Gloria Macapagal Arroyo – Mainettaan parempi

Filippiineillä on ollut kaksi naispresidenttiä, jotka molemmat aloittivat kautensa siivoamalla edeltäjiensä jälkiä, mutta kumpikaan ei jättänyt jälkeensä täysin puhdasta palatsia. Molemmat tulivat maan eliitin korkeimmalta huipulta ja sieltä he toivat mukanaan myös epäonnistumisensa siemenet.

Gloria Macapagal Arroyon elämä on kuin Filippiinien läpiluettu historia. Maan entisen presidentin tyttärenä hänellä oli valaistu polku politiikan mestaruussarjaan, mistä hänet pudotettiin ja minne hän palasi tekemään sitä, mitä hänet on kasvatettu ja koulutettu tekemään.

Hänen elämänsä on sisältänyt yläluokkaista elämää maan valtaeliitin keskiössä, opiskelua ja työskentelyä maailman johtajien kanssa, poliittisia ylä- ja alamäkiä, seesteistä perhe-elämää, akateemisia saavutuksia, kansanvälisiä tehtäviä… Ja kaiken muun ohella hän ehti hoitamaan yhdeksän vuoden ajan myös Filippiinien presidentin tehtäviä.

Arroyon presidenttikausi jätti jälkeensä saavutuksia ja uudistuksia, joiden merkityksestä yhä kiistellään. Hän oli hyvä presidentti, mutta hän olisi voinut olla loistava presidentti toisenlaisessa tilanteessa, erilaisessa poliittisessa kulttuurissa, toisenlaisella henkilökohtaisella taustalla…

Presidentin tytär

Maria Gloria Macaraeg Macapagal syntyi 5. huhtikuuta 1947 Manilassa Diosdado ja Evangelina Macapagalin poliittisesti vaikutusvaltaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa kului palvelijoiden ja lastenhoitajien seurassa ja eliittiperheiden loputtomien valtataisteluiden kyllästämässä ilmapiirissä, joka huipentui hänen isänsä presidenttikauteen 1961–1965.

Gloria kävi peruskoulunsa katolisessa Assumption Convent -koulussa ja jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa Georgetownin yliopistossa, missä hän opiskeli kahden vuoden ajan taloustiedettä erään Bill Clintonin luokkatoverina. Hän palasi Filippiineille viimeistelemään opintonsa Assumption College San Lorenzossa, mistä hän valmistui taloustieteen kandidaatiksi vuonna 1968.

Valmistumisensa jälkeen Gloria avioitui Negrosin saarelta kotoisin olevan asianajajan ja liikemiehen Jose Miguel ”Mike” Arroyon kanssa. He saivat kaksi poikaa ja yhden tyttären vuosien 1969–74 välisenä aikana. Gloria halusi pitää oman perheensä sukunimen, joten hänet opittiin tuntemaan Macapagal-Arroyona, mutta nykyään hänestä puhutaan yleisesti Arroyona tai lyhenteellä GMA.

Vuosien 1977-87 välillä hän toimi opetustehtävissä useissa maan parhaissa yliopistoissa, kuten University of the Philippines ja Ateneo de Manila. (Jälkimmäisessä hänen seuraajansa presidenttinä, Benigno Aquino III, oli yksi hänen oppilaistaan). Vuonna 1985 hän väitteli taloustieteen tohtoriksi, jonka jälkeen hän toimi muutaman vuoden ajan taloustieteen professorina Assumption Collegessa.

Politiikan uraohjus

Gloria Macapagal-Arroyo aloitti poliittisen uransa vuonna 1987, kun hänet valittiin kotimaakuntansa Pampangan edustajaksi Filippiinien edustajainhuoneeseen. Hän toimi edustajainhuoneessa kaksitoista vuotta neljän peräkkäisen kauden ajan vuoteen 1992 saakka.

Saman vuoden lopulla presidentti Corazon Aquino kutsui Arroyon uuden hallintonsa kauppa- ja teollisuusministeriön apulaissihteeriksi. Hän toimi myös vaatteiden ja tekstiilien vientilautakunnan toiminnanjohtajana ja häntä pidetään yhtenä 1980-luvun lopulla tapahtuneen vaateteollisuuden nopean kasvun arkkitehdeistä.

Vuoden 1992 vaaleissa Arroyo valittiin senaattiin, missä hän toimi senaattorina täydet kuusi vuotta. Senaattorina hän jätti yli 400 lakiesitystä, laati 55 lakia, mukaan lukien seksuaalisen häirinnän vastainen laki, alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva laki ja viennin kehittämislaki. Arroyo vastusti avoimesti kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa ja kannatti rikollisten kuntoutusta.

Vuoden 1998 vaaleissa Arroyo pyrki varapresidentiksi yhdessä Lakas-NUCD-puolueen presidenttiehdokkaan Jose de Venecian kanssa. Presidentiksi valittiin kuitenkin suosittu näyttelijä Joseph Estrada (Vallaton veijaripredidentti) ja Arroyo valittiin äänivyöryllä maan ensimmäiseksi naisvarapresidentiksi.

Varapresidentti Arroyo aloitti toimikautensa 30. kesäkuuta 1998. Presidentti Estrada nimitti hänet hallintonsa sosiaali- ja kehitysministeriksi ja hänen tehtäviinsä kuului köyhyyden torjumiseen tähtäävän sosiaalipolitiikan täytäntöönpano. Arroyon toimikausi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä hän joutui muutaman vuoden kuluttua ottamaan vastaan presidentin tehtävät.

Kovaa presidenttipeliä

Gloria Macapagal-Arroyo nousi presidentiksi erikoisen tapahtumasarjan seurauksena. Lopulta perustuslain kirjaintakin piti venyttää poliittisen välttämättömyyden saavuttamiseksi.

Vuoden 2000 viimeinen neljännes oli poliittisen kuohunnan ja taloudellisen epävarmuuden aikaa, kun kansakunta seurasi presidentti Estradan virkarikosoikeudenkäyntiä, missä häntä syytettiin korruptiosta. Tapahtumat huipentuivat vuoden 2001 puolella, 16. tammikuuta, kun syyttäjät marssivat ulos oikeussalista senaattorien kieltäydyttyä avaamasta Estradan pankkitilitietoja sisältävää kirjekuorta, jonka uskottiin sisältävän raskauttavia todisteita presidenttiä vastaan.

Se oli tavallisille filippiiniläisille viimeinen pisara, ja sadat tuhannet ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan presidentti Estradan eroa EDSA II -nimetyissä mielenosoituksissa. Kun presidentin oma kabinetti, armeija ja poliisi ilmoittivat lopettavansa presidentin tukemisen, Estrada pidätettiin ja asetettiin kotiarestiin odottamaan oikeudenkäynnin jatkoa.

20. tammikuuta Estradan ilmoitettiin jättäneen presidentin tehtävät ja korkeimman oikeuden puheenjohtaja Hilario Davide Jr otti vastaan Arroyolta presidentin virkavalan. Estradan lakimiehet välittömästi kyseenalaistivat Arroyon nimityksen presidentiksi.

Estrada itse korosti, ettei hän ole eronnut presidentin tehtävästä eikä täyttänyt muitakaan perustuslain edellyttämiä presidentin eroamis- ja erottamisperusteita: Kuolema, pysyvä työkyvyttömyys tai virkarikostuomion perusteella erottaminen.

Korkein oikeus päätti kuitenkin yksimielisesti puolustaa Arroyon nimitystä tulkitsemalla Estradan käytöksellään osoittaneen, että hän oli eronnut virasta. Perustuslain sana ”resignation” lavennettiin merkitykseltään muotoon ”constractive resignation”. Korkein oikeus vahvisti 2. maaliskuuta 2001 yksimielisellä päätöksellä Estradan eron.

Alkuun Arroyo nimettiin väliaikaiseksi presidentiksi. Perustuslaissa todetaan, että presidentti voi toimia vain yhden toimikauden ajan. Siinä kuitenkin myös todetaan, että presidentin seuraaja, joka ei ole toiminut virassa täyttä neljää vuotta, voi hakea täyttä toimikautta presidentiksi. Arroyo ilmoitti, ettei aio pyrkiä vaaleissa presidentiksi. Lokakuussa 2003 hän muutti mielensä ja ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi vuoden 2004 vaaleissa hakeakseen politiikalleen suoraa mandaattia kansalta.

Arroyo voitti vaalit ja jatkoi presidenttinä seuraavat kuusi vuotta, jonka jälkeen hänestä tuli maan toiseksi pisimpään palvellut presidentti (2001–2010) Ferdinand Marcosin jälkeen.

Korkein oikeus totesi 12. syyskuuta 2007 Estradan syylliseksi kavallukseen ja tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen. Kuten odotettiin, Arroyo armahti hänet 25. lokakuuta ja palautti hänelle täydet kansalaisoikeudet.

Politiikkaa talous edellä

Presidentti Arroyon hallinto keskittyi politiikassaan talousuudistusten toteuttamiseen, ulkomaisten investointien houkuttelemiseen ja yritysten kilpailukyvyn parantamiseen. Hänen hallintonsa toteutti useita veropohjaa vahvistavia ja julkista taloutta tasapainottavia uudistuksia.

Arroyo allekirjoitti lukuisia kauppasopimuksia Kaakkois-Aasian maiden, Kiinan, Japanin ja Yhdysvaltojen kanssa, joilla avattiin markkinoita filippiiniläisille yrityksille ja lisättiin maiden välistä taloudellista yhteistyötä. Arroyo vieraili ulkomaila kannustamassa yrityksiä sijoittamaan Filippiineille tarjoamalla niille verohelpotuksia ja turvallista investointiympäristöä.

Vuoden 2005 State of the Nation -puheessaan Arroyo ilmoitti, että Filippiinit tarvitsee perustuslain uudistamisen päästäkseen eroon maan kehitystä jarruttavista protektionistisista rakenteista. Hän käynnisti ohjelman perustuslain uudistamiseksi, mutta hanke tyrehtyi tavanmukaiseen senaatin vastustukseen. Perustuslain uudistaminen on Filippiineillä hieman samanlainen ikuisuuskysymys kuin työmarkkinoiden uudistaminen Suomessa: Kaikki tiedostavat, että se pitää tehdä, mutta aika ei vaan ole koskaan oikea.

Laajennettu arvonlisäverolaki, Arroyon hallinnon talousuudistusohjelman keskeinen osa, otettiin käyttöön marraskuussa 2005. Uudistukset vahvistivat Filippiinien pesoa tehden siitä Itä-Aasian parhaiten menestyneen valuutan vuosina 2005–2006. Vuoden 2007 aikana peso vahvistui lähes 20 prosenttia hallinnon talouspolitiikan ja filippiiniläisten siirtotyöläisten lisääntyneiden rahalähetysten ansiosta.

Arroyon aikana toteutettiin myös suuria infrastruktuurihankkeita; teitä ja siltoja rakennettiin, satamia ja lentokenttiä kehitettiin, tietoliikenneverkkoja laajennettiin ja vesihuoltojärjestelmiä ja energiainfrastruktuuria parannettiin.

Setä Samulin kainalossa

Edellisten presidenttien tavoin Arroyon ulkopolitiikka perustui Yhdysvaltojen ja Filippiinien läheiseen suhteeseen. Hän teki useita valtiovierailuja valkoiseen taloon ja oli aktiivisesti mukana alueellisissa ja kansainvälisissä foorumeissa Yhdysvaltain tukena.

Arroyo pyrki sitomaan Filippiinejä laajemminkin osaksi länttä ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaan maailmaan. Hän osallistui aktiivisesti ulkomaila pidettyihin kansainvälisiin kokouksiin ja oli näkyvästi esillä lukuisissa monikansallisissa järjestöissä ja foorumeissa.

Suhteet Kiinaan säilyivät neutraalin kohteliaina, vaikka pinnan alla kasvoi jännitys samaa tahtia kuin maiden väliset kauppasuhteet. Filippiinit korosti yhä voimakkaammin oikeuksiaan Etelä-Kiinan merellä kansainvälisen merioikeuden perusteella, mutta vältti kiistan kärjistämistä.

Särö Kiinan suhteisiin syntyi, kun Arroyo lähti näkyvästi tukemaan George W. Bushin terrorisminvastaista taistelua ja antoi Yhdysvalloille oikeuden käyttää siihen Filippiinien maa-, meri-, ja ilmatilaa. Tämä käytännössä vahvisti lopullisesti sen, että Filippiinit sitoi tulevaisuutensa Yhdysvaltoihin Kiinan sijaan.

Häilyvää sosiaalipolitiikkaa

Arroyo asetti sosiaalipolitiikkansa tärkeimmäksi tavoitteeksi köyhyyden vähentämisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen. Hänen hallintonsa käynnisti kunnianhimoisia ohjelmia, esimerkiksi Conditional Cash Transfer (CCT), jotka tarjosivat taloudellista tukea vähävaraisille perheille lasten koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon. Hallinto tuki myös asuntotuotantoa, joka mahdollisti halvempia asuntoja pienituloisille perheille.

Toinen sosiaalipolitiikan painopistealue oli terveydenhuollon ja terveyspalveluiden saatavuuden parantaminen: Sairausvakuutusohjelmia laajennettiin, klinikoita rakennettiin, ja terveysinfrastruktuuria parannettiin. Arroyo edisti ansiokkaasti myös vammaisten oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä.

Vaikka Arroyon hallinto teki paljon köyhyyden vähentämiseksi, köyhyys ei vähentynyt eikä rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kaventunut. Maan köyhimmät alueet ja väestönosat eivät päässeet nauttimaan talouskasvusta eivätkä kokeneen sen tuloksia omassa elämässään.

Kovia otteita ja kompromisseja

Arroyon presidenttikausi oli myrskyisä ja leimallista sille olivat toisiaan seuranneet levottomuudet, poliittiset kriisit ja skandaalit. Hän kohtasi ensimmäisen vakavan kansannousun 1. toukokuuta 2001, kun tuhannet mielenosoittajat vaativat hänen syrjäyttämistään ja Estradan palauttamista presidentiksi. Hän joutui julistamaan Manilaan hetkeksi poikkeustilan tilanteen rauhoittamiseksi.

23. heinäkuuta 2003 noin 300 armeijasta ja poliisista eronnutta kapinallista piirittivät muutaman päivän ajan maan liikekeskuksen Makatin ostoskeskuksia epäonnistuneessa kapinassa, joka jäi historiaan Oakwood mutiny -nimellä. Kapinalliset vaativat presidentin, puolustusministerin, poliisivoimien komentajan ja armeijan tiedustelupalvelun päällikön eroa sekä armeijan nykyaikaistamista. Surkuhupaisan amatöörimaisesti järjestetty spektaakkeli päättyi kapinallisten antautumiseen.

Arroyon henkilökohtainen liukastelu länsimaisen oikeusvaltion ja perinteisen politiikan harmaalla alueella huipentui ”Hello Garci” -tapaukseen heinäkuussa 2005. Ennen vuoden 2004 vaaleja nauhoitetussa puhelussa kuullaan kuinka presidentti esittää vaalitoimikunnan paikallisjohtajalle näkemyksiä siitä, kuinka vaalien tulisi sujua Mindanaon saarella. Presidenttiä syytettiin vaalivilpistä ja virkamiehen painostuksesta, mutta edustajainhuone, jota hallitsi Arroyon koalitio, esti virkasyyteoikeudenkäynnit.

24. helmikuuta 2006 viranomaiset paljastivat kenraali Danilo Limin ja muiden armeijan seikkailijoiden johtaman sotilasvallankaappaushankkeen. Arroyo julisti hätätilan viikoksi koko maahan tukahduttaakseen hankkeen ja palauttaakseen maahan rauhan. Lim ja muut hankkeen johtajat pidätettiin ja tuomittiin muutaman vuoden vankeusrangaistuksiin.

Arroyo pyrki ottamaan tiukan linjan korruption vastaisessa taistelussa ja yritti muuttaa hallinnossa rehottavia korruptoituneita käytäntöjä, jotka olivat nousseet uusiin korkeuksiin Estradan kesken jääneellä presidenttikaudella. Hän perusti korruptionvastaisen yksikön ja edisti lainsäädäntöä, joka vahvisti korruption vastaisia toimia.

Vaikka hallinto teki oikeita asioita korruption kitkemiseksi, liian monta hänen oman hallintonsa virkamiestä ja poliittista liittolaista sai syytteen korruptiosta, jotta toimet olisivat olleet uskottavia kansan keskuudessa.

Henkilökohtaisesti presidentille vaikein tilanne syntyi, kun hänen miehensä ja poikansa väitetiin osallistuneen useisiin hankkeisiin, missä he olivat ottaneet täyden taloudellisen hyödyn suhteestaan presidenttiin. Väitteet eivät johtaneet tutkimuksiin, mikä kasvatti uskottavuusvajetta hallinnon korruptionvastaista politiikkaa kohtaan.

Vaikka presidentti ja hänen hallintonsa selvisivät kaikista näistä sisäpoliittista kriiseistä, ne pitävät maata poliittisen levottomuuden ja epävarmuuden tilassa. Hallinto joutui perumaan tai viivästyttämään monia uudistuksia lisälevottomuuksien ja epäsuosion kasvun pelossa.

Riskiryhmien rähinää

New People’s Armyn (NPA) kommunistisissit ja muslimien separatistiryhmät Abu Sayyaf ja Moro Islamic Liberation Front (MILF) käyttivät hyväkseen poliittisia levottomuuksia ja niihin kiinnitettyä huomiota ryhtymällä tavoittelemaan omia päämääriään aseellisin keinoin. Hallinto pyrki ratkaisemaan nämä alueelliset konfliktit sekä rauhanneuvottelujen että sotilaallisten operaatioiden avulla.

Arroyo aloitti neuvottelut MILF:n ja NPA:n kanssa, mutta yritykset kaatuivat yksi toistensa jälkeen kohtuuttomiin vaatimuksiin ja tulitaukorikkomuksiin. Vaikka näiden levottomuuksien perimmäinen juurisyy oli paikallisen vallan ja rahan jakaminen, ne ”oikeutettiin” taisteluksi itsemääräämisoikeuden, autonomian ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Kun Abu Sayyaf -ryhmä sieppasi 20 ulkomaista panttivankia toukokuussa 2001, Arroyo otti kovan linjan ryhmää vastaan. Hallitus kieltäytyi päättäväisesti maksamasta lunnaita, kuten oli tehty vuotta aikaisemmin tapahtuneessa panttivankidraamassa, missä oli mukana myös suomalaiset Seppo Fräntti ja Risto Vahanen. Abu Sayyafia vastaan käynnistettiin suuri sotilasoperaatio, missä suurin osa panttivangeista vapautettiin ja monet ryhmän johtajista tapettiin.

Arroyo julisti Mindanaon saarelle hetkeksi poikkeustilan, kun vaikutusvaltaisen Ampatuan-klaanin jäsenet olivat teloittaneet 58 poliittista vastustajaa ja median edustajaa marraskuussa 2009. Hän myös katkaisi kaikki yhteytensä klaaniin, joka oli kiusallisesti ollut yksi hänen tärkeimmistä poliittisista liittolaisistaan maan eteläosissa.

Myös vallasta kilpailevien eliittiklaanien intressien yhteentörmäys hallinnon uudistusten kanssa oli kasvanut sovittamattomaksi. Entinen presidentti Cory Aquino liittolaisineen ja useat kansalaisjärjestöt alkoivat myös vaatia Arroyon syrjäyttämistä. Arroyo kitkutteli vallassa kirkon, armeijan ja maakuntien liittolaisverkostojen tuella kautensa loppuun.

Entinen presidentti ei sammaloidu

Gloria Macapagal Arroyon presidenttikausi päättyi 30. kesäkuuta 2010, ja Benigno Aquino III (Noynoy Aquino – Oman elämänsä vanki) jatkoi hänen seuraajanaan. Arroyo jatkoi politiikassa ja hänet valittiin saman vuoden vaaleissa edustajainhuoneeseen, jolloin hänestä tuli José P. Laurelin jälkeen toinen presidentti, joka jatkoi vaaleilla valittavissa luottamustehtävissä oman presidenttikautensa jälkeen.

Arroyo valittiin edustajainhuoneeseen myös vuosien 2013 ja 2016 vaaleissa. Hän toimi edustajainhuoneen varapuhemiehenä vuosina 2016–2017 ja puhemiehenä vuosina 2018–2019. Hän on ainoa filippiiniläinen, joka on hoitanut uransa aikana kolmea maan tärkeintä virkaa: Presidentti, varapresidentti ja edustainhuoneen puhemies.

Vaikka Arroyo oli edustajainhuoneen jäsen, presidentti Aquinon hallinto nosti häntä vastaan useita syytteitä korruptiosta, vaalivilpeistä ja valtion varojen väärinkäytöstä. 18. marraskuuta 2011 Arroyo pidätettiin ja asetettiin Veterans Memorial Medical Center sairaalaan arestiin. Häntä syytettiin vuoden 2007 vaalien sabotoinnista ja yhdessä miehensä kanssa lahjusten vastaanottamisesta kiinalaiselta teleoperaattorilta.

Arroyo vapautettiin takuita vastaan heinäkuussa 2012, ja myöhemmin syytteet hylättiin, kun niiden perusteeksi ei löytynyt todisteita. Hänet pidätettiin uudelleen lokakuussa 2012 syytettynä 8.8 miljoonan dollarin vedonlyöntirahastojen väärinkäytöstä. Hänet kiidätettiin jälleen Veterans Memorial Medical Centeriin, minne hänen lääkärinsä vaativat häntä jäämään heikentyneen terveydentilan vuoksi. Käytännössä hän jäi sairaalaan arestiin, mistä käsin hän hoiti tehtäviään edustajainhuoneessa.

Kuten eliittisukujen keskuudessa on ollut tapana, Aquinonkin hallinto käytti oikeusjärjestelmää hyväkseen, oikeusministeri Leila de Liman johdolla, pitääkseen Arroyon arestissa ja estääkseen häntä jatkamasta ponnistelujaan presidentin äidin hallinnon kirjoittaman perustuslain uudistamiseksi.

Arroyo vapautui arestista heinäkuussa 2016, kun korkein oikeus hylkäsi häntä vastaan tekaistut syytteet äänin 11–4. Lisäksi oikeus julisti Arroyolle määrätyn ”sairaalasta poistumismääräyksen” perustuslain vastaiseksi. Kostojahdin pääarkkitehti Leila de Lima koki itse hieman samanlaisen kohtalon Duterten ja Marcosin hallintojen tahoilta ja vietti 6 vuotta tutkintovankeudessa, kunnes hänet vapautettiin marraskuussa 2023.

Presidenttikautensa jälkeen Arroyo toimi useissa kansainvälisissä tehtävissä, esimerkiksi neuvonantajana Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutoskomissiossa ja Filippiinien edustajana ASEANin yleiskokouksessa. Hän jatkoi myös kirjoittamista ja akateemista uraansa ja on julkaissut useita Filippiinien politiikkaa, taloutta ja kehitystä käsitteleviä kirjoja.

Presidentti Arroyon perintö

Gloria Macapagal Arroyon perintö presidenttinä on edelleen kiistanalainen. Hän saavutti pitkän presidenttikautensa aikana paljon, mutta hänen toimensa herättivät myös paljon arvostelua, joka pahimmillaan kärjistyi yhteiskunnallisiksi levottomuuksiksi.

Arroyon kannattajat korostavat hänen saavutuksiaan talouden kehittämisessä ja vakauden ylläpitämisessä. On totta, että hänen hallintonsa loi vankan perustan taloudelle ja auttoi valtiota selviytymään vuoden 2008 maailmanlaajuisesta finanssikriisistä suhteellisen vähäisin vahingoin. Arroyo sai myös ansaitusti kiitosta maan infrastruktuurin kohentamisesta.

Presidenttinä Arroyon suosio vaihteli. Aluksi hän oli suosittu kansan keskuudessa, mutta hänen suosionsa alkoi laskea virkakautensa loppua kohti. Erityisen voimakkaasti Arroyon kansansuosion vähenemiseen vaikuttivat hänen hallintonsa sotkeutumiset poliittisiin skandaaleihin ja korruptioepäilyihin.

Arroyon perintöä arvioidessa on huomionarvoista, kuinka erilaisia mielipiteitä siitä on. Hänen hallintonsa saavutuksia ja epäonnistumisia arvioidaan vieläkin sen perusteella, missä suhteessa arvioijat ovat olleet hänen hallintoonsa. Hänen kautensa perinnöstä saadaan selkeämpi kuva vasta kun siinä mukana olleet tai sitä vastustaneet eivät ole itse antamassa ja muokkaamassa tulkintoja.

Omin silmin ja korvin

Myös itselleni on jäänyt ristiriitainen muistikuva Arroyon presidenttikaudesta. Oli helppo ymmärtää, mihin hän pyrki ja mihin suuntaan hän halusi kehittää maata, eikä ollut epäilystäkään siitä, että hänellä oli kaikki presidentiltä vaadittavat henkilökohtaiset ominaisuudet

Suurimmat Arroyon presidenttikausiin kohdistuneet odotukset jäivät kuitenkin täyttymättä, koska hän ei kyennyt muuttamaan ympärillään olevaa toimintaympäristöä. Hän ei saanut luotua, osaksi oman eliittitaustansa vuoksi, hallintoonsa sellaista muutosilmapiiriä, mitä hänen ajamansa uudistukset olisivat edellyttäneet.

Hieman samoin kuin Ferdinand Marcos aikanaan, myös Arroyo joutui presidenttinä tekemään vaikeita ja epäjohdonmukaisia kompromisseja perinteisten tapojen ja velvoitteiden sekä uudistusmielisen hallintonsa tavoitteiden kanssa. Hallintoon sotkeentui liikaa sukulaisia ja eliittiklaaneja, joille oli kertynyt vuosikymmenien aikana monenlaista kiitollisuudenvelkaa maksettavaksi.

Siitäkin huolimatta Arroyo oli kelpo presidentti ottaen huomioon tilanteen, mistä lähtökohdista hän aloitti kautensa: Estradan jälkeensä jättämä sekasotku, maan talouden ja uskottavuuden syöksykierre… Vaikka hänen kauttaan leimasivat levottomuudet ja epävarmuus, hän luovutti maan seuraajalleen paljon paremmassa kunnossa kuin oli saanut sen edeltäjältään.