Tänään Filippiineillä arki pysähtyy: suurin osa työpaikoista ja oppilaitoksista on kiinni, kun kansalaiset jonottavat vaaliuurnille äänestämään. Myös pääkaupunki Manila on poikkeuksellisen hiljainen, sillä suuri osa sen asukkaista on matkustanut antamaan äänensä kotiprovinsseihinsa, minne he ovat rekisteröityneet äänestäjiksi. Tänään, 12. toukokuuta 2025, yli 68,43 miljoonaa filippiiniläistä suuntaa äänestyspaikoille valitsemaan yli 18 000 edustajaa kansallisiin ja paikallisiin…
Tag Archives: Huumesota
Filippiineillä politiikka on jälleen kuumentanut tunteita. Maan edellisen presidentin dramaattinen pidätys ja pikalähetys ulkomaisen tuomioistuimen eteen ovat saaneet kansan liikkeelle: protestit täyttävät kadut, sosiaalinen media käy ylikierroksilla, ja koko maa pohtii oikeudenmukaisuuden ja kansallisen suvereniteetin kysymyksiä. Rodrigo Duterte pidätettiin Manilan kansainvälisellä lentokentällä 11. maaliskuuta 2024 hänen palattuaan Hongkongista. Pidätys tehtiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) 7. maaliskuuta…
Huumesodaksi kutsutun dystopisen sarjan viimeinen tuotantokausi on lähestymässä loppuaan. Viime viikolla sota laajeni Haagiin, kun kansainvälinen rikostuomioistuin ilmoitti aloittavansa tutkinnan Filippiinien huumeiden vastaisesta kampanjasta. Uutinen ei tullut yllätyksenä. Tutkintaa on osattu odottaa toukokuusta lähtien, jolloin tutkintapyyntö jätettiin tuomioistuimelle. Filippiinien huumesodasta on uutisoitu myös Suomessa, yleensä ihmisoikeusnäkökulmasta. Harvemmin kuitenkaan käsitellään sitä, ketkä sodassa taistelevat, ketä vastaan…