Filippiinit – Turistikohteena (osa 2)

Filippiineillä voimme yhdessä katsoa samaa matkakohdetta, mutta nähdä sen täysin eri tavalla. Toinen katsoo köyhää maalaiskylää, toinen näkee maallisen paratiisin.

Tähän kirjoitukseen olen valinnut matkakohteita, joista olen pitänyt ja joita edelleenkin pidän vierailemisen arvoisina. Filippiinien matkailun kolmen kärki tuli käsiteltyä jo edellisessä kirjoituksessa, joten sijansa saavat nyt sellaiset kohteet, joihin yleensä lähden käymään positiivisin odotuksin.

Kirjoitan tähän, kuten kirjoitusarjan muihinkin osiin, enemmän matkakohteiden herättämistä tunnelmista, mielikuvista ja muistoista kuin esittelyjä hyvistä, hotelleista ja ravintoloista. Ne on listattu kattavasti Filippiinien matkailua käsittelevillä sivustoilla ja niiden tiedot muuttuvat nopeammin kuin mielipiteeni kohteista.

Bohol – Perusmättöä

Bohol ja sen kyljessä kyyhöttävä Panglao Island ovat kohteita, joista jostain syystä haluaisin pitää paljon nykyistä enemmän. Boholin saari on eräänlainen filippiiniläisen saaren arkkityyppi: Pääsaari, jota kiertää tie jonka varrelle pienemmät kaupungit ja kylät ovat sijoittuneet tasaisin välimatkoin. Pääsaaren ympärillä on pienempiä saaria, osa asumattomia, osassa kalastuksella ja maanviljelyksellä eläviä kyliä. Perussaareen kuuluu myös yksi saaren vaikutuspiirissä oleva selkeä turistikohde ja muutama nähtävyys.

Boholin nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat kummituseläimet (Philippine tarsier), jotka suloisuudestaan huolimatta, ovat häkistä silmästä silmään katsottuna melko vaatimaton elämys turistille, joka joutuu ajamaan noin tunnin matkan saaren pääkaupungista niitä nähdäkseen.

Samalla reissulla tulee yleensä käytyä katsomassa myös Boholin saaren tunnetuinta nähtävyyttä ”suklaakukkuloita” (Chocolate Hills). On aina mielenkiintoista tarkastella miten ensikertalaiset suhtautuvat tähän luonnonihmeeseen; toiset peittelevät pettymystään, toiset ovat haltioissaan.

”Suklaakukkulat” ovat noin 20 neliökilometrin alueella vieri vieressä olevia 25-50 metriä korkuisia kartiomaisia kukkuloita. Yhteensä niitä, jos kaikki alamittaisetkin lasketaan mukaan, on 1250 kappaletta. Tämä luonnon muovaama näkymä on vaikuttava erityisesti huhti-toukokuussa, kun kukkuloita peittävä kasvillisuus on paahtunut vaalean ruskeaksi ja iltapäivän laskeva aurinko hehkuttaa niiden värit ja muodot komeimmilleen. Sadesäällä kukkulat näyttävät vaikuttavilla ainoastaan matkailuesitteissä.

Tagbilaranin kaupunki on myös arkkityyppi maalaisprovinssin pääkaupungista, missä on ja mistä puuttuvat kaikki ne samat asiat kuin muista vastaavista kaupungeista. Kaupunki itsessään ei tarjoa matkailijoille nähtävyyksiä. Boholilla matka useasti viekin aivan Tagbilaranin vieressä sijaitsevalle Panglaon saarelle – nykyään myös saaren uuden lentokentän vuoksi – koska sinne on keskittynyt Boholin turismi ja siihen sisältyvät palvelut ja aktiviteetit.

Panglaon tunnetuin kohde on Alona Beach, joka on kelpo paikka ranta-sukellus-baari-hengailu turismiin. Saaren luoteisosassa sijaitsee pienempi Doljo Beachin alue, joka on jo pitkään ollut enemmän omaan makuuni; rauhallisempi ja vasta kehittymässä turboahdetumman turismin käyttöön. Todennäköisesti haluaisin pitää Boholista enemmän siksi, että siellä elämänmeno aina maistuu jotenkin erityiseltä, nuoruudelta.

Boracay – The Beach

Olivatko ne kaksi miljoonaa turistia, jotka ennen koronapandemiaa vierailivat vuosittain 10,32 neliökilometrin kokoisella saarella, väärässä? Eivät he olleet. Boracaylla sijaitsee SE Hiekkaranta – 4 kilometriä pitkä White Beach – jonka Jumala loi aikansa harjoiteltuaan muilla saarilla, kuten paikallinen legenda saaren synnyn selittää. Boracay on edelleen hyvä kohde, jos haluaa ottaa rennosti ja nauttia tropiikkiresorteista, joiden eteen levittäytyy yksi maailman tunnetuimmista hiekkarannoista.

Aikaisemmin Boracay tunnettiin myös railakkaasta yöelämästä, mutta ne yöt ovat ohitse. Saaren ilmapiiri on muuttunut hyvinkin rauhalliseksi (lue tylsäksi) pandemian aikana toteutettujen laajojen saaren kunnostustöiden jälkeen. White Beach on edelleen vaikuttava beach-turismin ikoni, mutta villit rantabailut ovat vaihtuneet enemmän leppoisaksi perheturismiksi.

Boracay oli tunnettu turistisaari, kun ensimmäisen kerran vierailin siellä vuonna 1992. Se oli aloittamassa matkaansa maailman maineeseen. Vanhasta Boracaysta jäi mieleen se tunne, että jossain on maailmanlopunorgiat, mutta sinua ei ole kutsuttu mukaan. Tyydyin useimmiten ihmettelemään saaren pääkadun ”Boracay highwayn” varrella sijaitsevien kauppojen, baarien ja ravintoloiden kakofoniaa, ja sitä kuinka vaivatta sen sai muutamalla sivuaskeleella muuttumaan hohtavan hiekkarannan ja lauhkean merituulen zen-seesteisyydeksi.

Cebu City – Noutopöytä

Minulla on ongelma Cebu Cityn kanssa. Vaikka kaupunkia pidetään yhtenä maan suosituimmista turistikohteista, en ole saanut luotua siihen oikein mitään suhdetta. Toki tunnen hyvin kaupungin ja sen nähtävyydet, mutta se on jäänyt etäiseksi ja vieraaksi vaikka aina lähden sinne mielelläni. 

Olen miettinyt usein, miksi en saa otetta Cebu Citystä vaikka kaupungissa on paljon sellaista mitä normituristi Filippiineillä arvostaa. Koska tällaiseen vierastamiseen ei ole mitään selkeää syytä, todennäköisesti olen niin ihastunut maan muihin kohteisiin, ettei Cebun tarjoama keskinkertaisuus riitä enää herättämään vilpitöntä innostusta ja kiinnostusta.

Osasyy on kuitenkin se, että miellän niin vahvasti Cebu Cityn Visayanin kieli- ja kulttuurialueen pääkaupungiksi. En puhu Visayanin alueen kieliä enkä ole koskaan tuntenut olevani siellä yhtä kotonani kuin tagalogin alueilla. Tuo tunne ei ole ainoastaan kielikysymys, se on jotain sellaista, mitä on mahdotonta sanallistaa. Suomessakin toiset viihtyvät paremmin Länsi-Suomessa ja toiset Itä-Suomessa. Yhtä kaikki, se on jossain syvällä tuntuva pohjavire, jonka monet muut kohteet Visayanilla ovat osoittaneet häilyväksi.

Näistä henkisistä vammoista huolimatta pidän Cebu Citystä, jos en tunnepohjalta, niin sen historian ja monipuolisuuden vuoksi. Lisäksi sen läheisyydestä matkailija löytää kaikkea hyvää mitä Filippiinien turismi tarjoaa. Cebu City ympäristöineen on eräänlainen turismin noutopöytä, josta löytyy kaikenlaista, mutta ei mitään ainutlaatuisena erikoisuutena.

Cebu on muuttunut paljon kuluneen vuosikymmenen aikana. Se on nykyaikaistunut, kasvanut ja ruuhkautunut. Myös sen aikaisemmin villi ja railakas yöelämä on hiljentynyt lähelle tylsyyden rajapintaa. Myös kaupungin edustalla sijaitsevan Mactanin saaren hiekkarannat ovat monikansallistuneet resorttien tiukasti vartioitujen porttien taakse.

Nykypäivän Cebun pelastusrengas löytyy, ei sen vanhoista kirkoista eikä museoista, vaan vuoristosta, jonne uudet viihtyisät alueet ovat kivunneet. Kaupungin laidalta kohoaville vuorille on avattu lukuisia viihtyisä näköalaravintoloita ja muita viihtyisiä kohteita, jotka tuovan Cebu Cityn tarjontaan omalaatuisuutta ja uusia syitä viettää siellä aikaa.

Jos Metro Manila on turisteille läpikulkukaupunki maan muihin osiin, on Cebu City hyvine laiva- ja lentoyhteyksineen samaa Visayanin alueen saarille. Kaupunki on parhaimmillaan ensimmäisenä askeleena Filippiineille. Silloin se tuntuu eksoottiselta ja kiinnostavalta. Kun on aikansa kierrellyt muualla ja nähnyt muitakin kohteita, Cebu Cityn tarjoama hiipuu ”ihan kivaksi”.

Clark – Enkelten kaupungin aave

Entisessä Yhdysvaltain armeijan tukikohdassa, joka oli heidän suurin ulkomailla oleva lentotukikohta, liikkuessa tuntuu siltä, että olen osaksi autiokaupungissa, osaksi amerikkalaisen sotilaselokuvan kulisseissa.

Kaikkialla Clarkin erityistalousalueella leijailee aavemainen tunnelma autiudesta ja verovapaiden palvelujen kilpailukyvyttömyydestä. Alueella sijaitsee myös nykyaikaistettu Clarkin kansainvälinen lentokenttä, joka tuo hieman elämän tuntua alueen autiuteen.

Huolimatta lukuisista yrityksistä, Clarkista ei toistaiseksi ole muodostunut sellaista talouselämän moottoria kuin Filippiinien valtio toivoi ja jonka amerikkalaisten jälkeensä jättämä infrastruktuuri olisi mahdollistanut. Sinnikkäästi siitä yhä edelleen yritetään luoda myös matkailukohdetta, missä kasinot ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet kohtaisivat kukoistavan kansainvälisen liiketoiminnan.

Clarkiin on kuitenkin aina mukava lähteä käymään, osaksi juuri sen vuoksi että siellä on autioita ja hiljaista. Sellainen on Filippiineillä mukavaa vaihtelua. Clarkissa järjestetään usein koko perheelle sopivia tapahtumia, kuten auto- ja moottoripyöräkilpailuja, harrasteleirejä, näytöksiä yms. toiminnallista ohjelmaa.

Koko perheelle sopimatonta viihdetarjontaa löytyy viereisestä Angeles Citystä, välittömästi Clarkin erityisalueen ulkopuolelle syntyneestä isojen poikien Disneylandistä. Se tarjoaa antoisaa yöelämää mitä moninaisin muodoin.

Corregidorin saari – Sotamuseo

Matkailijalle, joka on kiinnostunut toisen maailmansodan historiasta, Corregidorin saari Manilanlahden suulla on maailmanluokan kohde. Kun japanilaiset aloittivat valtaamaan Filippiinien saaristoa, he keskittyivät aluksi tuhoamaan liittoutuneiden Tyynenmeren rintaman päämajan, jonka kenraali MacArthur oli siirrättänyt sodan alussa Corregidorin linnoitussaarelle.

Muutaman kuukauden ajan japanilaiset moukaroivat saarta jatkuvilla pommituksilla ja raskaalla tykistöllä kunnes se lopulta antautui. Saaren viidelle ja puolelle neliökilometrille pudotettiin ja ammuttiin enemmän räjähteitä kuin mihinkään muuhun samankokoiseen kohteeseen maailmassa.

Jostain syystä, ehkä siksi että Filippiinien armeija hallinnoi saarta pitkään, sen historialliset kohteet ovat säilyneet nykypäivään paremmin kuin monessa muussa vastaavassa kohteessa. Saarella olevat rauniot, tykit, bunkkerit ja muut sodan merkit kertovat koskettavan tarinan toivottomasta taistelusta. Vaikuttavin vierailukohde saarella on Malinta-tunneliverkosto, missä liittoutuneiden sodanjohto joutui elämään kuukausia japanilaisten moukaroidessa saarta.

Corregidor on hyvä päiväkohde opastetulle lauttaretkelle Metro Manilasta. Kerran sain oppaaksi edesmenneen Carlos Celdranin, yhden maailman viihdyttävimmistä ja hulvattomimmista matkaoppaista maailmassa. Saarta voi kierrellä myös omin päin ja eläytyä siellä elettyihin taisteluihin ja tunnelmiin.

Saarella on pieni hotelli, mutta se muistuttaa ainoastaan siitä, että on myös asioita joiden olisi toivonut kehittyneen sitten toisen maailmansodan. Mikäli matkailija ei ole millään tavalla kiinnostunut sotahistoriasta, saarella voi päätyä miettimään kysymystä miksi minä olen täällä.

Puerto Galera – Sekametelisoppa

Puerto Galeran alue on menetettyjen mahdollisuuksien ja lyhytnäköisen paikallispolitiikan monumentti, joka jättää jälkeensä tunnelman siitä mitä tästäkin paikasta olisi voinut tulla, jos… Kun pääsen voivottelemasta paikallisen politiikan tuhoisuutta, löydän nykypäivän Puerto Galerasta paljon hyvääkin.

Puerto Galera on pieni kaupunki Mindoron saaren pohjoisosassa, 3-4 tunnin bussi-venematkan päässä Metro Manilasta. Kaupunki itsessään ei matkailijoita kiinnosta, mutta sen itä- ja länsipuolella sijaitsevat rannikkoalueet voisivat olla… Tarjoavat monipuolisesti ihan kelpo kohteita.

Puerto Galeran turismin voi jakaa karkeasti kahteen selkeästi erilaiseen alueeseen: Kaupungin itäpuolella, noin 4 kilometrin päässä sijaitsee Sabangin kylä, mistä löytyvät sukellusresortit, baarit tyttöineen, hyvät ruokaravintolat ja turboahdetun turismin tunnelma. Jos aiot suorittaa Filippiineillä eritasoisia sukelluskursseja, Sabangissa se onnistuu kustannustehokkaasti Itämerta kirkkaammissa vesissä.

Kaupungin länsipuolella, noin 7 kilometrin päässä on useita rantoja, joista White Beach on valkoisin ja tunnetuin. Näiltä rannoilta löytyy ”köyhän miehen Boracay”, missä bailausturismi tasapainoilee perheturismin kanssa. Etenkin White Beach on profiloitunut paikallisen nuorison bileiden pitopaikaksi, minne tullaan viikonlopuiksi juhlimaan. Viereisillä Aninuanin ja Talipananin vähemmän hiekkaisilla rannoilla perheet ja pariskunnat viettävät hiljaisempaa laatuaikaa.

Puerto Galerasta tulee mieleen sekametelisoppa, joka toisinaan ja muutaman päivän annoksina maistuu ihan hyvältä.

Siargao – Aallon huipulla

Siargao oli ennen koronapandemiaa se kohde, jossa jokaisen piti käydä ollakseen ajan hermolla ja ymmärtääkseen jotain maan turismin uusista trendeistä. Siargaon tarina on osuva esimerkki siitä kuinka yksikin mieltä kutkuttavat tarina voi muuttaa syrjäisen kalastajakylän muodikkaaksi matkailukohteeksi.

Tyynenmeren reunalla, Mindanaon kupeessa sijaitseva Siargaon saari opittiin alun perin tuntemaan surffareiden salaisuutena. Siellä on paikka, missä pääsi surffaamaan myyttisellä cloud 9 -aallolla, jolla ratsastaessa tunsi leijuvansa pilvissä. Kukapa trenditietoinen surffauksesta haaveileva reppuretkeilijä tuollaista kissanminttua voisi vastustaa. Siargaosta muodostui alkuun reppuretkeilijöiden kohde, jonka vain harvat ja valitut tiesivät, mutta minne jokainen päätyi.

Vahvimmillaan surffausaallot ovat syys-lokakuussa, jolloin Siargaolla järjestetään myös kansainvälinen lainelautailukilpailu. Muina aikoina cloud 9 voi tuntua tarinoita pienemmältä, mutta ilman surffilautaakin, Siargao on kelpo kohde leppoisaan rantaturismiin.

Siargaolla on muitakin luonnonihmeitä kuten Sugba- ja Sohoton Cave -laguunit, joiden lumoava kauneus herättää ihmettelemään miten voi olla mahdollista, ettei suurin osa maailmasta vielä tiedä niiden olemassaolosta.

Subic – Tukikohtaromantiikkaa

Kun lähdemme käymään Subicissa, paikkatietoniuhottat tenttaavat heti mihin siellä? Subic käsittää monta erilaista kohdetta yhden nimen alla. Se onkin hyvä esimerkki filippiiniläisen matkailun ominaispiirteestä, missä matkakohde tarjoaa jotain kaikentyyppisille matkailijoille: Laadusta maksaville on omat ylelliset resortit, mutta heti kivenheiton päästä löytyy myös katto budjettimatkailijan pään päälle.

Subicin turismin ydin on Subic Bay Freeport Zone, eritystalousalue, jota hallinnoi Subic Bay Metropolitan Authority. Tältä hieman keinotekoisen oloiselta alueelta löytyy verovapaita ostoskeskuksia (joissa monet tuotteet ovat saman hintaisia kuin normiliikkeissä?), ylihinnoiteltuja hotelleja ja siistin amerikkalaisen sotilastukikohtakaupungin epätodellinen tunnelma.

Hieman syrjemmälle on ripoteltu koko perheen vierailuun soveltuvia kohteita kuten Zoobic Safari laiskoine tiikereineen, Ocean Adventure koulutettuine miekkavalaineen ja Pamulaklakin Nature Park opastettuine patikkaretkineen.

Subicin ranta- ja yöelämää etsivät turistit suuntaavat eritystalousalueen ulkopuolelle Barrio Barreton ja Baloy Beachin alueille, jotka yhä edelleen synnyttävät mielikuvia Täältä ikuisuutteen ja Upseeri ja herrasmies elokuvista. Alueella on edelleen tarjolla kaikki se, mitä amerikkalaiset sotilaat aikanaan tarvitsivat rentoutuakseen: Rantaresortteja, baareja, reipasta yöelämää (lue tyttöbaareja) ja hyviä ravintoloita, jotka eivät tarjoile filippiiniläisiä kansallisruokia.

Jotta määritelmät Subicista hämärtyvät, edellä mainittuilta alueilta voi jatkaa matkansa sisämaahan. Siellä vastaan tulee Subicin pikkukaupunki, jolla ei ole turisteille muuta tarjottavaa kuin havainto, että täällähän se oikea Subic sijaitseekin.

Monipuolisuus on Subicin alueen vahvin vetovoimatekijä; yhdellä reissulla voi kokea monenlaista turismia ja käydä monenlaisissa kohteissa. Koska eri ”subicit” ovat levittäytyneet laajalle alueella, niistä kaikista täysipainoisesti nauttiminen edellyttää omaa kulkuneuvoa. Erityistalousvyöhykkeellä ajamiseen on ihan oikeasti syytä kiinnittää huomiota, sillä siellä noudatetaan ja valvotaan liikennesääntöä ihan oikeasti.

Subicin erikoistalousvyöhyke on erotettu aidoin ja portein viereisestä Olongapon kaupungista ja siellä on voimassa paljon poikkeuslakeja ja säädöksiä. Erityistalousvyöhykkeen puolella on siistiä, tiet ovat leveitä ja hyvin ylläpidettyjä eikä rakennuksia ole koristeltu ruosteisilla mainostauluilla. Kaiken yllä leijuu epätodellinen kurinalaisuus, joka voi muuttua millä hetkellä hyvänsä Olongapon kaupungin sekasotkuksi.

Olangapon kaupunki on kokoisekseen tyypillisen arkkitehtuurinen kaaos, missä ympäristön rappeutuminen, ostoskeskusten ja pikaruokaketjujen symbioosiksi. Näiden kahden maailman vierekkäisyys väistämättä herättää ajatuksia siitä, miksi koko maa ei voisi olla erityistalousvyöhykettä. Ne tarjoavat muistutuksen siitä, että Filippiineilläkin pystytään parempaan, jos siihen tarjotaan erilainen hallinto ja lainsäädäntö.

Subicin hyvä puoli matkailijalle on myös se, että sinne pääsee huomattavasti nopeammin kuin kartasta katsoen uskoisi. Etenkin nyt, kun Metro Manilan ylitystie saatiin valmiiksi, koko matkan Subiciin voi hurauttaa maksullista moottoritietä pitkin muutamassa tunnissa.

Tagaytay – Maisematurismia

Vaikka itse olen kokenut Tagaytayssa lukuisia hyviä hetkiä tuttavien kanssa ja partiohommien yhteydessä, sanotaan se nyt kuitenkin suoraan: En suosittele Tagaytayta päiväretken kohteeksi kuin niille turisteille, jotka haluavat omin silmin nähdä Taal-tulivuoren.

Kirkkaina päivinä se on matkan arvoinen ja aina mieltä ylentävä kokemus. Tagaytayn harjanteelta on hienot näköalat huomattavasti alempana sijaitsevalle Taal-tulivuorelle, joka on aika ajoin edelleen aktiivinen tulivuori. Tagaytayssa on kesäisin viileämpää kuin alavimmilla mailla, mutta sitä osaavat enemmän arvostaa paikalliset matkailijat kuin lämpöä hakemaan tulleet turistit.

Lomapäivinä ja viikonloppuisin Tagaytayn harjanteen päätie – muita teitä ei sillä ole – on yleensä ruuhkainen, täynnä kaikenlaisia autoja, tricyclejä ja turistibusseja. Lähes kaikki etsivät jotain tekemistä ja päätyvät lopulta syömään lukuisin tienvarren ravintoloihin, joista ruokailun ohessa voi ihailla THE MAISEMAA. 

Harjanteen ravintoloista ja näköalapaikoista näkyy 70-kilometriä halkaisijaltaan oleva valtava kaldera (muinaisen, huomattavasti isomman tulivuoren kraatteri), jonka keskellä on iso järvi. Järven keskellä aktiiviset tulivuoret muodostavat saaren. Näkymät saavat turistien kamerat surisemaan ja kännykät sinkoamaan selfieitä kaikkialle maailmaan. Jos sataa tai pilvet roikkuvat matalalla, mietit ainoastaan miksi piti ajaa 2-3 tuntia hytisemään viileään sumupilveen.

Historiasta kiinnostuneille Tagaytayllä on tarjota yksi erikoisuus. Harjanteen korkeimmalla kohdalla sijaitsee People’s Park in the Sky, jota yleisesti kutsutaan People’s Parkiksi. Alun perin sen nimi oli Palace in the Sky, filippiiniläinen versio ”kotkanpesastä”. Palatsin rakentaminen aloitettiin Imelda Marcosin toiveesta majoittaa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin sinne hänen vierailunsa ajaksi. Rakennustyöt pysähtyivät, kun Reagan peruutti vierailunsa, ja kotkanpesä jäi keskeneräiseksi. 

Muutama vuosi sitten palatsia alettiin restauroida ja rakennustyömaa avattiin yleisölle. Se on mielenkiintoinen paikka käydä omin silmin toteamassa kuinka huikeissa maisemissa Reaganin pariskunta olisi päässyt lepäilemään Imeldan järjestäessä viihdettä palatsin roomalaisessa puutarhassa, jonka patsaat puistelisivat päitään, jos olisivat eläviä.

Täydellistä epätäydellisyyttä

Mikäli Filippiinien matkailukohteita katsotaan silmin, jotka näkevät ainoastaan sen miten asioiden pitäisi olla, se ei jätä riittävästi kaistaa nauttia siitä miten asiat ovat. Filippiinien matkakohteissa on paljon parannettavaa, mutta niiden kehittämiseen sisältyy se riski, että kohteet menettävät sen viehätyksen, mikä syntyy niiden vajavaisuudesta ja epätäydellisyydestä.

Filippiinit on mainio matkailumaa, missä täydellinen luonto kohtaa sen epätäydellisen valjastamisen turismin käyttöön. Kun siihen yhdistelmään lisätään matkailijoihin ystävällisesti suhtautuvat ihmiset ja välitön kulttuuri, vastaavaa ei löydy mistään muualta maailmasta.

Tässäkin kirjoituksessa olevat tulkinnat Filippiinien matkakohteista ovat täysin omiani, eikä niitä pidä ottaa totuutena, vaikka itse niihin vakaasti uskonkin. Filippiinien matkailuun pätee myös vanha viidakon viisaus; oma mielipide on vakaa, kunnes se ei sitä enää ole.