Tag Archives: Manila

Viisumi Suomeen – Arpapeliä ja lottoamista

Viime vuosina yhä useammat filippiiniläiset ovat huomanneet, etteivät saa vierailuviisumia Suomeen yhtä vaivattomasti kuin muihin Schengen-maihin. Tarjoaako Suomen uuden hallituksen tavoiteohjelma tähän mitään muutosta vai jatketaanko nykyisellä tiukalla linjalla? Suomen uusi hallitus on esitellyt tavoiteohjelmansa seuraavalle neljälle vuodelle. Ohjelman mukaan työperäiseen maahanmuuttoon tehdään lukuisia muutoksia, joista osalla tulee toteutuessaan olemaan positiivisia vaikutuksia filippiiniläisten työntekijöiden asemaan…

Kaupallinen seksi – Palveluksessanne, Sir

Kirjoitetaan hetki asiaa, baariasiaa. Ei kuitenkaan lähdetä etsimään itseämme herpekseen huipentuvalta yöelämäkierrokselta, vaan tirkistellään Filippiinien kaupallista seksitarjontaa ainoastaan sillä silmällä. Kun suomalaisten matkailijoiden kanssa keskustelee Filippiinien yöelämästä, usein aihe alkaa kiertymään kohti tyttöbaareja ja kaupallisia seksipalveluita. Niin tässäkin kirjoituksessa. Osa ei halua kuulla niistä mitään, toisille se pitää tehdä tuomitsevasta näkökulmasta, joillekin ymmärtävästä ja osalle…

Hei, me lennetään! – Kovilla hinnoilla

Viime aikoina lentolippujen osuus on haukannut aikaisempaa suuremman osan Filippiineille matkustavien matkabudjeteista. Se puraisu on sattunut, mutta pitääkö jatkossa huutaa tuskasta vai alkaako kipu helpottamaan. Filippiinien turismiministeriö on päättänyt jatkaa It’s More Fun in the Philippines iskulausemarkkinointia. Mikäs siinä, se on hyvä mainoslause ja Filippiinit on mitä mainioin lomailukohde. Nyt siihen hauskuuteen pääsemisestä pitää kuitenkin…

Imelda Marcos – Taclobanin ruususta teräsperhoksi

Suurin osa maailman ihmisistä ei tiedä missä Filippiinit sijaitsee, mutta he ovat kuulleet, että Imelda Marcosilla oli tuhansien kenkäparien kokoelma. Maailmassa ei ole toista naista, joka olisi käyttänyt yhtä suurta valtaa, hurmannut yhtä monta valtion päämiestä, liehakoinut viiden Yhdysvaltain presidentin hoveissa, ollut lehtimiesten ja juorupalstojen suosikki, ja jonka julkinen kuva olisi yhtä huono kuin Imelda…

Filippiinit – Turistikohteena (osa 1)

Missä ovat Filippiinien parhaat turistikohteet? Jos joku väittää osaavansa vastata yleispätevästi kysymykseen, hän ei ole käynyt maassa. Filippiinit on monessa mielessä hieno maa matkailijalle. Sen turismitodellisuudessa on kuitenkin tekijöitä, jotka jakavat poikkeuksellisen voimakkaasti matkailijoiden odotuksia, kokemuksia ja mielipiteitä. Maassa on hienoja rantoja, upeita vuoria, mainio ilmasto, välittömiä ihmisiä, maailmanluokan sukellusta ja golfia, extreme-urheilua, antoisaa yöelämää……

Fidel V. Ramos – Lajinsa viimeinen

Tänään Filippiineillä järjestetään valtiolliset hautajaiset, kun maan entinen presidentti Ramos lasketaan lepoon Libingan ng mga Bayanin sankarihautausmaalle. Viime sunnuntaina (31.7.2022) Filippiinien entinen presidentti Fidel Ramos sai iäisyyskutsun. Kutsu ei tullut yllätyksenä, sillä 94-vuotias Ramos oli viime vuosina kärsinyt lukuisista korkean iän mukanaan tuomista terveysongelmista. Vaikka uutinen oli odotettu, se kosketti koko kansakuntaa, sillä Ramos oli…

Mihin matka, Sir? – Paikkatietoa Manilasta

Jos myöhästyt tapaamisesta, sano ”trapik” tai kerro taksin vieneen sinut väärään paikkaan. Molemmat ovat ymmärrettäviä ja yleisiä syitä myöhästymiselle. Manilan liikenne on kaoottista ja sekavaa. Olematon liikennesuunnittelu, huonokuntoiset kadut, liikennevaloja ja -sääntöjä vain ehdotuksina pitävät kuljettajat takaavat ettei liikenne ole koskaan sujuvaa. Oman pikantin lisänsä suurkaupungissa liikkumiseen tuovat katujen ja rakennusten samankaltaiset nimet ja niiden…

Filippiinit aukeaa – Nyt saa mennä, kokea ja tehdä

Filippiinit yllätti ja astui koronarajoitusten perässähiihtäjästä eturiviin poistamalla karanteenit ja maahantulorajoitukset rokotetuilta turisteilta. Aukenevatko rajat railona vai onko nyt tosi kyseessä? Filippiinien hallinto on päättänyt hellittää koronarajoituksia ja avata maan turismille. Odotettu päivä koittaa torstaina 10. helmikuuta 2022, lähes kaksi vuotta sen jälkeen kun maa suljettiin turismilta. Tällä kertaa – lukuisten lupausten ja pettymysten jälkeen…

Uutisia Filippiineiltä – Mitä nyt taas?

Filippiinit on tarjonnut säännöllisesti onnettomuus- ja katastrofiuutisia, mutta nyt sosiaalisesta mediasta siivilöityy positiivisempiakin Filippiineihin liittyviä tarinoita. Pian saamme twiittata kintaalla voittopuolisesti negatiivisille uutisille? Viime viikkoina olemme saaneet lukea suomalaisista sanomalehdistä, kuinka Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte kielsi lapsiavioliitot, TikTok-tähdeksi nousseesta filippiinasta, suomalaismiehen mukavasta tosi-tv-kokemuksesta Filippiineiltä… Mitä tämä nyt on? Nuo kaikki ovat positiivisia asioita, jotka eivät…

Kulttuurit kohtaavat – Ajamalla täysillä toisiaan päin

Koronamaailmansodan melskeissä Filippiineillä tapahtui pieni väärinkäsitys, jonka seurauksena koko kansakunnalta meni hermot, mutta hyvin monesta eri syystä. Kun hermo ja harkintakyky pettävät, tapahtuu helposti asioita, jotka ovat seurauksiltaan itseään paljon suurempia ja saattavat päätyä koko kansakunnan tunteiden ukkosenjohdattimeksi. Nyt kun koronamaailmansodan pitkittyminen ja epävarmuus tulevasta rasittavat ihmisten mieliä, maailman vääryydet alkavat helposti näyttää yhä epäreilummilta…