Kun suomalainen näkee filippiiniläisen keskiluokan kuukausitulot, ensimmäinen ajatus on yleensä: “Puuttuuko tästä yksi nolla?” Mutta Filippiineillä nuo summat määrittävät koko elämän suunnan – koulutuksen, asumisen ja sen, kokeeko maan modernina kasvutaloutena vai selviytymiskurssina.
Filippiinit on maa, jossa Lamborghini ja hevoskärryt voivat juuttua samaan ruuhkaan. Lopputulos on yllättävän demokraattinen: molemmat myöhästyvät, vaikka seuraukset eroavat täysin toisistaan. Toiselle viivästys on harmillinen poikkeus, toiselle menetetty työpäivä tai ateria.
Kun puhutaan Filippiinien rikkaista ja köyhistä, ei oikeastaan puhuta vain tuloista, vaan kokonaisista mahdollisuuksien maailmoista. Rikkaat ovat usein liikemaailman, politiikan tai perheyritysten perillisiä, joiden varallisuus ei ole syntynyt yhdessä sukupolvessa – ja joiden arki pyörii vartioitujen asuinalueiden, ostoskeskusten ja yksityiskoulujen ympärillä.
Köyhät taas elävät epävarman työn varassa: katukauppiaina, rakennustyöläisinä, kotiapulaisina tai moottoripyörätaksien kuljettajina. He pitävät yhteiskunnan liikkeessä, vaikka heidän työnsä näkyy harvoin talousluvuissa.
Silti todellisuus ei ole täysin mustavalkoinen. Filippiineillä kasvaa hitaasti myös keskiluokka – ihmiset, jotka työskentelevät palvelualoilla, IT-sektorilla tai ulkomailla ja lähettävät rahaa kotiin.
Viisiportainen todellisuus
Filippiineillä yhteiskuntaa voi tarkastella viisiportaisella asteikolla. Alimmalla portaalla ovat köyhät, joiden kotitalouden kuukausitulot jäävät alle 16 000 peson (noin 225 €). Arki rakentuu jatkuvan epävarmuuden ympärille: riittääkö raha ruokaan ja laskuihin?
Seuraavaksi tulevat alemman tulotason kotitaloudet, joiden tulot ovat noin 16 000–30 000 pesoa (225–420 €). Elämä näyttää vakaammalta, mutta yksikin sairastuminen voi romahduttaa talouden. Alempi keskiluokka ansaitsee noin 30 000–70 000 pesoa kuukaudessa (420–980 €). Tässä “melkein pärjätään” -luokassa jääkaappi tai ilmastointilaite eivät ole enää ylellisyyttä.
Varsinainen keskiluokka, jonka tulot ovat noin 70 000–180 000 pesoa (980–2500 €), elää jo jotain länsimaista arkea muistuttavaa elämää: auto, koulutus ja satunnaiset lomamatkat ovat mahdollisia.
Rikkaat puolestaan ansaitsevat yli 180 000 pesoa kuukaudessa. Tulot eivät yleensä perustu pelkkään palkkaan vaan yrityksiin, sijoituksiin ja perheverkostojen tuottamiin passiivisiin tuloihin.
Suomalaisesta näkökulmasta summat näyttävät hämmentävän pieniltä, mutta Filippiineillä ne määrittävät hyvin konkreettisesti, millaisissa oloissa asut, millaista koulutusta saat – ja ennen kaikkea sen, kuinka paljon kannat taloudestasi huolta joka päivä.
Kuka kukin on?
Arviot vaihtelevat, mutta noin viidennes filippiiniläisistä elää köyhyydessä, ja lähes kolmannes kuuluu alemman tulotason ryhmiin. Alempaan keskiluokkaan kuuluu noin neljännes väestöstä, varsinaiseen keskiluokkaan noin 15 prosenttia ja rikkaisiin vain pieni muutaman prosentin joukko, joka näkyy lehtien taloussivuilla ja vaalimainoksissa hieman useammin kuin väestöosuus antaisi ymmärtää.
Käytännössä suuri osa väestöstä elää edelleen köyhyyden tai ainakin sen uhan lähellä. Keskiluokka kasvaa, mutta hitaasti ja epävakaasti. Nousu seuraavaan tuloluokkaan on mahdollinen, mutta harvoin suoraviivainen; matkaan mahtuu takapakkeja, kiertoteitä ja odottamattomia pysähdyksiä.
Filippiinien tulevaisuus näyttääkin kaksijakoiselta. Maan talous kasvaa, kaupungit modernisoituvat ja mahdollisuuksia syntyy lisää, mutta samaan aikaan myös tuloerot venyvät. Tilanne muistuttaa hieman kuminauhaa, jota venytetään molemmista päistä: jännite kasvaa koko ajan, eikä kukaan oikein tiedä, katkeaako se lopulta vai palaako se napsahtaen takaisin – ja jos palaa, niin kehen se osuu ensimmäisenä.
Historia selittää paljon – liikaakin
Tuloerojen juuret ulottuvat syvälle historiaan. Jo yli 300 vuotta kestänyt Espanjan siirtomaakausi loi perustan yhteiskunnalle, jossa valta ja maa keskittyivät harvoille. Pieni eliitti hallitsi suurta enemmistöä, ja vaikka siirtomaaisännät ovat sittemmin vaihtuneet, rakenne jäi elämään.
Yhdysvaltain kausi toi mukanaan koulutusjärjestelmän ja hallinnollisia uudistuksia, mutta maanomistuksen epätasapaino jäi ennalleen. Se tarkoitti käytännössä sitä, että vaikka ihmiset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, he eivät välttämättä koskaan omistaneet maata, jota viljelivät jonkun toisen hyväksi.
Kun tähän lisätään poliittiset dynastiat, alkaa hahmottua kuva demokratiasta, joka periaatteessa toimii, mutta ehdokkaiden joukossa näkyvät vuodesta toiseen samat sukunimet.
Kaupungistuminen on tuonut lisää mahdollisuuksia, mutta myös uusia ongelmia. Pilvenpiirtäjät ja slummit elävät kirjaimellisesti rinnakkain. Globalisaatio ja ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten rahalähetykset pitävät taloutta liikkeessä, mutta samalla suuri osa maan osaamisesta ja työvoimasta valuu ulkomaille.
Tuloerojen varjoissa
Näin suurilla tuloeroilla on Filippiineillä hintansa, eikä sitä makseta pelkästään tilastoissa vaan arjessa. Köyhyys lisää epävarmuutta, rikollisuutta ja yhteiskunnallista levottomuutta. Erot näkyvät myös koulutuksessa ja terveydenhuollossa: osa saa laadukasta opetusta ja pääsee yksityisiin sairaaloihin, osa joutuu tyytymään siihen mitä on tarjolla.
Monet koulutetut filippiiniläiset muuttavat ulkomaille paremman palkan ja vakaamman elämän vuoksi. Samalla maa menettää osaamista, jota se itse tarvitsisi kehittyäkseen. Lopputulos on paradoksaalinen: maa kouluttaa ihmisiä, jotka sitten rakentavat talouksia muualla.
Kun suuri osa väestöstä jää kehityksen ulkopuolelle, vaikutus ei rajoitu vain heihin. Koko yhteiskunta hidastuu. Vaikka osa rikastuu nopeasti, kaikki elävät lopulta saman järjestelmän sisällä.
Kenen vika tämä kaikki on?
Tuloeroille ei ole yhtä selkeää syyllistä. Taustalla ovat poliittiset dynastiat, epätasainen koulutusjärjestelmä, korruptio ja haastava maantiede: tuhansista saarista koostuvan maan infrastruktuurin rakentaminen ja logistiikan järjestäminen on haastavaa ja kallista.
Myös globaali talous vaikuttaa. Filippiinit toimii pitkälti työvoiman lähteenä, ja miljoonat filippiiniläiset työskentelevät ulkomailla lähettäen rahaa kotiin. Malli pitää taloutta pystyssä, mutta samalla suurin lisäarvo syntyy muualla.
Syyllinen ei ole yksittäinen henkilö tai ryhmä, vaan kokonainen järjestelmä, joka on rakentunut vuosikymmenten, jopa vuosisatojen aikana – ja joka ei muutu yhdessä vaalikaudessa, vaikka kuinka toivoisi. Kokonaisuus muistuttaa palapeliä, jossa jokainen pala vaikeuttaa hieman seuraavan asettamista paikalleen.
Kolikon toinen puoli
Vaikka suuret tuloerot saavat yleensä kritiikkiä, niihin liittyy Filippiinien kaltaisessa nopeasti kehittyvässä maassa myös piirteitä, joita voi kutsua hyödyiksi.
Ajatus paremmasta elämästä ei ole pelkkä abstrakti haave, vaan konkreettinen tavoite, jonka eteen ollaan valmiita tekemään pitkiä päiviä, opiskelemaan ja lähtemään tarvittaessa toiselle puolelle maailmaa. Mahdollisuus nousta ylöspäin ei ole kaikille realistinen, mutta se on riittävän näkyvä pitääkseen toivon hengissä.
Talouden näkökulmasta varakkaampi väestönosa toimii moottorina, joka investoi, perustaa yrityksiä ja luo työpaikkoja, mikä ruokkii kasvua. Keskiluokan kasvu lisää kulutusta ja vauhdittaa taloutta.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että epätasa-arvo olisi tavoiteltava tila tai että sen varjopuolet katoaisivat sillä, että talous kasvaa. Pikemminkin kyse on siitä, että ilmiö on mustavalkoista asetelmaa monisyisempi. Filippiineillä tuloerot ovat yhtä aikaa sekä jarru että kaasu – ja molempia painetaan yhtä aikaa.
Tulevaisuudennäkymät
Filippiiniläisten kyky sopeutua vaikeuksiin herättää usein sekä ihailua että hämmennystä. Arkea kannattelevat huumori, yhteisöllisyys ja vahvat perhesuhteet enemmän kuin viralliset turvaverkot.
“Bahala na” -asenne, tuo vaikeasti käännettävä sekoitus kohtalonuskoa ja sitkeää optimismia, auttaa jatkamaan eteenpäin epävarmuudesta huolimatta: asiat järjestyvät tavalla tai toisella, ja jos eivät järjesty, niistä silti selvitään.
Vaikka tuloerot ovat suuria, tulevaisuus ei ole pelkkää synkkyyttä. Filippiinit kuuluu Aasian nopeimmin kasvaviin talouksiin, ja nuori väestö tuo mukanaan energiaa ja uusia mahdollisuuksia.
Ehkä maan suurin voimavara onkin optimismi ja yhteisöllisyys: rahaa ei ehkä ole kaikilla, mutta harva jää täysin yksin – ja se on enemmän kuin monessa vauraammassakaan maassa voidaan sanoa.
Aiheesta lisää:
