Kun tunnevammainen robotti ja draamakuningatar kohtaavat, lopputulos voi olla sota, jossa Google-kääntäjä on ainoa rauhanneuvottelija.
Moni suomalainen mies haaveilee lämpimästä, perhekeskeisestä ja perinteitä kunnioittavasta puolisosta. Moni filippiiniläinen nainen unelmoi vakaasta, vastuullisesta ja luotettavasta miehestä. Usein nämä toiveet myös toteutuvat – mutta eivät aivan siinä muodossa kuin kumpikaan oli kuvitellut.
Filippiiniläinen vaimo saattaa odottaa romanttista ja perhekeskeistä miestä. Hän löytää puolison, joka rakastaa, mutta ilmaisee sen hiljaisuudella ja sillä, että auto on tankattu.
Vielä kimurantimmaksi tilanne muuttuu, jos suhteen motiivi on pelkästään taloudellinen tai perustuu yksinäisyyden pelkoon. Silloin avioliitto rakentuu vinolle perustalle, jota ei aina saada suoraksi, vaikka kuinka yritettäisiin.
Kuka täällä oikeasti huutaa?
Filippiiniläinen vaimo ja suomalainen mies eivät tuo suhteeseen pelkästään matkalaukkuja ja lentolippuja, vaan kokonaiset kulttuurit: yhden, jossa perhe on kansallisurheilua, ja toisen, jossa hiljaisuus on lähes uskonto.
Kuinka suuri osa heidän erimielisyyksistään kumpuaa kulttuurista ja kuinka suuri osa persoonallisuudesta? Yksi arvio voisi olla, että kulttuuri tarjoaa näyttämön ja käsikirjoituksen, mutta persoona valitsee, kuinka kovaa huutaa.
Filippiiniläinen vaimo saattaa loukkaantua, jos mies ei julista kovaan ääneen olevansa ylpeä puolisostaan. Suomalainen mies taas ajattelee osoittavansa rakkautta sillä, että pesee auton ja korjaa oven saranan. Onko tämä kulttuuriero? Kyllä, osittain. Mutta yhtä lailla kyse on temperamentista.
Suomalainen mies joutuu toisinaan kysymään, mistä hän oikeastaan riitelee filippiiniläisen vaimonsa kanssa. Onko vika hänen luonteessaan vai siinä, että vaimo on hänelle vieraasta kulttuurista? Kevyen ironisesti voisi sanoa, että osa riidoista johtuu kulttuurista ja loput siitä, että olemme ihmisiä.
Sukurasite kohtaa tunnekylmyyden
Filippiineillä perhe on vakuutusyhtiö, eläkerahasto ja sosiaaliturva samassa paketissa. Kun suomalainen mies menee naimisiin filippiiniläisen naisen kanssa, hän menee naimisiin usein koko suvun kanssa.
Tässä kohtaa suomalainen individualismi ja filippiiniläinen kollektivismi ottavat yhteen. Mies kysyy: ”Miksi meidän pitää lähettää 200 euroa sinun serkkusi koulumaksuihin, kun meidän pitäisi säästää uusiin talvirenkaisiin?” Ristiriidan syy ei ole viha vierasta kulttuuria kohtaan, vaan aito tunne epäreiluudesta.
Vaimo taas voi kokea miehen tunnekylmyytenä sen, ettei tämä ymmärrä perheen tukemisen moraalista velvoitetta. Tässä kohtaa kulttuuri on vahvasti läsnä, mutta ratkaisevaa on se, miten kumpikin suhtautuu kompromisseihin. Joustamaton persoona tekee kulttuurieroista helposti periaatekysymyksiä, jotka tehokkaasti tyhjentävät parisuhteen paristoa.
Painostava hiljaisuus vai trooppinen pulina
Suomalaisen miehen perinteinen malli on selkeä: hän ei valita eikä puhu turhia. Hän osoittaa rakkautta arjen teoilla. Tämä vaikuttaa filippiiniläiseen vaimoon kahdella tavalla. Aluksi se viehättää: mies on luotettava, ei ryyppää kaikkia rahoja (yleensä) ja on rehellinen. Se muodostaa kontrastin moniin filippiiniläisiin machokulttuurin miehiin.
Filippiiniläinen vaimo saattaa toisinaan kaivata sanoja, läheisyyttä, näkyvää huomiota, ja ajan myötä se ”luotettava hiljaisuus” alkaa tuntua vankilalta. Suomalainen mies taas kokee rasittavana sähläämisenä sen, että vaimolla on jatkuva tarve puhua muiden kanssa ja olla tekemisissä heidän kanssaan.
Mies saattaa odottaa, että vaimo arvostaa hänen hiljaista vastuullisuuttaan. Vaimo kuitenkin odottaa oman taustansa mukaisesti, että mies osoittaa rakkautensa myös sanoilla ja eleillä – usein. Tässä kohdataan klassinen umpikuja: molemmat toimivat parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta yhteys katkeaa ja molemmat jäävät emotionaalisesti tyhjän päälle.
Perisuomalainen periaatteellisuus miehisyyden ilmentymänä saattaa myös kääntyä itseään vastaan, jos ehdottomuus menee liian pitkälle. Jos on sovittu, että torstaina syödään hernekeittoa, silloin syödään hernekeittoa, vaikka vaimo olisi tehnyt sydämensä kyllyydestä adoboa. Mies luulee olevansa positiivisesti periaatteen mies, mutta vaimon silmissä hän näyttäytyy kylmänä ja joustamattomana robottina.
Neiti etsivä keittiössä
Monessa suomalaisfilippiiniläisessä suhteessa myös mustasukkaisuus voi aiheuttaa ongelmia. Filippiiniläinen mustasukkaisuus on taiteenlaji, jossa entisen tyttöystävän tykkäämä kuva kymmenen vuoden takaa voi olla riittävä syy perheen sisäiseen kriisinhallintaan.
Siinä missä kohtuullinen ja inhimillinen mustasukkaisuus kumpuaa uuden ympäristön luomasta epävarmuudesta, sen synkempi muoto on luonteeseen juurtunut piirre. Se taluttaa nopeasti parisuhteen paratiisiin, joka on täynnä käärmeitä.
Lämmin ja ymmärtäväinen vaimo voi hetkessä muuntua periksiantamattomaksi salapoliisiksi: puhelin tarkastetaan vessakäynninkin jälkeen ja entisen tyttöystävän Facebook kelataan hänen syntymävuoteensa. ”Minun mies” -omistajuus on normi, jolle kuka tahansa kolmas osapuoli on aina vakava uhka.
Suomalainen mustasukkaisuus kumpuaa puolestaan riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteista, jotka syvenevät entisestään, jos pariskunnalta puuttuu toimiva tapa kommunikoida ja yhteinen tunnekieli. Mikään ei ruoki epävarmuutta yhtä tehokkaasti kuin puolison motiivien ja ajatusten arvailu.
Jos mustasukkaisuus johtaa fyysiseen väkivaltaan ja itsetuhoisuudella uhkailuun, suhteen jatkamista on silloin arvioitava kriittisesti. Rakkaus ei yksin ratkaise persoonallisuusongelmia eikä eksoottinen tausta tee huonosta suhteesta yhtään sen parempaa.
Unelmien romukauppa ja realiteettien revontulet
Myös asuinmaa voi muuttua parisuhteen miinakentäksi. Suomessa filippiiniläinen vaimo kohtaa usein kolminkertaisen kylmyyden: säässä, kielimuurissa ja sosiaalisessa ilmapiirissä. Kotiseinien sisälle ja miehen varaan jääminen ilman omaa verkostoa ravitsee turhautumisen ja katkeruuden siemeniä.
Suomalaismies saattaa Filippiineillä löytää itsensä huomion valokeilasta, jossa odotukset ylittävät omat halut ja voimavarat. Silti hän voi samaan aikaan jäädä kielimuurin vuoksi sosiaaliseen katveeseen ja kokea, että hänet nähdään pikemminkin resurssina kuin puolisona. Tunne henkisestä ulkopuolisuudesta hiipii puseroon, ja mies alkaa eristäytyä omaan maailmaansa.
Siinä missä suomalainen kaipaa Filippiineillä keskustelukumppania, jonka kanssa ei tarvita rautalankaa ja Google-kääntäjää, janoaa filippiiniläinen vaimo Suomessa omankielistä yhteyttä. Hänelle elämä on kasvuympäristön myötä yhteisöllinen kokemus – aito joukkuelaji, jota ei ole tarkoitettu pelattavaksi yksin.
Rakkaus, riisi ja ruisleipä
Suomalaisfilippiiniläisissä liitoissa ratkaisevaa on kyky arvostaa toisen erilaisuutta yrittämättä muovata häntä liiaksi omaan muottiinsa. Onnelliset parit osaavat nauraa väärinymmärryksilleen – he eivät yritä voittaa niitä olemalla oikeassa toisen kustannuksella.
Ongelma ei ole se, että toinen on varttunut riisipellolla ja toinen ruispellolla. Vaikeudet alkavat vasta silloin, kun kumpikaan ei suostu viljelemään sitä maaperää, josta kasvaa perheen yhteinen kulttuuri.
Rakkaus kahden kulttuurin välillä ei aina ole helpompaa, mutta se voi olla rikkaampaa, jos molemmat muistavat, ettei puoliso ole viimeinen oljenkorsi, pankki tai pelastus – vaan ihminen. Ja ihmiset, olivatpa he mistä päin maailmaa tahansa, ovat aina monimutkaisempia kuin kulttuurinsa.
Aiheesta lisää:
Raha ja rakkaus – Filippiiniläisittäin
Vaimo Filippiineiltä (osa 4) – Suomeen vai Filippiineille?
