Kyllä, ehkä, ei – Filippiiniläisen viestinnän salakieli

Suomalainen kysyy: ”Pääsetkö huomenna kokoukseen?” Filippiiniläinen vastaa: ”I will try, sir.” Suomalainen merkitsee osallistujan listalle ja tilaa yhden lounaan lisää. Seuraavana päivänä tuoli on tyhjä, ruoka jäähtyy ja suomalainen ihmettelee, miksi toinen lupasi tulla – vaikka filippiiniläinen ei omasta mielestään luvannut mitään.

Tervetuloa epäsuoran viestinnän maailmaan, jossa sanat ovat vasta alkusoitto ja varsinainen kappale soitetaan äänenpainoilla, ilmeillä, tauoilla, sanavalinnoilla ja sillä, kuka sattuu seisomaan vieressä.

Suomessa viesti kulkee mielellään suorinta reittiä lähettäjältä vastaanottajalle. Filippiineillä se saattaa pysähtyä matkalla tervehtimään sukulaisia, kiertää kasvojen säilyttämisen kautta ja saapua perille pehmeästi paketoituna.

Kun sanat eivät riitä

Epäsuora viestintä ei tarkoita yksinkertaisesti sitä, etteivät ihmiset sanoisi, mitä ajattelevat. Usein he sanovat sen hyvinkin tarkasti, mutta tavalla, joka vaatii kuulijalta tilanteen, ihmissuhteen ja tunnelman lukemista. Sanojen lisäksi viestiin kuuluvat katse, hiljaisuus, hymy, naurahdus, viivyttely ja joskus vaihtuva puheenaihe.

Filippiinejä kuvataan usein korkean kontekstin kulttuuriksi. Arkisemmin sanottuna kuulijan oletetaan ymmärtävän muutakin kuin lauseen sanakirjamerkityksen. Jos vastaus on ”maybe”, ”we’ll see”, ”I’ll check” tai kuuluisa ”I’ll try”, kyseessä ei välttämättä ole keskeneräinen päätös vaan kohteliaasti verhoiltu kielteinen vastaus.

Suomalaiselle ”ehkä” jättää asian vielä auki, kun taas Filippiineillä se voi tilanteesta ja äänenpainosta riippuen olla kohtelias tapa sanoa ei. Suoraa kieltäytymistä vältetään, ettei se aiheuttaisi kiusallisuutta, nolausta tai vastakkainasettelua. Viesti pehmennetään, jotta kumpikin osapuoli säästyy kasvojen menetykseltä.

Epävarmuutta lisää se, että hymy ei aina merkitse iloa eikä nauru sitä, että asia olisi hauska. Hymy voi peittää vaivaantumista, hämmennystä tai erimielisyyttä. Suomalainen saattaa lähteä tilanteesta vakuuttuneena onnistumisestaan, vaikka kaikki muut huoneessa olivat jo ehtineet huomata, että jokin meni pahasti vinoon.

Kasvojen säilyttämisen pitkä historia

Epäsuoralla viestinnällä ei ole yhtä syntymäpäivää eikä sitä voi ripustaa yksin Espanjan, Yhdysvaltojen tai katolisen kirkon kaulaan. Sen juuret ulottuvat saariston vanhoihin yhteisöllisiin kulttuureihin, joissa ihmisen asema rakentui suhteiden, suvun ja keskinäisten velvollisuuksien varaan. Kun elämä riippui omasta yhteisöstä, jokaisen erimielisyyden muuttaminen julkiseksi kaksintaisteluksi ei ollut voittava selviytymisstrategia.

Espanjalainen siirtomaavalta vahvisti entisestään yhteiskunnan hierarkkisuutta. Papille, maanomistajalle, virkamiehelle ja perheen vanhimmalle ei puhuttu samalla tavalla kuin vertaiselle tai ystävälle. Suora vastaväite ylemmässä asemassa olevalle saattoi olla paitsi epäkohtelias myös vaarallinen, joten ihmiset oppivat ilmaisemaan tyytymättömyyttään kiertoteitse, vihjeillä ja muiden ihmisten kautta.

Yhdysvaltain siirtomaakausi toi englannin, koulujärjestelmän ja uuden hallintokielen, mutta ei pyyhkinyt vanhoja vuorovaikutustapoja pois. Filippiiniläinen saattoi kirjoittaa moitteettoman englanninkielisen muistion ja silti jättää vaikeimman asian sanomatta suoraan. Lopputuloksena syntyi kiinnostava yhdistelmä: kieli saattoi kuulostaa amerikkalaiselta, mutta viestin sosiaalinen käyttö säilyi vahvasti filippiiniläisenä.

Ilmiötä selittävät filippiiniläisen kulttuurin käsitteet hiya, pakikisama ja pakikiramdam. Hiya käännetään usein häpeäksi, mutta se on myös säädyllisyyttä, pidättyvyyttä ja herkkyyttä ymmärtää oman toiminnan vaikutukset muiden silmissä. Pakikisama tarkoittaa sopuisuutta ja halua tulla toimeen muiden kanssa, kun taas pakikiramdam on kykyä vaistota tilanteita ja ihmisiä ilman suoria sanoja. Epäsuoruus ei siis ole vain tapa puhua. Se on osa järjestelmää, jolla ihmissuhteita, arvostusta ja yhteisön sisäistä rauhaa pidetään koossa.

Sanojen välissä tapahtuu enemmän kuin sanoissa

Tavallisin esimerkki tästä järjestelmästä on kielteisen vastauksen pehmentäminen. Jos työntekijä sanoo, että tehtävä ”might be difficult”, hän ei välttämättä pyydä lisäaikaa vaan kertoo, ettei sitä voida toteuttaa esitetyllä tavalla. Jos remonttimies ilmoittaa ”I’ll come later”, sana later voi tarkoittaa iltapäivää, huomista, ensi viikkoa tai sitä maagisen realismin hetkeä, jolloin kaikki keskeneräiset remontit lopulta valmistuvat.

Myös hiljaisuus on vastaus. Kun ehdotus otetaan vastaan hymyllä mutta ilman kysymyksiä, innostusta tai jatkotoimia, sitä ei välttämättä ole hyväksytty. Suomalainen voi tulkita kohteliaan nyökkäilyn sopimukseksi, vaikka toinen on ainoastaan ilmoittanut kuulleensa puheen ja onnistunut samalla olemaan loukkaamatta ketään. Varsinkin työelämässä tämän eron hinta voi näkyä aikatauluissa, budjeteissa ja verenpaineessa.

Erimielisyydet voidaan välittää kolmannen ihmisen kautta. Sen sijaan että työntekijä kertoisi pomolle suoraan olevansa tyytymätön, hän puhuu luotetulle kollegalle. Tämä mainitsee asiasta toiselle kollegalle, jonka serkku tuntee pomon vaimon. Viesti saapuu lopulta perille hieman muuntuneena, mutta kaikki voivat teeskennellä, ettei varsinaista konfliktia koskaan ollutkaan.

Perheissä epäsuoruus voi näkyä huokauksina, vihjailevina kysymyksinä tai esimerkkeinä muiden ihmisten elämästä. Äiti ei välttämättä sano aikuiselle pojalleen, että tämän pitäisi mennä naimisiin. Hän toteaa vain, että naapurin Maricelin poika sai juuri toisen lapsen ja että onhan se mukavaa, kun talossa on lasten ääniä. Tämän jälkeen huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, joka sisältää enemmän piilomerkityksiä kuin Verohallinnon päätös liitteineen.

Sopu on tärkeämpi kuin viimeinen sana

Epäsuoruuden tärkein tehtävä on suojella ihmissuhdetta. Filippiineillä ihminen ei näyttäydy vain itsenäisenä yksilönä, vaan perheen, työpaikan, ystäväpiirin ja muiden yhteisöjen jäsenenä. Yhden ihmisen julkinen nolaaminen voi heijastua koko ryhmään ja jättää jäljen, jota ei pyyhitä pois sanomalla kokouksen jälkeen, ettei asia ollut henkilökohtainen.

Suomalaisessa työelämässä voidaan sanoa, että idea on huono mutta ihminen hyvä. Filippiiniläisessä ympäristössä tällaista kirurgista erottelua ei aina koeta yhtä uskottavaksi. Jos arvostelet ehdotusta suoraan muiden edessä, ehdotuksen tekijä saattaa kuulla samalla arvion omasta kyvykkyydestään, asemastaan ja arvostuksestaan. Varsinkin julkinen korjaaminen voi tuntua pahemmalta kuin itse virhe.

Parhaimmillaan epäsuora viestintä on hienostunutta sosiaalista älykkyyttä. Se pehmentää tarpeettomia konflikteja, suojelee heikompaa osapuolta ja tarjoaa vastapuolelle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa. Kaikkia totuuksia ei tarvitse tarjoilla armottoman suoraan – vaikka Suomessa tylyä rehellisyyttä toisinaan pidetäänkin hyveenä.

Sopu ei silti merkitse sitä, että erimielisyys olisi kadonnut. Se saattaa vain vetäytyä pinnan alle odottamaan seuraavaa perhejuhlaa, henkilöstöpalaveria tai testamentin lukemista. Filippiiniläinen yhteisö voi näyttää ulospäin hyvin harmoniselta samalla, kun jokainen paikalla oleva tietää tarkalleen, kuka on loukkaantunut kenelle ja miksi nämä kaksi eivät laula yhdessä karaokea.

Kaksi kulttuuria, yksi väärinkäsitys

Suomalainen suoruus perustuu usein hyvään tarkoitukseen. Asia sanotaan selvästi, jotta kaikki tietävät, missä mennään eikä kenenkään tarvitse arvailla. Moni filippiiniläinen voi kuitenkin kuulla samassa puheessa kylmyyttä, töykeyttä tai vallankäyttöä.

Filippiiniläinen epäsuoruus taas voi suomalaisen korvissa kuulostaa epäluotettavuudelta. Miksi ei vain sanota ei? Miksi ongelmasta kerrotaan vasta, kun määräaika on mennyt? Miksi kaikki nyökkäsivät kokouksessa, vaikka puolet ei hyväksynyt suunnitelmaa ja toinen puoli ei edes ymmärtänyt sitä?

Työelämässä vaarallinen kohta syntyy silloin, kun kohteliaisuus tulkitaan sitoutumiseksi. Esimies kysyy, valmistuuko raportti perjantaina, ja työntekijä vastaa myöntävästi, koska suora kieltäytyminen tuntuisi kiusalliselta. Raportti ei valmistu, mutta ongelmasta ei kerrota ajoissa, koska myös epäonnistumisen tunnustaminen voi herättää voimakasta hiyaa eli häpeän ja kasvojen menettämisen tunnetta.

Ongelma ei ole vain filippiiniläisessä epäsuoruudessa eikä suomalaisessa suoruudessa, vaan niiden törmäyksessä. Suomalainen luulee saaneensa selvän vastauksen, filippiiniläinen luulee antaneensa selvän vihjeen. Molemmat poistuvat tilanteesta tyytyväisinä omaan viestintäänsä ja pettyvät myöhemmin siihen, ettei toinen osannut ajatella oikein.

Vihjailu siirtyi verkkoon

Sosiaalinen media ei hävittänyt epäsuoraa viestintää. Se antoi sille värillisen taustan, surullisen laulun ja mahdollisuuden tavoittaa viidessä minuutissa koko suku. Filippiiniläinen Facebook-julkaisu saattaa näyttää yleiseltä mietelauseelta elämästä, mutta sen todellinen kohde tietää, että viesti on osoitettu hänelle.

Tästä käytetään sanaa parinig: sanotaan jotain kuuluvasti tai julkisesti, jotta tietty ihminen varmasti kuulee sen, mutta häntä ei nimetä. Päivitys ”Some people only remember you when they need something” ei välttämättä ole yleistä filosofiaa ihmisluonnosta. Se voi olla huomautus serkulle, joka pyysi lainaa mutta unohti kutsua syntymäpäivilleen.

Läheinen ilmiö on vaguebooking, tarkoituksellisen arvoituksellinen julkaiseminen: ”I know the truth”, ”God sees everything” tai ”Never again”. Kommenttikenttä täyttyy nopeasti kysymyksistä, rukousemojeista ja lauseista ”PM me”. Julkaisija ei tietenkään vastaa kysymyksiin julkisesti, sillä näytelmän tarkoitus ei ole paljastaa juonta vaan varmistaa, että mahdollisimman moni huomaa draaman alkaneen.

Myös filippiiniläisille tyypillinen hugot-ilmaisu – usein humoristinen, romanttinen tai surumielinen tunnepurkaus – perustuu rivien väliin kätkettyihin tunteisiin. Arkinen asia muutetaan vertaukseksi sydänsurusta, pettymyksestä tai kaipauksesta. ”Sana all” voi puolestaan ilmaista samanaikaisesti ihailua, kateutta, kaipuuta ja kevyttä piikkiä: kun joku julkaisee kuvan romanttisesta illallisesta, ystävä kommentoi ”sana all” – olisipa kaikilla, tai tarkemmin sanottuna olisipa minullakin tuollaista.

Somessa epäsuoruus voi tarjota turvallisen tavan ilmaista asioita, joista kasvotusten on vaikea puhua. Samalla se voi levittää konfliktin valtavalle yleisölle ilman, että kenelläkään on mahdollisuutta vastata tarkasti. Ennen vihjaus kuultiin keittiössä. Nyt sen näkevät työtoverit, ulkomailla asuvat tädit, entiset luokkakaverit ja yksi mies Qatarissa, joka kommentoi kaikkeen ”stay strong”.

Elämää rivien väleissä

Ensimmäinen neuvo on yksinkertainen: Ensimmäinen selviytymisohje on yksinkertainen: älä tilaa vielä lounasta ensimmäisen myönteisen vastauksen perusteella. Kysy ystävällisesti käytännön yksityiskohdista: milloin työ alkaa, kuka sen tekee ja mitä tapahtuu, jos aikataulu ei onnistu. Konkreettinen jatkokysymys antaa toiselle mahdollisuuden kertoa todellisista esteistä ilman suoraa vastakkainasettelua.

Toiseksi kannattaa tarjota kunniallinen poistumistie. Sen sijaan että kysyt ”Pystytkö varmasti tekemään tämän perjantaihin mennessä?”, voit sanoa: ”Jos perjantai ei ole realistinen, kerro mikä päivä olisi.” Kun kielteinen vastaus tehdään sosiaalisesti turvalliseksi, sen saamisen mahdollisuus kasvaa huomattavasti.

Vaikea palaute on yleensä paras antaa kahden kesken. Aloita kysymällä, miten toinen itse näkee tilanteen, ja puhu teosta tai ongelmasta, älä ihmisen luonteesta. Julkinen nöyryyttäminen ei muutu rakentavaksi palautteeksi sillä, että kokouksen lopuksi lisätään ”nothing personal”.

Opettele myös kuuntelemaan sävyä. Pitkä tauko, välttelevä hymy, aiheen vaihtuminen ja lause ”let us see” voivat olla viestejä siinä missä sanatkin. Kaikkea ei silti pidä analysoida kuin Keskusrikospoliisin kuulustelunauhaa, sillä joskus ”maybe” tarkoittaa aidosti ehkä ja joskus hymyilevä ihminen on vain hyvällä tuulella.

Oman suomalaisuutensa saa säilyttää. Selkeydestä ei tarvitse luopua, mutta sen ympärille voi rakentaa hieman pehmustetta. Hyvä kulttuurienvälinen viestintä ei synny siitä, että suomalainen muuttuu filippiiniläiseksi tai filippiiniläinen suomalaiseksi, vaan siitä, että molemmat oppivat tarkistamaan, mitä toinen todella kuuli.

Epäsuora viestintä voi tuntua suomalaisesta tehottomalta, aivan kuten suomalainen suoruus saattaa vaikuttaa filippiiniläisestä tarpeettoman tylyltä. Kumpikaan tapa ei ole väärä – ne vain palvelevat eri tarkoituksia. Filippiineillä sanoilla ei pelkästään välitetä tietoa, vaan samalla pidetään huolta siitä, että keskustelun jälkeenkin kaikki mahtuvat samaan huoneeseen.

Siksi vastaus ei aina riipu vain itse kysymyksestä, vaan myös siitä, keneltä kysytään, kuinka monta sukulaista on kuulolla, kuka maksaa lounaan – ja toimiiko ilmastointi.

Samaa aihetta sivuten: