Manila on kokonaisvaltainen hyvinvointiohjelma, joka kehittää sinua ihmisenä: loputon ruuhka kasvattaa kärsivällisyyttä, luonnonkatastrofit lisäävät riskitietoisuutta, karaoke toimii terapiana ja ostoskeskus pitää pään kylmänä.
Kun suomalainen miettii Filippiinejä, mieleen piirtyvät valkoiset hiekkarannat, palmut, kirkkaat turkoosit vedet ja Instagramin täyteiset aurinkolomat. Mutta todellisuudessa suurin osa asioista tapahtuu jossain aivan muualla kuin Boracayn auringonlaskussa tai Palawanin laguuneilla.
Jos haluat todella ymmärtää Filippiinejä, ei riitä, että käyt lumoutumassa turistikohteiden maisemista tai asut pienessä provinssikaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja nykyaika on 1970-luvulta. Jos haluat todella oppia tuntemaan Filippiinit ja sen lukuisat todellisuudet, Manila tarjoaa siihen eturivin liput.
Valtakunta valtakunnassa
Metro Manila, virallisemmin National Capital Region (NCR), on yksi maailman massiivisimmista metropoleista. Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan alueella asuu 13,5 miljoonaa ihmistä, mutta laajemman Suur-Manilan (Greater Manila Area) väkiluku kohoaa lähes 25 miljoonaan. Filippiineillä kaikki tiet vievät Manilaan – ja yleensä ruuhkautuvat siellä.
Metropolin identiteetti rakentuu vastakohdista, jotka eivät yritäkään sovitella erojaan. Makati ja Bonifacio Global City kiiltävät kuin lupaus kansainvälisestä tulevaisuudesta: lasiseinäisiä pilvenpiirtäjiä, kattobaareja, sähköpotkulautoja ja kahvia, jonka hinnalla koko perhe syö kolme ateriaa provinssissa.
Muutaman korttelin päässä todellisuus vaihtuu. Rotat juoksevat katuojissa ja paljasjalkaiset lapset leikkivät liikenteen seassa ilman, että kukaan näkee siinä mitään erikoista. Manila ei ole yksi kaupunki, vaan useita rinnakkaisia todellisuuksia, jotka elävät limittäin, lomittain ja päällekkäin.
Historian ja kulttuurin kehto
Manila on historian kerroksellinen aarrearkku, jota ei ole koskaan ehditty siivota. Espanjalaiset, amerikkalaiset ja japanilaiset ovat kukin jättäneet jälkensä kaupungin arkkitehtuuriin, kulttuuriin ja ajattelutapoihin. Muurien ympäröimä Intramuros muistuttaa siirtomaahistoriasta, ja jokainen kirkko siitä, että filippiiniläiset osaavat lukea Ave Marian unissaan.
Ferdinand Magellanin retkikunta tavoitti saariston jo vuonna 1521, mutta varsinaisen siirtomaavallan rakentaminen alkoi vasta 1560-luvulla Miguel López de Legazpin johdolla. Espanjalaiset rakensivat linnoituksia, kirkkoja ja hallintokeskuksia – vallan monumentteja, joissa pelko ja usko kulkivat käsi kädessä.
Amerikkalaiset toivat vuosisadan vaihteessa mukanaan modernin kaupunkisuunnittelun, leveät bulevardit ja lupauksen järjestelmällisyydestä. Samalla saapuivat koripallo, elokuvat ja englannin kieli. Filippiiniläiset oppivat ajattelemaan globaalisti, mutta tunsivat yhä paikallisesti.
Japanin miehitys puolestaan opetti kaupungin piiloutumaan, selviytymään ja nousemaan tuhkasta. Toisen maailmansodan pommitukset, poikkeustilat ja EDSA-kansannousu tekivät Manilasta paikan, jossa historia ei ole menneisyyttä vaan jatkuva olotila.
Museoita kaupungissa riittää – jo pelkkä ilmastointi on pätevä syy käyntiin – mutta Manilan todellinen historia ei ole vitriineissä. Se on kaduilla, rakennuksissa ja ihmisissä. Kun oikein tarkasti katsoo ympärilleen, huomaa, ettei Manila ole kylmä kaupunki. Se on kaoottinen, mutta lämmin. Jos kaadut, joku auttaa sinut ylös. Jos myöhästyt, joku sanoo: “It’s okay.” Ja tarkoittaa sitä.
Mahdottomuuksien runsaudensarvi
Manilassa on energiaa, jota ei voi simuloida provinssissa eikä löytää rauhallisesta saarielämästä. Tämä on paikka, jossa unelmia rakennetaan, rikotaan ja rakennetaan uudelleen, Kaupunki ei nuku, koska sillä ei ole aikaa.
Suomalaiselle yrittäjälle Metro Manila on mahdollisuuksien pelikenttä. Miljoonat potentiaaliset asiakkaat ovat heti ulottuvilla, ja englanninkielinen työvoima tekee arjesta sujuvaa Kaakkois-Aasian mittapuulla. Manila on se paikka, jossa raha liikkuu – silloinkin, kun liikenne ei.
Manila opettaa myös suhteiden suhteellisuutta, sillä mikään ei toimi yksin. Kaikki perustuu suhteisiin: perheeseen, ystäviin, tuttuihin ja tuttujen tuttuihin. Se, kenet tunnet, on usein tärkeämpää kuin se, mitä osaat. Tämä voi aluksi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Sitten huomaat, että se on inhimillistä.
Kaikki on lähellä, liiankin lähellä
Manila on portti kaikkeen: tänne tullaan ja täältä lähdetään. Ninoy Aquinon kansainvälinen lentokenttä yhdistää sinut muuhun Aasiaan, ja kotimaan lennot vievät saariston joka kolkkaan. Teoriassa kaikki on lähellä. Käytännössä kolmen kilometrin matka voi kestää tunnin. Hyvänä päivänä kymmenen minuuttia. Manila opettaa suhteellisuusteoriaa tehokkaammin kuin fysiikan oppikirja.
Kun muualla maassa ravintolat sulkevat ovensa ennen kuin ehdit tilata, Manila elää ympäri vuorokauden. Baarit, karaokepaikat ja klubit pitävät huolen siitä, ettei kenenkään tarvitse mennä nukkumaan liian aikaisin – tai ollenkaan.
Ja sitten ovat ostoskeskukset. Manilassa ne eivät ole rakennuksia, vaan elämäntapa. Ilmastoitu turvapaikka sateelta, liikenteeltä ja ympäröivältä todellisuudelta. Siellä syödään, tavataan ystäviä, käydään elokuvissa ja joskus jopa kirkossa. Kyllä, useimmissa ostoskeskuksissa on kappeli. Jumalakin tietää, missä ihmiset oikeasti liikkuvat.
Kaaos muuttuu kodiksi
Ensimmäinen asia, jonka Manila sinulta vie, on illuusio kontrollista. Seuraavaksi se paljastaa, kuka olet oikeasti. Se näyttää, kuinka kärsivällinen olet – tai et ole. Kuinka joustava olet – tai et ole. Täällä ei voi teeskennellä olevansa zen. Joko olet, tai et ole. Ja jos et ole, Manila tekee sinusta sellaisen – pakolla.
Manila on kuin ystävä, joka on aina myöhässä, mutta jonka seurassa viihdyt parhaiten. Se ärsyttää, turhauttaa ja koettelee hermoja, mutta jostain syystä et halua lähteä. Manila koukuttaa – vähän kuin Suomen verohallinto: tuntuu vievän enemmän kuin antaa, mutta ilman sitä istuisit pimeässä metsässä ihmettelemässä, miksei mitään tapahdu.
Olin kerran tapaamisesta tunteja myöhässä, ja vastapuoli vain hymyili: “It’s Manila, don’t worry.” Missä muualla myöhästyminen on sosiaalisesti yhtä hyväksytty osa kulttuuria? Manila tekee sinusta rennomman – väkisin.
Suomalaiset Manilassa
Ei ole sattumaa, että valtaosa Filippiineillä vakituisesti asuvista suomalaisista on asettunut Metro Manilaan. Työpaikat, terveydenhuolto, koulut, harrastukset ja liiketoimintamahdollisuudet löytyvät täältä.
Mielenkiintoisesti monet Manilan suomalaisista elävät sosiaalisen median tutkan katvealueilla. Arki suurkaupungissa on usein niin intensiivistä ja sosiaalista, ettei digitaalinen todellisuus nouse keskiöön samalla tavalla kuin provinssissa – kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti, tarve sosiaaliselle medialle vähenee.
Manilassa on kuitenkin sen verran suomalaisia, että jokainen, joka kaipaa suomenkielistä seuraa, löytää porukan, jossa viihtyy muillakin kriteereillä kuin yhteinen kansalaisuus. Muualla maassa suomalaiset asuvat niin hajallaan, että jo pelkkä mahdollisuus puhua hetki suomea kenen tahansa maanmiehen kanssa on tapaus itsessään.
Miksi Manila?
Moni vihaa Manilaa. Ja se on täysin ymmärrettävää. Mutta ne, jotka jäävät asumaan kaupunkiin, eivät jää siksi, että kaikki olisi helppoa. Minultakin kysytään usein, miksi en enää halua asua Palawanilla tai muilla luonnonkauniilla saarilla. Vastaus on yksinkertainen: niissä olen aina turisti. Manilassa olen osa arkea.
Kun lakkaa yrittämästä ymmärtää Manilaa järjellä, jokin muuttuu. Kaupunki lakkaa olemasta taistelukenttä ja muuttuu kokemukseksi. Ja silloin sydänkin alkaa kuulla sen, mitä aivot ovat yrittäneet sanoa koko ajan: Manilasta löytyy se kokonaisuus, joka tekee pitkäaikaisesta asumisesta Filippiineillä mahdollisen useimmille länsimaalaisille.
Ja kun jonain päivänä istut jossain hiljaisessa, järjestelmällisessä ja toimivassa paikassa – ehkä jopa Suomessa – huomaat kaipaavasi jotain. Et melua tai saastetta tai ruuhkaa. Vaan sitä tunnetta, että kaikki on mahdollista, vaikka mikään ei ole varmaa. Silloin tiedät, että Manila on tehnyt tehtävänsä.
Lisää aiheesta:
Filippiinit – Turistikohteena (osa 1)
Katupoikien laulu – Yökylässä Manilan kaduilla
