Filippiinien vuoden 2025 välivaalit on saatu päätökseen, ja suurin osa tuloksista on nyt virallisesti vahvistettu. Vaaleissa valittiin noin 18 000 kansallista ja paikallista viranhaltijaa, mukaan lukien puolet senaatin jäsenistä sekä kaikki 317 edustajainhuoneen edustajaa. Tämän vuoden vaaleissa keskeisin poliittinen jakolinja kulki presidentti Ferdinand Marcos Jr:n ja varapresidentti Sara Duterten perheiden välillä. Kyse ei ollut vain taustalla…
Tag Archives: Rodrigo Duterte
Tänään Filippiineillä arki pysähtyy: suurin osa työpaikoista ja oppilaitoksista on kiinni, kun kansalaiset jonottavat vaaliuurnille äänestämään. Myös pääkaupunki Manila on poikkeuksellisen hiljainen, sillä suuri osa sen asukkaista on matkustanut antamaan äänensä kotiprovinsseihinsa, minne he ovat rekisteröityneet äänestäjiksi. Tänään, 12. toukokuuta 2025, yli 68,43 miljoonaa filippiiniläistä suuntaa äänestyspaikoille valitsemaan yli 18 000 edustajaa kansallisiin ja paikallisiin…
Filippiineillä politiikka on jälleen kuumentanut tunteita. Maan edellisen presidentin dramaattinen pidätys ja pikalähetys ulkomaisen tuomioistuimen eteen ovat saaneet kansan liikkeelle: protestit täyttävät kadut, sosiaalinen media käy ylikierroksilla, ja koko maa pohtii oikeudenmukaisuuden ja kansallisen suvereniteetin kysymyksiä. Rodrigo Duterte pidätettiin Manilan kansainvälisellä lentokentällä 11. maaliskuuta 2024 hänen palattuaan Hongkongista. Pidätys tehtiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) 7. maaliskuuta…
Filippiinitkin uskoo ja pyrkii ulkopolitiikassaan sääntöperustaiseen maailmanjärjestykseen, missä oikeusvaltiot järjestävät keskinäiset asiansa neuvotteluilla ja sopimuksilla… Sitten keskelle tätä uskoa ilmestyy kaiken maailman nationalisteja vittuilemaan: BANG! BANG! BANG! Maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat nyt siihen malliin, että vaikutukset tuntuvat myös Filippiineillä. Yksi aktiivisista geopolitiikan murroslinjoista halkaisee Etelä-Kiinan meren, ja sielläkin jännitteet ovat alkaneet kasautua erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen…
Filippiineillä on ollut kaksi naispresidenttiä, jotka molemmat aloittivat kautensa siivoamalla edeltäjiensä jälkiä, mutta kumpikaan ei jättänyt jälkeensä täysin puhdasta palatsia. Molemmat tulivat maan eliitin korkeimmalta huipulta ja sieltä he toivat mukanaan myös epäonnistumisensa siemenet. Gloria Macapagal Arroyon elämä on kuin Filippiinien läpiluettu historia. Maan entisen presidentin tyttärenä hänellä oli valaistu polku politiikan mestaruussarjaan, mistä hänet…
Presidenttinä Duterte sanoi mitä ajatteli, mutta ei aina ajatellut mitä sanoi. Siitä hänet muistetaan, siksi häntä inhottiin ja siksi hänestä pidettiin. Mitä muuta jäi viivan alle kuuden vuoden presidenttiyden jälkeen? Kun Rodrigo Roa Duterte lähti mukaan vuoden 2016 presidentinvaaleihin, hän toi politiikkaan virkistävän tuulahduksen todellisen muutoksen mahdollisuudesta. Asetelmassa jotain samaan kuin klassisissa lännenelokuvissa: Kaupunkiin ratsastaa…