Kun Lähi-idässä aletaan hermoilla, Filippiineillä tiedetään heti, mitä tuleman pitää. Vaikka välimatkaa on tuhansia kilometrejä, saarivaltakunta löytää itsensä kerta toisensa jälkeen maksumiehen paikalta. Kun polttoaine ja elinkustannukset kallistuvat, myös ruokahuolto joutuu koetukselle.
Maantieteellisestä etäisyydestään huolimatta Filippiinit on suoraan kytköksissä Lähi-idän tapahtumiin. Siinä missä Indonesian ja Vietnamin kaltaiset naapurit voivat nojata omiin energiaresursseihinsa, Filippiinien riippuvuus tuonnista tekee siitä haavoittuvaisen globaaleille markkinahäiriöille.
Toisaalta Filippiinien vahvuus on sen talouden rakenteessa: joustavat palvelut, kotimainen kulutus ja erityisesti ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten rahalähetykset pitävät talouden liikkeessä silloinkin, kun energiansaanti takkuaa maailmanpoliittisten jännitteiden vuoksi.
Silti nykyinen kriisi iskee kotiovelle konkreettisesti. Liikkuminen kallistuu, ruoka maksaa enemmän ja yhtäkkiä kaikki muukin tuntuu maksavan liikaa. Monen filippiiniläinen arki, joka on jo valmiiksi taloudellista tasapainoilua, muuttuu entistä tarkemmaksi nuorallatanssiksi.
Lähitulevaisuus näyttää varovaisen epävarmalta – eli juuri sellaiselta kuin Filippiineillä yleensäkin. Hallitus yrittää tasapainoilla energian, työllisyyden ja ulkopolitiikan välillä, samalla kun kansa tekee sen, minkä se osaa parhaiten: keksii keinot ja sopeutuu.
Pumpulla palaa muutakin kuin bensa
Polttoaineen hinta ei ole pelkkä autoilijoiden harmistus, vaan kollektiivinen verenpaineen kohottaja. Se valuu kuljetuksiin, lautasille ja sähkölaskuihin – käytännössä kaikkeen, mikä liikkuu.
Yritykset ja julkinen liikenne sopeutuvat siirtämällä laskun eteenpäin. Kuljetusfirmat päivittävät hinnastojaan, lentoyhtiöt keksivät uusia luovia lisämaksuja ja jeepney-kuljettajat käyvät ikuista neuvotteluaan taksoista. Asiakkaan rooliksi jää lähinnä nyökkäillä ja kaivaa kuvetta yhä syvemmältä.
Tällä hetkellä polttoaineiden hinnoissa on mielenkiintoinen vääristymä: diesel on noin 20 % bensiiniä kalliimpaa, vaikka valmistevero suosii ensimmäistä. Syy on ilmeinen: Filippiinit on maa, jossa diesel pyörittää yhteiskunnan rattaita, joten sen kysyntä on joustamatonta.
Logistiikan on rullattava, ruokarekkojen kuljettava ja sähkögeneraattoreiden pyörittävä kustannuksista välittämättä. Bensiiniä kuluttavat enemmän yksityisautoilijat, joilla on teoreettinen mahdollisuus jättää auto pihaan ja tinkiä muista menoista.
Kallis kauppareissu
Öljyn hinnan nousu heijastuu välittömästi myös ruoan hintaan ja saatavuuteen. Traktorit, kalastusveneet ja rekat eivät kulje pelkällä hyvällä fiiliksellä tai kansallisella optimismilla – jokainen lisäpeso polttoaineessa jalostuu lopulta korotukseksi ruokalaskun loppusummaan.
Kovin isku osuu pienviljelijöihin, joiden liiketoimintasuunnitelma on jo valmiiksi ”toivotaan parasta” -mallia. Lannoitteiden ja polttoaineen kallistuminen on tyly yhtälö, joka pakottaa tuottajat joko supistamaan toimintaansa tai rukkaamaan hintojaan ylöspäin – usein molempia.
Kaupungeissa tämä realisoituu kalliimpina kauppareissuina, maaseudulla kutistuvina katteina ja lisääntyvänä epävarmuutena. Hallitus yrittää paikkailla tilannetta tuilla ja lisätuonnilla, mutta globaalit markkinat eivät tunnetusti kuuntele paikallisia toiveita tai rukouksia.
Sähkölasku saa siivet
Lähi-idän myrskyt pyyhkivät filippiiniläiseen olohuoneeseen myös sähkölaskun muodossa. Koska maa on riippuvainen tuontipolttoaineista – Filippiinit tuo noin 98 % öljystään Lähi-idästä – sähkön tuotantokustannukset nousevat nyt samaa tahtia kuin kesän lämpötilat. Kriisin pitkittyminen tulee näkymään sähkölaskussa, jonka saapumisessa ei ole katkoja.
Sähkön hinta keikkuu jo valmiiksi Aasian kärkisijoilla, eikä huipulta ole tapana tulla alas vapaaehtoisesti. Kun tuotantokustannukset nousevat, paikalliset energiayhtiöt muistavat välittömästi perustehtävänsä: siirtää laskun loppusumma kuluttajalle.
Kotitaloudet maksavat enemmän, yritykset maksavat enemmän, ja kaikki yrittävät kuluttaa vähemmän – kunnes vastaan tulee se raja, jonka jälkeen ei voi enää säästää ilman että elämä pysähtyy. Toisaalta mikään ei yhdistä kansaa yhtä tehokkaasti kuin perinteiset paikalliset kesäolympialaiset: neljänkymmenen asteen helle ja hiljenneet ilmastointilaitteet.
Turbulenssia taivaalla
Lähi-idän ohjukset eivät osu Filippiinien kiitoteille, mutta ne osuvat lentomatkustajien lompakkoon. Polttoaineen hinnan karatessa lentämisestä tulee nopeasti luksusta, jota joutuu perustelemaan itselleen ja pankkitililleen huomattavasti tavallista tarkemmin.
Lentoyhtiöt, esimerkiksi Cebu Pacific ja Philippine Airlines, painivat nyt mahdottoman yhtälön parissa: kulut nousevat pystysuoraan, kun taas asiakkaiden ostovoima on jo aikoja sitten saavuttanut lakipisteensä. Lopputulos on se, että lentoja karsitaan ja kaikkeen liikkuvaan lätkäistään polttoainelisä. Lentoyhtiöt ovat jo ennakoineet tilannetta ja harventaneet lentojaan ainakin lokakuuhun saakka.
Saarivaltiolle lentoliikenne on elämänlanka. Kun taivaalle nouseminen käy liian kalliiksi, esimerkiksi kriittiset varaosat, lääkkeet ja tuoretuotteet siirtyvät hitaammille laivareiteille. Samalla hiljenevät liikematkat ja lomamatkailu, mikä kurittaa paikallisia yrittäjiä. Geopoliittinen levottomuus jossain kaukana muuttuu yhdessä yössä hiljaisuudeksi rantabaarin pöydässä.
Filippiinien selviytymispeli
Filippiinien hallitus on reagoinut Lähi-idän kriisin vaikutuksiin perinteisellä reseptillä: tehdään nopeasti jotain näkyvää ja toivotaan parasta. Presidentti Marcosin hallinto on kaivanut esiin kohdennetut tuet polttoaineen hinnan nousun hillitsemiseksi, erityisesti kuljetus- ja joukkoliikennesektorille.
Presidentti on julistanut koko maahan myös energiahätätilan alustavasti vuoden ajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hallitus saa tavallista laajemmat tilapäisvaltuudet energiakriisin ratkaisemiseksi: se voi esimerkiksi nopeuttaa uusien voimaloiden rakentamisen hyväksyntää, tehdä suoria sopimuksia energiayhtiöiden kanssa, ottaa voimalaitoksia valtion käyttöön sekä tarvittaessa määrätä kiertäviä sähkökatkoja.
Keskuspankki yrittää suitsia inflaatiota korkopolitiikan ja tukitoimien yhdistelmällä, mutta realiteetit ovat sielläkin vastassa: valtion kassa ei ole pohjaton karaokeautomaatti. Lopputulos on jonkinlaista taloudellista akrobatiaa, jossa tavoitteena on pitää kaikki pallot ilmassa ilman, että mikään niistä putoaa liian kovaa kenenkään varpaille.
Viranomaiset maalailevat visioita riskien hajauttamisesta ja polttoaineen hankinnasta muualtakin kuin Lähi-idästä – ensimmäinen tankkeri Venäjältä saapui Filippiineille viime viikolla. Valitettavasti globaalit energiamarkkinat muistuttavat huutokauppaa, jossa orkesterin sijaan lavalla on joukko toisilleen huutavia ostajia – ja öljyn vie lopulta se, joka on valmis maksamaan siitä eniten.
Suurin jännitysmomentti liittyy kuitenkin siirtotyöläisten rahalähetyksiin. Jos työt maailmalla keskeytyvät tai palkkapäivät alkavat lipsua, isku tuntuu välittömästi kotimaassa. Monelle perheelle ulkomailta tuleva valuutta on elinehto, ja kun se takkuaa, kuukausibudjetti muuttuu tarkasta suunnitelmasta toivon kyllästämäksi arvaukseksi.
Entistä kalliimpaa olla köyhä
Filippiinien selviytymisstrategia nojaa tässäkin tilanteessa kolmeen perinteiseen pilariin. Ensimmäinen on diaspora: miljoonat filippiiniläiset ympäri maailmaa – eivät suinkaan vain Lähi-idässä – jatkavat rahalähetysten pumppaamista kotisaarille silloinkin, kun muu maailma näyttää hajoavan liitoksistaan. Se on kansallinen talousmoottori, joka ei tunne vapaapäiviä.
Toinen pilari on kotimainen kysyntä, joka on lajissaan hämmentävän sitkeää. Kuluttaminen jatkuu periaatteella ”elämä on nyt”. Kolmas on se kuuluisa resilienssi – termi, joka on tilanteesta riippuen joko jalo kansallinen vahvuus tai synonyymi pakon sanelemalle selviytymiselle.
Lähitulevaisuus tarjoilee sopeutumista, luovaa säätämistä ja varovaista optimismia. Se ei ehkä ole mikään näyttävä tai akateeminen talousstrategia, mutta se on todistetusti toiminut ennenkin. Filippiinit on sitkeä selviytyjä ja sopeutuja, vaikka horisontti Lähi-idässä hehkuisi punaisena.
Aihetta sivuten:
