People Power – Vallankumous vai vallanvaihto?

People Power -vallankumous herättää edelleen tunteita Filippiineillä, mutta vuosi vuodelta yhä vähemmän. Sen poliittinen ja symbolinen merkitys on kutistunut yhä harvalukuisemmaksi käyvien vallankumousveteraanien harmittomaksi kokoontumisajoksi.

Filippiineillä muistellaan helmikuun 25. päivänä, People Power -vallankumousta. Nykypäivänä harvat vapaapäivän viettäjistä tietävät, muistavat tai välittävät, mitä Manilassa tapahtui yli kolme vuosikymmentä sitten

Kuitenkin jokainen filippiiniläinen tietää jotain People Power -vallankumouksesta, joka tunnetaan myös EDSA-vallankumouksena. Valitettavan usein tieto rajoittuu koulussa opittuihin löyhiin mielikuviin siitä, että EDSA-kehätiellä tapahtui jotain mahtavaa; joku kansallissankari pelasti maan; demokratia palautettiin maahan; presidentti Marcos ajettiin maanpakoon…

Nämä hatarat muisti- ja mielikuvat vallankumouksesta ovat myös vahvasti polarisoituneita. Joillekin People Power -vallankumous oli Filippiinien historian hienoin hetki. Toisille se oli “Elite strikes back” elokuvan käsikirjoitus, missä Marcosin maanpakoon ajamat eliittiperheet ottivat valtansa ja asemansa takaisin.

Virkistetään lomapäivän kunniaksi muistia siitä, mitä People Power -vallankumouksen kiihkeimpien vuorokausien aikana tapahtui.

Armeija ärsyyntyy

Poikkeustilan vuosina (1972-81) Presidentti Ferdinand Marcosin alkoi saada vastaansa merkittäviä yhteiskunnallisia voimia. Vaikka hän oli tehokkaasti keskittänyt vallan itselleen, sen perusteet alkoivat murentua. Presidenttiä ja hänen hallintoaan vastustava oppositio oli vahvistunut sekä Filippiineillä että ulkomailla.

Vuoteen 1981 mennessä Marcos alkoi ymmärtää, että maan armeija tarvitsi uudistamista, jotta hän voisi pysyä vallassa poikkeustilan päättymisen jälkeen. Armeija oli veltostunut ja muuttunut tehottomaksi. Julkisen elämän kontrollointi ja ulkonaliikkumiskieltojen valvominen oli tehnyt sen päivittäisistä tehtävistä liian helppoja ja rutiininomaisia. Armeija tarvitsi moraalin ja toimintakyvyn kohennusta. Tätä tavoitetta toteuttamaan Marcos nimitti armeijan ylipäälliköksi uskollisen ystävänsä Fabian Verin ja varapäälliköksi pikkuserkkunsa Fidel Ramosin.

Kenraali Ver alkoi palkita vanhimpia upseereita pidentämällä heidät hyväpalkkaista palvelusaikaansa sen sijaan, että olisi päästänyt heidät eläkkeelle. Ylennysten sykli katkesi ja monet aktiivipalveluksessa olevat upseerit huomasivat jäävänsä ylimääräisiksi vuosiksi alimpiin palkkaluokkiin. Tämä aiheutti ärtymystä erityisesti nuorempien upseerien keskuudessa.

Ninoy Aquinon salamurha vuonna 1983 oli viimeinen pisara. Kaikki, mukaan lukien murhaa tutkinut Agrava-komissio, uskoivat armeijan sotkeutuneen murhaan. Se oli epäluottamuksen osoitus, mitä Filippiinien sotilasakatemiasta valmistuneiden nuorten ja isänmaallisten upseerien oli vaikea sietää.

Tästä tyytymättömyydestä syntyi Reform the Armed Forces Movement (RAM) -liike, jolla huhuttiin olevan 1500 kannattajaa armeijan eri aselajeissa. Vaikka Marcos oli tietoinen RAMin kasvavasta vaikutusvallasta, hän ei ottanut sitä vakavasti. Kenraali Fidel Ramos ja puolustusministeri Juan Ponce Enrile saivat taivuteltua presidentin tapaamaan RAMin johtavat upseerit ja kuuntelemaan heidän asiaansa. Marcos tapasi upseerit, kuunteli heitä, mutta tulkitsi heidän valituksensa merkiksi epäluottamuksesta.

Oppositio saarelle

Marcos ja armeijaa yhä itsevaltaisemmin johtava Ver laativat salaisen suunnitelman pidättääkseen kaikki RAMin upseerit ja heidän tukijansa. Malacanangin palatsin vainoharhaisessa ilmapiirissä epäilyksen alaiseksi joutui myös puolustusministeri Enrile, joka oli läheisessä kanssakäymisessä RAMin upseereiden kanssa. Pidätettävien listalle joutui myös oppositioon kuuluvia siviilejä, kuten Ninoy Aquinon leski Corazon ”Cory” Aquino, jonka ympärille Marcosin vastainen oppositio oli alkanut ryhmittymään.

Vangittavien määrättävien lukumäärä nousi yli kymmenentuhannen. Suunnitelman mukaan pidätetyt kuljetettaisiin Isla de Caballolle, pienelle Manilanlahdella sijaitsevalle linnoitussaarelle. Suunnitelma osoittaa, kuinka löyhästi Marcos tuolloin oli kiinni todellisuudessa. Kuinka demokraattisesti valittu presidentti voi kuvitella määräävänsä joukkopidätyksen ja kuljettaa koko opposition, johon kuului suuri joukko kirkon ja hänen oman armeijansa edustajia, pienelle saarelle?

Kun RAMin upseerit eivät saaneet presidentiltä vastakaikua valituksilleen, he päättivät toteuttaa sotilasvallankaappauksen. He ilmoittivat suunnitelmastaan Enrilelle, joka viikon harkinnan jälkeen antoi tukensa kapinallisille. Vallankaappaus suunniteltiin alkavaksi joko jouluna 1985 tai uudenvuodenpäivänä 1986.

RAMn suunnitelmassa 400 eliittisotilasta hyökkää presidentin palatsiin ja muut joukot valtaavat televisio- ja radioasemat. Jos kaappaus onnistuu, muodostetaan sotilasjuntta, jossa Ramos vastaa sotilasasioista ja Enrile siviiliasioista. Juntta sitoutuu järjestämään vapaat vaalit kahden vuoden kuluessa. Suunnitelma sai myös Yhdysvaltain tiedustelupalvelun hiljaisen hyväksynnän.

Enrilen kerätessä yksityisarmeijaa pohjoisessa kotimaakunnassaan Cagayanissa tarjotakseen taustatukea tulevalle sotilasvallankaappaukselle, Marcos ilmoitti kaikkien yllätykseksi järjestävänsä ennenaikaiset presidentinvaalit.

Voimistuva oppositioliike rohkaisi Cory Aquinoa asettumaan ehdolle Marcosia vastaan vaaleissa. Paljon tehtiin sen eteen, että Cory saatiin näyttämään ”vaatimattomalta kotirouvalta”. Yhden maan varakkaimman maanomistajasuvun perijättärestä, jolla oli kokonainen armeija palvelijoita, ei uskottavasti saa millään vaatimattoman kotirouvan arkkityyppiä. Paremman tiedon puuttuessa länsimaiset tiedotusvälineet nielivät kuvailman pullantuoksuisesta ja hyväntahtoisesta kotirouvasta.

Vilpilliset vaalit

 Äänestyspäivä, 7. helmikuuta1986, sai ihmiset sankoin joukoin vaaliuurnille. Kaikki osapuolet huijasivat niin paljon kuin pystyivät, mutta kuten aina Filippiinien vaaleissa, vallassa oleva osapuoli pystyy huijaamaan hieman enemmän, koska se kontrolloi armeijaa, poliisia ja vaalikoneistoa.

Välittömästi vaalipäivän jälkeen, ääntenlaskennan ollessa vielä kesken, kumpikin ehdokas julistautui vaalien voittajaksi. Marcos väitti, että perustuslaki on hänen puolellaan. Coryn puolella olivat kirkko ja taivaan enkelit.

Filippiinien vaalivaliokunta (COMELEC) ja edustajainhuone Batasang Pambansa julistivat Marcosin vaalien voittajaksi 15. helmikuuta. Julistuksen jälkeen kaikki 50 opposition edustajaa kävelivät protestina ulos parlamentista ja julistivat Cory Aquinon vaalien moraaliseksi voittajaksi.

Lauantai 22.2.1986

Koska Marcos ei näyttänyt luopuvan vallasta, RAMin upseerit tekivät uuden suunnitelman, jonka mukaan sotilasvallankaappaus alkaisi kello kahdelta aamulla 23. helmikuuta. Suunnitelmana oli hyökätä presidentin palatsiin ja pidättää tai tappaa presidentti Marcos. Enrile julistaa itsensä maata tilapäisesti hallitsevan National Reconciliation Councilin johtajaksi.

Kapinallisten tietämättä yksi heidän miehistään välitti tiedon suunnitelmasta kenraali Verille, joka teki kuitenkin taktisen virheen, kun hän ei heti pidättänyt Enrileä, Ramosta ja RAMin johtajia. Sen sijaan hänen komennossaan ollut presidentin henkivartijakaarti alkoi linnoittaa Malacanangin palatsia. Kun RAMin kapinalliset kuulivat linnoitustöistä, he tiesivät paljastuneensa ja peruivat suunnitelmansa. He ymmärsivät, että heidät tultaisiin pian pidättämään.

Enrile ja Ramos pitivät tiedotustilaisuuden, jossa he ilmoittivat eronneensa Marcosin hallituksesta. Marcos järjesti hieman myöhemmin oman tiedotustilaisuuden, missä hän kehotti Enrileä ja Ramosia antautumaan ja lopettamaan tyhmyydet.

Illan tullen Enrile ja Ramos palasivat omiin tukikohtiinsa; Ramos Camp Crameen ja Enrile Camp Aquinaldoon. Yhdessä RAMin upseereiden kanssa he ilmoittivat johtavansa kapinaa.

Sunnuntai 23.2.1986

Aamulla Enrile siirtyi 400 sotilaan kanssa Camp Crameen odottamaan kenraali Verin johtaman armeijan hyökkäystä. Ver alkoi keskittää armeijan eliittijoukkoja EDSA-kehätien läheisyyteen. Armeijan helikoptereita ja ilmavoimien suihkuhävittäjiä lenteli kaupungin yllä.

Cory Aquino, joka oli siirtynyt Cebuun nunnien suojelukseen, kehotti filippiiniläisiä liittymään mielenosoituksiin kapinallisten tukemiseksi. Hän vaati Marcosia eroamaan, jotta vallanvaihto voitaisiin toteuttaa verettömästi.

Kardinaali Jaime Cardinal Sin kutsui ihmiset saapumaan Camp Cramen ympärille suojelemaan kapinallisia. Tuhannet ihmiset vastasivat kutsuun ja ihmismassa täytti kehätien Camp Cramen edustalla. Väkijoukosta heiluteltiin keltaisia lippuja ja ihmiset alkoivat rytmikkäästi huutamaan: ”Cory! Cory! Cory!…

Cory Aquino palasi Manilaan ja linnoittautui nunnien vartioimana siskonsa taloon Wack-Wackin vahvasti vartioidulle asuinalueelle.

Maanantai 24.2.1986

Auringon noustessa EDSA-kehätiellä yöpyneiden ihmisten keskuuteen levisi hetkellinen paniikki, kun seitsemän raketeilla varustettua taisteluhelikopteria lähestyi Camp Cramea. Helikopterit laskeutuivat leirin sisälle ja niiden lentäjät liittyivät kapinallisiin. Kaupungilla alkoi liikkua huhuja, että Marcosit ovat paenneet maasta. Marcos ja hänen perheensä ilmestyivät kuitenkin televisioon varoittamaan kapinallisia tekojensa seurauksista, jos he eivät välittömästi antautuisi.

Kun kenraali Ver lähetti valiojoukkonsa Camp Crameen pidättämään kapinallisia, omituinen nihkeys valtasi sotilaat. Sen sijaan että he olisivat hyökänneet, he pelasivat aikaa kutsumalla vahvistuksia. Marcos yritti vielä tehdä sopimuksen puhelimitse Enrilen kanssa, mutta hänen entinen puolustusministerinsä totesi, ettei ollut enää mitään neuvoteltavaa.

Samaan aikaan University of Lifen kampukselle keskitetyt armeijan tankit ja panssaroidut miehistönkuljetusvaunut lähtivät vyörymään kehätietä pitkin kohti Camp Cramea. Pian nähtiin tunnetuin People Power -kuvailma, missä ihmisjoukot pysäyttävät tankit ja nunnat polvistuvat jyrisevien teräshirviöiden eteen krusifikseja pidellen. Ihmiset kiipesivät tankkien päälle ja antoivat kukkia ja savukkeita hämmentyneille sotilaille. Ver lähetti lisää joukkoja, jotka eivät enää totelleet käskyjä vaan siirtyivät kapinallisen puolelle.

Sitten tapahtui jotain hyvin hämmentävää. Televisiossa esitettiin suoraa lähetystä Malacanangista, missä Fabian Ver aneli presidentiltä lupaa avata tuli väkijoukkoja vastaan. Sairas ja väsynyt Marcos kieltäytyi itsepäisesti antamasta käskyä.

Ver: ”Meidän täytyy pysäyttää heidät. Meillä on kaksi taisteluhävittäjää valmiina iskemään, Sir.

Marcos: ”Minun määräykseni on olla hyökkäämättä.”

Ver: ”He keräävät siviilejä joukkojemme eteen. Emmehän me voi jatkuvasti perääntyä. Käskitte jo eilen perääntymään.”

Marcos keskeyttää: ”Käskin hajottamaan väkijoukon ilman ampumista.”

Ver: ”Emme voi jatkuvasti perääntyä...”

Marcos: ”Ei, Ei, Ei! Rauhoitu. Sinä hajotat väkijoukon ilman ammuskelua. Voit käyttää muita keinoja.”

Mitä tahansa mieltä kukin on Ferdinand Marcosista, tuota hetkeä voidaan pitää yhtenä hänen hienoimmista hetkistään valtiomiehenä. Huolimatta siitä, millaisia määräyksiä oli aikaisemmin annettu, hän kieltäytyi antamasta käskyä, joka olisi johtanut verilöylyyn.

Tiistai 25.2.1986

Tilanteen riistäytyessä yhä enemmän Marcosin käsistä, hän soitti yhdysvaltalaiselle senaattorille Paul Laxaltille kysyäkseen, voisiko Yhdysvallat vielä jotenkin auttaa häntä. Laxalt keskusteli asiasta presidentti Reaganin ja valtiosihteeri George Shultzin kanssa ja soitti kahden tunnin kuluttua takaisin.

Seurasi puhelinkeskustelu, jonka Marcos aloitti kysymällä, mitä hänen tulisi tehdä. Laxalt vastasi: ”Herra Presidentti, minua eivät sido mitkään diplomaattiset rajoitteet. Minä puhun ainoastaan omasta puolestani. Minusta teidän pitäisi nyt erota ja tehdä se siististi. Aika on tullut… Herra presidentti, oletteko vielä siellä?” ”Kyllä, Olen täällä edelleen,” kuului Marcosin ääni. ”Olen erittäin pettynyt.

Marcos soitti vielä kerran Enrilelle ja yritti neuvotella ulospääsyä tilanteesta. Hän lupasi peruuttaa vaalien tuloksen ja asettaa Enrilen johtamaan väliaikaista hallitusta. Hän itse jäisi taustalle nimellisenä presidenttinä virkakautensa loppuun saakka ja Enrile saisi hoitaa asioita haluamallaan tavalla. Näin kukaan ei rikkoisi perustuslakia. Enrile oli kuitenkin jo lähdössä Cory Aquinon presidentin virkavalan vannomistilaisuuteen.

Muutamaa tuntia myöhemmin Malacanangin palatsissa myös Marcos vannoi presidentin virkavalan perheensä ja kyynelehtivien kannattajiensa ympäröimänä. Tilaisuus saavutti dramaattisen huipennuksensa, kun vanha mies nosti oikean kätensä vannoakseen… Samalla televisiolähetys äkisti katkesi.  Ramosin johtamat sotilaat olivat valloittaneet televisioaseman.

Malacanangin palatsissa viimeisetkin jäänteet toivosta vaihtuivat hätäiseen pakkaamiseen ja paon valmisteluun. Väkijoukkoja oli jo kokoontunut palatsin porteille. Kun viimeinen amerikkalaisten lähettämä helikopteri nousi ilmaan Malacanangin pihalta, palatsin puolustajat antoivat periksi. He vaihtoivat kiireesti univormunsa farkkuihin ja t-paitoihin, ja sekoittuivat riemuitsevaan väkijoukkoon, joka kiipesi palatsin aitojen yli ja rynni rikottujen porttien läpi.

Marcos perheineen lennätettiin ensin Clarkin lentotukikohtaan, mistä jatkettiin Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohtaan Guamille. Nopean koneenvaihdon jälkeen jatkettiin matkaa Havaijille, missä Ferdinand Marcos vietti kolme viimeistä elinvuottaan maanpaossa perheensä kanssa.

Jälkinäytös

Niille, jotka edelleen uskoivat People Power -vallankumouksen jakaneen ihmiset ”hyviin” ja ”pahoihin”, seuraavat kuukaudet tarjosivat runsaasti ajattelemisen aihetta uskonsa perusteista. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Gringo Honasan, People Power -vallankumouksen ikonisin sankari, järjesti sotilasvallankaappausyrityksen itse perustamaansa hallitusta vastaan. Se oli ensimmäinen niistä lukuisista sotilasvallankaappausyrityksistä, jotka varjostivat Cory Aquinon presidenttikautta.

Vuonna 1990 Enrile purki tuntojaan People Power -vallankumouksesta radio-ohjelmassa, missä hän myönsi tehneensä kauhean virheen auttaessaan perustamaan Cory Aquinon hallinnon: ”Olen pahoillani… Pyydän ihmisiltä anteeksi noita tapahtumia.” Mutta jo kauan ennen Enrilen tunnustusta, presidentti Aquinon hallinnon sisäiset erimielisyydet olivat repineet loputkin harhakuvitelmat hyvyyden voimista riekaleiksi.

Jos People Power vallankumous näytti jälkeenpäin vähemmän pyhältä ristiretkeltä ”pahaa” diktaattoria, se ei ollut yllätys. Filippiinien poliittisessa perinteessä People Power -vallankumousta voidaan verrata näyttelijöiden vaihtoon kesken näytelmän. Siinä maata hallitsevat eliittiperheet vain vaihtoivat paikkoja.

Vuoteen 1997 mennessä, lähes kaikki henkilöt, jotka Marcos oli lähettänyt maanpakoon tai jotka olivat paenneet yhdessä hänen kanssaan, olivat palanneet Filippiinien politiikkaan. Ja siellä he edelleen näyttelevät samaa näytelmää, jotkut jo toisessa tai kolmannessa polvessa.