Hallinnolliset rajat eivät ole pysyviä kiveen hakattuja luonnonlakeja, vaan alati muuttuvia sopimuksia ja päätöksiä, joiden takana on mitä moninaisimpia syitä. Filippiineillä yksi syy on oman perheen edun tavoittelu.
Olipa kerran saaristo, joka sijaitsee keskellä maailman nopeimmin kasvavaa talousaluetta. Sen ainutlaatuinen luonto on osin vielä luonnontilassa ja maaperä kätkee uumeniinsa runsaat mineraali-, kaasu- ja öljyvarannot.
Saaristo on useasti valittu yhdeksi maailman kauneimmista turistikohteista, jonka rauhaa eivät häiritse maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset eikä suuremmin edes taifuunit. Ilmastokin tuo mieleen paratiisin tuulet, joiden lempeydestä nauttii ainoastaan miljoona saaristossa asuvaa ihmistä keskellä ylikansoittunutta Kaakkois-Aasiaa.
Palawania voidaan perustellusti pitää alueena, jolla olisi hyvin johdettuna kaikki perusteet valoisaan tulevaisuuteen ja vaurauteen. Nyt tähän Last Frontier -paratiisiin on kuitenkin luikertelemassa käärme.
Vallattomat vaalit
Lokakuun 30. päivänä Filippiineillä pidettiin vaalit (Barangay at Sangguniang Kabataan), missä valittiin maan 43001 barangaylle viranhaltijat seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Barangay on Filippiinien pienin hallintoalue ja maan hallituksen politiikan ensisijainen toteuttaja.
Vaalit oli alun perin tarkoitus järjestää toukokuussa 2020, mutta joulukuussa 2019 hyväksyttiin laki, joka siirsi vaalit joulukuuhun 2022. Lokakuussa 2022 hyväksyttiin toinen laki, jolla peruttiin lokakuun 2023 vaalit. Korkein oikeus kuitenkin julisti tämän lain perustuslain vastaiseksi, ja vaalit pidettiin suunnitellusti.
Näissä vaaleissa valittujen toimikausi kestää poikkeuksellisesti kaksi vuotta, sillä seuraavat paikallisvaalit on määrätty pidettäväksi jo vuonna 2025 ja vasta sen jälkeen perustuslain mukaisesti kolmen vuoden välein.
Vaalit olivat historiallisen rauhalliset, ja osoitus siitä, että Filippiinien poliittinen kulttuuri on muuttunut niistä ajoista – ei kovin kauan sitten – jolloin paikallispolitiikassa oli tapana raivata vastustajat pois tieltä tappamalla tai lahjomalla. Palawanilla raportoitiin ainoastaan yksi häiriö, missä kuusi miestä tunkeutui saaren pääkaupungin Puerto Princesan äänestyspisteeseen repimään mielenosoituksellisesti 200 tyhjää äänestyslippua.
Rauhanomaisista vaaleista huolimatta Palawanilla käydään valtataistelua, joka kieltäytyy loppumasta huolimatta siitä, että suurin osa saariston asukkaista ei sitä halua. Vaaleissa annettiin epävirallisesti ääni myös sille, saadaanko maakuntaan riittävästi barangay-hallintoja, jotka tukevat Palawanin maakunnan jakoa kolmeen maakuntaan.
Halki, poikki ja pinoon
Vuonna 2017 Palawanin silloinen kuvernööri Jose Alvarez, maakuntahallitus ja kolme kongressiedustajaa tekivät lakiesityksen, jonka mukaan maakunta jaettaisiin kolmeen erilliseen maakuntaan: Palawan del Norte, Palawan Oriental ja Palawan del Sur.
Filippiinien senaatin paikallishallintokomitean puheenjohtaja senaattori Sonny Angara esitteli ehdotuksen kongressille. Edustajainhuone hyväksyi ehdotuksen sille epätyypillisellä nopeudella elokuussa 2018. Senaatti oli samaa mieltä marraskuussa, ja presidentti Duterte allekirjoitti lakiesityksen huhtikuussa 2019.
Perustuslain mukaan uuden maakunnan perustaminen tulee vahvistaa kansanäänestyksellä, missä maakunnan asukkaat äänestävät lakiesityksen puolesta tai vastaan. Kansanäänestys oli alun perin suunniteltu pidettäväksi 11. toukokuuta 2020, mutta koronapandemian vuoksi se siirrettiin maaliskuuksi 2021.
Palawanilla alkoi massiivinen lobbauskampanja maakunnan jaon puolesta ja vastaan. Asetelmat ja rintamalinjat vakiintuivat seuraavasti: Suurin osa tavallisista asukkaista vastusti jakoa, valtaapitävät perheet ja heidän tukijansa kannattivat.
Pilkottuna parempi?
Palawanin pilkkomista puoltavat perustelivat hanketta sillä, että julkiset palvelut olisivat helpommin saatavilla ja virkamiehet olisivat lähempänä ihmisiä. Sen kerrottiin myös vahvistavan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja hyvää hallintoa.
Vastustajat kysyivät: Kenen demokratiaa ja ihmisoikeuksia? Samat ihmiset ja perheet, jotka eivät tähänkään asti ole onnistuneet toteuttamaan hyvää hallintoa jatkaisivat itselleen hyväksi ja tuottoisaksi havaittua hallintotapaansa?
Palawanin pilkkomishanke törmäsi myös perustuslaillisiin ongelmiin, sillä uusissa maakunnissa ei olisi maakunnalta vaadittavaa minimiasukasmäärää, minimitulo- ja verotuskapasiteettia. Perustuslain sanamuotoja voidaan kuitenkin tulkita joustavasti, jos ne ovat ristiriidassa poliittisen välttämättömyyden kanssa.
Palawanin pilkkomisen vastustajat olivat huonoa hallintoakin enemmän huolissaan siitä, että maakunnan valtaapitävät perheet, yhdessä Manilan poliittisen eliitin kanssa, pääsisivät päättämään saariston luonnonvaroista ja niiden hyödyntämisestä.
Kolme uutta provinssia tarkoittaisi käytännössä enemmän poliitikkoja ja mahdollisuuksia korruptioon. Jokainen uusi maakunta saisi omat kongressiedustajat, kuvernöörit, varakuvernöörit ja maakuntaneuvostot, jotka pidettäisiin tyytyväisenä valtion avokätisellä tukiaispolitiikalla.
Vallan painimatolla
Palawanilla on viisi poliittista perhettä, jotka ovat pitäneet saaristoa taloudellisessa ja poliittisessa talutusnuorassa Filippiinien itseväistymisestä lähtien. Perheet ovat käyneet verisiä vaalitaisteluita päästäkseen kukin vuorollaan valtaan.
Nämä valtataistelut ovat olleet Palawanin luonnonvarojen pelastus. Yksikään poliittisista perheistä ei ole päässyt niin selkeään valta-asemaan riittävän pitkäksi aikaa, jotta olisivat päässeet laittamaan maakunnan luonnonvarat lihoiksi samaan tapaan kuin maan muissa osissa on tapahtunut.
Palawanin pilkkomishanketta on ajettu kolme vuosikymmentä. Toistaiseksi saariston asukkaat ovat pystyneet vastustamaan saariston luonnonvarojen päästämistä yhden mahtisuvun poliittiseen hallintaan ja osaksi Manilan eliittivetoista talouskolonialismia.
Omilla hallinta-alueillaan yhden perheen olisi helpompi hyväksyä liialliset metsienhakkuut, haitallinen kaivostoiminta, riistoturismi ja liikakalastus, jotka vahingoittaisivat koko saariston ainutlaatuista luontoa yli hallinnollisten rajojen ja kanavoisi tuotot maakunnan asukkaiden ulottumattomiin.
Megawatin hymy, gigawatin elkeet ja terawatin tulot
Amerikkalainen tutkija Alfred McCoy on kutsunut Filippiinien poliittista järjestelmää osuvasti sukujen ja perheiden anarkiaksi, missä valtiovalta on heikko ja käytännössä muutamien perhedynastioiden komennossa.
Suurin osa näistä dynastioista on saanut alkunsa, kun Yhdysvaltain siirtomaahallinto palkitsi paikallishallintoja pyörittäviä perheitä jakamalla heille papeilta ja luostareilta takavarikoituja maaomaisuuksia. Maiden lisäksi heille jaettiin tuottoisia yksinoikeuksia liiketoiminnan eri sektoreille.
Tällaiset perhedynastiat pitävät edelleen hallussaan kokonaisia maakuntia ja ovat jakaneet Filippiinien saariston keskenään omiksi nautinta-alueiksi. Aquinot, Arroyot, Cojuangcot, Laurelit, Lopezit, Osmeñat, Roxasit, Aranetat, ja Cayetanot ovat koulutetun ilustrado-sukupolven jälkeläisiä ja edustavat eliittiperheiden valtakunnallista kärkeä.
Heillä on vuorollaan oma mies tai nainen presidenttinä. Kansallisen valtansa jatkeena jokaisella dynastialla on maakunnissa omat paikallistason tukijat, joilla puolestaan on omat kannattajat. Tämä vallan verkostoituminen ulottuu kaukaisten maakuntien vähäpätöisempiinkin barangay-virkailijoihin.
Tällainen riippuvuussuhdeverkosto on kuin joulukuusi, jossa valta, raha ja suosionosoitukset siivilöityvät huipulta alaspäin oksisto kerrallaan. Sama vallan hierarkkisuus toistuu paikallishallinnoissa, mutta vain pienemmässä mittakaavassa.
Hyvän veljen varjossa
Huolimatta demokratian ulkoisista tunnusmerkeistä ja rakenteista, Filippiinejä käytännössä hallitaan hyvä veli -verkostoihin perustuvan järjestelmän lainalaisuuksilla. Niiden ytimessä on kansallisesti vaikutusvaltaisten isäntäperhedynastioiden sekä maakunnissa valtaapitävien vasalliperheiden vastavuoroinen suhde.
Suurin osa maakuntien luonnonvaroja koskevista järjestelyistä toteutetaan isäntäperhedynastioiden omistamien yhtiöiden ja monikansallisten yritysten yhteishankkeina. Paikallisille vasalliperheille hankkeiden tuotoista jää ”hallintopalkkio”, jolla varmistetaan heidän asemansa jatkuvuus toisiaan seuraavissa vaaleissa.
Maakunnalle ja sen asukkaille näistä hankkeista jää pöydältä putoavat muruset, jotka eivät synnytä merkittävää paikallistaloutta eivätkä kerrytä siihen tarvittavia pääomia.
Palawanin kohdalla tästä selkein esimerkki on Malampayan kaasukenttä, joka on tuonut valtiolle yli 13 miljardin dollarin tulot. Palawanin maakunta on vuosikymmenten kuluessa saanut kaasukentän tuotoista arvioiden mukaan ainoastaan 150–200 miljoonaa dollaria (Malampaya – Kaasu pohjassa).
Voittoisaa viivytystaistelua
Palawanin jakamista koskevassa kansanäänestyksessä lakiesityksen vastustajat voittivat selkeästi: Maakunnan pilkkomisen puolesta äänesti 122223 asukasta, vastaan 172304. Tulos osoitti, etteivät Palawanin asukkaat halua pilkkoa saaristoaan useampaan maakuntaan.
Ensimmäiset tiedot lokakuun 30. päivän barangay-vaalien ääntenlaskennan tuloksista näyttävät päätyvän samaan lopputulemaan: Suurin osa maakunnan 367:stä barangaysta saa hallinnon, joka vastustaa Palawanin jakoa.
Nämä äänestykset ovat esimerkkejä filippiiniläisestä demokratiasta: Kun kansalle antaa suoran mahdollisuuden kansanäänestyksessä päättää omista asioistaan, se usein äänestää heitä edustavan kansanedustuslaitoksen esityksiä ja toimia vastaan.
Vaikka näissä vaaleissa tulokset ovat olleet Palawanin asukkaiden enemmistön toiveiden mukaiset, ne eivät lopeta taistelua Palawanista ja sen luonnonvaroista. Taistelu tulee jatkumaan uusilla lakihankkeilla ja äänestyksillä, joissa saariston asukkaita edustavalla hallinnolla tulee olemaan laki puolellaan, asukkailla ainoastaan oikeus.
