Kun Lähi-idässä aletaan hermoilla, Filippiineillä tiedetään heti, mitä tuleman pitää. Vaikka välimatkaa on tuhansia kilometrejä, saarivaltakunta löytää itsensä kerta toisensa jälkeen maksumiehen paikalta. Polttoaine kallistuu, hinnat nousevat ja ruokahuolto alkaa nikotella.
Vaikka Filippiinit ei ole Lähi-idän polttopisteessä, se ei jää tapahtumien ulkopuolelle. Siinä missä Indonesian ja Vietnamin kaltaisilla naapureilla on turvanaan omat energiaresurssinsa, Filippiinit on maailmanpoliittisille häiriöille huomattavasti alttiimpi.
Toisaalta Filippiinien vahvuus on sen talouden rakenteessa: palvelut, kotimainen kulutus ja erityisesti ulkomailla työskentelevien rahalähetykset pitävät talouden liikkeessä silloinkin, kun energiansaanti takkuaa maailmanpoliittisten jännitteiden vuoksi.
Silti nykyinen kriisi iskee kotiovelle konkreettisesti. Liikkuminen kallistuu, ruoka maksaa enemmän ja yhtäkkiä kaikki muukin tuntuu maksavan liikaa. Filippiiniläinen arki, joka on jo valmiiksi taloudellista tasapainoilua, muuttuu entistä tarkemmaksi nuorallatanssiksi.
Lähitulevaisuus näyttää varovaisen epävarmalta – eli juuri sellaiselta kuin Filippiineillä yleensäkin. Hallitus yrittää tasapainoilla energian, työllisyyden ja ulkopolitiikan välillä, samalla kun kansa tekee sen, minkä se osaa parhaiten: keksii keinot ja sopeutuu.
Pumpulla palaa muutakin kuin bensa
Filippiineillä polttoaineen hinta ei ole pelkkä autoilijoiden harmistus, vaan kollektiivinen verenpaineen kohottaja. Se valuu kuljetuksiin, lautasille ja sähkölaskuihin – käytännössä kaikkeen, mikä liikkuu.
Yritykset ja julkinen liikenne sopeutuvat siirtämällä laskun eteenpäin. Kuljetusfirmat päivittävät hinnastojaan, lentoyhtiöt keksivät uusia luovia lisämaksuja ja jeepney-kuljettajat käyvät ikuista neuvotteluaan taksoista. Asiakkaan rooliksi jää lähinnä nyökkäillä ja kaivaa kuvetta yhä syvemmältä.
Hallitus valmistelee tukipaketteja ja veronkevennyksiä, mutta lopulta lasku lankeaa arvoketjun loppupäähän – sinne, missä kolikot lasketaan tarkkaan. Jos kriisi pitkittyy, korkeista hinnoista tulee uusi normaali; markkinoilla on tapana kiintyä kasvaneisiin marginaaleihin.
Tällä hetkellä polttoaineiden hinnoissa on mielenkiintoinen vääristymä: diesel on noin 20 % bensiiniä kalliimpaa, vaikka valmistevero suosii ensimmäistä. Syy on ilmeinen: diesel pyörittää yhteiskunnan rattaita, joten sen kysyntä on joustamatonta. Logistiikan on rullattava, maksoi mitä maksoi. Bensiiniä kuluttavat enemmän yksityisautoilijat, joilla on teoreettinen mahdollisuus jättää auto pihaan ja tinkiä muista menoista.
Kallis kauppareissu
Öljyn hinnan nousu heijastuu välittömästi myös ruoan hintaan ja saatavuuteen. Traktorit, kalastusveneet ja rekat eivät kulje pelkällä hyvällä fiiliksellä tai kansallisella optimismilla – jokainen lisäpeso polttoaineessa jalostuu lopulta korotukseksi ruokalaskun loppusummaan.
Kovin isku osuu pienviljelijöihin, joiden liiketoimintasuunnitelma on jo valmiiksi ”toivotaan parasta” -mallia. Lannoitteiden ja polttoaineen kallistuminen on tyly yhtälö, joka pakottaa tuottajat joko supistamaan toimintaansa tai rukkaamaan hintojaan ylöspäin – usein molempia.
Kaupungeissa tämä realisoituu kalliimpina kauppareissuina, maaseudulla taas kutistuvina katteina ja lisääntyvänä epävarmuutena. Hallitus yrittää paikkailla tilannetta tuilla ja lisätuonnilla, mutta globaalit markkinat eivät tunnetusti kuuntele paikallisia toiveita tai rukouksia.
Sähkölasku saa siivet
Lähi-idän myrskyt pyyhkivät filippiiniläiseen olohuoneeseen myös sähkölaskun muodossa. Koska maa on riippuvainen tuontipolttoaineista, energian tuotantokustannukset nousevat nyt samaa tahtia kuin kesän lämpötilat. Kriisin pitkittyminen tulee näkymään sähkölaskussa, jonka saapumisessa ei ole katkoja.
Sähkön hinta keikkuu jo valmiiksi Kaakkois-Aasian kärkisijoilla, eikä huipulta ole tapana tulla alas vapaaehtoisesti. Kun tuotantokustannukset nousevat, paikalliset energiayhtiöt muistavat välittömästi perustehtävänsä: siirtää laskun loppusumma kuluttajalle.
Kotitaloudet maksavat enemmän, yritykset maksavat enemmän, ja kaikki yrittävät kuluttaa vähemmän – kunnes vastaan tulee se raja, jonka jälkeen ei voi enää säästää ilman että elämä pysähtyy. Toisaalta mikään ei yhdistä kansaa yhtä tehokkaasti kuin perinteiset paikalliset kesäolympialaiset: neljänkymmenen asteen helle ja hyytynyt ilmastointilaite.
Turbulenssia taivaalla
Lähi-idän ohjukset eivät osu Filippiinien kiitoteille, mutta ne osuvat matkailijoiden lompakkoon. Polttoaineen hinnan karatessa lentämisestä tulee nopeasti sellaista luksusta, jota joutuu perustelemaan itselleen ja pankkitililleen huomattavasti tavallista tarkemmin.
Lentoyhtiöt, esimerkiksi Cebu Pacific ja Philippine Airlines, painivat nyt mahdottoman yhtälön parissa: kulut nousevat pystysuoraan, kun taas asiakkaan ostovoima on jo aikoja sitten saavuttanut lakipisteensä. Lopputulos on se perinteinen: lentoja karsitaan ja kaikkeen liikkuvaan lätkäistään polttoainelisä. Lentoyhtiöt ovat jo ennakoineet tilannetta ja harventavat lentojaan ainakin lokakuuhun saakka.
Saarivaltiossa, jossa tiettyjen tavaroiden on liikuttava nopeasti, lentoliikenne on logistinen elinehto. Kun taivaalle nouseminen kallistuu, varaosat, lääkkeet ja elintarvikkeet siirtyvät huomattavasti verkkaisempaan laivakuljetukseen.
Myös liikematkat, perhevierailut ja turismi hidastuvat, mikä heijastuu erityisesti turistikohteiden paikallistalouksiin. Kaukainen geopoliittinen jännite muuttuu yhdessä yössä tyhjäksi tuoliksi paikallisessa rantabaarissa.
Filippiinien selviytymispeli
Filippiinien hallitus on reagoinut Lähi-idän kriisin vaikutuksiin perinteisellä reseptillä: tehdään nopeasti jotain näkyvää ja toivotaan parasta. Presidentti Marcosin hallinto on kaivanut esiin kohdennetut tuet polttoaineen hinnan nousun hillitsemiseksi, erityisesti kuljetus- ja joukkoliikennesektorille.
Talouden puolella keskuspankki ja hallinto yrittävät suitsia inflaatiota korkopolitiikan ja tukitoimien yhdistelmällä, mutta realiteetit ovat sielläkin vastassa: valtion kassa ei ole pohjaton karaokeautomaatti. Lopputulos on jonkinlaista taloudellista akrobatiaa, jossa tavoitteena on pitää kaikki pallot ilmassa ilman, että mikään niistä putoaa liian kovaa kenenkään varpaille.
Viranomaiset maalailevat visioita riskien hajauttamisesta ja polttoaineen hankinnasta muualtakin kuin Lähi-idästä – ensimmäinen tankkeri Venäjältä saapui Filippiineille viime viikolla. Valitettavasti globaalit energiamarkkinat muistuttavat huonosti johdettua orkesteria, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen, mutta kukaan ei varsinaisesti tunnu pitävän tahtipuikkoa hallussaan.
Suurin jännitysmomentti liittyy kuitenkin siirtotyöläisten rahalähetyksiin. Jos työt maailmalla keskeytyvät tai palkkapäivät alkavat lipsua, isku tuntuu välittömästi kotimaassa. Monelle perheelle ulkomailta tuleva valuutta on elinehto, ja kun se takkuaa, kuukausibudjetti muuttuu tarkasta suunnitelmasta optimistiseksi arvaukseksi.
Entistä kalliimpaa olla köyhä
Filippiinien selviytymisstrategia nojaa tässäkin tilanteessa kolmeen perinteiseen pilariin. Ensimmäinen on diaspora: miljoonat filippiiniläiset ympäri maailmaa – eivät suinkaan vain Lähi-idässä – jatkavat rahalähetysten pumppaamista kotisaarille silloinkin, kun muu maailma näyttää horjuvan liitoksistaan. Se on kansallinen talousmoottori, joka ei tunne vapaapäiviä.
Toinen pilari on kotimainen kysyntä, joka on lajissaan hämmentävän sitkeää. Kuluttaminen jatkuu periaatteella ”elämä on nyt”. Kolmas on se kuuluisa resilienssi – termi, joka on tilanteesta riippuen joko jalo kansallinen vahvuus tai pelkkä hienompi synonyymi pakon sanelemalle selviytymiselle.
Lähitulevaisuus tarjoilee sopeutumista, luovaa säätämistä ja varovaista optimismia. Se ei ehkä ole mikään näyttävä tai akateeminen talousstrategia, mutta se on todistetusti toiminut ennenkin. Filippiinit on sitkeä selviytyjä, joka jatkaa kulkuaan, vaikka horisontti Lähi-idässä hehkuisi punaisena.
Aihetta sivuten:
