Kun Suomessa ilma on sakeana kolmikantaa, porrastusta, suojaosia, indeksijarruja ja kiky-maksuja, löytyisikö Filippiineiltä joku aktiivisempi malli suomalaiselle työnhakijalle? Suomalainen media on usean vuoden ajan hehkuttanut ihmisiä, jotka ovat jättäneet kaiken ja muuttaneet ulkomaille etsimään jotain, mitä he eivät ole löytäneet kotimaastaan, yleensä itseään. Heidät kuvataan rohkeina arjen sankareina, jotka ovat uskaltaneet hypätä työelämän oravanpyörästä. Vaikka…
Tag Archives: Padre Ado
Filippiineillä on ollut kaksi naispresidenttiä, jotka molemmat aloittivat kautensa siivoamalla edeltäjiensä jälkiä, mutta kumpikaan ei jättänyt jälkeensä täysin puhdasta palatsia. Molemmat tulivat maan eliitin korkeimmalta huipulta ja sieltä he toivat mukanaan myös epäonnistumisensa siemenet. Gloria Macapagal Arroyon elämä on kuin Filippiinien läpiluettu historia. Maan entisen presidentin tyttärenä hänellä oli valaistu polku politiikan mestaruussarjaan, mistä hänet…
Viime lauantaina vaihtui kiinalainen vuosi ja maailmaa hallitsevat nyt uudet voimat. Jäniksen vuosi taputeltiin historiaan ja lohikäärme, horoskooppimerkistön voimakkain eläin, alkoi heiluttamaan tahtipuikkoa. Minäkin joudun nyt arvioimaan suhdettani horoskooppeihin. Järkihän sanoo, ettei niissä ole mitään sellaista, mihin voisin vakavissani uskoa, mutta tänä vuonna tunnepuolella jokin haraa vastaan. Vaikka maailmankatsomukseni rajaa kaikki horoskoopit tukevasti viihteen puolelle,…
Pelko on tehokkain politiikan edistäjä ja pakko on toimivin kotouttaja. Jos niitä sovelletaan pakolaisongelmiin, saadaan nopeita ratkaisuja, mutta tuomareilta ei heru tyylipisteitä. Kun Suomi saivartelee siitä, miten se pystyy valvomaan omia rajojaan ja kuinka monta turvapaikanhakijaa on pakolaisongelma, katsotaanpa kuinka turvapaikanhakijoiden oikeudet ja kansallinen turvallisuus ovat kohdanneet Filippiineillä. Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestö (United Nations High Commissioner…
Sata kirjoitusta Filippiineistä, siis sata! Tämä on niitä päiviä, kun tulee ajateltua tavallista kriittisemmin omia tekemisiä. Sata kirjoitusta tarkoittaa sisällöllisesti ja sivumääräisesti kahta täysmittaista kirjaa. Miksi ja minkä vuoksi? Kukaan ei nyky-Suomessa kirjoita kirjoja eikä blogeja rahasta – paitsi ne 5 kirjoittajaa, jotka ihan oikeasti ja ansaitusti saavat niistä elantonsa – koska talouden ilmestyskirjassa sanotaan,…
Vaikka kamera toisinaan tärisee, kuvanlaatu jättää toivomisen varaa eikä kookoksen avaamiseen löydy oikeaa työkalua, jokin näissä videoissa koukuttaa. Niiden kautta pääsemme katsomaan ja myötäelämään toisten ihmisten elämää jossain kaukana oman arjen tuolla puolen. Videobloggaajat, eli tubettajat, julkaisevat säännöllisesti sisältöä eri videopalveluissa, kuten YouTubessa, TikTokissa ja Instagramissa. He suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat videonsa itse, ja jakavat…
Kirjoitetaan hetki asiaa – baariasiaa. Ei kuitenkaan lähdetä etsimään itseämme herpekseen huipentuvalta yöelämäkierrokselta, vaan tirkistellään Filippiinien kaupallista seksitarjontaa ainoastaan sillä silmällä. Kun suomalaisten matkailijoiden kanssa keskustelee Filippiinien yöelämästä, aihe usein alkaa kiertymään kohti tyttöbaareja ja kaupallisia seksipalveluita. Niin käy myös tässä kirjoituksessa. Osa ei halua kuulla niistä mitään, toisille se pitää tehdä tuomitsevasta näkökulmasta, joillekin…
Tänään ei Filippiineillä mennä töihin. Tänään syödään ja juodaan kunnolla. Jotkut tekevät sen lomapäivän päätteeksi, toiset uskonnollisista syistä. Tänään Filippiineillä vietetään Eid al-Fitr-juhlapäivää, eli ramadanin paastokuukauden päättymisen juhlaa. Se on toinen islamilaisista kansallisista vapaapäivistä; toinen on Eid al-Adha, uhrifestivaali, jota vietetään kesäkuuta. Eid al-Adhassa muistetaan ja kunnioitetaan Abrahamin halukkuutta uhrata poikansa Ismail kuuliaisuuden osoituksena Jumalalle….
Filippiineillä on useita kansallisia vapaapäiviä, joiden alkuperäinen merkitys on vuosikymmenten myötä alkanut hämärtyä. Nuoremmille sukupolville päivien nimet ovat tuttuja, mutta niiden taustalla olevat tapahtumat ja syyt juhlaan tai muistamiseen eivät enää herätä kiinnostusta. Tänään Filippiineillä vietetään Araw ng Kagitingania eli Urhoollisuuden päivää (Day of Valor). Päivän aikana muistellaan filippiiniläisamerikkalaisten joukkojen antautumista japanilaisille toisen maailmansodan aikana…
Pääsiäinen päästää filippiiniläiset useamman päivän lomalle, joka on sekoitus maallista menoa ja saattohoidossa hiipuvia uskonnollisia perinteitä. Pääsiäisaika korostaa myös sitä, kuinka kauas filippiiniläinen katolisuus on eriytynyt väljähtyneestä eurooppalaisesta pehmokatolisuudesta. Koronamyrskyn riehuessa Filippiinien katolinen kirkko oli hiljaa ja piti päänsä syvällä palavassa pensaassa. Nyt pandemian aiheuttama erämaavaellus on ohi, ja kirkkojen ovet ovat jälleen auki. Energiakustannusten…