Suomalaiseen itsenäisyyteen kuuluu taito olla häiritsemättä ketään. Filippiineillä aito hymy kuitenkin murentaa tuon suojan, ja yhtäkkiä oletkin läsnä ja näkyvissä. Maailma nappaa mukaansa tavalla, joka on yhtä aikaa pelottava ja huumaava.
Suomessa tunnet roolisi. Se on kirjoittamaton sopimus, jota kukaan ei ole allekirjoittanut, mutta kaikki noudattavat. Astut baariin, tilaat juoman, nyökkäät ja pidät keskustelun minimissä, koska miksi ihmeessä tekisit elämästäsi sosiaalisesti monimutkaisempaa kuin se jo on? Olet se tyyppi, joka ei aiheuta ongelmia, muttei myöskään ratkaise niitä.
Sitten lennät pois tästä tunnekuolemasta ja saavut Filippiineille. Matkalla mietit, miksi lähdit vapaaehtoisesti paikkaan, josta et tiedä juuri mitään – tiedät vain sen, että Tommin ja Jussin videoblogien mukaan siellä on ”kivaa”.
Astut ulos koneesta Manilassa. Ensimmäisenä huomaat, että ilmasto yrittää tappaa sinut. Hiki ei tule, se hyökkää. Paita ei kastu, se antautuu. Sitten joku hymyilee sinulle. Sellaisella aidolla, avoimella, täysin puolustuksen murentavalla hymyllä, jota Suomessa näkee vain mainoksissa tai psykologin vastaanotolla.
Siinä kohtaa jokin napsahtaa. Ei päässä – vielä – vaan todellisuudessa. Pelikenttä vaihtuu, ja universumi tekee pienen kirjanpitovirheen sinun eduksesi.
Ensikosketus merkityksellisyyteen
Suomessa sinut erottaa massasta vain, jos unohdat laittaa housut jalkaan. Heräät, menet töihin, vältät small talkia kuin se olisi jonkun muun ongelma ja palaat kotiin olemaan hiljaa. Olet ihminen, jonka kanssa voi olla hississä ilman että tilanne muuttuu rikosilmoitukseksi. Olet yksi sadoista tuhansista – ehkä jopa miljoonista – jotka elävät ja kuolevat Kelan päätösten tahdissa.
Filippiineillä asetelma muuttuu. Yhtäkkiä olet ulkomaalainen, mikä jo itsessään nostaa sinut kiinnostavien asioiden kategoriaan. Sinulla on enemmän painoarvoa kuin olet tottunut kantamaan. Yhtäkkiä mielipiteesi alkaa kiinnostaa. Ihmiset kuuntelevat sinua – jopa silloin, kun sanot jotain täysin yhdentekevää, kuten “tämä mango on hyvä.”
Ympärilläsi nyökytellään kuin olisit juuri tiivistänyt elämän tarkoituksen yhteen lauseeseen. Tässä syntyy ensimmäinen vaarallinen harha: kuvittelet, että tämä kaikki johtuu sinusta. Todellisuudessa maailma ympärilläsi on vain päättänyt kohdella sinua eri tavalla.
Hiljaisuuden kaksiteräinen miekka
Suomessa hiljaisuus on sosiaalinen selviytymiskeino. Se on turvallista, mutta tekee sinusta näkymättömän ja helposti ohitettavan keskustelukumppanin. Jos et puhu, kukaan ei huomaa. Jos puhut paljon, joku huomaa liikaa.
Filippiineillä sama käytös toimii toisin. Et ole epäsosiaalinen – olet erikoinen, ehkä jopa arvoituksellinen. Kun et keskeytä, sinua pidetään kunnioittavana. Kun kuuntelet, sinua arvostetaan. Kun sanot “kiitos” ja “ole hyvä”, et ole vain kohtelias, olet suorastaan aristokraattinen.
Yhtäkkiä sosiaalinen kömpelyys kääntyy eduksesi. Kaikki ne tilanteet, joissa Suomessa tunsit olevasi hieman väärässä paikassa, muuttuvatkin vahvuuksiksi: hiljaisuus muuttuu maskuliiniseksi tyyneydeksi, tuijotus syvälliseksi pohdinnaksi, hidas puhe viisaudeksi ja sosiaalinen epävarmuus mystiseksi arvoituksellisuudeksi.
Kosminen itsepetos
Nyt olet maailmassa, jossa pelkkä olemassaolosi on tapahtuma. Kun ihmiset hymyilevät sinulle, alat rentoutua. Kun sinua kohdellaan paremmin, alat itsekin käyttäytyä paremmin. Kun sinua kuunnellaan, alat puhua.
Ja sitten käy niin kuin kaikille lopulta käy: ego ja itseluottamus alkavat kasvaa – nopeasti, hallitsemattomasti, ehkä jopa liikaa. Alat uskoa, että olet aina ollutkin huipputyyppi, ja että maailma vasta nyt viimein huomaa sen.
Todellisuus ei tietenkään ole ihan näin suoraviivainen. Olet vain erilainen, ehkä jopa hieman eksoottinen, ja siksi kiinnostava. Mutta juuri siinä piilee jutun juju: jos kaikki ympärilläsi kohtelevat sinua kuin täyden kympin miestä, alat itsekin elää sen mukaisesti. Se on kaunis, kosminen itsepetos, mutta se toimii.
kollektiivinen hyvinvointiprojekti
Yksi hymy johtaa toiseen, ja pian siitä tulee rutiini – tervehdys, joka odottaa sinua joka kerta kun saavut paikalle. Alatte vaihtaa muutaman sanan, sitten vähän enemmän, kunnes huomaat kertovasi itsestäsi asioita, joita et Suomessa sanoisi edes humalassa.
Hiljalleen alat tuntea kuuluvasi johonkin. Ensin kahvipöytään, sitten perheeseen, ja lopulta seisot juhlissa, joissa et tunne puoliakaan ihmisistä, mutta kaikki tietävät sinut.
Huomaat, ettei filippiiniläinen perhe tarkoita äitiä, isää ja kahta lasta. Se on biologinen valtameri, joka laajenee jokaisessa keskustelussa. Serkut, tädit, kummit ja naapurit ilmestyvät mukaan kuin uudet hahmot saippuasarjaan.
Yksinäisyydestä yhteisomistukseen
Ja sanat kuten “love” ja “support” alkavat toistua samassa lauseessa. Jossain vaiheessa joku pyytää pientä apua. Ei mitään suurta, vain jotain väliaikaista ja täysin kohtuulliselta kuulostavaa siinä hetkessä. Yhtäkkiä huomaat maksavasi jonkun pikkuserkun hitsauskurssia tai ostavasi sikaa naapurin ristiäisiin.
Filippiineillä yhteisöllisyys ei ole vain sana, vaan konkreettinen tapa elää. Perhe on kokonainen ekosysteemi, joka sekä kannattelee että välillä kuormittaa. Tässä kohtaa monelle suomalaiselle voi syntyä toinen vaarallinen harha: he jakavat maailman suomalaisiin ja huijareihin.
Filippiineillä on aitoa lämpöä, sellaista, joka ei tarvitse perusteluja tai analyysiä. Ihmiset välittävät toisistaan tavalla, joka voi tuntua suomalaisesta liioitellulta ja epäilyttävältä, kunnes ymmärtää, että se on normaalia – ja paljon armollisempaa kuin istua yksin suomalaisessa lähiössä seuraamassa lehtiä haravoivaa naapuria, jonka jokainen liike on passiivis-aggressiivinen kannanotto.
Henkinen ylösnousemus
Oletko todella tullut paremmaksi mieheksi? Lyhyt vastaus: et ole. Hieman perustellumpi vastaus: et ole, mutta ympäristö on puolellasi. Kyse ei ole egon kasvattamisesta, vaan siitä, että se asettuu vihdoin oikeisiin mittasuhteisiin.
Uusi ympäristö voi nostaa sinut jalustalle nopeammin kuin ehdit tilata ensimmäisen oluen. Mutta se voi myös pudottaa sinut sieltä yhtä nopeasti, jos et ymmärrä, minkä varassa seisot. Se muistuttaa, ettei identiteetti ole mikään pysyvä vakio – se elää, joustaa ja muovautuu ympäristön mukaan.
Jos tunnet olosi jossain paremmaksi ihmiseksi, se ei välttämättä tarkoita, että olisit muuttunut. Olet yhä se sama tyyppi, joka Suomessa seisoi tiskillä hiljaa ja mietti, pitäisikö tilata vielä yksi. Ero on siinä, että nyt joku hymyilee sinulle ja aloittaa keskustelun. Ja joskus niinkin pieni muutos riittää nykäisemään maailman hieman uuteen asentoon.
Nauti siitä niin kauan kuin aurinko paistaa ja hymyile takaisin. Hetkiä, joissa pelkkä olemassaolosi tuntuu riittävän, ei tule vastaan joka päivä.
Lisää samasta aiheesta:
