Suomi vai Filippiinit – Kummassa elämästä selviää hengissä? (osa 3)

Kirjoitussarjan edellisessä osassa kasvatettiin lapsia kahden kulttuurin välissä, mutta nyt jätetään lapset rauhaan ja mennään ulos katsomaan, millaisessa ympäristössä elämää voi elää. Vastassa ovat pakkanen tai helle, hälinä tai hiljaisuus, ruuhkat ja muut luonnonvoimat.

Ensimmäiseksi tarkistetaan sää. Vastakkain ovat neljä vuodenaikaa ja trooppinen ilmasto, jossa vuoden voi käytännössä jakaa lämpimään ja kuumaan sekä siihen päivään, jolloin taifuuni siirtää pihakalusteet naapurin tontille. Samalla selviää, kummassa maassa ihminen tarvitsee enemmän varusteita pysyäkseen hengissä: Suomessa vaatekaapin, Filippiineillä ilmastointilaitteen ja sateenvarjon, johon ei kannata kiintyä liikaa.

Sen jälkeen siirrytään turvallisuuteen, yleiseen ilmapiiriin sekä kaupungin ja maaseudun eroihin. Suomessa turvallisuus perustuu pitkälti siihen, että järjestelmän oletetaan toimivan; Filippiineillä mukaan kannattaa pakata myös tilannetaju ja paikallisen tuttavan puhelinnumero. Lopuksi kysytään, viihtyykö ihminen paremmin paikassa, jossa naapuri ei ehkä tiedä nimeäsi kymmenen vuoden jälkeenkään, vai paikassa, jossa naapuri tietää ennen sinua, minne olet lähdössä iltapäivällä.

Ilmasto ja vuodenajat

Nyt mennään suoraan asian ytimeen eli hikoiluun, vaakasuoraan sateeseen ja siihen ikuiseen kysymykseen, mitä tänään pitäisi pukea päälle. Suomessa vastaus saattaa muuttua neljä kertaa saman päivän aikana, joten järkevä kansalainen poistuu toukokuussa kotoa aurinkolasit päässä, kumisaappaat jalassa ja toppatakki kainalossa. Filippiineillä vaatetuskysymys on yksinkertaisempi: mahdollisimman vähän, kunhan lähistöllä ei ole ostoskeskuksen ilmastointia, joka on säädetty Kuusamon tammikuulle.

Suomen vuodenajat ovat kuin neljä vakavamielistä sukulaista, joista jokainen tulee vuorollaan kylään eikä yksikään osaa lähteä ajoissa. Talvi saapuu päättäväisesti ja muistuttaa ihmistä siitä, ettei lajiamme ehkä alun perin ollut tarkoitettu levittäytymään näin pohjoiseen. Talvessa on silti kauneutensa: lumi tekee maisemasta puhtaan, hengitys jäätyy silmäripsiin ja suomalainen kaivaa villasukat esiin, vaikka oli viime keväänä vannonut polttavansa ne.

Kevät on lyhyt ja emotionaalisesti epävakaa. Aurinko ilmestyy, linnut laulavat ja suomalainen kantaa terassikalusteet ulos, vaikka varjossa on vielä puoli metriä lunta. Hetken kaikki tuntuu mahdolliselta, kunnes takatalvi hautaa orvokit hankeen.

Kesä on sen sijaan ohikiitävä ja maaninen. Valoa riittää ympäri vuorokauden, järvet lämpenevät hetkeksi ja koko kansa siirtyy mökeille vakuuttelemaan toisilleen, että hyttyset ovat osa luontokokemusta. Suomalainen hymyilee kuin olisi saanut veronpalautuksen ja aurinkoa samana päivänä.

Sitten tulee syksy muistuttamaan, ettei mitään hauskaa ollut tarkoitettu pysyväksi. Lehdet putoavat, taivas harmaantuu ja sade hakkaa ikkunaan samaa kappaletta viikkokausia. Lopulta suomalainen lakkaa katsomasta sääennustetta, koska tietää vastauksen jo etukäteen: pimeää, märkää ja mahdollisesti jotain, jonka olomuodosta meteorologitkaan eivät halua ottaa vastuuta.

Filippiineillä ilmasto toimii toisenlaisella logiikalla. Vuodenaikoja on perinteisesti kaksi, kuiva ja sateinen kausi, mutta arkielämässä niille voisi keksiä useampiakin nimiä: kuuma, erittäin kuuma, märkä ja kuuma sekä mitä helvettiä täällä tapahtuu.

Kuivan kauden alussa elämä näyttää matkailumainokselta. Taivas on sininen, meri kimmeltää, mangot kypsyvät ja ihminen alkaa vakavasti miettiä, tarvitseeko hän enää koskaan pitkiä kalsareita. Sitten lämpötila nousee muutaman asteen lisää ja sadan metrin kävelymatka alkaa muistuttaa hidasta kypsymistä omassa liemessä.

Sadekausi ei puolestaan tarkoita välttämättä koko päivän tasaista tihkua. Aurinko voi paistaa täydeltä taivaalta, kunnes joku avaa taivaallisen paloletkun. Viidessä minuutissa kadusta tulee joki, liikenne pysähtyy ja kengät muuttuvat kannettaviksi akvaarioiksi, minkä jälkeen aurinko ilmestyy uudelleen ja käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Taifuunit muistuttavat säännöllisesti, kuka täällä oikeasti päättää asioista. Kun myrsky saapuu, lennot peruuntuvat, sähköt katoavat ja uutisissa seurataan kartalla valtavaa pyörrettä, joka näyttää olevan matkalla juuri sinun kotisi suuntaan. Siinä vaiheessa aurinkorasvasta tai sateenvarjosta ei ole apua.

Silti Filippiinien ilmastossa on jotain vapauttavaa. Ulkona voi elää ympäri vuoden, meri ei ole koskaan kovin kaukana ja lämpö tuntuu tarttuvan myös ihmissuhteisiin. Suomessa ihmiset sulkeutuvat talveksi koteihinsa. Filippiineillä he siirtyvät varjoon, avaavat tuulettimen ja jatkavat juhlia.

Kumpi siis voittaa? Jos arvostat neljää vuodenaikaa, raikasta ilmaa ja sitä, että hyttyset kuolevat ainakin osaksi vuotta, Suomi on vahva vaihtoehto. Jos taas pidät lämmöstä, merituulesta ja siitä, että päällysvaatteiden käsite jää vähitellen teoreettiseksi, Filippiinit vie voiton.

Turvallisuus

Turvallisuudessa Suomi ja Filippiinit ovat kaksi hyvin erilaista ympäristöä. Suomessa voit yleensä kulkea kaupungilla miettimättä jatkuvasti, missä puhelimesi on. Filippiineillä opit joissakin ympäristöissä tietämään huomattavasti tarkemmin, missä puhelin, lompakko ja laukku ovat – koska pidät niistä kiinni molemmin käsin.

Suomessa turvallisuus on suurelta osin taustalla oleva oletus. Rikoksia ja häiriöitä tapahtuu, mutta tavallisen ihmisen ei tarvitse rakentaa koko arkeaan jatkuvan valppauden ympärille. Kadulla voi liikkua myöhään, ja moni suomalainen noudattaa liikennesääntöjä silloinkin, kun paikalla ei ole poliisia, kameraa eikä yhtään muuta ihmistä todistamassa moraalista suoraselkäisyyttä.

Tämä on kansakunta, jossa päin punaista käveleminen tyhjällä kadulla voi aiheuttaa sisäisen kriisin. Ihminen katsoo vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle, toteaa ettei autoja näy kilometrin säteellä ja jää silti odottamaan vihreää. Jossain syvällä suomalaisessa sielussa asuu järjestelmä, joka ei koskaan nuku.

Filippiineillä turvallisuus perustuu enemmän ympäristön lukemiseen. Suurin osa ihmisistä elää täysin tavallista arkea, mutta alueiden välillä on suuria eroja, eikä tuntemattomassa ympäristössä kannata olettaa, että jokainen katu olisi samanlainen. Paikallinen neuvo ”Better not go there today” sisältää usein enemmän käyttökelpoista turvallisuustietoa kuin puolen tunnin tutkimusmatka Google Mapsissa.

Taskut kannattaa pitää kiinni, auton ovet lukossa ja arvotavarat poissa uteliaiden katseilta. Paikalliset lukevat ympäristöään tavalla, jonka ulkomaalainen omaksuu hitaasti: he tietävät, missä voi kulkea, missä kannattaa olla tarkempi ja milloin ystävällinen keskustelunavaus on vain ystävällinen keskustelunavaus. Suomalainen saattaa samaan aikaan seistä keskellä tilannetta ja ajatella, ettei mitään pahaa voi tapahtua, koska TripAdvisorissa alue sai neljä tähteä.

Turva löytyy Filippiineillä usein myös ihmisistä. Perhe, naapurit, vartijat, tuttavat ja oma barangay (kylän tai kaupunginosan hallinto) muodostavat yhdessä tiedusteluverkoston, jonka tiedonsiirtonopeudelle moni viranomainen voisi olla kateellinen. Jos kadulla tapahtuu jotain erikoista, tieto ehtii yleensä naapureille ennen virallista tiedotetta – ja matkalla naapureille tarinaan on ilmestynyt kolme silminnäkijää, kaksi teoriaa ja yksi täysin varma tieto, ettei tekijä ainakaan ollut paikallinen.

Yhteisöllisyys lisää turvallisuutta, mutta tuo mukanaan myös tehokkaan valvonnan. Suomessa voit olla kolme kuukautta poissa kotoa ilman, että kukaan huomaa mitään. Filippiineillä naapurusto ehtii siinä ajassa perustaa katoamisesi selvittämiseksi tutkintakomission, kuulustella sukulaisesi ja julkaista loppuraportin – vaikka olisit vain käynyt lähikaupassa.

Eroa voisi ehkä kuvata niin, että Suomessa turvallisuus on useammin oletus, Filippiineillä enemmän taito. Suomessa järjestelmä pyrkii vähentämään tilanteita, joissa jotain tapahtuu. Filippiineillä hyvä tilannetaju auttaa välttämään niitä tilanteita, joissa järjestelmän toimivuutta joutuisi testaamaan.

Yleinen ilmapiiri ja viihtyvyys

Tätä vertailua ei tehdä tilastoilla vaan tunnelmalla. Tarvitaan vain avoimet silmät ja kyky huomata, missä ympäristössä oma mieli alkaa hengittää kevyemmin. Joillekin se tapahtuu suomalaisella järvenrannalla, toisille keskellä filippiiniläistä katuelämää, jossa haukkuu koira, paistuu kana ja joku laulaa karaokea kahdessa eri sävellajissa.

Suomessa yleinen ilmapiiri muistuttaa tyyntä järveä aikaisena kesäaamuna. Kaikki on rauhallista, siistiä ja järjestyksessä. Jos naapuri sanoo sinulle kaksi lausetta peräkkäin, kannattaa jo tarkistaa, onko talossa tulipalo vai tavallista railakkaammat juhlat.

Kaupungit ovat siistejä, puistot hoidettuja ja kadut sellaisia, että voit kävellä pitkään ilman, että kukaan yrittää myydä sinulle mangoa, aurinkolaseja tai sijoitusasuntoa Dubaista. Maaseudulla rauha muuttuu taiteenlajiksi: hiljaisuus ei ole poikkeus vaan osa maisemaa.

Tällä kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Ilmapiiri voi tuntua ulkopuolisesta masentavan etäiseltä ja musertavan autiolta. Ihmiset kunnioittavat toistensa yksityisyyttä niin perusteellisesti, että välillä alkaa epäillä kyseessä olevan kansallinen sopimus olla häiritsemättä ketään ennen kuolemaa.

Filippiineillä tunnelma on päinvastainen. Kaupungit pursuavat ääntä, värejä, liikettä ja ihmisiä. Kadulla pelataan koripalloa, naapurissa juhlitaan syntymäpäivää ja jossain kukko ilmoittaa keskellä iltapäivää aamun alkaneen uudelleen. Ilmassa on jotain, joka tekee arjesta intensiivisemmän ja yllätyksellisemmän.

Maaseudulla yhteisöllisyys näkyy vielä selvemmin. Lapset leikkivät ulkona, naapurit tulevat juttelemaan ilman kalenterikutsua ja vieras saatetaan kutsua syömään, vaikka hän olisi pysähtynyt vain kysymään tietä. Hymy ei maksa mitään, joten sitä jaellaan ihmisille sellaisella anteliaisuudella, joka Suomessa saattaisi herättää verottajan kiinnostuksen.

Jatkuva hälinä ja elämän kiihkeä rytmi voivat kuitenkin käydä voimille. Liikenne, koirat, kukot, juhlat ja katukauppiaat muodostavat äänimaiseman, jossa hiljaisuus alkaa tuntua ylellisyystuotteelta. Muutaman vuoden jälkeen suomalainen voi huomata ikävöivänsä sitä naapuria, joka ei puhunut hänelle kahdeksaan vuoteen ja jonka nimeä hän ei koskaan oppinut.

Lopulta kyse ei ehkä ole siitä, kumpi maa on viihtyisämpi, vaan siitä, mistä itse saa energiaa ja mihin haluaa sopeutua. Suomessa sitä voi löytää rauhasta ja omasta tilasta, Filippiineillä ihmisistä ja ympärillä tapahtuvasta elämästä. Parhaassa tapauksessa ihminen huomaa tarvitsevansa molempia – mutta ei välttämättä samana päivänä.

Maaseutu ja kaupunki

Suomessa kaupungin ja maaseudun ero on melko selvä. Kaupungeissa kerrostalot seisovat siisteissä riveissä, hissit toimivat paremmin kuin niissä jutustelu ja lähin ruokakauppa on monelle läheisempi kuin lähin sukulainen.

Maaseudulla elämä vaihtaa täysin rytmiä. Talot seisovat väljästi, järvi alkaa takapihalta ja metsä jatkuu niin pitkälle, että karhukin saattaa eksyä. Sauna lämpenee yhtä säännöllisesti kuin kahvinkeitin, ja iltaisin suurin ruuhka syntyy, kun kaksi traktoria kohtaa kylätiellä.

Filippiineillä kaupungin ja maaseudun välinen kontrasti voi olla rajumpi. Metro Manilassa kahdeksankaistaisen kadun ylittäminen vaatii enemmän rohkeutta kuin benjihyppy. Viiden kilometrin matka voi kestää puolitoista tuntia, ja sen aikana vastataan sähköposteihin, katsotaan Netflixiä, syödään välipala ja ehditään miettiä ainakin kerran, olisiko ollut nopeampaa syntyä uudelleen määränpäässä.

Maaseudulla elämä kulkee omaan verkkaiseen tahtiinsa, jossa kiirettä pidetään lähinnä ulkomaalaisten mielenterveysongelmana ja aikatauluja länsimaisena taikauskona, jonka olemassaolosta kukaan ei ole nähnyt vakuuttavia todisteita.

Tarjolla olevat palvelut riippuvat täysin siitä, missä asut. Toisessa kylässä saat ruoan kotiovelle muutamassa minuutissa. Toisessa sama ruoka tulee kyllä perille, mutta ensin jonkun pitää hakea se mopotaksilla naapurikylästä.

Siinä missä Suomessa kaupunki ja maaseutu tuntuvat usein saman rakennuksen eri asunnoilta, Filippiineillä ne ovat kaksi eri planeettaa. Aamulla voit juoda kahvia pilvenpiirtäjän neljännessäkymmenennessä kerroksessa ja illalla katsella auringonlaskua paikassa, jossa internet toimii silloin, kun kukaan ei sitä käytä.

Ehkä juuri siinä on Filippiinien yksi suurimmista viehätyksistä. Ei tarvitse matkustaa kovin kauas löytääkseen aivan toisen maailman. Suomessa voi elää vain yhdessä todellisuudessa, Filippiineillä voi elää useissa samanaikaisesti.

Suomessa elämästä selviää hengissä, jos muistaa pukeutua oikein. Filippiineillä tarvitaan vähän enemmän tilannetajua, kärsivällisyyttä ja kykyä hyväksyä, ettei kaikkea voi hallita. Molemmissa maissa voi elää onnellisesti – kunhan ei erehdy odottamaan niiltä samoja asioita.

Lisää luettavaa:

Suomi vai Filippiinit – Kummassa elämästä selviää hengissä? (Osa 1)