Voittajat ja häviäjät – Filippiinien välivaalit 2025

Filippiinien vuoden 2025 välivaalit on saatu päätökseen, ja suurin osa tuloksista on nyt virallisesti vahvistettu. Vaaleissa valittiin noin 18 000 kansallista ja paikallista viranhaltijaa, mukaan lukien puolet senaatin jäsenistä sekä kaikki 316 edustajainhuoneen jäsentä.

Tämän vuoden vaaleissa keskeisin poliittinen jakolinja kulki presidentti Ferdinand Marcos Jr:n ja varapresidentti Sara Duterten perheiden välillä. Kyse ei ollut vain taustalla vaikuttavasta jännitteestä, vaan vastakkainasettelu oli vaalien keskiössä. Jokaisen ehdokkaan oli tavalla tai toisella otettava kantaa: oletko Marcosin vai Duterten leirissä?

Sekä Marcosin että Duterten leirit voivat suhtautua vaalituloksiin vain osittaisella tyytyväisyydellä, sillä kumpikaan ei saavuttanut selkeää selkävoittoa. Tämä tarkoittaa, ettei kumpikaan osapuoli pysty ajamaan omia poliittisia tavoitteitaan läpi ilman kompromisseja.

Yksi vaalien suurimmista yllätyksistä oli entisten senaattorien Bam Aquinon ja Kiko Pangilinan paluu. Heidän paluunsa aktiiviseen politiikkaan vahvistaa oppositiota, joka on ollut pitkään hajallaan ja sisäisesti jakautunut. Aquinon ja Pangilinan johdolla oppositio saattaa muodostaa strategisen allianssin Duterten leirin kanssa – erityisesti asioissa, joissa halutaan kyseenalaistaa presidentti Marcosin politiikkaa.

Senaatissa yllätysnousuja

Hallinnon jakautuminen kahteen vastakkaiseen leiriin näkyi erityisen selvästi senaattorivaaleissa, joissa puolet 24 senaattorista vaihtui. Äänestäjät toivoivat ehdokkailta selkeitä mielipiteitä siitä, kumpaa leiriä he tulevat tukemaan varapresidentti Sara Duterten virkarikosoikeudenkäynnissä, jonka on määrä alkaa heinäkuun lopulla.

Senaattorivaaleissa ylivoimaisesti suurimman äänisaaliin, 27,1 miljoonaa ääntä, keräsi istuva senaattori Bong Go. Rodrigo Duterten pitkäaikaisena tukijana tunnettu Go oli näiden vaalien suurin ja selkein voittaja. Toiseksi ylsi yllättäen entinen senaattori Bam Aquino 20,9 miljoonalla äänellä. Ennusteet eivät povanneet hänelle paikkaa senaatissa, mutta hänestä tuli yksi vaalien suurimmista yllättäjistä.

Seuraavat sijat jakautuivat seuraavasti:

  • Bato dela Rosa: 20,8 miljoonaa ääntä (3. sija)
  • Erwin Tulfo: 17,1 miljoonaa ääntä (4. sija, Marcosin leirin kärkinimi)
  • Kiko Pangilinan: 15,3 miljoonaa ääntä (5. sija, merkittävä parannus vuoden 2022 vaaleihin)
  • Rodante Marcoleta: 15,2 miljoonaa ääntä (6. sija)

Seitsemännen ja kahdeksannen sijan veivät kokeneet poliitikot Ping Lacson (15,1 miljoonaa) ja Tito Sotto (14,8 miljoonaa). Vaikka molemmat ovat presidentti Marcosin liittolaisia, heidän tuloksensa jäivät alle odotusten.

Loppupään sijoitukset menivät istuvalle senaattorille Pia Cayetanolle (14,6 milj.), edustaja Camille Villarille (13,7 milj.) ja senaattori Lito Lapidille (13,4 milj.). Villar irtisanoutui näkyvästi presidentti Marcosin leiristä kampanjan loppuvaiheessa, kun Rodrigo Duterte siirrettiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkittavaksi Haagiin maaliskuussa – tapahtuma, joka herätti laajaa keskustelua niin Filippiineillä kuin ulkomailla.

Viimeisen eli 12. paikan sai presidentti Marcosin sisar, senaattori Imee Marcos (13,3 milj. ääntä). Myös hän otti etäisyyttä veljensä hallintoon ja liittoutui kampanjan loppumetreillä Duterten kannattajien kanssa.

Poliittiset dynastiat vahvistuivat

Kaikkialla maassa perinteiset poliittiset perheet vahvistivat asemiaan. Vaikka voittajien etunimet vaihtuvat, sukunimet pysyvät samoina sukupolvesta toiseen. Erityisen selvästi tämä vallan keskittyminen näkyi suurten kaupunkien pormestarivaaleissa.

Makati Cityssä pormestariksi valittiin Nancy Binay, nykyisen pormestarin Abigail Binayn sisko. Taguig Cityssä Lani Cayetano valittiin uudelleen, ja Quezon Cityssä Josefina ”Joy” Belmonte varmisti toisen kautensa.

Keski-Filippiinien suurimmassa kaupungissa, Cebu Cityssä, nähtiin vallanvaihto, kun nykyinen pormestari Mike Rama hävisi Nestor Archivalille. Myös Cebun kuvernööri Gwen Garcia menetti paikkansa Duterten perheen liittolaiselle Pamela Baricuatrolle.

Vaikka Rodrigo Duterte on Kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkinnan kohteena, hänet valittiin ylivoimaisesti Davaon pormestariksi. Hänen poikansa Sebastian nousi varapormestariksi, Paolo säilytti paikkansa kongressissa, ja kaksi lastenlasta valittiin kaupunginvaltuustoon.

Äänestysprosentti ja vaalien kulku

Äänestysprosentti ja vaalien kulku

Vaaleissa oli 68 miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää. Äänestysprosentti nousi 81,65 prosenttiin, mikä on maan historian korkein välivaaleissa. Ulkomailla asuvien filippiiniläisten äänestysaktiivisuus nousi 18–19 prosenttiin uuden internet-äänestysjärjestelmän ansiosta.

Vaaleihin liittyi jälleen vakavia ongelmia. Poliisi raportoi 35 vaaleihin liittyvää väkivallantekoa, joissa sai surmansa 13 ihmistä. Erityisen levottomia olivat Cordilleran ja Bangsamoron alueet. Automaattisten ääntenlaskentakoneiden toimintahäiriöt ja äänten ostaminen varjostivat vaaleja; COMELEC vastaanotti yli 600 ilmoitusta äänten ostosta, ja 213 ehdokasta kutsuttiin vastaamaan syytöksiin.

Yksi yllätys oli ennakkokyselyjen heikko osumatarkkuus. Ne ennustivat Marcosin Alyansa-liittoumalle selvää voittoa, mutta toteutunut tulos oli toinen, mikä herättää kysymyksiä kyselytutkimusten luotettavuudesta.

Vaalien poliittiset seuraukset

Vuoden 2025 välivaalit muuttivat Filippiinien poliittista tasapainoa. Presidentti Marcosin asema muuttui epävakaammaksi liittolaisten tuen heikennyttyä kongressissa, kun taas Duterten perheen ja opposition asemat vahvistuivat.

Tulos pakottaa hallinnon arvioimaan strategioitaan, erityisesti talouspolitiikassa, jossa kasva työttömyys ja inflaatio ovat lisänneet kritiikkiä. Duterten liittolaisten talouspoliittiset vaihtoehdot tulevat haastamaan hallinnon suunnan. Tulevat kuukaudet kuluvatkin liittoutumien rakentamisessa ja kulissien takaisissa neuvotteluissa.

Varapresidentti Sara Duterten virkarikosoikeudenkäynti pysyy otsikoissa. Senaattoreiden äänestys siinä ratkaisee paitsi Duterten perheen tulevaisuuden, myös koko senaatin uskottavuuden kansalaisten silmissä. Filippiinien politiikka säilyy kaikkea muuta kuin tylsänä.

Aiheesta lisää: