Filippiinien huumesota – Hyvät, pahat ja rumaa jälkeä

Huumesodaksi kutsutun dystopisen sarjan viimeinen tuotantokausi on lähestymässä loppuaan. Viime viikolla sota laajeni Haagiin, missä kansainvälinen rikostuomioistuin ilmoitti aloittavansa tutkinnan Filippiinien huumeiden vastaisesta sodasta.

Uutinen ei ollut yllätys sillä tutkintaa on osattu odottaa toukokuusta lähtien kun tutkintapyyntö jätettiin tuomioistuimelle. Filippiinien huumesotaa on toisinaan uutisoitu Suomenkin tiedotusvälineissä, yleensä ihmisoikeusnäkökulmasta, mutta harvemmin siitä ketkä siinä sotivat, ketä vastaan ja ennen kaikkea miksi se julistettiin?

Huumesodan arvioinnin tekee ongelmalliseksi se, ettei siitä ole olemassa absoluuttisia tosiasioita, luotettavia raportteja tai tilastoja. Yleensäkin sotien absoluuttinen todellisuus jää ainoastaan tilastoihin, jotka tuovat esiin ainoastaan sodan mittakaavan.

Huumesodan kannattajien ja vastustajien kiistelylinjat eivät ole tilastoissa tai numeroissa. Ne ovat moraalikysymyksissä, jotka vaihtelevat sen mukaan kuinka paljon Filippiineistä yleisesti tiedetään, erityisesti sen oikeuslaitoksen, rikollisliigojen ja poliisivoimien keskinäisistä suhteista.

Siitä ollaan yleisesti yksimielisiä, että huumeongelma oli saavuttanut edellisen hallinnon aikana jo sellaiset mittasuhteet, että osa maasta oli Meksikon ja Kolumbian tiellä huumeparonien temmellyskentäksi, missä valtionhallinnolla, poliisilla tai armeijalla ei olisi enää ollut mitään kontrollia.

Huumeiden käyttö oli lisääntynyt kaikissa yhteiskuntaluokissa ja huumekaupasta oli tullut valtava teollisuuden ala jos sitä mitataan siinä liikkuneen rahan perusteella.  Sen tien varrelle jääneet uhrit olisi laskettu sadoissa tuhansissa.

Sanoista tekoihin

Kun Davaon kaupungin pormestari Rodrigo Duterte päätti pyrkiä presidentiksi vuoden 2016 vaaleissa, kansakunta höristi korviaan. Duterte oli tullut tunnetuksi kovista otteistaan rikollisia kohtaan ja pitänyt kotikaupunkinsa kahdenkymmenen vuoden ajan yhtenä Aasian turvallisimmista kaupungeista. Vaalikampanjansa aikana hän muun muassa kehotti poliiseja tappamaan huumeiden käyttäjät, syöttämään myyjät haikaloille ja huumerikollisuuteen sekaantuneet poliitikot krokotiileille.

Duterte valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä presidentiksi ja hän sai poikkeuksellisen vahvan mandaatin kansalta aloittaa taistelun rikollisuutta vastaan. Astuessaan virkansa 30. kesäkuuta 2016, hän aloitti vaalilupaustensa mukaisesti huumesodaksi kutsumansa toimet huumerikollisuutta vastaan. Yhdessä yössä koko maahan levisi tunne siitä, että hallinto vihdoinkin tekee jotain kasvavalle rikollisuudelle.

Kun kävi selväksi kuinka tosissaan Duterten hallinto oli ja kuinka suoraviivaisen tehokkaita keinoja sodassa käytettiin, arvostelu keinoja kohtaan kasvoi. Erityisesti poliisien toimia arvosteltiin koska heidän toimintansa rikollisiksi epäiltyjen pidätys- ja etsintätilanteissa ei ollut Muumilaakson järjestyksenvalvojan käsikirjasta.

Arvostelun kasvaessa Duterte löi löylyä lisää kärjistämällä omaa retoriikkaansa ja haukkumalla kaikki mahdolliset arvostelijat: Ihmisoikeusaktivistit olivat ”tekopyhiä paskiaisia”, EU:n johtajat ”Filippiinien todellisuutta ymmärtämättömiä kusipäitä”, Yhdysvaltain silloinen presidentti Obama ”huoran penikka” ja Paavikin sai ”painua helvettiin”. Ei varsinaisesti ihan paras tapa selventää ja puolustaa hallinnon toimia.

Huumesota muuttui kahden rintaman sodaksi, missä maan poliisivoimat jatkoi presidentin antamalla henkisellä mandaatilla huumeliigojen, katukauppiaiden ja käyttäjien metsästämistä. Pidätystilanteissa syntyi tulitaisteluita ja väkivaltaa käytettiin, puolin ja toisin. Toisaalla hallitus sai selitellä mitä presidentti milloinkin kovilla puheillaan tarkoitti ja millaisia toimintaohjeita ja -valtuuksia kenellekin oli annettu.

Viimeisimpien hallinnon antamien tietojen mukaan poliisi ja muut turvallisuusjoukot olivat surmanneet 6117 huumerikollista huhtikuun 2021 loppuun mennessä. YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen luvut olivat korkeampia; 8600 uhria kesäkuuhun 2020 mennessä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan osalla surmatuista ei ole ollut mitään tekemistä huumekaupan kanssa. Järjestö onkin kutsunut huumesotaa sodaksi köyhiä vastaan. Se on myös todennut, ettei poliisin tekemiä surmia ole tutkittu riittävästi.

Hakkaa päälle ja tulta munille!

Kasvavasta arvostelusta huolimatta huumesota tuotti nopeasti tuloksia. Huumekauppa ja siihen liittyvä väkivalta hävisi kaduilta ja muukin rikollisuus väheni näkyvästi. Monet sellaiset alueet, missä ei aikaisemmin ollut turvallista liikkua, muuttuvat turvalliseksi. Kaikkialla maassa henkilökohtainen turvallisuus ja turvallisuudentunne kohenivat.

Huumesota saavutti myös ensisijaisensa tavoitteensa estämällä osaa maata luisumasta huumeparonien hallitsemiksi alueiksi, missä virallinen hallinto ja poliisi olisivat olleet täysin lahjottuja ja missä ihmiset olisivat joutuneet palvelemaan rikollisorganisaatiota pysymällä hiljaa tai aktiivisesti osallistumalla heidän toimiinsa.

Huumesota lähetti rikollisille selkeän viestin siitä, ettei rikos kannata entiseen malliin vaikka lahjoisit paikallispoliitikot, tuomarit ja poliisin. Se palautti uskon maan hallinnon tahtoon ja kykyyn taistella rikollisuutta vastaan.

Luonnollisesti se myös vähensi merkittävästi huumeiden käyttöä ja romahdutti kasvussa olleet huumekuolemat, joista oli tullut yksi slummien ja kaduilla elävän kaupunkiväestön yleisimmistä kuolinsyistä.

Mikäli olisi vaihtoehtoisesti jatkettu aikaisempien hallintojen linjoilla, kuinka monta viatonta ihmistä olisi kuollut? Kuinka monta elämää olisi menetetty huumeille ja rikollisuudelle? Mitä olisi tapahtunut ihmisten elämänlaadulle ja tulevaisuuden näkymille?

Huumesodan tarkoitus ei ollut lopettaa huumeiden käyttöä tai myyntiä, siihen ei pysty kukaan, vaan saada siihen liittyvä kasvava rikollisuus edes jonkinlaiseen kontrolliin ennen kuin se kasvaisi niin merkittäväksi, että se kykenisi korruptoimaan yhä suuremman osan valtion hallinnosta ja ihmisten elämästä.

Nopeiden tulosten saamiseksi huumesota kohdistettiin huumeiden käyttäjiin, myyjiin ja alemman tason jakelijoihin, koska ylemmän portaan pomoja ei maan oikeusjärjestelmä saa tuomittua eikä pysymään vankilassa. Läpeensä korruptoituneen oikeusjärjestelmän uudistaminen vaatisi perustuslain ja hallintomallien täysremontin, mitä Duterten hallinto yritti, mutta törmäsi niin vahvaan poliittisen ja taloudellisen eliitin vastustukseen, ettei se ollut mahdollista.

Kylmästä asenteesta kuumaan aseeseen

Huumesota ei kuitenkaan ole yksinomaan positiivinen asia Filippiineille. Huumesodan yksinkertaistus ja väärinymmärrykset – tahattomat tai tahalliset – ovat palauttaneet mielikuvia Marcosin hallinnon pimeimmistä puolista.  Se on leimannut Duterten hallinnon väkivaltaiseksi ja autoritääriseksi, mikä on jättänyt varjoonsa paljon positiivista kehitystä mitä se on saanut maassa aikaan.

Myös Duterte on itse puheillaan vaikeuttanut huumesodan ymmärtämistä ja lähtökohtia: Presidentti on jatkuvasti antanut ristiriitaisia ​​huomautuksia osallisuudestaan huumesodan surmiin – toisinaan kerskaillen, toisinaan kieltäen – joten ihmisoikeusjärjestöt alkoivat syyttää häntä väkivaltaan yllyttämisestä ja poliisien mielivaltaisten tappamisten hyväksymisestä.

Huumesodan saaman kielteisen julkisuuden vuoksi maa menetti useita avustushankkeita ja taloudellista tukea erityisesti Euroopan Unionilta, joka on hyökännyt voimakkaasti Dutertea ja Filippiinien huumesotaa vastaan. Duterte puolestaan on ilmaissut värikkäästi mitä mieltä hän on eurooppalaisten poliitikkojen mielipiteistä ja arvostelusta – ”Idioottien tekopyhää paskanjauhamista”.

Huumesota vahvisti maan poliisivoimien ja armeijan taipumusta ottaa oikeus omiin käsiin aina kun siihen tulee pienikin mahdollisuus. Kun presidentti antoi poliisille vahvan tuen käyttää äärimmäisiä keinoja itsepuolustukseksi, poliisivoimissa ei epäröity tarttua tilaisuuteen ja ”siivota” samalla omat vaarallisiksi käyneet yhteydet huumerikollisuuteen. Huumesodan varjolla se oli helppoa kuin avohakkuu.

Sodissa tulee myös siviiliuhreja. Moni täysin viaton ihminen on menettänyt henkensä vahingossa tai poliisien tekemien vääryyksien vuoksi. Nuo tapaukset kertovat karusti siitä todellisuudesta, missä poliisien koulutus, osaaminen ja ymmärrys omasta roolista ei ole tasalaatuista. Jos aloittaa koko yhteiskunnan läpileikkaavan huumesodan Filippiinien kokoisessa maassa, on väistämätöntä että virheitä ja vääryyksiä tapahtuu, mutta kokonaisarvioinnissa nekin pitäisi pystyä suhteellistamaan tavoitteisiin, mittaluokkaan ja vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.

Vastaavaa tapahtuu myös länsimaiden terrorismin vastaisessa sodassa, missä Suomikin on mukana, jonka iskuissa on kuollut moninkertaisesti enemmän viattomia siviiliuhreja virheiden ja vääryyksien vuoksi. Siviiliuhrien kuolemia on ”tutkittu” armeijan salassapitosäädösten verhojen takana, mutta siinäkään sodassa ei ketään ole tuomittu mistään.

Moraalisia ohilaukauksia

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet sanoi kesäkuussa, että Filippiinien kampanja ”laittomia huumeita vastaan ​​toteutettiin ilman asianmukaista prosessia ja huumeiden mahdollisesti käyttävien tai myyvien ihmisten ihmisoikeuksia loukattiin”. Hänen toimistonsa kehotti hallitusta lopettamaan kaikki epäiltyihin huumerikollisiin kohdistuvan väkivallan.

Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnes Callamard totesi, että kansainvälisen rikostuomioistuimen päätös on tervetullut, koska Filippiineillä on edelleen ”laajamittainen rankaisemattomuuskulttuuri, mikä jättää uhrit ja heidän omaisensa ilman oikeutta”.

Näissä kahdessa lausunnossa kiteytyy se, miten Filippiinien huumesotaa tulkitaan jos sitä ei käsitellä siinä todellisuudessa, missä se tapahtuu, vaan nostetaan realiteeteista irralliseksi ihmisoikeuskysymykseksi. Jos näitä hyvää tarkoittavia lausuntoja suhteuttaa Filippiinien todellisuuteen, tulee kiusallisesti esiin niiden hyvien tarkoitusperien ja todellisuuden välinen ristiriita:

”…Hänen toimistonsa kehotti hallitusta lopettamaan huumerikollisiin kohdistuvan väkivallan…”

Valitettavasti huume- ja muut rikolliset eivät kehotuksista huolimatta lopeta väkivaltaa heitä pidättämään tai tarkastamaan tulevia viranomaisia kohtaan.

”…huumeiden mahdollisesti käyttävien tai myyvien ihmisten ihmisoikeuksia loukattiin…”

Joissakin tapauksissa varmasti loukattiin, mutta viattomia sivullisia lukuun ottamatta, he eivät yleensä sen vuoksi kuolleet. He kuolivat siihen, että olivat sotkeutuneet rikolliseen toimintaan, jonka riskeistä he olivat tietoisia.

”…Filippiineillä on edelleen ”laajamittainen rankaisemattomuuskulttuuri…”

Korruptoitunut oikeusjärjestelmä on Filippiinien yksi suurimmista ongelmista ja eniten siitä hyötyvät rikolliset. Rikosten uhrit saavat hyvin harvoin Filippiineillä mitään oikeutta mistään.

”…mikä jättää uhrit ja heidän omaisensa ilman oikeutta…”

Maassa on paljon poliisien ja muiden viranomaisten toimien uhreja, joiden oikeuksia on loukattu. Maassa on kuitenkin valtavan paljon enemmän täysin viattomia rikollisten uhreja ja heidän omaisia, joiden oikeuksia loukataan jatkuvasti.

”…laittomia huumeita vastaan ​​toteutettiin ilman asianmukaista prosessia…”

Filippiinien oikeusjärjestelmän ”asianmukaisissa prosesseissa” raha ja yhteiskunnallinen asema puhuvat paljon kovemmalla äänellä kuin länsimaissa, missä rikoksiin syyllistynyt joutuu yleensä vastamaan rikoksistaan ennemmin tai myöhemmin. Filippiinien oikeusjärjestelmässä varakkaat ja vaikutusvaltaiset rikolliset vapautuvat ennemmin tai myöhemmin.

Yleensä ”asianmukaisia prosesseja” käyttävät rikollisuuden isommat kalat uivat oikeusjärjestelmän verkoista vapauteen jo ennen kuin viralliset syytteet ehditään nostaa. Heillä on rahaa palkata asianajaja, jolla on suhteet hävittää todisteet, lahjoa pidätyksen tehneet poliisit, esitutkinnan ja valitusportaiden tuomarit ja lopulta vankilaviranomaiset.

Kukaan ei köyhän katukauppiaan tai käyttäjän puolesta lähde lahjomaan poliisia tai tuomareita, koska hänenlaisiaan on tarjolla joka kulmassa. Katujen pikkurikolliset tietävät tämän joten väkivalta on heidän ”asianmukainen prosessi”. Pidätystilanteet muuttuvat väkivaltaisiksi koska he pitävät pientäkin pakomahdollisuutta tai nopeaa kuolemaa luotiin parempana vaihtoehtona kuin vankilaa, joka on rahattomalle perusvangille karuine olosuhteineen kaikista huonoin vaihtoehto.

Valkoinen pelastaja ratsastaa jälleen

YK:n jäsenvaltiot perustivat kansainvälisen rikostuomioistuimen vuonna 2002 ratkaisemaan tapauksia, joissa maat eivät itse pysty nostamaan syytteitä. Aiemmin tuomioistuin on syyttänyt sotatilassa olevien tai olleiden maiden johtajia, kuten Sudanin entistä presidenttiä Omar al-Bashiria. Vuonna 2019 se tuomitsi Bosco Ntagandan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan ​​hänen osallistumisestaan ​​sotaan Ruandan ja Kongon Demokraattisen Tasavallan välillä.

Duterte on ensimmäinen Kaakkois-Aasian johtaja, jota tutkitaan – ei siis vielä syytetä – tässä tuomioistuimessa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Duterten hallinto on vahvistanut, ettei se tule tekemään yhteistyötä tuomioistuimen tutkinnan kanssa eivätkä sen tutkijat pääse maahan.

Filippiinit vetäytyi rikostuomioistuimen jäsenyydestä maaliskuussa 2018 vastauksena uhkaukseen aloittaa huumesodan tutkinta. Päätös tuli voimaan tasan vuotta myöhemmin vuonna 2019. Tuomioistuin huomautti kuitenkin, että sillä on edelleen toimivalta väitettyihin rikoksiin maaliskuuhun 2019 saakka.

Nyt tutkinnan kohteena on ensimmäistä kertaa myös demokraattisen valtion presidentti, joka on valittu toimeen kansan enemmistön poikkeuksellisen suurella tuella. Filippiinit ei ole sotatilassa ja kaksi kolmasosaa kansasta edelleenkin kannattaa huumesotaa ja pitää sitä hyvänä asiana maalle ja sen tulevaisuudelle.

Huumesodan tavoitteena on rikollisuuden ja yhteiskuntaa rapauttavan toiminnan vähentäminen. Nyt kyseessä eivät ole ne tavanomaiset syyt rikoksiin ihmiskuntaa vastaan: Vallan ja varallisuuden häikäilemätön tavoittelu, vähemmistöjen epäinhimillinen tukahduttaminen ja tuhoaminen tai arvostelun brutaali hiljentäminen ja lopettaminen.

Tuomioistuimen tutkimus ja tuleva päätös ei vaikuta Duterten tulevaisuuteen eikä niihin poliiseihin, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin. Se tulee vaikuttamaan ainoastaan maan köyhään enemmistöön, joka joutuu jatkossa elämään rikollisuuden kanssa yrittäessään punnertaa koronapandemian varjoista paremman elämän edellytyksiin.

Tällainen tutkinta, joka uutisoidaan kaikkialla maailmassa, vaikuttaa haitallisesti maan tulevien hallintojen pyrkimyksiin toteuttaa kansalaisille parempaa elämää kansainvälisesti rahoitettujen hankkeiden avulla. Se vahvistaa myös länsimaissa yhä edelleen elävää mielikuvaa Filippiineistä ”diktaattoreiden” ja väkivaltaisten hallintojen kehtona.

Rikos inhimillisyyttä vastaan

Syyllistyykö kansanvälinen rikostuomioistuin rikoksiin inhimillisyyttä vastaan aloittamalla tutkinnan Filippiinien huumesodan tutkinnassa? Filippiineillä elää ihmisiä, joilla on oma moraalinen kompassi siihen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se kompassi ei kuitenkaan ole hienosäädetty osoittamaan länsimaiseen kulttuuritaustaan ja sen arvoihin.

Filippiineilläkin olisi tervetullutta jos länsimaat vihdoin höllentäisivät sen omilla arvoilla napitettua moraalista korsettia muun maailman ympäriltä, jotta kehittyvien maiden pyrkimykset parempaan elämään mahdollistuisivat niiden omista lähtökohdista ja kulttuurista. Moraali- ja arvokolonialismin jäljiltä jää yleensä paljon siivottavaa eikä sillä ole parempaa maailmaa tähänkään saakka onnistuttu rakentamaan oman kulttuuripiirin ulkopuolelle

Filippiinit valmistautuu ensi vuoden toukokuussa pidettäviin vaaleihin, presidentin ja hallinnon vaihtoon, ja huumesota tulee päättymään nykyisessä muodossaan. Yleensä sotien jälkeen lähdetään luomaan perustaa tulevaisuudelle. Nähtäväksi jää, millaisen tulevaisuuden kansavälisen rikostuomioistuimen tutkinta ja mahdollinen tuomio luo seuraavalle hallinnolle taistella rikollisuutta vastaan?