Filippiinit on yli 7 000 saaresta koostuva valtio, jonka sähköjärjestelmä on kaikkea muuta kuin napakka kokonaisuus. Mistä syntyy sähkö, joka valaisee Manilan pilvenpiirtäjät, pitää teollisuuden käynnissä ja yltää syrjäisimpiin kalastajakyliin?
Saariston pirstaleisuus tekee sähköverkkojen rakentamisesta poikkeuksellisen haastavaa. Toimiva valtakunnallinen verkko on käytännössä mahdoton toteuttaa. Lisäksi luonnonkatastrofit vaikeuttavat verkkojen ylläpitoa: taifuunit puhaltavat sähkölinjat solmuun ja maanjäristykset muistuttavat, että maan sisällä on enemmän energiaa kuin verkossa.
Sähkökatkot ovat osa arkielämää. Generaattori on monessa kodissa yhtä tärkeä kodinkone kuin jääkaappi. Sähkö voi katketa hetkeksi tai kadota päiviksi. Toisinaan sähköyhtiö ilmoittaa katkosta etukäteen ”huoltotöinä”, toisinaan pimeys lankeaa ilman varoitusta, ja silloin kuumuus, hiki ja sähkön odotus ovat taas osa arkea.
Filippiinien energiantuotannon tulevaisuus on täynnä ristiriitoja. Haasteet ovat mittavat, mutta niin ovat myös mahdollisuudet – maalla on suuret aurinko- ja tuulivoimareservit ja maaperä porisee geotermistä energiaa.
Valot syttyvät
Filippiinien sähköistymisen tarina alkaa Manilasta 1890, kun Escolta-kadulle syttyi kolme katulamppua. Varsinainen sähköistyminen alkoi vuonna 1892, kun ensimmäinen sähköyhtiö La Electricista sai valtuudet kehittää silloisen Manilan keskuksen Quiapon alueen sähköistämistä. Virta tuotettiin höyrykoneiden pyörittämillä generaattoreilla – aikansa ihmeillä.
Kun amerikkalaiset ottivat maan hallintaansa vuosisadan vaiheessa, he aloittivat koko maan kattavan sähköistämisen. Vuonna 1903 perustettiin Meralco (Manila Electric Railroad and Light Company), joka osti La Electricistan ja sai toimiluvan sähkön jakeluun ja raitiovaunuliikenteeseen Manilan alueella.
Vuoteen 1920 mennessä sähköistys oli edennyt yli sataan kaupunkiin. Vuonna 1936 perustettiin valtionyhtiö National Power Corporation (Napocor) kehittämään vesivoimaa, keskittämään sähköntuotantoa ja sähköistämään maa syrjäisempiä vuoristokyliä ja kaukaisimpia saaria myöten.
Toisessa maailmansodassa monet maan voimalaitoksista ja sähkönsiirtoverkoista vahingoittuvat, mutta ne saatiin korjattua ennätysajassa. 1950–60-luvuilla käynnistettiin öljyn ja maakaasun etsintä, joka huipentui Malampaya-maakaasukentän löytymiseen Palawanin saaren edustalta vuonna 1992.
Voimaa, valtapelejä ja kalliita viritelmiä
Vuonna 1973 maailmanlaajuinen öljykriisi iski ihmiskunnan tajuntaan, ja Filippiinitkin heräsi karumpaan todellisuuteen – tuontienergiaan ei voitu enää luottaa. Maa alkoi tavoitella energiaomavaraisuutta ja investoida uusiutuviin ja vaihtoehtoisiin energianlähteisiin.
Vuonna 1977 käynnistyivät Tiwin ja Mak-Banin geotermiset voimalat – ensimmäiset suurvoimaluokan laitokset maailmassa. Filippiineistä tuli nopeasti yksi geotermisen energian suurvalloista, ja se on sitä edelleen.
Samaan aikaan toisaalla rakennettiin Bataanin ydinvoimala, josta piti tulla kansallinen ylpeydenaihe. Siitä tulikin… museoesine. Kallis sellainen. Voimala valmistui 1980-luvun alussa, mutta se ei tuottanut wattiakaan sähköä, koska sitä ei otettu käyttöön. Korruptio, turvallisuus ja politiikka tekivät siitä ”sulje ovi, älä koske” -kohteen. Nykyään ydinvoimala seisoo käyttämättömänä muistomerkkinä siitä, miten Filippiineillä politiikka voi sammuttaa valot.
1990-luvulla Filippiinit päätti ravistella energia-alaa kohti markkinataloutta. Vuonna 1993 Electric Power Crisis Act -laki avasi tien energiantuotannon yksityistämiselle, ja todellinen mullistus tapahtui vuonna 2001, kun Electric Power Industry Reform Act eli EPIRA astui voimaan. Laki pilkkoi Napocorin kolmeen osaan – tuotantoon, siirtoon ja jakeluun – ja avasi ovet yksityisille toimijoille. Tavoitteet olivat hyvät: saada aikaan lisää kilpailua ja tarjota edullisempaa sähköä kuluttajille.
Tuloksena syntyi sekava järjestelmä, jossa yksityiset yhtiöt tuottavat sähkön, valtakunnallinen verkko siirtää sen ja paikalliset jakeluyhtiöt laskuttavat kuluttajaa. Hinnoittelumalli on niin monimutkainen, ettei siitä ota selvää edes energiatalouden asiantuntija.
Kilpailua on, mutta Filippiinien sähkö on silti yksi Aasian kalleimmista. Kotitalouksien sähkön hinta vaihtelee alueittain 0,15–0,19 euroa kilowattitunnilta. Siitä huolimatta sähkö saattaa katketa milloin tahansa – mutta laskutus ei koskaan.
Energiapaletin värikirjo
Vaikka Filippiinien energialähteet ovat monipuolisia, maa on edelleen vahvasti riippuvainen fossiilisista polttoaineista – kaikkea löytyy, mutta lopulta lautaselle päätyy liikaa hiiltä ja liian vähän vihreää.
Suurin osa sähköstä tuotetaan tuontihiilellä, mikä tekee sähkölaskusta riippuvaisen maailmanmarkkinahintojen ja dollarin kurssin vaihteluista. Kun dollari vahvistuu, sähkön hinta nousee. Kun dollari heikkenee, sähkön hinta ei laske, ja sähköyhtiöt muistuttavat, että olosuhteet ovat pysyvästi haastavia.
Sähköntuotannon nykyinen jakauma:
- Hiili – noin 58 %:
Filippiinien voimalaitokset nojaavat vahvasti tuontihiileen, josta suurin osa tuodaan Indonesiasta ja Australiasta. Kun dollari heiluu, sähkölaskukin heilahtelee. Moni miettii, pitäisikö ilmastointi sulkea, avata ikkuna ja hyväksyä, että sisäinen rauha löytyy hikoilemalla.
- Maakaasu – noin 16 %:
Valtaosa kaasusta tulee edelleen Malampayan kentältä Palawanin rannikon edustalta. Kenttä on ollut käytössä yli 30 vuotta, ja sen arvioidaan ehtyvän lähivuosina. Maa suunnittelee korvaavansa sen ulkomailta tuodulla nesteytetyllä LNG-kaasulla.
- Vesivoima – noin 11 %:
Maan vesivoimaloiden vuotuinen kokonaiskapasiteetti on noin 3 700 MW. Suurimmat voimalat, kuten Magat (noin 360 MW) ja San Roque (noin 435 MW), sijaitsevat Luzonilla. Vesivoima on tärkeä uusiutuva energianlähde, mutta tuotanto vaihtelee suuresti kuivuuden ja rankkasateiden mukaan.
- Geoterminen energia – yli 10 %:
Filippiinit on maailman kolmanneksi suurin geotermisen energian tuottaja Yhdysvaltojen ja Indonesian jälkeen. Tuliperäinen maaperä tuottaa energiaa voimalaitoksiin erityisesti Leyten, Negrosin ja Mindanaon saarilla.
- Aurinko ja tuuli – noin 3 %:
Aurinkovoiman vuotuinen kokonaiskapasiteetti on noin 1 300 MW ja tuulivoiman noin 400 MW. Aurinkovoima leviää nopeasti yrityksiin ja koteihin, ja tuulivoimaa rakennetaan erityisesti Luzonin pohjoisosiin, missä merituuli on tasaisinta.
- Biomassa ja öljy – noin 2 %:
Öljyn käyttö sähköntuotannossa on vähäistä – sitä poltetaan lähinnä varavoimana generaattoreissa. Biomassaa, kuten sokeriruokoa ja muita kasvikuituja, käytetään yhä enemmän syrjäisempien seutujen pienissä voimaloissa. Liikenteessä öljy käytännössä pyörittää kaikkia pyöriä, vaikka suuremmissa kaupungeissa on jo otettu käyttöön sähköajoneuvoja kokeiluluonteisesti.
Valoa ja varjopuolia
Filippiinien energiatulevaisuus rakentuu kolmelle kivijalalle: uusiutuvalle energialle, nesteytetylle maakaasulle (LNG) ja mahdollisesti ydinvoimalle. Vaikka energiankulutus kasvaa yli 6 prosenttia vuodessa, Filippiinien uusi energiapoliittinen suunnitelma Philippine Energy Plan (PEP) 2023–2050 asettaa kunnianhimoiset tavoitteet uusiutuvan energian käytölle sähköntuotannosta:
- 35 % vuoteen 2030 mennessä
- 50 % vuoteen 2040 mennessä
Aurinko- ja tuulivoimakapasiteettia lisätään ennätystahdilla. Myös kotitaloudet asentavat aurinkopaneeleja säästääkseen sähkölaskussa ja varautuakseen sähkökatkoihin. Tuulipuistoja nousee Luzonin ja Mindanaon rannikoille sekä merialueille, joissa tuuliolosuhteet ovat ihanteelliset ympäri vuoden.
Ajatus Bataanin käyttämättömän ydinvoimalan käynnistämisestä nousee säännöllisesti esiin, vaikka se on käytännössä epärealistista sekä teknisesti että poliittisesti. Realistisempi vaihtoehto on modernit pienydinreaktorit, jotka voidaan tulevaisuudessa sijoittaa syrjäisille saarille, joille sähkön siirtäminen on vaikeaa.
Vaikka peräkkäisillä hallituksilla on hyviä tavoitteita maan energiatalouden kohentamiseksi, seuraavat tekijät hidastavat muutosta kohti kestävämpää ja halvempaa sähköntarjontaa:
- Luonnonkatastrofit: Taifuunit, tulvat ja maanjäristykset vaurioittavat voimalinjoja, tuulipuistoja ja aurinkovoimaloita.
- Tuontiriippuvuus: Fossiiliset polttoaineet ostetaan ulkomailta, jolloin valuuttakurssit ja maailmanmarkkinahinnat heiluttavat energian hintaa.
- Politiikka: Jokainen uusi hallinto haluaa oman energiastrategiansa – usein omien tukijoidensa ja taustaryhmiensä ehdoilla.
- Keskittyneisyys: Paikalliset markkinat ovat keskittyneet muutamalle suuryritykselle, mikä vähentää todellista kilpailua.
- Byrokratia: Energiainvestointi on kuin maraton, jossa jokaisella kilometrillä odottaa vesieste ja jono leimauspisteelle.
Energian aarreaitta
Filippiinien energiatarina on kuin epätäydellinen sähköverkko: välillä kipinöi, välillä täydellinen pimeys. Maa on täynnä mahdollisuuksia, mutta päätösvalta on vuosikymmeniä ollut liian monissa käsissä – markkinavoimien, politiikan ja byrokratian.
Filippiinit ei kärsi energian puutteesta, vaan päätösten puutteesta. Aurinko porottaa ympäri vuoden, tuuli ulvoo rannikoilla, ja maan uumenissa kiehuu maailmanluokan geoterminen potentiaali. Teoriassa maa voisi tuottaa enemmän energiaa kuin tarvitsee – jopa vientiin.
Kun poliittinen tahto, investoinnit ja teknologia kohtaavat, Filippiinit voi siirtyä kohti nykyistä edullisempaa ja luotettavampaa energiajärjestelmää. Mutta jos mikään ei muutu, generaattorit käyvät jatkossakin kuumina ja karaokea lauletaan taas kynttilänvalossa.
Aiheesta lisää:
