Author Archives: Pasi Riipinen

Helvetin kuuma! – Suomalainen sauna Filippiineillä

Räiskäisen kipollisen vettä kiukaalle. Sähäkkä sihahdus kuin kiukkuisen kissan sähähdys! Kostea kuumuus lävähtää kasvoilleni, kärventää korvannipukoita, möyhii hartioita. Trooppinen suurkaupunki haihtuu ympäriltäni, ja olen hetken ajan oikea suomalainen. Kun aloin rakentaa ensimmäistä taloani Palawanin saarelle 90-luvulla, esittelin silloisen tyttöystäväni vanhemmille suunnitelmani. ”Tuonne tontin kulmaan rakennetaan sauna. Siellä myös meidän vieraamme voivat rentoutua.” Vaikka kuulijoiden ilmeet…

Amerikkalaissotilaat Filippiineillä – Aikaa tappamassa?

Länsirintamalta ei mitään uutta, kun ihmiskunta muistuttaa jälleen kerran itseään siitä paradoksista, että rauha saavutetaan aseilla. Filippiineilläkin varustaudutaan varmuuden vuoksi, mutta kukaan ei oikein tiedä mihin ja ketä vastaan. Viime kuussa lentokoneista kiinnostunut pikkupoika sisälläni heräsi eloon, kun sain muutaman päivän ajan katsella Palawanin saaren pääkaupungin Puerto Princesan lentokentälle laskeutuvia Yhdysvaltain ilmavoimien raskaita kuljetuskoneita ja…

Tubettajat keskuudessamme – Filippiiniläistä elämää linssin läpi

Vaikka kamera toisinaan tärisee, kuvanlaatu jättää toivomisen varaa eikä kookoksen avaamiseen löydy oikeaa työkalua, jokin näissä videoissa koukuttaa. Niiden kautta pääsemme katsomaan ja myötäelämään toisten ihmisten elämää kaukana oman arjen ulkopuolella. Videobloggaajat, eli tubettajat, julkaisevat säännöllisesti sisältöä eri videopalveluissa, kuten YouTubessa, TikTokissa ja Instagramissa. He suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat videonsa itse, ja jakavat ne omilla…

Presidentti Marcosin ensimmäinen vuosi – Mites meni niinku omasta mielestä?

Marcos-niminen presidentti palasi valtaan Filippiineillä eikä siitä seurannut maailmanloppua kuten hänen kiihkeimmät vastustajansa maalle manasivat. Siitä ei seurannut myöskään uutta kulta-aikaa, jonka myötä maan ongelmat häviäisivät saman tien. Vuosi sitten yli 31 miljoonalla äänellä presidentiksi valittu Ferdinand Marcos jr. aloitti toimikautensa lupauksella muutoksesta. Virkavalaansa vannoessaan hän korosti ottavansa työnsä vakavasti ja olevansa valmis suureen tehtäväänsä…

Viisumi Suomeen – Arpapeliä ja lottoamista

Viime vuosina yhä useammat filippiiniläiset ovat huomanneet, etteivät saa vierailuviisumia Suomeen yhtä vaivattomasti kuin muihin Schengen-maihin. Tarjoaako Suomen uuden hallituksen tavoiteohjelma tähän mitään muutosta vai jatketaanko nykyisellä tiukalla linjalla? Suomen uusi hallitus on esitellyt tavoiteohjelmansa seuraavalle neljälle vuodelle. Ohjelman mukaan työperäiseen maahanmuuttoon tehdään lukuisia muutoksia, joista osalla tulee toteutuessaan olemaan positiivisia vaikutuksia filippiiniläisten työntekijöiden asemaan…

Filippiiniläinen maalaisidylli – Armotonta menoa

Filippiinien maaseudulla avautuu maailma, missä kiire hellittää ja haaveet voivat toteutua. Kun Koskelan Jussi muuttaa siihen maailmaan ja tarttuu kuokkaansa, iskeekö hän sen heti kiveen vai selviääkö hän suomalaisella sisulla? Nykypäivän teknologiariippuvaisessa maailmassa kaipaamme joskus omavaraisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Vaikka muuttaisimme ulkomaille, se kaipuu lähtee mukaan ja voi muuttua todennäköisyyksiä uhmaavaksi haaveeksi muuttaa Filippiinien maaseudulle…

Usko tai älä – Taikauskon lumous

Lähdetään hetkeksi haahuilemaan rajan takaiseen maailmaan, joka on useimmille filippiiniläisille arkipäivää, mutta käsittämätön meille, jotka elämme vain yhdessä todellisuudessa. Filippiineillä monenlaiset yliluonnolliset uskomukset ovat osa jokapäiväistä elämää ja kulttuuria. Vaikka jotkut filippiiniläiset kieltävätkin tällaiset uskomukset eivätkä usko niihin, suurin osa kansasta näyttää tietävän jotain, mitä me suomalaiset, jotka pidämme jalat maassa, emme voi koskaan täysin…

Kaupallinen seksi – Palveluksessanne, Sir

Kirjoitetaan hetki asiaa – baariasiaa. Ei kuitenkaan lähdetä etsimään itseämme herpekseen huipentuvalta yöelämäkierrokselta, vaan tirkistellään Filippiinien kaupallista seksitarjontaa ainoastaan sillä silmällä. Kun suomalaisten matkailijoiden kanssa keskustelee Filippiinien yöelämästä, aihe usein alkaa kiertyä kohti tyttöbaareja ja kaupallisia seksipalveluita. Niin käy tässäkin kirjoituksessa. Osa ei halua kuulla aiheesta halaistua sanaa. Toiset puolestaan katsovat aihetta moralistin silmälasit huurussa,…

Eid al-Fitr – Parasta pöytään

Tänään ei Filippiineillä mennä töihin. Tänään syödään ja juodaan kunnolla. Jotkut tekevät sen lomapäivän päätteeksi, toiset uskonnollisista syistä. Tänään Filippiineillä vietetään Eid al-Fitr-juhlapäivää, eli ramadanin paastokuukauden päättymisen juhlaa. Se on toinen islamilaisista kansallisista vapaapäivistä; toinen on Eid al-Adha, uhrifestivaali, jota vietetään kesäkuun lopulla. Eid al-Adhassa muistetaan ja kunnioitetaan Abrahamin halukkuutta uhrata poikansa Ismail kuuliaisuuden osoituksena…

Kädet ylös! – Tämä on Filippiinit

Filippiineillä ammutaan ihmisiä heti lentokentälle ja poliisit tappavat mielivaltaisesti pienistäkin rikoksista. Taksikin kusettaa matkakassan matkalla hotellille, mistä ei kannata lähteä ulos, jos ei halua joutua kidnapatuksi. Jonkin aikaa sitten Iltasanomat julkaisi uutisena brittiläisen Which? -kuluttajajärjestön selvityksen, jossa laitettiin matkailumaita järjestykseen niiden yleisen turvallisuustilanteen mukaan (Maailman turvallisimmat ja vaarallisimmat matkailumaat). Kun vilkaisin selvityksen lähteinä käytettyjä indeksilukuja,…