Filippiinien maaseudulla aukeaa ovi maailmaan, missä kiire hellittää ja haaveet muuttuvat todeksi. Kun Koskelan Jussi muuttaa siihen maailmaan ja tarttuu kuokkaansa, iskeekö hän sen heti kiveen vai selviääkö siellä suomalaisella sisulla?
Nykyaikaisessa teknologiosta riippuvaisessa maailmassa kaipaamme omavaraisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Vaikka muuttaisimme ulkomaille, se kaipuu lähtee mukaan ja voi muuttua todennäköisyyksiä uhmaavaksi haaveesi muuttaa Filippiinien maaseudulle tai kaukaiselle saarelle.
Kun unelma yksinkertaisemmasta maalaiselämästä lähtee viemään, oman elämänsä uudisraivaaja alkaa palavasti kaivata maailmaan, jonka arjesta hänellä ei ole täyttä ymmärrystä. Hän on varma ainoastaan siitä, että sinne on päästävä, koska siellä odottaa hänen elämänsä Eldorado.
Hän uskoo vakaasti voittavansa kaikki eteen tulevat haasteet sisun kyllästämällä uskolla omiin käsiinsä ja maalaisjärkeensä. Lopulta kesämökkikulttuurin petsaama suomalaisseikkailija löytää itsensä ympäristöstä, missä elämän pitäisi olla ”alkuperäisempää” ja merkityksellisempää.
Kun neonvalot sammuvat
Filippiinien takamaiden ilmapiiri huokuu ikivanhoja asenteita ja tapoja, jotka ovat maan kehittyneimmiltä alueilla häviämässä. Ihmisten käytännön taidot ovat peräisin aikaisemmilta sukupolvilta ja perustuvat maalaiselämän tarpeisiin. Näiden omavaraisuuden rajoilla elävien yhteisöjen henkinen ilmapiiri rajoittuu oman kylän tarjoamiin virikkeisiin.
Kun suomalainen maallemuuttaja sukeltaa tuohon maailmaan, hänen elämänsä muuttuu välittömästi. Päivät täyttyvät loputtomilla askareilla ja sosiaalisen elämän koukeroilla. Muu maailma häviää kuin taikaiskusta jonnekin tapahtumahorisontin taakse: Isot kaupungit ovat jossain hyvin kaukana, ulkomaat ulkoavaruudessa.
Kotimaan ja muun maailman tapahtumia voi seurata uutisten ja sosiaalisen median kautta, mutta se maailma ei enää resonoi välittömän arjen kanssa samalla tavalla kuin kaupunkiympäristössä. Internetissä vietetty aika pitää kiinni tutussa todellisuudessa ja tarjoaa henkisen pakopaikan uuden elämän arjen itseriittoisesta rajoittuneisuudesta.
Elämän epävarmuus ja tilapäisyys luikertelee osaksi arkea ja ajantaju irtautuu kalenterista. Huominen… ensi viikko… tulevaisuus. Päivät soljuvat tasaisena virtana ja elämä rekisteröityy muistiin yhä enemmän tunteiden kuin tapahtumien kautta.
Mitä eristyneemmässä ja kaukaisemmassa paikassa asuu, sitä enemmän pienetkin arjen häiriötekijät vaikuttavat tulevaisuuteen. Taifuuni katkaisee kulkuyhteydet; sähköt katkeilevat, aurinkopaneeli hajoaa ja varaosien toimitus kestää kuukausia. Ongelmat, jotka kaupungissa eivät aiheuttaisi merkittäviä seurauksia, muokkaavat tulevaisuuden ennalta arvaamattomaksi.
Maailmassa, missä omalla tekemisellä on välitön vaikutus tulevaisuuteen, tuntee olevansa elossa kaikilla aisteilla. Arki pienenee mittasuhteisiin, mistä olemme kuulleet, lukeneet, nähneet elokuvia ja ennen kaikkea unelmoineet.
Viidakko vituttaa ja koralliriutta kyrsii
Maalaisyhteisö määrittää ulkomaalaiselle uuden identiteetin ja aseman. Sen pääpilarit koostuvat filippiiniläisen puolison (jos sellainen on mukana matkassa) ja hänen perheensä asemasta yhteisössä ja ulkomaalaisen omista kyvyistä sopeutua uuteen ympäristöön.
Viimeistään tuossa vaiheessa ulkomaalainen ymmärtää, kuinka mahdotonta hänen on elää yhteisössä ihan vaan tavallisena kyläläisenä muiden joukossa. Ulkomaalaiseen suhtaudutaan eri tavalla eikä hän pääse erilaisuudestaan missään tilanteessa eroon.
Koska ulkomaalainen on poikkeava yhteisön silmissä, erilaisuus alkaa muokata myös hänen omaa identiteettiään. Maallemuuttaja voi tuntea jollakin tasolla olevansa osa yhteisöä, mutta hänellä on aina erikoisasema, mihin sisältyy muista poikkeavia odotuksia, käytösmalleja ja tapoja. Filippiinien maaseudulla yksilön taustalla on vahva irtisanomissuoja ja pitkä karenssiaika.
Tällainen identiteetti on yksi niistä tekijöistä, jotka alkuun viehättävät filippiiniläisessä maalaiselämässä: Kukapa ei hetken haluaisi olla ihminen, joka saa kaikissa arjen tilanteissa huomiota ja erikoiskohtelua.
Kun ulkomaalainen maallemuuttaja pääsee arkeen kiinni ja sisäistää uuden elämänsä todellisuuden, hän alkaa tekemään havaintoja eksotiikan takana lymyävästä ”yksinkertaisuudesta” ja näköalattomuudesta. Hän kaipaa arkeen asioita, joita on omassa kulttuuripiirissään oppinut pitämään hyvän ja mielenkiintoisen elämän edellytyksinä. Lopulta hän havahtuu siihen, ettei tule löytämään niitä uudesta elämästään.
Kulttuurisokin toisen vaiheen aallot alkavat velloa mielessä voimakkaammin eikä uudessa ympäristössä enää tunnu löytyvän mitään hyvää ja arvokasta. Kasvava kaipuu takaisin nykyaikaan ja omien tarpeiden pariin nakertaa pala palalta yksinkertaisen maalaiselämän ihmettä.
Mitä vittua minä täällä teen?
Mitä enemmän arjen haasteet kaventavat tulevaisuudennäkymiä, sitä nopeammin maalaisidylli muuttuu tavalliseksi köyhäksi maalaiskyläksi. Se alkaa näyttäytymään yhä useammin elinympäristönä, joka ei tarjoa hiipuvan eksotiikan lisäksi muuta kuin kasvavassa määrin mitä-vittua-minä-täällä-teen ajatuksia.
Räksyttävät koirat, kiekuvat kukot ja karaokea täysillä huudattavat naapurit herättävät alkuun mikroaggressioita, jotka loputtomien toistojen myötä kasvavat megavitutukseksi. Roskia ikkunasi alla polttavat naapurit ja sumeilematon ympäristön tuhoaminen viimeistelevät maalaisidyllin lakastumisen takaisin haavemaailmaan kuvastoon.
Kaikki olisi helpompaa, jos katkeamaton sähkö olisi rajoittamaton ihmisoikeus eikä puhelimen signaalia tarvitsisi hakea käsi taivaalle kohotettuna. Taifuunit, maanjäristykset, kuivuudet, rankkasateet ja neulansilmämutkat sosiaalisissa suhteissa iskevät koko voimallaan, kun oma välitön elinympäristö ei tarjoa niiltä suojaa.
Lopulta asiat, jotka alkuun tuntuivat turmeltumattoman maalaiselämän tukevilta perustuksilta, muuttuvat unelman tuhoaviksi henkisiksi ydinräjähteiksi. Elämä hajoavien aurinkopaneelien ja monimutkaistuvien sosiaalisten suhteiden keskellä alkaa näyttäytymään kaoksena, mihin ratkaisuksi on tarjolla ainoastaan kasvava kaipuu takaisin “sivistykseen”.
Maalaiselämän onnen avaimet
Vaikka todennäköisyys sille, että maaseudulle muuttava ulkomaalainen pärjää siellä pysyvästi, on vähäinen, se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Tuttavapiiriini kuuluu useita länsimaalaisia, muutama suomalainenkin, jotka ovat jättäneet elämänsä kotimaassaan tai Filippiinien kaupungistuneilla alueilla ja elelevät tyytyväisinä Filippiinien maaseudulla ja kaukaisilla saarilla.
Heidän elämäänsä seuraamalla ja omat oppirahani moneen kertaan ja tarkkaan laskeneena, seuraavat perusedellytykset näyttäisivät olevan yhteisiä kaikille länsimaalaisille, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen kestävän maalaisidyllin:
- Hyvä puoliso
Filippiiniläinen puoliso, jolla on molemmat jalat kiinni paikallisen kulttuurin hyveissä. Puolisolla pitää olla syntyperäinen ymmärrys siihen maailmaan ja sen lainalaisuuksiin, mihin hän muuttaa ulkomaalaisen puolisonsa kanssa. Mikäli hän ymmärtää kokemuksen ja koulutuksen kautta myös sitä maailmaa, mistä hänen puolisonsa tulee, on maallemuutolle olemassa paremmat onnistumisen edellytykset kuin palava rakkaus ja yhteinen unelma.
- Hyvä ja vakaa terveys
Maan syrjäisimmillä seuduilla perusterveydenhuolto perustuu siihen, että pitää itsensä terveenä. Tietoisuus siitä, ettei omalla hyvinvointialueella ole tarjolla terveyspalveluita, muuttaa suhtautumista omaan terveyteen tehokkaammin kuin yksikään valistuskampanja. Filippiinien maaseudulla ja kaukaisilla saarilla todennäköisyys sille, että jossakin vaiheessa sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen, on korkea. Kun se iskee omalle, puolison, sukulaisten ja muiden läheisten kohdalle, painitaan välittömästi elämän ja kuoleman perimmäisten kysymysten äärellä.
- Saman todellisuuden jakavat ystävät
Lähes kaikki maalle muuttavat ulkomaalaiset kaipaavat kaikesta itsenäisyydestään huolimatta kavereita, joiden kanssa voi jakaa ajatuksia ja kokemuksia. Filippiiniläinen puoliso ja muut paikalliset eivät pysty täysin tätä tarvetta täyttämään. Me suomalaisetkin ajoittain kaipaamme sellaista juttuseuraa, jonka kanssa voi keskustella yhteisellä äidinkielellä. Kun kaukaisella saarella pitkään ainoana länsimaalaisena asunut tapaa toisen samanmoisen, kohtaaminen on kuin Robinson Crusoe tapaisi Perjantain.
- Tasapainoinen suhde alkoholiin
Alkoholin liikakäyttö lieveilmiöineen on usein taustalla vaikuttava katalyytti, joka nopeuttaa ulkomaalaisen lähtölaskentaa maalaisyhteisöstä. Tekemisen puute ja turhautuminen ovat aina hyviä syitä tarttua pulloon, mutta jos ne syyt eivät satunnaisella naukkailulla häviä, matka omiin hautajaisiin tai ennenaikaiseen kotimatkaan on alkanut.
- Arkea suurempi tarkoitus
Jokaisella Filippiinien maaseudulla vakituisesti asuvalla on vahva näkemys siitä, miten hän selittää itselleen miksi elää maailmassa missä arjen haasteet tekevät elämästä päivittäistä selviytymistaistelua. Sellaiseen ympäristöön muuttaminen vaatii rohkeutta, jonka takalautana pitää olla vahva usko arjen vaikeudet ylittävään tarkoitukseen ja päämäärään.
- Turvattu toimeentulo
Jos maan vähemmän kehittyneille alueille muuttaa ilman merkittäviä säästöjä tai muualta tulevia säännöllisiä tuloja, unelman eteen alkaa nopeasti kertyä mustia pilviä. Maaseudulla ja kaukaisilla saarilla toimii paikallistalous, joka perustuu omavaraisuuteen, keskinäiseen kaupankäyntiin ja vaihdantaan. Siinä monopolissa ulkomaalaisella harvoin on sellaista paikkaa ja lisäarvoa, joka tarjoaisi kohtuullisen elintason ja taloudellisen turvan.
Ne parhaat vuodet
Vaikka useimmilla Filippiinien maaseudulle haikailevilla ulkomaalaisilla ei ole siellä pitkäaikaiseen elämiseen tarvittavia ominaisuuksia eikä resursseja, olen yleensä rohkaissut heitä unelmansa toteuttamaan. Ei heitä järkipuhe eikä maalaiselämän todellisuudesta kertominen pysäytä.
Kun unelmat ja haaveet ohittavat alkeellisimmatkin kustannuslaskelmat, tukahduttavat maalaisjärjen häivät, voi päätyä Filippiinien maaseudulle tai kaukaiselle saarelle. Siellä vastassa on elämä, jonka arvo mitataan muussakin kuin menetetyssä ajassa ja rahassa.
Jälkeenpäin lähes jokainen maan syrjäisemmillä alueilla useita vuosia elänyt ja sieltä takaisin nykyaikaan muuttanut ulkomaalainen muistelee siellä vietettyjä vuosia elämänsä parhaina ja merkityksellisempinä aikoina. Useimmille ne olivat niitä vuosia, jolloin he todella tiesivät mitä elämältä haluavat. Kuten Abraham Lincoln on tokaissut: ”In the end, it’s not the years in your life that count. It’s the life in your years.”
