ja ymmärtää filippiiniläiseen todellisuuteen paremmin sopivassa kontekstissa: ”Parantakaa tapanne. Lopettakaa toimittajan työn korruptoiminen tai teille lopulta käy huonosti”.

Valitettava tosiasia Filippiineillä on se, että myös monet toimittajat ja mediatalot ovat läpeensä korruptoituneita ja ”uutisoivat” mitä tahansa mistä vaan maksetaan riittävän hyvin. Koska maassa ei ole mitään suurempia ideologisia, poliittisia tai puolueiden asettamia aatteellisia rajoja, tiedonvälityksen sisältöä määrääväksi tekijäksi jää käteinen. Kun raha puhuu, myös toimittajat mielellään osallistuvat siihen keskusteluun.

Jokainen joka on ollut tekemisissä Filippiinien median kanssa, tunnistaa ilmiön, mutta meille länsimaalaisille on vaikeampi ymmärtää sitä kuinka vähän korruptio lopulta ymmärretään toimittajien parissa ”ongelmaksi”. Aikanaan kun tein sivuhommia paikallisille medioille ja istuin pitkiä iltoja National Press Clubin illanvietoissa, sain aina perusvastauksen toimittajien työtä koskeviin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin: ”We have to make our living as well”.

Sana on vapaa

Filippiinien sananvapaustilanne on yleisellä tasolla ihan kohtuullisen hyvä. Naapurimaihin verrattuna sana on hyvinkin vapaa. Filippiinien mediakenttää, etenkin sosiaalista mediaa voi monella mittarilla kuvata yhdeksi maailman vapaimmista ja rajoittamattomimmista. Se on ristiriitainen sekasotku vapautta, kekseliäisyyttä, oman edun tavoittelua ja paikallista politiikkaa.

Erityisesti politiikka ja maan epäkohtien ruotiminen saavat paljon tilaa kaikissa medioissa. Kirkkokuntia ja uskontoja on perinteisesti käsitelty hellävaraisemmin, mutta ihan viime vuosina nekin ovat alkaneet saada aikaisempaa tiukempaa kritiikkiä myös median taholta.

Niin kauan kun kaikki mediat, kansalaisjärjestöt ja yksityiset ihmiset sosiaalisessa mediassa saavat rangaistuksetta huutaa kuinka sananvapaus on uhattuna, uhka lienee enemmän kuvitteellinen kuin todellinen.

Tämä sama huuto on Filippiineillä kuultu monta kertaa aikaisemmin: Mitä kovemmin se huuto kuuluu, sitä huolettomampia voimme olla sananvapauden tilasta. Maissa, missä sananvapauden ongelmat ovat todellisempia, huuto sen tilasta ei kuulu sellin seinää pidemmälle.

Filippiineillä on myös ihan täydet oikeudet vittuuntua toisten mielipiteistä ilman että lainsäädäntö tai oikeuslaitos siihen puuttuu. Filippiineillä ei vielä toistaiseksi ole merkkejä länsimaisen sananvapauden paradoksista: Mitä enemmän sananvapauden rajoja määritellään lainsäädäntöön, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat käyttää sananvapauttaan.

Vaikka sananvapauden tila Filippiineillä on kohtuullisen hyvä, hieman turhan helposti siitä uutisoivien toimittajien sivellin edelleen lipsahtaa Paha diktaattori narratiivipurkkiin, joka tuntuu kestävän isältä pojalle.