Category Archives: Yleinen

Amerikkalaissotilaat Filippiineillä – Aikaa tappamassa?

Länsirintamalta ei mitään uutta, kun ihmiskunta muistuttaa jälleen kerran itseään siitä paradoksista, että rauha saavutetaan aseilla. Filippiineilläkin varustaudutaan varmuuden vuoksi, mutta kukaan ei oikein tiedä mihin ja ketä vastaan. Viime kuussa lentokoneista kiinnostunut pikkupoika sisälläni heräsi eloon, kun sain muutaman päivän ajan katsella Palawanin saaren pääkaupungin Puerto Princesan lentokentälle laskeutuvia Yhdysvaltain ilmavoimien raskaita kuljetuskoneita ja…

Tubettajat keskuudessamme – Filippiiniläistä elämää linssin läpi

Vaikka kamera heilahtelee ja videokuva on huonolaatuista, se koukuttaa kurkistamaan toisten ihmisten erilaiseen elämään jossain kaukana. Mikäs sen jännempää ja mielenkiintoisempaa. Videobloggari (vloggari tai tubettaja) on henkilö, joka tuottaa sisältöä internetin videopalveluihin. Hän ideoi, suunnittelee, kuvaa ja editoi omat videonsa, jotka hän julkaisee omalla kanavallaan joita kutsutaan videoblogeiksi, vlogeiksi tai videopäiväkirjoiksi. Oman arjen kuvaaminen ja…

Presidentti Marcosin ensimmäinen vuosi – Mites meni niinku omasta mielestä?

Marcos-niminen presidentti palasi valtaan Filippiineillä eikä siitä seurannut maailmanloppua kuten hänen kiihkeimmät vastustajansa maalle manasivat. Siitä ei seurannut myöskään uutta kulta-aikaa, jonka myötä maan ongelmat häviäisivät saman tien. Vuosi sitten yli 31 miljoonalla äänellä presidentiksi valittu Ferdinand Marcos jr. aloitti toimikautensa lupauksella muutoksesta. Virkavalaansa vannoessaan hän korosti ottavansa työnsä vakavasti ja olevansa valmis suureen tehtäväänsä…

Viisumi Suomeen – Arpapeliä ja lottoamista

Viime vuosina yhä useammat filippiiniläiset ovat huomanneet, etteivät saa vierailuviisumia Suomeen yhtä vaivattomasti kuin muihin Schengen-maihin. Tarjoaako Suomen uuden hallituksen tavoiteohjelma tähän mitään muutosta vai jatketaanko nykyisellä tiukalla linjalla? Suomen uusi hallitus on esitellyt tavoiteohjelmansa seuraavalle neljälle vuodelle. Ohjelman mukaan työperäiseen maahanmuuttoon tehdään lukuisia muutoksia, joista osalla tulee toteutuessaan olemaan positiivisia vaikutuksia filippiiniläisten työntekijöiden asemaan…

Filippiiniläinen maalaisidylli – Armotonta menoa

Filippiinien maaseudulla aukeaa ovi maailmaan, missä kiire hellittää ja haaveet muuttuvat todeksi. Kun Koskelan Jussi muuttaa siihen maailmaan ja tarttuu kuokkaansa, iskeekö hän sen heti kiveen vai selviääkö siellä suomalaisella sisulla? Nykyaikaisessa teknologiosta riippuvaisessa maailmassa kaipaamme omavaraisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Vaikka muuttaisimme ulkomaille, se kaipuu lähtee mukaan ja voi muuttua todennäköisyyksiä uhmaavaksi haaveesi muuttaa Filippiinien…

Usko tai älä – Taikauskon lumous

Lähdetään hetkeksi haahuilemaan rajan takaiseen maailmaan, joka on useimmille filippiiniläisille arkipäivää, mutta meille yhdessä todellisuudessa eläville käsittämätön. Filippiineillä monenlaiset yliluonnolliset uskomukset ovat osa jokapäiväistä elämää, identiteettiä ja kulttuuria. Kun olen niistä jutellut ja käynyt vilkaisemassa kaikki kohdalle osuneet poppaukot ja ennustajaeukot, olen pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että kaikille asioille on lopulta olemassa ymmärrettävä selitys. Vaikka…

Kaupallinen seksi – Palveluksessanne, Sir

Kirjoitetaan hetki asiaa, baariasiaa. Ei kuitenkaan lähdetä etsimään itseämme herpekseen huipentuvalta yöelämäkierrokselta, vaan tirkistellään Filippiinien kaupallista seksitarjontaa ainoastaan sillä silmällä. Kun suomalaisten matkailijoiden kanssa keskustelee Filippiinien yöelämästä, usein aihe alkaa kiertymään kohti tyttöbaareja ja kaupallisia seksipalveluita. Niin tässäkin kirjoituksessa. Osa ei halua kuulla niistä mitään, toisille se pitää tehdä tuomitsevasta näkökulmasta, joillekin ymmärtävästä ja osalle…

Eid al-Fitr – Parasta pöytään

Tänään ei Filippiineillä mennä töihin. Tänään syödään ja juodaan kunnolla. Jotkut tekevät sen lomapäivän päätteeksi, toiset uskonnollisista syistä. Tänään Filippiineillä vietetään Eid al-Fitr juhlapäivää eli ramadan paastokuukauden loppumisen juhlaa. Se on toinen islamilaisista kansallisista lomapäivistä; toinen on Eid al-Adha uhrifestivaali, jota tänä vuonna vietetään 16. kesäkuuta. Eid al-Adhassa muistetaan ja kunnioitetaan Abrahamin halukkuutta uhrata poikansa…

Kädet ylös! – Tämä on Filippiinit

Filippiineillä ammutaan ihmisiä heti lentokentälle ja poliisit tappavat mielivaltaisesti pienistäkin rikoksista. Taksikin kusettaa matkakassan matkalla hotellille, mistä ei kannata lähteä ulos jollei halua kidnapatuksi. Jonkin aikaa sitten Iltasanomat julkaisi uutisena brittiläisen Which? -kuluttajajärjestön selvityksen, missä laitettiin matkailumaita järjestykseen niiden yleisen turvallisuustilanteen mukaan (Maailman turvallisimmat ja vaarallisimmat matkailumaat). Kun vilkaisin selvityksen lähteinä käytettyjä indeksilukuja, kävi selväksi,…

Araw ng Kagitingan – Talvisodan hengessä

Filippiineillä on lomapäiviä, joiden alkuperäinen merkitys on haalistunut vuosikymmenten kuluessa. Nuoremmille sukupolville päivien nimet ovat tuttuja, mutta sillä mitä juhlitaan tai muistellaan, on yhä vähemmän merkitystä. Tänään Filippiineillä vietetään kansallista Araw ng Kagitingan -juhlapäivää (Valor Day) ja muistellaan Bataanin niemimaata puolustaneiden filippiiniläisamerikkalaisten joukkojen antautumista japanilaisille toisessa maailmansodassa. Kaikista Filippiineillä käydyistä taistelusta Bataanin taistelu oli dramaattisin…