Kuvittele smaragdinvihreän sademetsän peittämä saari, missä lämmin merituuli hyväilee ihoa ja aallot murtuvat kohisten valkoiseen hiekkarantaan. Mieti, miltä tuntuu sukeltaa turkoosin väriseen mereen ja koralliriuttojen väriloistoon. Ajattele öisin saaren ylle kaartuvaa tähtiloistoa.
Vastoin vallitsevaa tieteellistä käsitystä alkuräjähdys ei tapahtunut kolmetoista miljardia vuotta sitten. Se tapahtui 1990-luvun alussa, jolloin näin ensimmäisen kerran Palawanin saaret lentokoneen ikkunasta. Kun laskin niille jalkani, oma universumini lähti laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla.
Ehkä se johtui karstikallioista, autioista hiekkarannoista, laguunien ja saarten lumoavasta kauneudesta, ehkä rinnalle ilmestyneestä rakkaudesta ja kokemuksista, joille ympäristö loi oikeat puitteet. Mitä ikinä se olikaan, olen kiitollinen, että olin tuolloin itselleni oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Se oli aikaa, kun saariston tunnetuimpiin kohteisiin El Nidoon, Port Bartoniin, Sabangiin ja Busuangalle pääsi ainoastaan veneellä. Indiana Jones ja Tarzan-elokuvien kuvasto arkipäiväistyi osaksi normaalia elämää, ja siinä maailmassa opin kielen, tavat ja muut Filippiineillä elämisen alkeet.
Palawanista tuli kotini lähes koko 90-luvun ajaksi ja iso osa elämääni senkin jälkeen. Vaikka saaristoa on ylistetty monissa suomalaisissakin matkailuartikkeleissa ja reissublogeissa, tällä kirjoituksella yritän tehdä kotiinpäin vedon ennätyksen ja koostan aikaisemmin julkaistuista Palawan-kirjoituksista parhaat palat, jotka kuorrutan kiintymykselläni tuota ainutlaatuista saaristoa kohtaan.
Paluu menneisyyteen
Kun Suomessa elettiin nousukautta ja kännykkähuumaa, minä opettelin elämään alkuperäisheimojen parissa ja kalastajien asuttamilla kaukaisilla saarilla. Tuolloin reppuretkeilijät ja seikkailuturismin harrastajat löysivät Palawanin. Se tarjosi vastavalmistuneelle maantieteilijälle mahdollisuuksia elättää itsensä tekemällä asioita, jotka eivät tunteneet työltä alkuunkaan.
Pääsin kartoittamaan ja koluamaan saariston kaikki pienemmätkin riutat ja saaret, mikä vei lopullisesti sydämen ja järjen. Mukaan tulivat myös filmi- ja toimittajaryhmien avustamiset ja opastamiset, moottoripyöräsafarit yms. perheettömälle nuorelle miehelle sopivan jännittävät ja elämykselliset toimet, jotka silloin tuntuivat oikealta tavalta olla ja elää.
Oli mukaansatempaavaa ja tapahtumarikasta elää menossa mukana, kun Palawan muuttui yksittäisten reppuretkeilijöiden jaetusta salaisuudesta Filippiinien matkailun tulevaisuuden toivoksi. Rakensin provinssin pääkaupunkiin Puerto Princesaan oman keitaani Banwa Pension and Art Housen, joka toimi Palawanin tukikohtanani lähes kahdenkymmen vuoden ajan, kunnes tulipalo vei sen osaksi muistoja vuonna 2014.
Vuosituhannen vaihteessa orastava aikuistuminen ja kyllästyminen itsensä löytämiseen veivät minut Manilaan ja takaisin samalle vuosikymmenelle muun maailman kanssa. Palawanista en kuitenkaan päässyt irti. Ylläpidin suhdettani saaristoon käymällä siellä kuukausittain, joskus useamminkin ja joskus viettämällä siellä pidempiäkin lomajaksoja… Kunnes korona meidät hetkeksi erotti.
Nyt olemme taas yhtä ja pääsen nauttimaan viidakkotoimistoni yksinkertaisuudesta ja aamuauringon kirkkaudesta. Siitä samasta valosta, joka syttyi siinä alkuräjähdyksessä, joka hitsasi minut ja Palawanin yhteen.
Sulumeren suloinen kuningatar
Arvostettu newyorkilainen Travel + Leisure -matkailulehti on listannut turistien kokemusten perusteella Palawanin vuodesta 2013 lähtien maailman kauneimpien saarten joukkoon. Myös Condé Nast Traveler -lehden lukijat ovat viime vuosina äänestäneet Palawanin yhdeksi Aasian parhaista matkakohteista.
Palawan on vääjäämättä matkalla massaturistikohteeksi. Kun saariston pitkään ruususen unta uinuneet trooppiset paratiisit päästään kirjaamaan kansainväliseen matkailukaanoniin, Bali joutuu luovuttamaan maallisen paratiisin avaimet Palawanille.
Seuraaville kohteille kannattaa jo herkistää korvansa ja avata silmänsä: San Vicente, Port Barton, Coron, Balabac, Taytay, Cuyo, Linapacan, Culion, Dumaran, Sabang ja Underground River (Unescon maailmanperintökohde). Jotkut kohteista ovat jo tuttuja Filippiineillä vieraileville matkailijoille, toiset ovat edelleen hautumassa omassa rauhassaan.
Massaturismin myötä Palawan joutuu kohtaamaan sovittamattoman ristiriidan, miten yhdistää kestävästi turmeltumaton luonto ja siitä nauttimaan saapuvat turistimassat. Erinomaisen ilmaston ohella Palawanin suurimmat matkailuvaltit ovat sen luonnontilaisuus ja -kauneus. Ne ovat vauraassa ja väkirikkaassa Aasiassa kovaa valuuttaa, jonka arvoa ei inflaatio nakerra, mutta liiallinen käyttö mitätöi.
Valitut herkkupalat
Koska suhteeni Palawaniin on henkilökohtainen, minusta ei ole kertomaan muille mitään hyödyllistä sen turistikohteista, hyvistä tai huonoista hotelleista, ravintoloista tai muista matkailun alati muuttuvista perustiedoista. Kun lähes jokaisesta kylästä ja saaresta muistuu mieleen seikkailuja, tarinoita ja tunnelmia, ne hämärtävät matkavinkit ja suositukset muille merkityksettömiksi, pahimmillaan jopa harhaanjohtavaksi.
Palawan on kokonaisuutena Filippiinien monipuolisin matkakohde. Sieltä löytyy matkailun koko kirjo reppuretkeilijöiden majataloista maan ylellisempiin resortteihin. Lisäksi saariston alueella on kaksi ainutlaatuista maailmanluokan sukelluskohdetta; Tubbataha-riutta ja Busuanga-saaren edustalle upotetut japanilaiset sotalaivat.
Yksi maailman hienoimmista sukelluskohteista on Sulumerellä sijaitseva Tubbataha-koralliriutta. Koska alue on suojeltu ja vartioitu, sinne pääsee ainoastaan etukäteen varatuilla 5–6 päivän liveaboard-sukellusretkillä. Näitä retkiä tehdään Puerto Princesasta maaliskuun lopusta kesäkuun loppuun, jolloin aallot ovat loivemmillaan ja näkyvyys vedessä kirkkaimmillaan. Pipopäinen sukelluspioneeri Jacques Cousteau kuvaili aikanaan Tubbatahaa: ”Kaunein paikka, jota olen koskaan tutkinut”.
Pohjois-Palawanilla sijaitsevalta Busuangan saarelta löytyy erikoinen hylkysukelluskohde. Toisessa maailmansodassa amerikkalaiset torpedopommittajat upottivat saaren edustalle seitsemän isoa japanilaista sota- ja rahtialusta. Kaksi hylyistä on niin lähellä pintaa, että niille pääsee snorklaamalla. Loput laivoista makaavat 20–30 metrin syvyydessä. Kokeneemmat sukeltajat pääsevät erikoisluvalla sukeltamaan hylkyjen sisään ja ottamaan kaiken irti ahtaanpaikankammon tarjoamista elämyksistä.
Palawanilla on myös meille suomalaisille erityinen saari. Edesmennyt Suomen Filippiinien kunniapääkonsuli Ramon Ilusorio (Ramon Ilusorion muistokirjoitus) muutti omistamansa saaren alkuperäisen nimen Pamalican Island Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi Finlandia Islandiksi. Saari löytyy Palawanin pohjoisosasta, Busuangan saaren lounaispuolelta (12° 4’57.54″N, 119°52’29.56″E).
Autiosaaren lautturi
Kuten elämässä yleensäkin, ensirakkaudet jäävät matkailussakin mieleen ja määrittävät niitä odotuksia, joita asetamme tuleville matkakohteillemme. Niin kävi minullekin. Palawanilla tunsin oloni välittömästi kotoisaksi. Kun se tunne marinoitiin rakkaustarinalla ja nuoruuden suomilla mahdollisuuksilla, ensikokemukseni Palawanista tekivät vaikutuksen, jonka lumosta en ole päässyt irti – Enkä haluakaan.
Tuollainen lumoutuminen matkakohteista ei yleensä ole lähtöisin paikasta itsestään, vaan tapahtumista, tilanteista ja tunnelmista sekä niiden vuorovaikutuksesta omien toiveiden ja paikallisen todellisuuden välillä. Siitä syntyy taikajuoma, joka herättää alkuperäisen lumouksen henkiin kerta toisensa jälkeen.
Uskon, että Palawanin kohdalla ympäristöllä on ollut tavallista suurempi merkitys siihen, miksi se on edelleen iso osa elämääni. Saariston valkoiset hiekkarannat, karstivuorimaisemat, syvänsiniset laguunit, rikas merielämä, vehreät sademetsät ja kauniit trooppiset saaret muistuttavat kuinka yksinkertaisen mutkatonta ja kaunista elämä voi olla, mutta silti niin täyttä ja rikasta.
Palawanilla eletyt vuodet opettivat minulle uuden määritelmän tarkoituksesta, merkityksestä ja onnellisuudesta. Ne todistivat mitä suurimmassa määrin siitä, kuinka vähästä ja pienestä voi tulla niin tyytyväiseksi, jos tikität samalla kellotaajuudella ympäristön, todellisuuden ja haaveidesi kanssa.
”Sinisestä unelmasta nousee jyrkkäreunaisia karstisaaria, jotka koreilevat toinen toistaan oudommilla muodoilla. Jotkut on päällystetty viidakon vihreällä veralla, toiset ovat pelkkää teräväreunaista kiveä ja näyttävät jättimäisiltä uuden vuoden tinoilta. Jokainen saari on varattu yllätyksillä. On paratiisimaisilla poukamia ja salaisia laguuneita, joihin pitää uida luolien kautta.” (Kerran Elämässä matkaopas).
Tällaiset ylisanat eivät yleensä muutu todeksi, mutta Palawanilla niiden ja todellisuuden välinen ero on minulle kaikista lyhin.
Unelmien sielunmessu
Hieman ennen koronapandemiaa tapasin Puerto Princesassa kaksi nuorta suomalaisnaista, jotka valkkasivat kännyköistään valokuvia sosiaalisen median päivityksiin bambubaarin tiskillä. Kiinnostuin heidän suomenkielisestä innostuksestaan, esittelin itseni ja jatkoimme porukalla kuvien arvioimista.
Kerroin heille tarinoita kuvien taustalla näkyvistä rannoista ja annoin vinkkejä saaren kuvauksellisiin kohteisiin. He puolestaan rakensivat minulle sillan kaukokaipuun, autiosaariunelmien ja nykynuorison välille.
Naiset kertovat paenneensa suomalaista elämäntapaa, jolle mielikuvat elämästä Kaakkois-Aasian paratiisirannoilla edustivat jonkinlaista antiteesiä. He tavoittelivat yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden kokemuksia, jotka kertautuessaan jokaisen matkailijan kohdalla, muuttuivat sukupolvikokemukseksi.
Näiden nuorten mielestä Palawan on paras mahdollinen kohde, koska siellä saa hienoimmat paratiisirantaselfiet. Se oli heille hyvän matkakohteen tärkein mittapuu. Kuvissa olennaista on se, ettei taustalla näy muita ihmisiä. Se latistaa kuvien todistusvoiman siitä, että ainoastaan kuvaaja on löytänyt paratiisin. Taustalla näkyvät ihmiset todistaisivat myös muiden tehneen samoin – Paradise lost!
Selfien ottamisessa on jotain samaa kuin kartan piirtämisessä löytöretkeilijöille, jotka valtasivat ja todensivat uusia alueita kartoilla. Paikasta tuli todellinen vasta sitten kun se oli kartoitettu. Nyt sama tehdään selfiellä. Mikään ei tunnu todelta, jollei siitä ole kuvaa sosiaalisessa mediassa. Selfie on myös sen ottajalle hetkellinen kaipuun täyttymys; kuva unelmasta, joka on hetken ajan totta.
