Kirjoitetaan hetki asiaa – baariasiaa. Ei kuitenkaan lähdetä etsimään itseämme herpekseen huipentuvalta yöelämäkierrokselta, vaan tirkistellään Filippiinien kaupallista seksitarjontaa ainoastaan sillä silmällä.
Kun suomalaisten matkailijoiden kanssa keskustelee Filippiinien yöelämästä, aihe usein alkaa kiertymään kohti tyttöbaareja ja kaupallisia seksipalveluita. Niin käy tässäkin kirjoituksessa.
Osa ei halua kuulla aiheesta halaistua sanaa. Toiset puolestaan katsovat aihetta moralistin silmälasit huurussa, osa yrittää ymmärtää ilmiötä, ja jotkut taas… no, he katsovat sitä lähinnä kuola suupielessä. Sen lähtökohdan kaikki kuitenkin yhteisesti jakavat, että Filippiineillä on tarjolla runsaasti kaupallista seksitarjontaa. Sitä on tarjolla sekä filippiiniläisille että ulkomaalaisille, miehille ja naisille sateenkaaren koko kirjolla.
Kaupallisella seksillä on ollut merkittävä rooli filippiiniläisessä tapakulttuurissa kautta aikojen. Vaikka se piileskelee seksikielteisten katolisten normien varjoissa, siellä se silti on, kulman takana vilkuttamassa.
Aistien valtakunta
Filippiineillä arvioidaan noin 400 000 ihmisen työskentelevän kaupallisen seksin parissa. Luotettavaa tilastotietoa ei kuitenkaan ole saatavilla – Alalla ei kirjoitella kuitteja eikä maksella veroja. Toiminta on suurelta osin sääntelemätöntä ja sijoittuu yhteiskunnan huonosti valaistuihin nurkkiin, harmaan talouden harmaimpiin sävyihin.
Maasta tuskin löytyy kaupunkia tai edes keskikokoista kylää, jossa ei jossain kulmauksessa kuiskattaisi palveluista, joista kukaan ei virallisesti tiedä mitään, mutta kaikki kuitenkin tietävät kaiken. Usein toiminta on siirretty kaupunkien syrjäisemmille alueille, joissa se ei liiaksi alleviivaa ilmiöön liittyvää kaksinaismoralismia tai havisuta sosiaalisen normiston hauraimpia lehvästöjä.
Suurin osa seksipalveluista on suunnattu paikallisille miehille, eikä naisille kohdistettu tarjonta ei ole yhtä näkyvää kuin miehille tarkoitettu, mutta etsivä löytää eikä kysyvä tältäkään tieltä eksy.
Monenmoista kaupallista yhteistyötä seksin parissa on tarjolla myös ulkomaalaisille – vähän silotellumpina, neonvaloin valaistuna, ja englanniksi hinnoiteltuna. Perinteisesti sitä löytyy tyttöbaareista, joiden tunnetummat keskittymät löytyvät Metro Manilasta, Cebusta, Olongapon (Barrio Barretto) ja Angeles Cityn laitamilta (Fields Avenue/Walking Street).
Metro Manilassa ulkomaalaisille suunnattuja tyttöbaareja on erityisesti Makatin, Quezon Cityn ja Malaten alueilla. Cebussa kaupallisen seksin näkyvää tarjontaa on viime vuosina siistitty, mutta siitä voi yhä löytää haaleita jälkiä Mango Avenuen diskoklubeilta, Mantawi Driven baareista sekä IT Parkin ja City Time Squaren vapaamuotoisemmasta amatööritarjonnasta.
Vaikka näillä alueilla toimii tyttöbaareja, ne eivät ole enää yksiselitteisesti täysin ”punaisten lyhtyjen” alueita. Nykyään ne sijaitsevat sulassa sovussa kirkkojen, koulujen ja lähikauppojen vieressä. Päivisin, kun baarit ovat kiinni, niiden ympärillä eletään tavallista arkielämää. Vasta illan hämärtyessä, kun neonvalot syttyvät, alueen palvelutarjonta siirtyy aikuisviihteen puolelle.
Tyttöbaarien toimintalogiikka ja tarjonta eivät ole juurikaan muuttuneet niiden kukoistuksen päivistä. Vaikka baareja on nykyisin vähemmän eikä niitä näy katukuvassa entiseen malliin, kaikkea on edelleen tarjolla ja kysynnän ja tarjonnan laki toimii edelleen.
Myös ulkomaalaisille suunnatun seksibisneksen asiakaskunta on muuttunut vuosien varrella. 1990-luvulla länsimaalainen miesporukka sai baarissa kauneimmat naiset pöytäänsä. 2000-luvulla naiset alkoivat siirtyä korealaisten ja japanilaisten pöytiin, ja 2010-luvulla tulivat kiinalaiset rahamiehet, jotka jättivät kaikki muut puhaltelemaan muniinsa. Sitten tuli korona – se ei tehnyt eroa kansallisuuksien välillä, se vei naiset kaikilta.
Baarit suljettiin, valot sammuivat, ja koko alan oli pakko keksiä itsensä uudelleen. Osa palveluiden tarjoajista siirtyi verkkoon, osa palasi provinsseihin, ja osa ehkä löysi viimein sen myyttisen vaihtoehdon nimeltä ”toinen työ”. Aistien valtakunta on oppinut kuiskaamaan entisen huudon sijaan ja sopeutunut koronan jälkeiseen yhteiskuntaan, joka on erikoistunut näkemään asiat vain silloin kun haluaa.
Tundraseksistä tanstraseksiin
Kansainvälisissä seksiturismin kohdevertailuissa Filippiinit sijoittuu kärkisijoille – usein heti Thaimaan jälkeen. Laajemmin seksiturismia (miehet) tai romanssiturismia (naiset) harrastaneet matkailijat nostavat filippiiniläiset seksityöläiset houkuttelevimpien joukkoon muun muassa seuraavista syistä: englannin kielen taito, kauniit naiset ja komeat miehet, kohtuulliset hinnat, empaattisuus, tapaamisten helppous ja runsas tarjonta.
Nykyään kaupallisen seksin massamarkkinat ovat siirtyneet baareista Tinderiin ja erilaisiin verkkopohjaisiin seuralaispalveluihin. Verkossa käy melkoinen kuhina, kun seksipalveluita myydään ja ostetaan mitä moninaisimmilla tavoilla. Koska netissä haaveet ja toiveet eivät ole yhtä tiukasti sidottuja todellisuuteen kuin perinteisissä tyttöbaareissa, ovat myös seksikaupan pelisäännöt muuttuneet.
Perinteisessä tyttöbaarissa asiakas näkee heti, mitä on tarjolla ja millä ehdoilla. Baareissa asiakas saa myös jonkinlaiset ”turvatakuut” siitä, ettei pintaa syvemmälle meneviin kohtaamisiin liity epämiellyttäviä yllätyksiä tai kiusallisia jälkiseuraamuksia.
Internet on hämärtänyt kaupallisen seksin ja tavallisen deittailun välistä rajaa, koska siellä ei ole selkeästi seksikauppaan rajattua toimintaympäristöä. Tapaamiset voidaan sopia mihin tahansa ilman kalliita bar fine– ja ladies drink -oheiskuluja. Toisaalta netin kautta tilattuna ”sika tulee useammin säkissä”, ja ennen tositoimiin pääsyä voi eteen tulla odottamattomia käänteitä ja ylimääräisiä kustannuksia.
Kaupallinen seksi on Filippiineillä virallisesti laitonta, mutta lakeja tulkitessa ja sovellettaessa nussitaan muuta kuin pilkkua ja lakien toimeenpanokin ymmärretään pikemminkin kehotuksena. Sen sijaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan ankarammin, ja sitä koskevia lakeja myös valvotaan tiukemmin. Alaikäisyyden raja on 18 vuotta ja seksuaalisen suostumuksen alaikäraja nostettiin hiljattain 16 vuoteen.
Rakkauden ammattilaiset
Suomessa kaupallinen seksi nähdään yleisesti jonkinlaisena ongelmana, joka tulisi poistaa tai ainakin sitä pitäisi rajoittaa siihen liittyvien haittojen vuoksi. Tällaiseen näkökulmaan sisältyy usein oletus, että seksityöläiset ovat uhreja, joita asiakkaat riistävät, ja että kaikki osapuolet ovat jonkinlaisia rakkauden ammattirikollisia.
Filippiineillä köyhyys on selkeästi merkittävin syy siihen, miksi ihmiset päätyvät seksityöhön – Siihen ajaudutaan usein samaan tahtiin kuin sähkölasku erääntyy ja riisi loppuu. Maassa ei ole kattavaa sosiaaliturvaa, ja moni nainen – ja yllättävän moni mies – joutuu taloudellisen pakon edessä myymään seksiä jossakin muodossa. Valinnanvapaus rajoittuu usein vain siihen, ottaako vastaan tarjotun mahdollisuuden vai sinnitteleekö rahatta.
Toisaalta kaupallinen seksi voi tarjota mahdollisuuden parempaan elämään. Asiansa osaava ammattilainen voi ansaita päivässä enemmän kuin hänen vanhempansa kuukaudessa. Parhaimmillaan hän voi päästä irti köyhyydestä muutaman vuoden työllä, joka ei vie terveyttä eikä tulevaisuudennäkymiä yhtä vääjäämättömästi kuin päivittäinen kyykkiminen riisipelloilla.
Toinen syy seksityöhön hakeutumiseen on rahan hankkimisen näennäinen helppous ja seikkailunhalu. Suurimmalla osalla ulkomaalaisille suunnatuissa baareissa työskentelevistä naisista olisi tarjolla myös muita ansaintamahdollisuuksia, mutta seksityöhön liittyvä elämäntapa houkuttaa ja kouluttaa. Baarin valoissa hohtaa vapaus ja mahdollisuus tavata saksalainen rakennusinsinööri, joka saattaa olla juuri se lottovoitto, josta äiti varoitti.
Ulkomaalaisille suunnatuissa tyttöbaareissa työskentelevät naiset ovat siellä usein enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan. He joutuvat harvemmin ihmiskaupan uhreiksi tai epäinhimillisiin olosuhteisiin verrattuna niihin, jotka työskentelevät paikallisille suunnatuissa palveluissa. Näissä tapauksissa seksityö saattaa vastata juuri sitä kuvaa, johon alan synkimmät mielikuvat usein perustuvat.
Kolmas ja ehkä kulttuurisesti kiehtovin syy seksityöhön on ulkomaalaisen puolison hakeminen. Kyseessä ei ole niinkään romanttinen haave kuin strateginen siirto elämän shakkilaudalla. Parempaa ja turvatumpaa elämää ulkomaalaisen puolison kautta hakeva nainen – usein yksinhuoltajaksi jätetty – oppii baarissa vetämään niistä naruista, joista putoavat bikinit ja joista lähtee miehen järki.
Monet miehet ovat löytäneet elämänkumppaninsa tyttöbaarista – ehkä juuri siksi, että suhteen kaupallinen alku pakottaa suoraan neuvottelupöytään: tässä olen minä, tässä on budjetti, ja tällainen on suunnitelma. Eikä siinä mitään, sillä ensitapaamisen ansaintalogiikka ei välttämättä ole kiveen hakattu este myöhemmälle avio-onnelle.
Keskiyön cowboy kohtaa kamelianaisen
Yhdysvaltain entinen Filippiinien suurlähettiläs Harry Thomas kertoi eräässä haastattelussa, että 40 prosenttia yksin Filippiineille saapuvista miespuolisista matkailijoista tulee maahan seksin vuoksi. Kommentti sai aikaan pienimuotoisen mediamylläkän ja kansallisen närkästymisfestivaalin. Suurlähettiläs pyysi lausuntoaan anteeksi, koska totuuden puhuminen ei kuulu diplomaatin työnkuvaan.
Vaikka Thomasin ulostulo olikin kömpelö, ei se aivan tyhjästä syntynyt. Filippiineillä vierailee huomattavasti enemmän miespuolisia turisteja kuin naispuolisia, eikä syy tähän ole se, että miehet olisivat kollektiivisesti hurahtaneet maan monipuoliseen kulttuuriin. Totuus on, että kaikki eivät saavu sukeltamaan – ainakaan veden alle. Moni tulee etsimään rakkautta, tai vaihtoehtoisesti maksamaan siitä tuntitaksalla.
Näin eräs suomalainen matkailija kiteytti maata kohtaan tuntemansa rakkauden:
“Kun laskeudun Filippiinien kamaralle, tuntuu kuin kaksikymmentä prosenttia painostani putoaisi saman tien ja ryhtini kohoaisi kilpaa itsetuntoni kanssa. Libidokin herää ikiunestaan. Filippiinit on pelastanut minut takaisin elämään ja uskomaan siihen, että minäkin kelpaan jollekin. Siitä tunteesta, vaikka vain hetkeksi, olen valmis maksamaan mitä tahansa.”
Tämä on kaupallisen seksin toinen puoli ja osasyy siihen, miksi sitä on tarjolla kaikissa kulttuureissa: Sille on aina sekä tarvetta että kysyntää, joka ei katoa moralisoimalla ja yksinkertaistamalla ihmiset inhimillisine tarpeineen uhreiksi ja riistäjiksi.
Mutta onko tällainen mies peräkammarin aikamiespoikien sankari vai kehitysmaiden naisia alistava sovinisti? Onko baarissa ylihinnoitelluilla drinkeillä miesten hauraita egoja hivelevä vamppi seksikaupan uhri – vai itsenäinen voimanainen, joka käyttää miehiä hyväkseen ja näyttää heille, kuka vie ja kuka vikisee?
Näiden moraalisia raja-aitoja ylittävien kysymysten kautta päästään käsiksi kaupallisen seksin kiehtovaan mutta ristiriitaiseen todellisuuteen: Monimuotoisuudessaan se voi olla samanaikaisesti kaikkea yllä olevaa – Ihmiselämän inhimillisyys alastomana kaikessa raadollisuudessaan ja ihanuudessaan. Juuri se tekee kaupallisesta seksistä niin hämmentävää, niin kiehtovaa ja niin vaikeaa puristaa mustavalkoiseen moraalimuottiin.
Parhaimmillaan tyttöbaarissa voi olla hauskaa ja riehakkaan rattoisaa, mutta toisinaan siellä voi olla tappavan tylsää ja ahdistavaa. Ja se netistä tilattu treffikumppani? Hän voi olla loppuelämän pelastava enkeli – tai kaiken kusettava naispaholainen.
Filippiineillä raha ja rakkaus eivät ole toisiaan yhtä selkeästi toisensa poissulkeva vastinpari kuten länsimaissa. Ihmissuhteet ovat aina jonkinlaista vaihdantaa: mitä saa, mitä antaa, ja mitä on kohtuullista vaatia tai tarjota?
Jos osapuolet operoivat samalla valuutalla eikä vaihtokurssista synny kinaa, homma toimii. Kaikki saavat mitä tulivat hakemaan – oli se sitten rakkautta, seuraa, seksuaalista hyväksyntää tai vain hetki, jolloin tuntee olevansa toivottu.
Aiheesta lisää:
Raha ja rakkaus – Filippiiniläisittäin
Vaimo Filippiineiltä (osa 6) – Yleisimmät ennakkoluulot
Vaimo Filippiineiltä (osa 7) – Avioehto ja omaisuudensuoja
