Lokakuun 20. päivänä 1944 kenraali Douglas MacArthur kahlasi maihin Leyten saarella ja lunasti yli kaksi vuotta aiemmin antamansa kuuluisan lupauksen palata Filippiineille. Kameroiden tallentamasta maihinnoususta syntyi yksi toisen maailmansodan ikonisimmista valokuvista.
Tänään Filippiineillä muistellaan tuota tapahtumaa, joka muutti maan historian suunnan. Leyten maihinnoususta alkoi amerikkalaisten laajamittainen sotaretki Japanin miehittämien Filippiinien vapauttamiseksi. Päivän päähenkilö oli Douglas MacArthur, jonka paluu sai lähes uskonnolliset mittasuhteet.
Kaikki alkoi joulukuussa 1941, kun Japani aloitti hyökkäyksensä Filippiineille pian Pearl Harborin iskun jälkeen. Yhdysvaltain hallitseman saariston oli määrä itsenäistyä vuonna 1946, mutta japanilaiset ehtivät väliin. Amerikkalaiset ja filippiiniläiset joukot yrittivät pysäyttää hyökkäyksen, mutta japanilaisten ylivoima pakotti puolustajat vetäytymään Bataanin niemimaalle ja Corregidorin linnoitussaarelle.
Maaliskuussa 1942 presidentti Franklin D. Roosevelt määräsi MacArthurin Australiaan. Kenraali lähti, mutta jätti jälkeensä kolme kuuluisaa sanaa: I shall return – minä palaan. Huhtikuussa Bataan antautui ja toukokuussa kukistui Corregidor. Kymmenettuhannet sotavangit joutuivat japanilaisten käsiin, ja Bataanin kuolemanmarssista tuli yksi Tyynenmeren sodan synkimmistä tapahtumista.
MacArthurin lähtö jakoi mielipiteitä. Monille hän oli komentaja, joka jätti sotilaansa vihollisen armoille, vaikka määräys tuli Washingtonista. Toisille hän edusti lupausta amerikkalaisten paluusta. Sillä välin filippiiniläiset vastarintaliikkeet jatkoivat taistelua vuorilla ja syrjäisissä kylissä. Kenraalia odotettiin, mutta hengissä oli selvittävä ilman häntä.
Leyten rannalta alkoi Filippiinien vapautus
Leytenlahdelle saapui valtava amerikkalainen maihinnousulaivasto. Yhdysvaltain kuudennen armeijan joukot nousivat maihin Leyten itärannikolla, ja jo ensimmäisenä päivänä maihin nousi kymmeniätuhansia sotilaita meri- ja ilmavoimien tukemina. Kyse ei ollut lyhyestä paluuvierailusta vaan kokonaisen saariston takaisinvaltauksen aloittamisesta.
Leyte oli valittu strategisista syistä. Saaren sijainti Filippiinien keskiosassa tarjosi tukikohdan etenemiselle kohti Luzonia ja sen pääkaupunkia Manilaa. MacArthurille operaatio oli myös henkilökohtainen. Hän ajoi määrätietoisesti juuri Filippiinien vapauttamista, vaikka amerikkalaisessa sodanjohdossa oli harkittu saariston ohittamista ja hyökkäyksen suuntaamista suoremmin kohti Japania.
MacArthur nousi maihin Leyten itärannikolla, Palon kunnassa sijaitsevalla Red Beachillä, yhdessä Filippiinien presidentin Sergio Osmeñan ja muiden korkea-arvoisten henkilöiden kanssa. Kenraali kahlasi rantavedessä, ja valokuvaajat ikuistivat hänen paluunsa. Pian hän ilmoitti radiossa filippiiniläisille: People of the Philippines, I have returned – Filippiinien kansa, olen palannut.
Japanilaiset eivät kuitenkaan aikoneet luovuttaa saarta ilman taistelua. Maihinnousua seurasi kuukausia kestänyt verinen sotaretki, jossa paikalliset sissijoukot auttoivat amerikkalaisia tiedustelussa, kuljetuksissa ja sotatoimissa. He olivat taistelleet miehittäjiä vastaan jo yli kaksi vuotta, vaikka Hollywoodin myöhemmässä versiossa heidän osakseen jäi suunnilleen sama huomio kuin lopputeksteissä mainituille avustajille.
Meritaistelu ja sodan käännekohta
Vain muutama päivä maihinnousun jälkeen alkoi yksi merisotahistorian suurimmista taisteluista. Leytenlahden meritaistelu käytiin 23.–26. lokakuuta 1944. Japanin laivasto yritti tuhota amerikkalaisten maihinnousujoukot, mutta operaatio päättyi katastrofiin. Japani menetti suuren osan jäljellä olevasta laivastostaan eikä enää kyennyt haastamaan Yhdysvaltain laivastoa vastaavan mittaluokan meritaistelussa.
Leyten taisteluihin liittyi myös sodankäynnin synkkä käänne. Japanilaiset aloittivat järjestelmälliset kamikazeiskut, joissa lentäjät syöksyivät pommeilla varustetuilla koneillaan vihollisaluksiin. Kun tavanomaiset keinot eivät enää riittäneet, ihmishengestä tehtiin kertakäyttöinen ase. Japanin sotilasjohto oli löytänyt epätoivoisen ratkaisun: koneen ei enää tarvinnut palata, eikä lentäjän tulevaisuutta tarvinnut ottaa huomioon.
Leyten maataistelut jatkuivat vielä pitkään merivoimien voiton jälkeen. Japanilaiset puolustivat vuoristoisia sisäosia, joissa trooppiset sateet, mutaiset tiet ja sairaudet vaikeuttivat etenemistä. Amerikkalaisten ylivoima ja filippiiniläisten sissijoukkojen tuki ratkaisivat lopulta taistelun, mutta sotilaille Leyte ei ollut sankaritarinan kuvitusta vaan viidakkoa, kuumetta ja kuolemaa.
Tammikuussa 1945 amerikkalaiset etenivät Luzonin saarelle ja helmikuussa alkoi Manilan takaisinvaltaus. Japanilaisten vastarinta ja amerikkalaisten raskas tulenkäyttö tuhosivat suuren osan pääkaupungista. Manilan taisteluissa kuoli arviolta 100 000 siviiliä. Filippiinien vapauttaminen ei ollut nopea voitonmarssi, vaan kuukausia jatkunut tuhoisa sota.
Voitto sai oman mainosjulisteensa
MacArthurin maihinnoususta otettu valokuva kuuluu 1900-luvun sotahistorian tunnetuimpiin. Aurinkolasit päässään kenraali etenee määrätietoisesti kohti rantaa seurueineen. Jos sosiaalinen media olisi ollut käytössä vuonna 1944, otos olisi julkaistu välittömästi kenraalin omalla tilillä tekstillä Mission accomplished ja muutamalla sopivalla tunnisteella.
MacArthur ymmärsi julkisuuden merkityksen poikkeuksellisen hyvin. Yhden tunnetun kertomuksen mukaan kenraali olisi mieluiten noussut maihin kuivin jaloin, mutta rantautumisalus jäi liian kauas rannasta. MacArthur joutui kahlaamaan rantavedessä, ja armeijan valokuvaaja Gaetano Faillace tallensi hetken, josta tuli osa sotahistoriaa.
Myöhemmin on väitetty, että MacArthur olisi järjestänyt maihinnousun uudelleen saadakseen täydellisen valokuvan. Tarina sopii turhamaisen kenraalin maineeseen, mutta juuri Leyten kuuluisan otoksen osalta siitä ei ole vakuuttavaa näyttöä. Kuva oli aito, vaikka sen ympärille rakennettu sankaritarina oli huolellisesti vaalittu. MacArthurin ei tarvinnut keksiä tapahtumaa. Hän ymmärsi, kuinka hyvin todellisuus joskus palvelee henkilökohtaista mainontaa.
Kenraali oli ristiriitainen hahmo: lahjakas sotilasjohtaja, jonka itseluottamus oli valtava ja tarve tulla ihailluksi lähes yhtä suuri. Hänen sotilaallisia ratkaisujaan on arvosteltu sekä ennen Filippiinien menetystä että niiden takaisinvaltauksen aikana. MacArthurin vapauttajamaineen varjoon jäävät helposti ne lukemattomat amerikkalaiset ja filippiiniläiset sotilaat sekä paikalliset vastarintataistelijat, joiden ansiosta voitto oli mahdollinen.
Sankarimyyttiin liittyy vielä historiallinen ristiriita. MacArthur palasi vapauttamaan maata, joka oli ennen japanilaismiehitystä ollut Yhdysvaltain siirtomaa. Japanilaismiehityksen jälkeen Filippiineillä palautettiin Yhdysvaltain alainen kansainyhteisöhallinto, ja maa saavutti itsenäisyytensä vasta heinäkuussa 1946. Vapauttaja edusti samalla valtiota, joka oli hallinnut maata siirtomaanaan.
Kansakunta sankarikuvan varjossa
Filippiiniläisille Leyten maihinnousu merkitsi ennen kaikkea toivoa japanilaismiehityksen päättymisestä. Miehitysvuosina siviilit olivat kärsineet väkivallasta, pakkotyöstä, elintarvikepulasta ja jatkuvasta pelosta. Japanilaiset olivat syyllistyneet laajoihin julmuuksiin, ja monissa kylissä väärä sana tai epäily vastarintaliikkeen auttamisesta saattoi maksaa hengen.
Sota oli repinyt yhteiskuntaa myös sisältäpäin. Osa väestöstä osallistui vastarintaan, osa yritti selviytyä miehittäjien määräysten alaisuudessa ja osa teki aktiivisesti yhteistyötä japanilaisten kanssa. Rajat eivät aina olleet selviä. Jos kyläläiset luovuttivat japanilaisille riisiä, kyse saattoi olla yhteistyöstä vihollisen kanssa tai yksinkertaisesti siitä, että vaihtoehtona oli tulla ammutuksi.
Paikalliset sissit olivat keränneet tiedustelutietoja, häirinneet japanilaisten huoltoyhteyksiä ja suojelleet siviilejä. He tunsivat maaston ja paikalliset olot paremmin kuin yksikään ulkomainen sotilasjoukko. Ilman heitä amerikkalaisten eteneminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa.
Sodan päättyessä Filippiinit oli raunioina. Talous oli romahtanut, infrastruktuuri tuhoutunut ja lukemattomat perheet menettäneet läheisiään. Toisessa maailmansodassa kuoli arvioiden mukaan jopa miljoona filippiiniläistä, joista suuri osa oli siviilejä. Itsenäisyys saavutettiin seuraavana vuonna, mutta jälleenrakentaminen riippui pitkälti Yhdysvaltain taloudellisesta tuesta.
Filippiineillä olen huomannut, kuinka eri tavoin toisen maailmansodan muisto elää siellä ja Suomessa. Suomessa sota muistetaan ennen kaikkea taisteluna itsenäisyyden puolesta. Filippiineillä kertomus on monimutkaisempi: ensin oltiin siirtomaa, sitten miehitetty siirtomaa, sitten vapautettu siirtomaa ja lopulta itsenäinen valtio. Kansallisen historian kirjoittaminen on melkoinen urakka, kun vapautumista juhlittaessa pitää muistaa kiittää myös entistä isäntää.
Pronssisia kenraaleja ja eläviä muistoja
Lokakuun 20. päivää vietetään Leytessä paikallisena muistopäivänä, mutta se ei ole Filippiinien valtakunnallinen vapaapäivä. Muistotilaisuuksien keskus on Palossa sijaitseva MacArthur Landing Memorial National Park, jossa seitsemän kookasta pronssihahmoa seisoo matalassa altaassa esittämässä historiallista rantautumista.
Muistopäivään kuuluvat seppeleenlaskut, sotilaalliset kunnianosoitukset, puheet ja kulttuuriesitykset. Paikalle kokoontuu viranomaisia, sotilaita, koululaisia ja veteraanien jälkeläisiä sekä ulkomaiden edustajia. Menneisyyden viholliset voivat nykyisin seistä saman muistomerkin äärellä puhumassa rauhasta. Se on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin jatkaa vuoden 1944 erimielisyyksien selvittämistä alkuperäisillä menetelmillä.
Tänään maihinnoususta tulee kuluneeksi 82 vuotta. Silminnäkijöiden käydessä yhä harvinaisemmiksi heidän muistonsa säilyvät ennen kaikkea perheiden kertomuksissa ja historiankirjoissa. Samalla kiinnostus filippiiniläisten omiin sotakokemuksiin on vahvistunut. Sankaruus ei aina tarkoittanut maihinnousua kameroiden edessä. Joskus se tarkoitti haavoittuneen naapurin piilottamista tai perheen pitämistä hengissä seuraavaan aamuun.
Kuka oikeastaan palasi ja kenelle?
Leyten maihinnousun perintö näkyy edelleen myös Filippiinien ja Yhdysvaltain suhteissa. Maiden puolustusyhteistyö on korostunut Kiinan kasvavan vaikutusvallan ja Etelä-Kiinan meren aluekiistojen vuoksi. Amerikkalaiset joukot harjoittelevat jälleen Filippiineillä, ja vuoden 1944 paluu toimii yhä voimakkaana liittolaisuuden symbolina.
Filippiiniläisten suhde Yhdysvaltoihin on silti kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Amerikkalainen kulttuuri, englannin kieli ja poliittiset instituutiot ovat juurtuneet syvälle yhteiskuntaan, mutta siirtomaahistorian muistot ja kysymykset kansallisesta itsemääräämisoikeudesta eivät ole kadonneet. MacArthurin paluu oli aito vapautuksen hetki, muttei poistanut kaikkia historian ristiriitoja.
Minusta Leyten muistomerkin kiinnostavin yksityiskohta ei lopulta ole MacArthurin päättäväinen katse tai hänen kuuluisat aurinkolasinsa. Pronssiset hahmot seisovat edelleen vedessä, ikään kuin maihinnousu olisi yhä kesken. Kenraali on matkalla rantaan, mutta ei koskaan aivan pääse perille. Historia on pysäytetty täydelliseen hetkeen, jossa vapauttajat saapuvat, vihollinen väistyy ja tulevaisuus odottaa.
MacArthur piti lupauksensa. Se oli suuri historiallinen teko, mutta yhden miehen paluu ei yksin vapauta kansakuntaa. Kenraali saattoi kävellä rantaan muutamassa minuutissa. Filippiiniläisiltä matka todelliseen itsenäisyyteen kesti huomattavasti kauemmin.
Aiheesta lisää:
Marcos ja Yamashita – Kultaisen buddhan metsästäjät
Kuolemanmarssi – Pääsiäisen kärsimysnäytelmä
