Tulevina viikkoina kansallinen maine ja kunnia, tappio ja nöyryytys, hipaisevat toisiaan, kun kansakunnat kilpailevat siitä, kenen urheilijat tekevät temput nopeammin, korkeammalla ja voimakkaammin.
Kun aikanaan kirjoitetaan historiaa, vuosi 2021 jää muistetaan siitä, että ihmiskunta oppi käyttämään miljardeja käsihygienian edistämiseen ja Tokion olympialaisista – Molemmat samasta syystä.
Koronapandemia siirsi alun perin vuodelle 2020 myönnettyjä kisoja vuodella eteenpäin, ja nyt pandemian varjossa pidettävät olympialaiset jäävät historiaan tapahtumana, jossa urheilijat ratkoivat sijoituksensa vain tv-katsojien silmien edessä.
Rimaa hipoen
Tokion olympiakisat alkoivat virallisesti erikoisella avajaisseremonialla, joka näyteltiin tyhjille katsomoille, mutta televisioitiin koko maailmaan. Suomen ja Filippiinien joukkueiden esiinmarssia odottaneet saivat mukavan yllätyksen, kun molemmat joukkueet kävelivät stadionille peräkkäin. Filippiinien joukkueen lipua kantoivat seiväshyppääjä EJ Obiena ja judoka Kiyomi Watanabe.
Filippiinien olympiakomitea lähetti kisoihin 19 urheilijan joukkueen, 11 naista ja 8 miestä (Suomen joukkueessa on 47 urheilijaa). Olympialaisissa ei ole oletettuja sukupuolia, jokaisen sukupuoli vahvistetaan testeillä.
Filippiineillä olympiakisojen karsintoihin osallistui noin 100 urheilijaa kahdeksastatoista eri urheilulajissa. Viimeisen viiden vuoden aikana on järjestetty kansainvälisten kilpailujen lisäksi poikkeuksellisen paljon paikallisia karsintakilpailuja. Näissä kisoissa leivottiin myös kaksi filippiiniläistä maailmanmestaria, voimistelija Carlos Yulo ja nyrkkeilijä Nesthy Petecio.
Filippiinien olympiajoukkueeseen kuuluu edustajia seuraavista lajeista: Nyrkkeilyyn on odotetusti lähetetty suurin edustus, kaksi naista ja kaksi miestä. Golfia putataan kolmen golffarin voimin, yksi mies ja kaksi naista. Seiväshypyssä on yksi edustaja miesten sarjassa ja uinnissa yksi edustaja naisten sarjassa. Kaksi naista nostaa painoja. Soudussa, ilmakivääriammunnassa ja taekwondossa on kussakin lajissa yksi miespuolinen edustaja. Voimistelussa, judossa ja skeittauksessa on kussakin lajissa yksi naispuolinen edustaja.
Kirkkaimman mitalin metsästys
Filippiinit on osallistunut kesäolympialaisiin 21 kertaa, mutta ei ole voittanut vielä yhtäkään kultamitalia. Kolmesti urheilijat ovat saaneet hopeamitalin. Pronssimitalia on juhlittu seitsemän kertaa.
Filippiinit teki debyyttinsä olympialaisiin vuonna 1924 Pariisissa. Sen jälkeen maa on osallistunut kaikkiin kesäolympialaisiin lukuun ottamatta vuoden 1980 Moskovan kisoja, jolloin Filippiinit liittyi Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kisaboikottiin vastalauseena Neuvostoliiton vuotta aikaisemmin tapahtuneelle hyökkäykselle Afganistaniin.
Tässä muutamia mielenkiintoisia tiedonmurusia Filippiinien olympiahistoriasta:
- Kun Filippiinit osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin Pariisissa vuonna 1927, sinne lähetettiin ainoastaan yksi urheilija, 100 ja 200 metrin pikajuoksija David Nepomuceno. Hän juoksi alkukarsinnoissa 100 metrin matkalla viidenneksi ja 200 metrillä kolmanneksi. Tulokset eivät kuitenkaan oikeuttaneet jatkokarsintoihin pääsyä.
- Filippiinien joukkue on voittanut eniten mitaleja vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisissa, jossa kolme urheilijaa sai pronssimitalit: korkeushyppääjä Simeon Toribio, nyrkkeilijä Jose Villanueva ja uimari Teofilo Yldefonso.
- Filippiiniläiset naiset pääsivät edustamaan maataan olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1956 Melbournessa. Tuolloin joukkueessa oli mukana neljä naista; 2 esteratsastajaa ja 2 uimaria.
- Nyrkkeily on ollut se urheilulaji, mistä Filippiinit on tunnettu ja se on saanut eniten olympiamitaleja: Anthony Villanueva toi ensimmäisen hopeamitalin 1964 Tokion kisoista ja Mansueto “Onyok” Velasco toisen 1996 Atlantan kisoista. Kolme pronssimitalia toi Anthonyn isä Jose Villanueva 1932 Los Angelesista, Leopoldo Serantes 1988 Soulista ja Onyokin vanhempi veli Roel Velasco 1992 Barcelonasta.
- Filippiinit on päässyt seitsemän kertaa mukaan olympialaisiin maan suosituimmassa joukkueurheilussa koripallossa, viimeksi vuoden 1972 Münchenin olympialaisiin. Filippiinien koripallojoukkue on selviytynyt puolivälieriin kahdesti. Paras sijoitus saavutettiin vuoden 1936 Berliinin kisoissa, missä lopullinen sijoitus oli viides. Se on edelleen aasialaisten koropallojoukkueiden paras sijoitus olympialaisissa.
- Filippiinien suurin edustusjoukkue olympialaisiin lähetettiin vuoden 1972 Münchenin kisoihin, jonne lähti 53 urheilijaa kilpailemaan yhteentoista lajiin. Maa ei kuitenkaan saanut kisoissa yhtään mitalia.
- Vuonna 1996 Filippiinit lähetti Atlantan olympialaisiin ainoastaan 12 urheilijaa, mutta joukkueessa oli mukana Onyok Velasco, joka toi kisoista mukanaan hopeamitalin.
- Ainoastaan Malesialla on Filippiinejä enemmän olympiamitaleja ilman kultamitalia; seitsemän hopeaa ja neljä pronssia. Filippiineillä on kolme hopeaa, seitsemän pronssia.
Jälleen kerran filippiiniläisten toiveet ovat virittyneet sen kirkkaimman mitalin metsästykseen. Vaikka onnistumiseen vaaditaan paljon enemmän kuin yritän parhaani ja katsotaan mihin se riittää -suoritus, teoreettinenkin mahdollisuus kultamitaliin tekee monista filippiiniläisistä innokkaan penkkiurheilijan tulevina viikkoina.
Palloa ja nyrkkiä
Filippiinit ei ole tunnettu urheilumaa, mikä on melkoinen paradoksi, sillä maan suuressa väestössä olisi varmasti useita maailmanluokan lahjakkuuksia. Filippiineillä väestömäärä korreloi maan urheilumenestyksen kanssa yhtä huonosti kuin Suomessa, tosin päinvastoin.
Perinteisesti suosittuja urheilulajeja Filippiineillä ovat koripallo ja nyrkkeily. Niiden varassa on kansallinen itsetunto ja urheilun sankaritarinat. Ne ovat myös lajeja, joilla on suurta taloudellista merkitystä muillekin kuin niistä elantonsa saaville urheilijoille. Tärkeimmät koripallo- ja nyrkkeilytapahtumat ovat sen luokan spektaakkeleita, jotka saavat koko maan hetkeksi pysähtymään.
Koripallo on Filippiinien kansallisurheilu, jolle ei ole haastajia. Tämä tulee selväksi, kun kiertelee saaristoa; ei ole niin pientä kylää, etteikö siellä olisi jonkinlaista koripallokenttää ja siellä donkkaavia paikallisia supertähtiä.
Viime vuosisadan alussa amerikkalaiset opettajat alkoivat opettaa baseballia ja koripalloa koululaisille. Baseball ei juurtunut filippiiniläiseen kulttuuriin, koska sen pelaaminen edellytti laajaa kenttää ja erikoisvarusteita. Koripallo sen sijaan omaksuttiin välittömästi, koska sitä voi pelata missä tahansa ja tarvittiin vain pallo ja kori.
Filippiinien miesten maajoukkue – lempinimeltään Gilas Pilipinas – voitti ensimmäisen Kaukoidän mestaruuden vuonna 1913. Filippiineistä tuli FIBA:n jäsen vuonna 1936 ja, samana vuonna maa lähetti joukkueen Berliinin olympialaisiin, missä se sijoittui viidenneksi.
Filippiinien koripallojoukkue oli pelätty ja kunnioitettu vastustaja 1960-luvun alkuun saakka, jonka jälkeen heidän asemansa kansainvälisessä koripallossa oli nähnyt parhaat päivänsä – Koolla alkoi olla merkitystä teknisyyden rinnalla. Maa jatkoi kuitenkin kilpailukykyistä pelaamista Aasian turnauksissa.
Toinen filippiiniläisiin iskevä urheilulaji on nyrkkeily. Siitä lähtien kun nyrkkeily urheilulajina laillistettiin Filippiineillä vuonna 1921, maa on tuottanut lukuisia suuria mestareita lajin kevyempiin sarjoihin, kuten Pancho Villa, Flash Elorde ja Ceferino Garcia. Ammattinyrkkeilyssä Filippiineiltä on tullut 42 maailmanmestaria ja yksi lajin suurimmista ikoneista.
Emmanuel “Manny” Dapidran Pacquiao Sr. on merkitykseltään Filippiinien Paavo Nurmi, Lasse Viren ja Matti Nykänen yhdessä persoonassa. Hän on se poikkeus, joka osoitti vääräksi syvälle juurtuneen uskomuksen, ettei filippiiniläisillä urheilijoilla ole asiaa t urheilumaailman terävimpään kärkeen.
Manny Pacquiao on voittanut kaksitoista maailmanmestaruutta, mutta vieläkin arvostettavampaa on se, että hän on voittanut ne kahdeksassa eri painoluokassa. Kukaan muu nyrkkeilijä ei ole pystynyt samaan. Lisäksi hän on ainoa nyrkkeilijä, joka on osallistunut mestaruusotteluihin neljän vuosikymmenen aikana 1990–2020.
Pacquiaon 25 viimeistä ottelua ovat tuottaneet arviolta 1,2 miljardia dollaria pay-per-view-tuloja. Forbesin mukaan hän oli maailman toiseksi parhaiten palkattu urheilija vuonna 2015. Hänen tapauksessansa voi vilpittömästi sanoa, että jokainen dollari on täysin ansaittu kovalla työllä ja poikkeuksellisella omistautumisella uran rakentamiseen.
Suomalaisen makuun
Perinteisten suosittujen urheilulajien lisäksi Filippiineillä harrastetaan myös muutamia meille suomalaisille tärkeitä lajeja.
Jääkiekko ei ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Filippiineistä, mutta viime vuosina sen suosio on kasvanut. Vuonna 2015 maahan perustettiin Jääkiekkoliigaliitto, Federation of Ice Hockey League. Muutamia vuosia myöhemmin maahan saatiin luotua kansallinen jääkiekkoliiga, Philippine Hockey League, ja maajoukkue.
Manilassa on myös oma sarja harrastajille, Manila Hockey League. Näissä joukkueissa on huomattavan paljon ulkomaisia pelaajia, muutama myös Suomesta, sillä lajin paikallisten harrastajien määrän kasvua rajoittaa lajin harrastamisen suhteellinen kalleus ja sen keskittyminen Manilaan.
Jalkapallossa Filippiinit ei vielä ole saavuttanut suurempaa kansainvälistä menestystä. Jalkapallolla on Filippiineillä yli satavuotinen historia, mutta vasta viimeisten parin vuosikymmenen aikana se on alkanut herättää laajempaa kiinnostusta, mutta joukkuepelinä se on vielä pitkän potkun päässä koripallon asemasta maan ykkölajina.
Maan nykyinen jalkapalloliiga, Philippines Football League (PFL), on puoliammattilaissarja. Filippiinien miesten maajoukkue Azkals (naisten maajoukkueen lempinimi on Malditas) on nostanut profiiliaan viime vuosina, mutta kansainvälinen menestys on jäänyt vaatimattomaksi. Azkalsin paras sijoitus FIFA:n maailmanlistalla on 111. sija vuodelta 2018.
Moottoriurheilussa Filippiineillä oli paljon nousujohteista toimintaa 2000-luvun alussa ja muutamia lahjakkaita rattimiehiä rata-autoilussa ja kartingissa. Heistä kansainvälistä uraa pääsi luomaan filippiiniläissveitsiläinen Marlon Stockinger, joka ajoi useiden vuosien ajan eurooppalaisissa kilpasarjoissa filippiiniläisellä lisenssillä. Hänen tunnetuin saavutuksensa on vuonna 2012 ajettu GP3 sarjan osakilpailuvoitto legendaarisella Monacon katuradalla.
Miksi suksi ei luista?
Filippiineillä on reilusti yli sata miljoonaa ihmistä, ja heidän joukossaan on taatusti monia maailmanluokan lahjakkuuksia. Mitä heille tapahtuu? Miksi he eivät päädy maailman urheilumaailman huipulle?
Ennen Manny Pacquiaota Filippiineillä ei ollut samanlaista ryysyistä rikkauksiin perinnettä kuin Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, missä esimerkiksi jalkapalloa tai juoksua pidetään mahdollisuutena päästä pois köyhyydestä kohti vauraampaa elämää.
Maan urheilumenestys kulkee usein symbioosissa yleisen varautumisen kanssa. Jos lahjakkaan nuoren laji on jokapäiväisen leivän hankinta, sillä ei ponnisteta kovin pitkälle urheilu-uralle. Kun paikallisilla lahjakkuuksilla ei ole varusteita, tiloja tai valmentajia, urheilulupaus on täysin omillaan, kunnes pääsee kiinni ammattimaisen harjoittelun edellyttämiin resursseihin.
Toinen iso ongelma on nuorten urheiluharrastuksen keskittyminen kouluihin ja niiden joukkueisiin. Koulujen ulkopuolella on hyvin vähän nuorten urheiluun liittyvää toimintaa tai urheiluseuroja, missä voi harrastaa suosikkilajia. Kun koulu vaihtuu tai loppuu, siihen loppuu myös monen lupaavan nuorisourheilijan taival.
Filippiineillä ei ole vielä yhtään erikoiskoulua, joka keskittyisi urheiluun ja mahdollistaisi sellaisen valmennuksen ja resurssit, joiden avulla voisi pyrkiä opiskelijaksi ulkomaisiin urheilukouluihin.
Kolmas tekijä on urheilijoiden valmentaminen ja manageeraus, jotka ovat urheiluakin kauempana kansainvälisestä tasosta. Heti kun urheilija alkaa menestyä ja ansaita rahaa, hänen seuraansa lyöttäytyy poliitikkoja paistattelemaan menestyksen ”taustavaikuttajina” ja ”managereina”, jotka alkavat järjestellä urheilijan asioita tavoilla, jotka eivät toimi Filippiinien ulkopuolella.
Se, mikä toimii suhteiden ja syntyperän avulla Filippiineillä, ei pätevöi manageriksi tai valmentajaksi maan rajojen ulkopuolella. Siellä myös managereilta ja valmentajilta odotetaan kansainvälisen tason ammattiosaamista.
Lähellä oli Manny Paquiaollakin uran jääminen lyhyeksi tähdenlennoksi, mutta hän oli onnekseen ehtinyt sitouttamaan uransa ohjauksen amerikkalaisille ammattilaisille, jotka pitivät huolta siitä, ettei Mannyn paikalliset tukijat ja ystävät päässeet sähläämään hänen uraansa ulkomailla.
Filippiinit kärsii edelleen kaikista edellä mainituista kansallisen urheilumenestyksen esteistä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa, ei juoksuaskelin, vaan yksittäisten esimerkkien ja onnistumisten kautta. Koripallossa ja nyrkkeilyssä on jo kokeiltu valtakunnallisia urheilulahjakkuuksien tunnistamisohjelmia yhdessä koulujen kanssa. Myös Pacquiaon kansainvälinen menestys luo pohjaa nähdä urheilu mahdollisuutena päästä elämässä eteenpäin, jos peruslahjakkuus on kohdallaan.
Ylitetäänkö odotusten rima?
Tokiossa Filippiinit ja Suomi ovat samassa sarjassa mitaliodotusten kanssa: jos niitä on, ne voidaan laskea sirkkelisahurin sormin.
Filippiiniläisurheilijoilla on kuitenkin hyviä syitä ylittää itsensä. Maan ensimmäisen olympiakultamitalin saajan nimi tulee jäämään isoilla kirjaimilla maan historiaan. On aivan eri asia voittaa maalle yksi lisämitali kuin voittaa ensimmäinen kultamitali sadan vuoden yrittämisen jälkeen.
Väheksyä ei pidä myöskään palkintorahoja. Paikalliset urheiluliitot ovat luvanneet 3 miljoonaa, 2 miljoonaa ja 1 miljoonaa pesoa kulta-, hopea- ja pronssimitaleista. Tämän lisäksi ainakin San Miguel Corporationin johtaja Ramon Ang on luvannut ylimääräisen kannustimen; 10 miljoonan, 5 miljoonan ja 2 miljoonan peson bonukset urheilijoille, jotka tuovat kotiin kulta-, hopea- tai pronssimitalin.
Myös lukuisat poliitikot ovat alkaneet lupailemaan mitalisteille bonuksia ja kaikkea muuta hyvää. Kyynisemmän näkökulman mukaan on helppo rehvastella ulkokultaisella anteliaisuudella ennen vaaleja, kun on todennäköistä, ettei niitä lupauksia tarvitse koskaan lunastaa.
Ennakkoarvioiden perusteella Filippiinien vahvimmat mitalitoivot Tokiossa ovat golfaaja Yuka Saso (Yhdysvaltain naisten avoin golfmestaruus), painonnostaja Hidilyn Diaz (Rio Games hopeamitalisti 2016) ja skeittaaja Margielyn Didal (Asian Games kultamitalisti 2018).
Filippiinien ja Suomen olympiamenestyksestä kiinnostuneille yksi yhteinen mitalitoivo on Suomen joukkueessa kilpaileva skeittaaja Lizzie Armanto, jonka äidinpuoleinen isoisä oli filippiiniläinen.
— — —-
(Seuraava lisäkappale on kirjoitettu 7.8.2024, kun Pariisin 2024 olympialaiset ovat vielä kesken, alkuperäisen tekstin päivittämiseksi.)
Ja kuinkas sitten kävikään?
Filippiinit saavutti Tokion olympialaisissa paljon enemmän kuin toivottiin ennen kisoja: filippiiniläiset urheilijat toivat kotiin 4 mitalia:
- Hidilyn Diaz teki historiaa tempaisemalla maan kaikkien aikojen ensimmäisen olympiakultamitalin naisten painonnoston 55 kilon sarjassa.
- Nyrkkeilemällä saatiin kaksi hopeamitalia: Nesthy Petecio naisten höyhensarjassa ja Carlo Paalam miesten kärpässarjassa.
- Eumir Marcial iski pronssimitalin miesten keskisarjan nyrkkeilyssä.
Meneillään olevissa Pariisin olympialaisissa Filippiinit on jatkanut kultakannassa, kun Carlos Yulo voitti kaksi kultamitalia miesten voimistelussa. Nyrkkeilijät Aira Villegas ja Nesthy Petecio täydensivät menestystä pronssimitaleilla naisten 50 kg ja 57 kg sarjoissa.
Suomen ja Filippiinien välisessä olympiamitalimittelyssä filippiiniläiset urheilijat ovat panneet suomalaisia pataan. Pariisin 2024 olympialaisissa paras suomalainen oli 13-vuotias australialainen, ja useimmilla suomalaisurheilijoilla oli tosi kivaa, moni pääsi maaliin asti.
