Filippiinien talous porskuttaa ja jotkut talouden tunnusluvut ovat olleet Aasian korkeimpien joukossa. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, eikä varsinkaan todellisuus, missä elintarvikkeiden hintojen noususta kärsivät kansalaiset elävät. Filippiinien talous jatkaa kasvuaan huolimatta suurista haasteista muutamalla talouselämän sektorilla. Bruttokansantuotteen kasvu yltää lähes 6,0 prosenttiin kotimaisen kysynnän ja viennin piristymisen ansiosta. Maata pitkään vaivanneen inflaation odotetaan…
Tag Archives: Kaakkois-Aasia
Ovatko Manilan katulapset kaltoin kohdeltuja yhteiskunnan uhreja vai oman elämänsä sankareita? Olipa miten tahansa, he ravistelevat tunteitamme, koettelevat empatiamme rajoja ja stressitestaavat ihmisyyttämme. Kun kävelen töistä kotiin, ympärilleni pölähtää rääsyinen katulapsien joukko. Porukan pienikokoisin hakee edessäni katsekontaktia ja yrittää saada huomioni kiintymään hänen laihaan ja aliravittuun olemukseen samalla kun muut ympärilläni olevat lapset työntävät käsiään…
Filippiinien ja Malesian keskinäisiä suhteita on jo pitkään hiertänyt erikoinen aluekiista, vai onko kyse vain lapasesta lähteneestä suhteellisuudentajusta? Borneon saaren koilliskulmassa sijaitsee luonnonvaroiltaan rikas Sabahin maakunta, jonka ulkosaarilta on matkaa Filippiineille vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Sabahin maakunta on yksi niistä geopoliittisista maamiinoista, jotka britit jättivät taakseen, kun heidän valtakuntansa purettiin toisen maailman sodan jälkeen. Vaikka…
Tänään Filippiineillä… Manila 43.1, Zamboanga 43.2, Catarman 47.9, Puerto Princesa 46.4, Iloilo 44.0… kosteudella korjattuja päivälämpötiloja trooppisesta paratiisista, missä elämä voi olla yhtä helvettiä. Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä, polttaa asfaltti ja tiili… Hyvähän se Dannyn on lauleskella siellä kotosuomen viileän aurinkoisissa kevätkeleissä. Filippiineillä kärvistellään helteessä, joka tuntuu kuin valtavaa pronssikumistinta lyötäisiin pään…
Kuvittele smaragdinvihreän sademetsän peittämä saari, missä lämmin merituuli hyväilee ihoa ja aallot murtuvat kohisten valkoiseen hiekkarantaan. Mieti, miltä tuntuu sukeltaa turkoosin väriseen mereen ja koralliriuttojen väriloistoon. Ajattele öisin saaren ylle kaartuvaa tähtiloistoa. Vastoin vallitsevaa tieteellistä käsitystä alkuräjähdys ei tapahtunut kolmetoista miljardia vuotta sitten. Se tapahtui 1990-luvun alussa, jolloin näin ensimmäisen kerran Palawanin saaret lentokoneen ikkunasta. Kun…
Ajattele trooppista saarta, missä lämmin merituuli hyväilee ihoa ja aallot kohisevat valkoiseen hiekkarantaan. Muistele sitä tunnetta, kun sukellat turkoosin väriseen mereen ja koralliriuttojen väriloistoon. Älä unohda sitä hetkeä, kun katsoitte rakkaasi kanssa saaren yllä hehkuvaa tähtiloistoa. Kun koronapandemia ei enää tee vastahyökkäyksiä matkasuunnitelmiamme vastaan, käännetään haavekuvien kaukoputki hetkeksi horisonttiin, missä häämöttää trooppisen autiosaaren siluetti. Siellä…
Jos kotimaassa ei nappaa, monet suomalaiset lähtevät etsimään toisenlaista elämää muualta. Emme tee sitä kumiveneellä, vaan tuskailemme lentoyhteyksien kanssa, mutta yhtä kaikki, jotain uutta me lähdemme tavoittelemaan kaukaisten maiden suurkaupungeista ja maailman moskiittorannikoilta. Kun muutin Filippiineille 90-luvun alussa, se oli muutto ”maailman ääriin”. Uusi kotimaa oli jossain suomalaisen matkailuhorisontin tuolla puolen. Ajatus siellä asumisesta kuulosti…