Tag Archives: Ulkosuomalainen

Padre Ado – Totta vai tarua?

Minulta kysellään melko usein kaikenlaista Filippiineihin liittyvää, mutta joskus myös henkilökohtaisempia asioita, eikä siinä mitään, vastaanhan minä kysyjille. Näiden kyselyiden kautta olen myös ystävystynyt monen hienon maamiehen ja -naisen kanssa, joihin en olisi muuten tutustunut. Jotkut kysymyksistä toistuvat usein, ja tässä kirjoituksessa vastaan kollektiivisesti yleisempiin sekä muutamaan sellaiseen, joka valaisee omaa historiaani Filippiineillä. Koska en…

Kaksoiselämää – Ulkosuomalainen itsenäisyys

Lapsuudessani sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Myöhemmin huomasin, että Eurojackpotissa on suuremmat voitot ja kookosmehu maistuu makeammalta palmupuusta, johon ei Suomesta saakka yllä. Koska suomalaiseksi syntymisen lottovoittoon sisältyy mahdollisuus muuttaa vaikka maailman ääriin asumaan, sitä on myös käytetty. Suomen kansalaisten nettomaahanmuutto oli koko 2010-luvun miinuksella; enemmän suomalaisia muutti ulkomaille kuin palasi. Sitten kalenteri kääntyi…